Maalaus (pintakäsittely)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Maalaus on pintakäsittelymenetelmä, jossa kappale pinnoitetaan kerroksella maalia.

Maalaamisen tyypit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maalaus tarkoittaa käsittelyä, jossa pinnalle tuotetaan maalilla, puunsuojalla tai muulla vastaavalla pintakäsittelyaineella kalvo.
  • Pohjustus on pintakäsittely, joka ei muodosta pintaan selvästi havaittavaa kalvoa eli kuivakalvon paksuus on tyypillisesti korkeintaan viisi mikrometriä.
  • Pohjamaalaus on pintakäsittely, joka muodostaa pintaan havaittavan kalvon eli kuivakalvon paksuus on 20:stä 60:een mikrometriin.
  • Pintamaalaus on pintakäsittely, joka myös muodostaa vastaavan kalvon kuin pohjamaalaus, mutta joka on tarkoitettu ulospäin näkyväksi käsittelytulokseksi.
  • Huoltomaalaus on jo aiemmin maalatun pinnan uudelleen maalausta, muutamasta vuodesta jopa vasta 20-30 vuoden päästä.

Käyttökohteet ja -välineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkoinen krakleerattu väliovi.

Maalaamalla käsitellään mm. rakennusten, ajoneuvojen ja koneiden puu-, metalli- ja muovipintoja. Maalaamalla saadaan pinta, joka suojaa kohdetta korroosion ja valon vaikutuksilta. Maalaus estää myös home- ja sinistäjäsienten kasvua ja yleensäkin käsitellyn pinnan kulumista ja sillä esteettistä merkitystä sisustamisessa, osana rakennettua ympäristöä ja monien esineiden käytössä. Pintakäsittely maalaamalla ei silti välttämättä takaa kohteen säilyvyyttä, vaan voi väärin tehtynä aiheuttaa päinvastaisen vaikutuksen kuten lahoamisen. Sopivan maalin ja maalaustavan valinta sekä oikea-oppisen ja -aikaisen maalaustyön tekeminen ovatkin tärkeitä. Yksi perustekijöistä on, että maalattava pinta on puhdas ja kuiva.

Maalaukseen käytetään siveltimiä, teloja, maaliruiskuja ja erilaisia muita laitteita, joilla maali voidaan levittää pinnalle. Maalattava kohde voidaan myös upottaa maaliin.

Maalausalan ammattilaista kutsutaan maalariksi.

Erikoistekniikoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Krakleeraus eli krakelointi on tekniikka, jolla jäljitellään halkeillutta ja kuluneen näköistä maalipintaa. Tällainen pinta saadaan aikaan, kun käytetty pohjamaali kuivuu nopeammin kuin pintamaali. Krakeloitu maalipinta voidaan vielä lakata kulutusta kestämään. Saatavilla on myös krakelointiin tarkoitettuja erikoislakkoja ja -maaleja. Pohjamaalin levitys tehdään ristikkäisin vedoin pensselillä, pintamaali levitetään pohjamaalin kuivuttua nahkeaksi. Jos pinta lakataan, se tehdään vasta molempien maalikerrosten kuivuttua. Yksi krakeloinnin kiinnostavaksi tekevistä seikoista on, ettei sen tulosta voi etukäteen tarkasti suunnitella.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Orlamo, Lars 1972. Kodin maalausopas, 2. painos. Otava, Helsinki. 184 s.
  • Alén, Holger 1999. Maalit ja niiden käyttö, 2. painos. Opetushallitus, Helsinki. 121 s. ISBN 952-13-0601-7

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.