Viilu
Viilu on tukista useimmiten sorvaamalla saatu ohut levy ja vanerin perusosa. Viilu voidaan myös valmistaa höyläämällä, jolloin saadaan höyläviilu. Viilujen paksuus ja koko vaihtelee puulajin ja käyttötarpeen mukaan. Havuviilu eli kuusesta tai männystä sorvattu viilu on yleensä 2–4 mm paksu, koivuviilu taas 1–2 mm. Höyläviilut ovat ohuempia, 0,2 mm:stä ylöspäin.
Viilun käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viilun käyttö on tavallista pinnoitteena, erityisesti koristeena. Huonekalujen koristelussa viilu on erityisen suosittua intarsian yhteydessä, jolloin voidaan yhdistellä eri puulajeista valmistettuja viiluja, joita voidaan vielä työstää esimerkiksi lämpökäsittelyllä tai värjäämällä. Värjäyksessä on mahdollista käyttää pintavärjäystä, kuten petsausta, joka on tosin ongelma viilun kuluessa tai sitä hiottaessa, sekä myös läpivärjäämistä, johon tarvitaan esimerkiksi painetta tai liuottimia, kuten ammoniakkia, mikä toisaalta vaatii työturvallisuuden kannalta huolellisuutta.[1]
Koristeluviiluksi on luontaisen värin vuoksi suosittu monia puulajeja, jopa sademetsien lajeja, mutta se herättää kritiikkiä ympäristötuhojen kannalta. Helposti leikkaantuviksi ja työstettäväksi puulajeiksi mainitaan muun muassa haapa, leppä, mahonki ja päärynä, kovemmiksi ja vaikeammin käsiteltävämmiksi koivut, mänty, saarni, tammi ja jalava. Erityisen kovia ovat tunnetusti palisanteri ja eebenpuu.[2]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Juha Nuutti: Intarsiakirja, s. 27–29. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Ajatus, 1998. ISBN 951-9440-75-5.
- ↑ Juha Nuutti: Intarsiakirja, s. 32–34. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Ajatus, 1998. ISBN 951-9440-75-5.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Viilu Wikimedia Commonsissa
