Kuuset

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kuuset
Metsäkuusi (Picea abies)
Metsäkuusi (Picea abies)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset, Eucarya
Kunta: Kasvit, Plantae
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Havupuut Pinophyta
Lahko: Mäntymäiset Pinales
Heimo: Mäntykasvit Pinaceae
Suku: Kuuset
Picea
A. Dietr., 1824[1]
Synonyymit
  • Veitchia Lindl., 1861[1]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Kuuset Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Kuuset Commonsissa

Nimi-testi OK

Kuuset (Picea) on mäntykasvien (Pinaceae) heimoon kuuluva havupuusuku.[2] Siihen kuuluu yli 30 lajia. Kuuset ovat ainavihantia puita, joita kasvaa luonnonvaraisina laajalti Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Kuusia esiintyy valtapuulajina suuressa osassa pohjoista havumetsävyöhykettä. Monia kuusia käytetään metsäteollisuudessa ja jotkin lajit ovat yleisiä koristepuita.[3]

Nimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suvun suomenkielinen nimi kuusi on alun perin suvun ainoasta Suomessa luonnonvaraisena kasvavasta edustajasta, metsäkuusesta (Picea abies) käytetty nimi. Varsinaisten kuusten lisäksi monista muistakin havupuista, jotka eivät välttämättä ole kuusille sukua, käytetään nykyisin nimiä, joissa esiintyy sana kuusi. Tällaisia ovat esimerkiksi lehtikuuset (Larix), douglaskuuset (Pseudotsuga), marjakuuset (Taxus) ja keihäskuuset (Cunninghamia).

Suvun tieteellinen nimi Picea on klassisessa latinassa antiikin ajalla kuusista käytetty nimi.[1] Se on johdettu sanasta piceus (suom. pikinen, tervainen) ja viittaa puiden pihkaisuuteen.[4]

Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuuset ovat keskisuuria tai suuria ainavihantia yksikotisia puita, jotka kasvavat yleensä 20–60 metriä korkeaksi. Sitkankuusi (Picea sitchensis) voi kuitenkin kasvaa yli 90-metriseksi.[3][5] Latvaverso on pysty, ja latvus on kartiomainen.[6] Oksat muodostavat runkoon säännöllisin välein lähes säteittäisiä kiehkuroita. Myös kiehkuroiden välillä kasvaa yksittäisiä oksia.[1][7] Kaarna hilseilee yleensä ohuina suomumaisina levyinä.[1][3][6]

Lehdet ovat neulasmaisia. Ne sijaitsevat kierteisesti, ja yleensä siirottavat rangasta säteittäisesti kaikkiin suuntiin. Neulasen poikkileikkaus on usein neliömäisen nelisärmäinen, mutta neulanen voi olla myös lähes litteä. Kärki on tavallisesti terävä tai pitkäsuippuinen. Neulasessa on yksi johtojänne ja yleensä kaksi pihkatiehyttä. Neulasilla on puutunut, johteinen lehtikanta, joka jää kiinni rankaan neulasen varistessa, mikä antaa kuusten versoille niille ominaisen kyhmyisen pinnan.[1][3][7]

Samassa yksilössä sijaitsevat erilliset hede- ja emikukinnot. Kukinnot kehittyvät edellisen vuoden versoihin. Hedekukinnot eli hedekävyt ovat luumunmuotoisia tai lieriömäisiä, ja niiden väritys vaihtelee keltaisesta punertavaan ja purppuraan.[1][3] Emikukinnot eli kävyt ovat aluksi pystyjä ja tulevat kypsyessään riippuviksi. Kävyn muoto vaihtelee munanmuotoisesta lieriömäiseen. Väritys vaihtelee aluksi vihreästä purppuraan, ja kypsyessään käpy muuttuu ruskeaksi. Käpysuomut ovat asennoltaan kierteisiä, ohuita, ja muodoltaan soikeita tai viuhkamaisia. Käpysuomut ovat pysyviä ja avautuvat kävyn kypsyttyä vapauttaen siemenet. Peitinsuomut ovat näkyvissä pölytysvaiheessa ja jäävät kasvavien käpysuomujen alle piiloon kävyn kehittyessä.[1][3][7] Kävyt kypsyvät syksyllä 4–8 kuukauden kuluttua pölytyksestä ja yleensä varisevat kokonaisina pian käpysuomujen avauduttua. Siemen on ohutkuorinen ja siivellinen.[3][8] Sirkkalehtiä voi olla 4–15.[1][7]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustakuusimetsää (Picea mariana) pohjois-Quebecissä.

Kuusia esiintyy luontaisina laajalti pohjoisen pallonpuoliskon kylmällä ja lauhkealla vyöhykkeellä Pohjois-Amerikassa Alaskasta Newfoundlandiin sekä Euraasiassa Pohjoismaista ja Alpeilta Venäjän Kaukoitään ja Japaniin. Niitä kasvaa luonnonvaraisena myös subtrooppisten alueiden vuoristoissa Meksikossa, Lähi-idässä, Himalajan alueella sekä Kiinassa ja Taiwanilla. Eteläisimpänä kaikista kuusista taiwaninkuusi (Picea morrisonicola) esiintyy luontaisena Taiwanin vuoristoissa juuri kravun kääntöpiirin eteläpuolella. Chihuahuankuusi (Picea chihuahuana) ja Picea martinezii kasvavat lähes yhtä etelässä Meksikossa.[1][3]

Kuuset ovat valtapuulajeina suuressa osaa pohjoista havumetsävyöhykettä. Pohjoisessa Euroopassa ja Venäjällä suuret metsäalueet ovat metsäkuusivaltaisia, kun taas Pohjois-Amerikassa Kanadassa ja Alaskassa on laajoja alueita, joiden valtapuuna on valkokuusi tai mustakuusi. Kuusten suurin lajirunsaus on kuitenkin Japanin ja Kiinan vuoristoissa.[1][3]

Luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuusia on luokiteltu monin erilaisin tavoin, eikä tarkasta lajimäärästä tai suvun sisäisestä luokituksesta ole selvää yksimielisyyttä.[1][3] Esimerkiksi siperiankuusta (Picea obovata) pidetään joskus omana lajinaan, toisinaan taas metsäkuusen alalajina Picea abies subsp. obovata.[9][10] Alla on lueteltu 38 kuusilajia siten kuin havupuihin erikoistunut kasvitieteilijä Aljos Farjon on ne määritellyt vuoden 2010 teoksessaan A Handbook of the World's Conifers.[1]

Lajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kääpiökuusi (Picea abies ’Nana’), metsäkuusesta koristekasviksi jalostettu kääpiömuoto.

Monia kuusilajeja käytetään metsäteollisuudessa sekä sahateollisuuden että paperiteollisuuden raaka-aineena. Metsätaloudelle tärkeimmät lajit ovat metsäkuusi ja sitkankuusi, joita myös käytetään runsaasti myös metsänistutuksessa.[3]

Useat Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat ovat perinteisesti käyttäneet kuusten kuorta ja nuoria versoja eli kerkkiä ihmisravinnoksi. Paljon C-vitamiinia sisältäviä kuusenkerkkiä ja puiden pihkaa on käytetty myös perinteiseen lääkintään sekä Pohjois-Amerikassa että pohjoisessa Euraasiassa.[3]

Useita kuusia käytetään myös koristepuina, ja varsinkin okakuusesta ja metsäkuusesta on jalostettu useita kasvutavaltaan ja väritykseltään eroavia lajikkeita koristekäyttöön.[11][12] Varsinkin metsäkuusta on lisäksi perinteisesti käytetty joulukuusena, vaikka sen neulaset alkavatkin varista puun kuivuessa kaadon jälkeen nopeammin kuin monien muiden havupuiden.[11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Farjon, Aljos: A Handbook of the World's Conifers, s. 551–605. Leiden: Brill, 2010. ISBN 9789004177185. (englanniksi)
  • Räty, Ella: Viljelykasvien nimistö, s. 108. Helsinki: Puutarhaliitto, 2012. ISBN 978-951-8942-92-7.
  • Junikka, Leo; Kurtto, Arto: Picea Finto: Kassu - Kasvien suomenkieliset nimet. Kansalliskirjasto. Viitattu 3.11.2015.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m Farjon 2010, s. 551
  2. Räty, Ella: Viljelykasvien nimistö, s. 108. Helsinki: Puutarhaliitto, 2012. ISBN 978-951-8942-92-7.
  3. a b c d e f g h i j k l Earle, Cristopher J.: Picea The Gymnosperm Database. 23.11.2012. Viitattu 3.11.2015. (englanniksi)
  4. Mitchell, Alan & Wilkinson, John: Euroopan puuopas, s. 74. Suom. Kurtto, Arto. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2009. ISBN 951-1-14705-6.
  5. Earle, Cristopher J.: Picea sitchensis The Gymnosperm Database. 14.3.2015. Viitattu 3.11.2015. (englanniksi)
  6. a b Taylor, Ronald J.: Picea Flora of North America North of Mexico. Vol. 2. 1993. Flora of North America Editorial Committee. Viitattu 3.11.2015. (englanniksi)
  7. a b c d Fu, Liguo; Li, Nan; Elias, Thomas S. ja Mill, Robert R..: Picea Flora of China. Vol. 4. 1999. Science Press, Beijing ja Missouri Botanical Garden Press, St. Louis.. Viitattu 3.11.2015. (englanniksi)
  8. L. Hämet-Ahti, A. Palmén, P. Alanko, P.M.A. Tigerstedt, M. Koistinen: Suomen puu- ja pensaskasvio. Helsinki: Dendrologian Seura, 1992. ISBN 951-96557-0-0.
  9. Farjon 2010, s. 589
  10. Earle, Cristopher J.: Picea obovata The Gymnosperm Database. 28.11.2012. Viitattu 3.11.2015. (englanniksi)
  11. a b Earle, Cristopher J.: Picea abies The Gymnosperm Database. 21.11.2013. Viitattu 3.11.2015. (englanniksi)
  12. Earle, Cristopher J.: Picea pungens The Gymnosperm Database. 24.6.2015. Viitattu 3.11.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]