Siemen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Halkaistu neidonhiuspuun (Ginkgo biloba) siemen, jossa näkyy V:n muotoinen alkio, vaaleanvihreä ravintovarasto ja osa ohuesta kuoresta.

Siemen on suvullisesti lisääntyvän siemenkasvin lisääntymiselin. Siemen koostuu varsinaisesta alkiosta, ravintovarastosta ja näitä suojaavasta kuoresta.[1] Alkiossa on valmiina uuden kasvin juurten, verson ja ensimmäisten lehtien aiheet. Ravintovarastona on proteiinia sekä rasvaa tai tärkkelystä. Kuori suojaa siementä, kun se kulkeutuu uudelle kasvupaikalle ja odottaa sopivaa itämisaikaa, esimerkiksi seuraavaa kevättä tai sadekauden alkamista.

Siementen koko vaihtelee suuresti. Seychellienpalmun (Lodoicea maldivica) yhden siemenen sisältävä hedelmä painaa jopa 20 kg, kun taas orkideoiden siemeniä voi mahtua yhteen grammaan noin miljoona.[2]

Siemen syntyy, kun paljassiemenisen tai koppisiemenisen kasvin hedelmöittynyt sukusolu kypsyy emokasvinsa yhteydessä. Siemenen syntymistä edeltää kukinta ja pölytys. Siemenet voivat kehittyä hedelmän sisällä ja puhekielessä joitakin kuivia hedelmiä kutsutaan toisinaan hieman virheellisesti siemeniksi.

Koska useimmat kasvit eivät liiku paikaltaan, siementen kulkeutuminen on niille paras tapa levittäytyä uusille elinalueille. Siemeniin on kehittynyt useita erilaisia rakenteita leviämisen vauhdittamiseksi: joissakin on karvoja ja ulokkeita, jotta ne leviäisivät tuulen mukana (voikukka, vaahtera), jotkin varisevat lumihangelle ja kelluvat sulamisvesien pinnalla (kuusi) ja jotkin houkuttelevat eläimiä keräämään ja kätkemään niitä (pähkinät).

Ihminen käyttää monien kasvilajien siemeniä hyväkseen. Osaa siemenistä käytetään suoraan ravintona, toisista saadaan öljyjä ja monia, etenkin hyöty- ja koristekasvien siemeniä, kerätään uusien kasvien kasvatusta varten. Pellavansiemenöljyä käytetään myös maaleissa, ja puuvillan siemenen kuoressa kasvavaa kuitua käytetään tekstiilien valmistamiseen.

Ravintokäyttö ja käyttörajoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jyviksi tai viljaksi kutsutut viljakasvien siemenet sisältävät eniten tulevan oraan vararavinnoksi tarkoitettua hiilihydraattipitoista tärkkelystä. Rasvapitoinen alkio täyttää vain muutaman prosentin jyvästä. Viljassa on myös kuituja.

Palkokasvien, kuten papujen, siemenissä on paljon proteiinia.

Öljykasvien siemenet sisältävät runsaasti rasvaa. Öljykasvien siementen ravintokäyttöä tulee kuitenkin rajoittaa, koska ne sisältävät luontaisesti maaperästä peräisin olevia raskasmetalleja, kuten nikkeliä, alumiinia ja kadmiumia.[3] Suomen ruokaviraston mukaan aikuisten ei pitäisi sen vuoksi käyttää päivittäin enempää kuin 2 rkl (n. 15 g) öljykasvien siemeniä, eikä saman kasvin siemeniä kannattaisi syödä montaa kertaa viikossa. Alle kouluikäisten lasten annos saa olla enintään noin puolet aikuisten annoksesta ja sitä voi kasvattaa myöhemmin vähitellen lapsen kasvaessa. Imeväisikäisille, raskaana oleville ja imettäville ei suositella lainkaan öljykasvien siemeniä.[4] Alumiinia kertyy runsaimmin seesamin-, pinjan- ja chiansiemeniin ja nikkeliä auringonkukan-, hampun- ja pinjansiemeniin. Kadmiumia esiintyy eniten auringonkukan-, pellavan ja unikonsiemenissä, arseenia eniten nikonsiemenissä.[5]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tirri, Rauno ym.: Biologian sanakirja. Otava, 2001. ISBN 951-1-17618-8.
  2. Miranto, Mari: ENSCONET 19.2.2014. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 5.9.2017.
  3. ELINTARVIKKEIDEN TURVALLISEEN KÄYTTÖÖN LIITTYVIÄ YLEISIÄ OHJEITA Ruokavirasto. Päivitetty tammikuussa 2019. Sivu 10. https://www.ruokavirasto.fi/globalassets/henkiloasiakkaat/tietoa-elintarvikkeista/turvallisen-kayton-ohjeet/ruokavirasto_turvallisenkaytonohjeet.pdf
  4. Pellavansiementen linamariini Ruokavirasto. Viitattu 22.3.2021.
  5. Usein kysyttyä öljykasvien siemenistä Ruokavirasto. Viitattu 24.7.2022.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kasveihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.