Palkokasvit

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Palkokasvi)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Raakoja papuja, linssejä ja kikherneitä.

Palkokasvit ovat kasveja, joiden hedelmä on palko. Tavallisimmin nimitystä käytetään herne­kasvien heimoon kuuluvista ravinto- ja rehukasveista[1]

Ennen nimitystä palkokasvit käytettiin oletetusta kaksi­sirkkaisiin kuuluvasta lahkosta[2], jota joskus pidettiin myös ala­lahkona[3] ja joka jaettiin kolmeen heimoon: (Papilionaceae (hernekasvit), Mimosaceae ja Caesalpiniaceae.[2][3] Nykyisin näiden kaikkien katsotaan kuuluvan samaan herne­kasvien heimoon, joka kuuluu lahkoon Fabales, ja aikaisemman käsityksen mukaiset suppeammat heimot nykyisin ala­heimoiksi Faboideae (tai Lotoideae)[2], Mimosoideae ja Caesalpinioideae.

Pavut on kypsennettävä huolellisesti ennen nauttimista, jolloin niiden sisältämät myrkylliset aineet tuhotuvat[4].

Viljellyt palkokasvit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viljellyt palko­kasvit muistuttavat monessa suhteessa viljoja, ja tuleentu­neiden kuivien siementen vuoksi viljeltyjä palkokasveja sanotaankin usein myös palkoviljoiksi.[5] Ne kuuluvat kaikki herne­kasvien heimoon. Niitä on viljelty viljojen ohella maan­viljelyksen alkuajoista saakka[5], ja lähes jokaisella alueella, jossa maanviljelys mahdollisesti on keksitty itsenäisesti, on viljelys­kasvien valikoimaan alusta lähtien sisältynyt myös yksi tai useampi palko­kasvi:[6] Lähi-idässä herne ja linssi[7][6], Intiassa hyasinttipapu sekä musta ja vihreä mungopapu,[6] Kiinassa soijapapu, adsukipapu ja mungopapu,[6] Länsi-Afrikassa pitkäpapu, Väli-Amerikassa tavallinen papu, arizonanpapu ja ruusupapu sekä Andeilla limanpapu ja maapähkinä.[6]

Palko­kasvien tärkeä merkitys viljelys­kasveina perustuu ennen kaikkea niiden edulliseen typpi­talouteen. Niiden juurissa on Rhizobium-suvun bakteereita, jotka kykenevät sitomaan ilmasta typpeä ja valmistamaan siitä amino­happoja, joita isäntä­kasvi kykenee käyttämään hyväkseen. Tämän vuoksi niiden viljelyksessä ei yleensä tarvita typpi­lannoitteita.[5] Samasta syystä niitä voidaan käyttää myös maan­parannukseen kyntämällä niiden vihreä kasvusto maan alle tai viljelemällä niitä vuoroviljelyssä viljojen kanssa[5]

Palkokasveja viljellään sekä ihmis­ravinnoksi että rehuksi. Niistä käytetään hyväksi tavallisesti niiden siemenet, joistakin lajeista myös palot. Niiden siemenissä on runsaasti proteiinia varas­toitu­neena sirkka­lehtiin, jotka täyttävät melkein koko siemenen.[5] Ne ovatkin vanhastaan olleet eläin­kunnan tuotteiden ohella ihmiskunnan tärkeimpiä proteiinin lähteitä, ja nykyisinkin niillä on tässä suhteessa suuri merkitys varsinkin niissä maissa, joissa eläin­ravintoa ei ole riittävästi käytettävissä tai joissa (erityisesti Intiassa) uskonnolliset syyt rajoittavat eläin­ravinnon käyttöä.[5] Huomattava merkitys on myös sillä seikalla, että palko­kasvien proteiini sisältää runsaasti välttämättömiin amino­happoihin kuuluvaa lysiiniä, jota vilja­tuotteissa on niukasti, vaikka niissäkin on kohtalaisesti proteiinia.[5]

Joidenkin palko­kasvien kuten soijapavun ja maapähkinän siemenissä on runsaasti myös öljyä. Soijapapu, joka on palko­kasveista taloudellisesti tärkein, onkin nykyisin samalla myös maailman tärkein öljy­kasvi.[8]

Yhdistyneet kansakunnat on julistanut vuoden 2016 kansainväliseksi palkokasvien vuodeksi.[9]

Tärkeimpien palkokasvien tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tärkeimpien palkokasvien sato koko maailmassa keskimäärin vuosina 1993–1995[10]

Kasvi Tieteellinen nimi Sato (miljoonia tonneja) Viljelyala (miljoonia hehtaareja) Tärkeimmät tuotantoalueet
Soijapapu Glycine max 125,7 62,0 Yhdysvallat, Brasilia, Kiina, Argentiina[11]
Maapähkinä Arachis hypogaea 33,7 32,1 Kiina, Intia, Yhdysvallat, monet Afrikan ja Aasian maat[12]
Papu Phaseolus[13] 17,4 26,5 Intia, Brasilia, Kiina, Meksiko, Yhdysvallat; vihreitä papuja tuottavat eniten Kiina, Turkki ja monet Euroopan maat
Herne Pisum sativum 13,8 7,9 Ranska, Ukraina, Venäjä, Kiina, Kanada, Yhdysvallat[14]
Kahviherne (kikherne) Cicer arietinum 7,3 10,4 Intia[15]
Härkäpapu Vicia faba 3,7 2,9 Kiina, Egypti, Etiopia[16]
Linssi Lens culinaris 2,8 2,4 Välimeren maat, Intia, Kanada[17]

Muita palkokasveja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edellä lueteltujen lisäksi ainakin paikallisesti merkittäviä, ihmis­ravinnoksikin viljeltyjä palko­kasveja ovat lehmänpapu (Vigna unguiculata), mungopapu (Vicia radiata) ja adsukipapu (Vicia angularis)[18] sekä trooppiset kyyhkyherne (Cajanus cajan), siipipapu eli goanpapu (Psophocarpus tetragonolobus), hyasinttipapu (Dolichos lablab) ja Canavalia ensiformis.[19] Rehuksi viljellään laajalti myös muun muassa apiloita (Trifolium), lupiineja (Lupinus) ja mailasta (Medicago).[20]

Kulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Aasiassa syödään keskimäärin yli 90 grammaa kypsiä palkokasveja päivässä henkeä kohti, mikä on selvästi enemmän kuin muissa maanosissa. Afrikassa, Kiinassa, Kaakkois-Aasiassa, Etelä-ja Pohjois-Amerikassa sekä Euroopassa niitä syödään alle 30 grammaa päivässä.[21] Japanilaiset nauttivat keskimäärin 60 grammaa palkokasveja päivässä[22].

Suositukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen ravitsemusneuvottelukunta kehottaa ihmisiä syömään desilitran palkokasveja päivässä.[23]

Ravintoarvot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palkokasvit sisältävät merkittävästi folaattia[23].

Pavut ja herneet sisältävät runsaasti rautaa[24][25]. Elimistö kykenee hyödyntämään papujen sisältämästä raudasta kuitenkin vain noin 2 promillea[26].

Terveysvaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myönteiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palkokasvit sisältävät merkittävästi liukoista ravintokuitua, jonka saanti edistää hyödyllisten suolistomikrobien kasvua. Palkokasvien kuitu monipuolistaa tehokkaasti suolistomikrobistoa, koska se poikkeaa rakenteeltaan muiden kasvikunnan tuotteiden sisältämistä kuiduista.[23]

Perunan, riisin, makaronin tai leivän korvaaminen kuivaherneillä, linsseillä tai pavuilla vähentää hiukan aterianjälkeistä verensokerin nousua[27].

Kielteiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palkokasvit sisältävät nikkeliä, jota kolmannes suomalaisista sai yli EFSA:n määrittämän siedettävän päiväsaannin enimmäisarvon vuonna 2012[28].

Palkokasveissa esiintyvät lektiinit häiritsevät lisäksi proteiinien käsittelyä ruoansulatuksessa[29].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Kielitoimiston sanakirja, 2. osa (L–P), s. 434, hakusana Palkokasvi. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Gummerus, 2006. ISBN 952-5446-22-0.
  2. ↑ a b c Otavan iso Fokus, 5. osa (Mo–Qv), s. 3049, art. Palkokasvit. Otava, 1973. ISBN 951-1-01070-0.
  3. ↑ a b Nykysuomen sanakirja, 2. osa (L–R), s. 191. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 0-09106-5.
  4. ↑ Pavut Ruokavirasto. Arkistoitu 30.11.2020. Viitattu 16.9.2020.
  5. ↑ a b c d e f g Arne Rousi: ”Palkokasvit - typpispesialistit”, Auringonkukasta viiniköynnökseen, ravintokasvit ihmisen palveluksessa, s. 116–117. WSOY, 1997. 951-0-21295-4.
  6. ↑ a b c d e Jared Diamond: Tykit, taudit ja teräs : ihmisen yhteiskuntien kohtalot, s. 133–137. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Terra Cognita, 2003. ISBN 952-5202-56-9.
  7. ↑ Rousi, s. 120, 123
  8. ↑ Rousi, s. 142
  9. ↑ YK antoi pavuille ja herneille nimikkovuoden. Maaseudun tulevaisuus, 12.11.2015. Artikkelin verkkoversio.
  10. ↑ Rousi, s. 123, 145
  11. ↑ Rousi, s. 144
  12. ↑ Rousi, s. 149
  13. ↑ Rousi, s. 123, 128; Pavuiksi on tässä laskettu kaikki Phaseolus-suvun viljellyt lajit, joista tärkein on tarhapapu, Phaseolus vulgaris
  14. ↑ Rousi, s. 122
  15. ↑ Rousi, s. 128
  16. ↑ Rousi, s. 126
  17. ↑ Rousi, s. 125
  18. ↑ Rousi, s. 133–134
  19. ↑ Rousi, s. 134–135
  20. ↑ Rousi, s. 119
  21. ↑ Diet, cardiovascular disease, and mortality in 80 countries academic.oup.com. Viitattu 28.9.2023.
  22. ↑ Mizuka Higashiguchi, Toshiyuki Onoda, Tanvir Chowdhury Turin, Kiyomi Sakata: Calcium Intake and Associated Factors in a General Japanese Population: Baseline Data of NIPPON DATA80/90 and the National Nutrition Survey. Journal of Epidemiology, 5.5.2010, 20. vsk, nro Suppl 3, s. S549–S556. PubMed:20351477. doi:10.2188/jea.JE20090224. ISSN 0917-5040. Artikkelin verkkoversio.
  23. ↑ a b c Susanna Rokka, Juha Heikkilä, Jarkko Hellström, Eila Järvenpää, Minna Kahala, Marjo Keskitalo: Palkokasvit elintarvikkeena : Opas palkokasvien elintarvikekäytöstä. Luonnonvarakeskus, Luke, 2018. ISBN 978-952-326-543-1. Teoksen verkkoversio (viitattu 16.9.2020).
  24. ↑ Elintarvike - Fineli fineli.fi. Viitattu 11.12.2023.
  25. ↑ Elintarvike - Fineli fineli.fi. Viitattu 11.12.2023.
  26. ↑ Sabrina Feitosa, Ralf Greiner, Ann-Katrin Meinhardt, Alexandra Müller, Deusdélia T. Almeida, Clemens Posten: Effect of Traditional Household Processes on Iron, Zinc and Copper Bioaccessibility in Black Bean (Phaseolus vulgaris L.). Foods, 31.7.2018, 7. vsk, nro 8, s. 123. PubMed:30065167. doi:10.3390/foods7080123. ISSN 2304-8158. Artikkelin verkkoversio.
  27. ↑ Pulse consumption improves indices of glycemic control in adults with and without type 2 diabetes: a systematic review and meta-analysis of acute and long-term randomized controlled trials. https://link.springer.com/article/10.1007/s00394-021-02685-y
  28. ↑ Riskinarviointi suomalaisten aikuisten altistumisesta elintarvikkeiden ja talousveden raskasmetalleille sekä alumiinille. Ruokaviraston tutkimuksia 2020. https://www.ruokavirasto.fi/globalassets/tietoa-meista/julkaisut/julkaisusarjat/tutkimukset/riskiraportit/ruokaviraston_tutkimuksia_1_2020_finaali.pdf
  29. ↑ Fytokemikaalit (mm. karotenoidit, flavonoidit, kasvisterolit ja -stanolit) Duodecim Terveyskirjasto. Viitattu 12.3.2022.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Palkokasvit&oldid=22041403”