Palkokasvit

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Palkokasvit ovat kasveja, joiden hedelmä on palko. Tavallisimmin nimitystä käytetään herne­kasvien heimoon kuuluvista ravinto- ja rehukasveista[1]

Ennen nimitystä palkokasvit käytettiin oletetusta kaksi­sirkkaisiin kuuluvasta lahkosta[2], jota joskus pidettiin myös ala­lahkona[3] ja joka jaettiin kolmeen heimoon: (Papilionaceae (hernekasvit), Mimosaceae ja Caesalpiniaceae.[2][3] Nykyisin näiden kaikkien katsotaan kuuluvan samaan herne­kasvien heimoon, joka kuuluu lahkoon Fabales, ja aikaisemman käsityksen mukaiset suppeammat heimot nykyisin ala­heimoiksi Faboideae (tai Lotoideae)[2], Mimosoideae ja Caesalpinioideae.

Viljellyt palkokasvit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viljellyt palko­kasvit muistuttavat monessa suhteessa viljoja, ja tuleentu­neiden kuivien siementen vuoksi viljeltyjä palkokasveja sanotaankin usein myös palkoviljoiksi.[4] Ne kuuluvat kaikki herne­kasvien heimoon. Niitä on viljelty viljojen ohella maan­viljelyksen alkuajoista saakka[4], ja lähes jokaisella alueella, jossa maanviljelys mahdollisesti on keksitty itsenäisesti, on viljelys­kasvien valikoimaan alusta lähtien sisältynyt myös yksi tai useampi palko­kasvi:[5] Lähi-idässä herne ja linssi[6][5], Intiassa hyasinttipapu sekä musta ja vihreä mungopapu,[5] Kiinassa soijapapu, adsukipapu ja mungopapu[5] Länsi-Afrikassa pitkäpapu, Väli-Amerikassa tavallinen papu, arizonanpapu ja ruusupapu sekä Andeilla limanpapu ja maapähkinä.[5]

Palko­kasvien tärkeä merkitys viljelys­kasveina perustuu ennen kaikkea niiden edulliseen typpi­talouteen. Niiden juurissa on Rhizobium-suvun bakteereita, jotka kykenevät sitomaan ilmasta typpeä ja valmistamaan siitä amino­happoja, joita isäntä­kasvi kykenee käyttämään hyväkseen. Tämän vuoksi niiden viljelyksessä ei yleensä tavita typpi­lannoitteita.[4] Samasta syystä niitä voidaan käyttää myös maan­parannukseen kyntämällä niiden vihreä kasvusto maan alle tai viljelemällä niitä vuoroviljelyssä viljojen kanssa[4]

Palkokasveja viljellään sekä ihmis­ravinnoksi että rehuksi. Niistä käytetään hyväksi tavallisesti niiden siemenet, joistakin lajeista myös palot. Niiden siemenissä on runsaasti proteiinia varas­toitu­neena sirkka­lehtiin, jotka täyttävät melkein koko siemenen.[4] Ne ovatkin vanhastaan olleet eläin­kunnan tuotteiden ohella ihmiskunnan tärkeimpiä proteiinin lähteitä, ja nykyisinkin niillä on tässä suhteessa suuri merkitys varsinkin niissä maissa, joissa eläin­ravintoa ei ole riittävästi käytettävissä tai joissa (erityisesti Intiassa) uskonnolliset syyt rajoittavat eläin­ravinnon käyttöä.[4] Huomattava merkitys on myös sillä seikalla, että palko­kasvien proteiini sisältää runsaasti välttämättömiin amino­happoihin kuuluvaa lysiiniä, jota vilja­tuotteissa on niukasti, vaikka niissäkin on kohtalaisesti proteiinia.[4]

Joidenkin palko­kasvien kuten soijapavun ja maapähkinän siemenissä on runsaasti myös öljyä. Soijapapu, joka on palko­kasveista taloudellisesti tärkein, onkin nykyisin samalla myös maailman tärkein öljy­kasvi.[7]

Yhdistyneet kansakunnat on julistanut vuoden 2016 kansainväliseksi palkokasvien vuodeksi.[8]

Tärkeimpien palkokasvien tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tärkeimpien palkokasvien sato koko maailmassa keskimäärin vuosina 1993–1995[9]

Kasvi Tieteellinen nimi Sato (miljoonia tonneja) Viljelyala (miljoonia hehtaareja) Tärkeimmät tuotantoalueet
Soijapapu Glycine max 125,7 62,0 Yhdysvallat, Brasilia, Kiina, Argentiina[10]
Maapähkinä Arachis hypogaea 33,7 32,1 Kiina, Intia, Yhdysvallat, monet Afrikan ja Aasian maat[11]
Papu Phaseolus[12] 17,4 26,5 Intia, Brasilia, Kiina, Meksiko, Yhdysvallat; vihreitä papuja tuottavat eniten Kiina, Turkki ja monet Euroopan maat
Herne Pisum sativum 13,8 7,9 Ranska, Ukraina, Venäjä, Kiina, Kanada, Yhdysvallat[13]
Kahviherne (kikherne) Cicer arietinum 7,3 10,4 Intia[14]
Härkäpapu Vicia faba 3,7 2,9 Kiina, Egypti, Etiopia[15]
Linssi Lens culinaris 2,8 2,4 Välimeren maat, Intia, Kanada[16]

Muita palkokasveja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edellä lueteltujen lisäksi ainakin paikallisesti merkittäviä, ihmis­ravinnoksikin viljeltyjä palko­kasveja ovat lehmänpapu (Vigna unguilata), mungopapu (Vicia radiata) ja adsukipapu (Vicia angularis)[17] sekä trooppiset kyyhkyherne (Cajanus cajan), siipipapu eli goanpapu (Psophocarpus tetragonolobus), hyasinttipapu (Dolichos lablab) ja Canavalia ensiformis.[18] Rehuksi viljellään laajalti myös muun muassa apiloita (Trifolium), lupiineja (Lupinus) ja mailasta (Medigago).[19]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kielitoimiston sanakirja, 2. osa (L–P), s. 434, hakusana Palkokasvi. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Gummerus, 2006. ISBN 952-5446-22-0.
  2. a b c Otavan iso Fokus, 5. osa (Mo–Qv), s. 3049, art. Palkokasvit. Otava, 1973. ISBN 951-1-01070-0.
  3. a b Nykysuomen sanakirja, 2. osa (L–R), s. 191. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 0-09106-5.
  4. a b c d e f g Arne Rousi: ”Palkokasvit - typpispesialistit”, Auringonkukasta viiniköynnökseen, ravintokasvit ihmisen palveluksessa, s. 116-117. WSOY, 1997. 951-0-21295-4.
  5. a b c d e Jared Diamond: Tykit, taudit ja teräs, ihmisen ihmiskuntien kohtalot, s. 133-137. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Terra Cognita, 2003. ISBN 952-5202-56-9.
  6. Rousi, s. 120, 123
  7. Rousi, s. 142
  8. YK antoi pavuille ja herneille nimikkovuoden. Maaseudun tulevaisuus, 12.11.2015. Artikkelin verkkoversio.
  9. Rousi, s. 123, 145
  10. Rousi, s. 144
  11. Rousi, s. 149
  12. Rousi, s. 123, 128; Pavuiksi on tässä laskettu kaikki Phaseolus-suvun viljellyt lajit, joista tärkein on tarhapapu, Phaseolus vulgaris
  13. Rousi, s. 122
  14. Rousi, s. 128
  15. Rousi, s. 126
  16. Rousi, s. 125
  17. Rousi, s. 133–134
  18. Rousi, s. 134–135
  19. Rousi, s. 119