Kansallisarkisto

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kansallisarkiston rakennus Rauhankadulla Helsingissä.

Kansallisarkisto (lyhenne KA[1]), entinen Valtionarkisto, (lyhenne VA) kuuluu hallinnollisesti opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuuteen. Kansalisarkisto muodosti aiemmin yhdessä seitsemän maakunta-arkiston kanssa Suomen arkistolaitoksen, mutta vuonna 2017 maakunta-arkistot sulautettiin osaksi Kansallisarkistoa ja vanhan arkistolaitoksen rakenteet purettiin.

Tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallisarkiston päätehtävät ovat valtionhallinnon asiakirjahallinnan ohjaaminen sekä viranomaisten ja kansallisesti merkittävien yksityishenkilöiden pysyvästi säilytettävien asiakirja-aineistojen säilyttäminen. Viranomaisten aineistosta noin 10 prosenttia on pysyvästi säilytettävää. Tämän lisäksi arkisto huolehtii säilyttämänsä asiakirjallisen kulttuuriperinnön tarjoamisesta tutkijoiden käyttöön. Se osallistuu myös alansa tutkimus- ja kehittämistoimintaan.

Kansallisarkisto toimii heraldisten kysymysten asiantuntijavirastona. Se vahvistaa valtion, kuntien ja kirkon käyttämät heraldiset tunnukset sekä virastojen sinetit ja esimerkiksi huvialusten ja armeijan joukko-osastojen liput. Kansallisarkiston kirjasto toimii arkistotoimen, heraldiikan ja sigillografian erikoiskirjastona. Kansallisarkisto tarjoaa opastusta toimialaansa kuuluvissa asioissa niin yksityishenkilöille, yhteisöille kuin viranomaisillekin.[2]

Organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallisarkiston johtajana toimii pääjohtaja, jolla on valtionarkistonhoitajan arvonimi. Pääjohtajan avustajina toimivat arkistoneuvokset ja hallintojohtaja. Arkisto jakautuu aineistohallinnan, tietopalvelun, tutkimuksen ja kehittämisen ja toiminnanohjauksen vastuualueisiin. Kansallisarkistossa työskenteli noin 240 henkilöä vuonna 2017.

Aineistohallinnan vastuualue vastaanottaa, hankkii ja sijoittaa aineistot sekä varmistaa niiden käytettävyyden ja säilyvyyden. Sen tehtäviä ovat muun muassa viranomaisarkistojen siirrot, yksityisarkistojen hankinta, asiakirjojen digitointi, konservointi ja arkistosektorin koordinointi Kansallisessa digitaalisessa kirjastossa. Lyhyesti sanoen vastuualue huolehtii siitä, että pysyvästi säilytettävät tiedot todella säilyvät ikuisesti.

Tietopalvelun vastuualue huolehtii Kansallisarkiston aineistojen antamisesta kansalaisten käyttöön. Sen tehtäviin kuuluu myös koko Kansallisarkiston ja asiakirjallisen kulttuuriperinnön tunnettuuden edistäminen. Vastuualueen tehtäviin kuuluvat esimerkiksi tutkijasalipalvelut, selvitys- ja jäljennepalvelut, kaukolainapalvelut, verkkopalvelut, arkistopedagoginen toiminta ja kirjasto- sekä kirjaamopalvelut.

Tutkimuksen ja kehittämisen vastuualue edistää yhteistyötä tutkimusyhteisöjen kanssa ja vastaa tutkimus- ja kehittämistoiminnasta. Se myös ohjaa julkishallinnon sähköistä asiakirjahallintaa. Vastuualueen tehtäviin kuuluvat muun muassa kansallinen ja kansainvälinen tutkimusyhteistyö, julkaisut, norminanto, tarkastukset, koulutus, seulonta ja sähköisen aineiston vastaanotto- ja palvelujärjestelmä VAPA.

Toiminnanohjauksen vastuualue vastaa suunnittelusta ja seurannasta sekä tarjoaa tukipalveluita kaikille vastuualueille. Sen tehtäviä ovat muun muassa strateginen suunnittelu, tulosohjaus, henkilöstö- ja taloushallinto, viestintä, ICT-palvelut, oikeudelliset asiat, kansainväliset tehtävät sekä Kansallisarkiston toimitilat.

Toimipaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rauhankadun toimipaikan asiakaspalvelu on avoin kaikille tiedonhaluisille.

Kansallisarkisto toimii yhdeksällä eri paikkakunnalla: Helsingissä, Hämeenlinnassa, Inarissa, Joensuussa, Jyväskylässä, Mikkelissä, Oulussa, Turussa ja Vaasassa. Kansallisarkiston kokonaisaineistomäärä on noin 210 hyllykilometriä.

Helsingin päätoimipaikka sijaitsee Rauhankadulla, jossa säilytetään keskushallinnon viranomaisten virka-arkistoja ja yhteiskunnallisten vaikuttajien yksityisarkistoja. Asiakirjoja siellä on vuodesta 1316 aina 2000-luvulle saakka. Helsingissä asiakaspalvelu on nykyisin keskitetty Rauhankadun toimipaikkaan.

Helsingin Hallituskadulla säilytetään ministeriöiden viime vuosikymmeninä syntyneitä arkistoja lukuun ottamatta ulkoministeriötä, puolustusministeriötä ja valtioneuvoston kansliaa. Sieltä löytyvät myös vuonna 1998 toimineiden ja sen jälkeen asetettujen komiteoiden, neuvottelukuntien, lautakuntien, toimikuntien ja työryhmien arkistot. Näitä aineistoja tutkitaan Hallituskadun toimipaikan tutkijatiloissa.

Helsingin Siltavuoressa säilytetään vähemmän käytettyjä keskushallinnon asiakirjoja. Siellä suoritetaan myös Kansallisarkiston toimesta tapahtuva digitointi sekä johdetaan arkistojen tekniseen säilymiseen liittyvää konservointi- ja tutkimustyötä. Siltavuoren toimipaikassa ei ole asiakaspalvelua.

Hämeenlinnan toimipaikassa säilytetään valtion alue- ja paikallishallinnon virastojen ja laitosten arkistoja, kirkollisia ja eräitä kunnallisia arkistoja, yksityisiä arkistoja sekä asiakirjajäljennöksiä (mikrofilmitallenteita). Vanhimmat asiakirjat alkavat 1600-luvulta.

Joensuun toimipaikassa Kansallisarkisto vastaanottaa ja säilyttää valtion virastojen asiakirjasiirrot Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon liittojen alueilta. Joensuussa säilytetään talletuksina myös seurakuntien vanhoja arkistoja. Myös yksityiset henkilöt, järjestöt ja seurat ovat siirtäneet asiakirjoja. Joensuuhun on myös hankittu runsaasti mikrofilmejä.

Jyväskylän toimipaikassa säilytetään alueen valtion viranomaisten arkistoja, kirkollisia arkistoja sekä yksityisarkistoja. Vanhin asiakirja on latinankielinen kirje vuodelta 1535. Jyväskylä on tunnettu koulukaupunki, joten koulujen ja oppilaitosten arkistot ovat tärkeä osa viranomaisaineistoa. Alkuperäisen aineiston lisäksi Jyväskylän toimipaikassa on runsaasti mikrofilmattua materiaalia.

Mikkelin toimipaikassa säilytetään asiakirjoja Etelä-Savon, Etelä-Karjalan, Kymenlaakson ja luovutetun Karjalan alueilta. Vanhin asiakirja on vuodelta 1455 ja yhtenäiset asiakirjasarjat alkavat 1600-luvun lopusta.

Oulun toimipaikassa säilytetään alueella toimivien ja toimineiden valtion alue- ja paikallishallinnon viranomaisten arkistoja. Merkittävän osan aineistosta muodostavat myös noin 2500 yksityisen arkistonmuodostajan, eli yksityishenkilöiden, yhdistysten ja liikeyritysten, arkistot. Oulussa säilytetään myös maailman tunnetuimman pohjoissuomalaisen, Joulupukin, arkistoa.

Turun toimipaikassa säilytetään Varsinais-Suomen ja Satakunnan liittojen alueilla (entisessä Turun ja Porin läänissä) toimineiden ja toimivien valtion virastojen ja laitosten arkistoja. Myös useat alueella toimivat seurakunnat, järjestöt, seurat, yhdistykset, yritykset ja yksityishenkilöt ovat luovuttaneet arkistonsa tänne. Vanhin säilytettävä asiakirja on pergamentille laadittu rajankäyntiasiakirja Huittisista vuodelta 1510.

Vaasan toimipaikassa säilytetään alueen (Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan liitot) piiri- ja paikallisviranomaisten arkistoja. Vanhin säilytettävä asiakirja on vuodelta 1407 peräisin oleva kauppakirja Norra Vallgrundin kyläarkistossa.

Lisäksi Inarissa toimii Saamelaisarkisto, jonne saamelaisviranomaiset siirtävät pysyvästi säilytettävät paperiasiakirjansa. Tämän lisäksi Saamelaisarkisto ottaa vastaan saamentutkimukselle merkittävien yksityishenkilöiden, sukujen, yhdistysten, säätiöiden ja yritysten arkistoja. Aineistot palvelevat monipuolisesti monitieteellistä saamentutkimusta, mutta myös omasta suvun, perheen ja kotipaikan historiasta kiinnostuneita kansalaisia.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallisarkiston alkupisteenä oli vuonna 1816 perustettu Senaatin arkisto. Ensimmäiset aineistonsa se sai Tukholmasta, jossa Suomea koskeneita asiakirjoja säilytettiin ja josta ne Haminan rauhansopimuksen ehtojen mukaan oli siirrettävä Suomeen. Arkisto palveli ensin vain hallinnon tarpeita. Yleisölle se avattiin vuonna 1859. Senaatin arkiston nimi muuttui Valtionarkistoksi vuonna 1869 ja Kansallisarkistoksi vuonna 1994. [3]

Vuonna 2008 Sota-arkisto ja Valtioneuvoston arkisto liitettiin osaksi Kansallisarkistoa.

Vuonna 2017 maakunta-arkistot sulautettiin osaksi Kansallisarkistoa ja vanhan arkistolaitoksen rakenteet purettiin. Entiset maakunta-arkistot säilyvät Kansallisarkiston toimipaikkoina, jotka vastaavat alueellisesta toiminnasta.

Valtioarkistonhoitajat ja pääjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtionarkistonhoitajan virkanimike muuttui arkistolaitoksen pääjohtajaksi vuonna 1992. Pääjohtajan virkaan liittyy kuitenkin edelleen valtionarkistonhoitajan arvonimi. Aikaisemmin valtionarkistonhoitajilla oli professorin arvonimi. Valtionarkistonhoitajina ja pääjohtajina ovat toimineet:

Valtionarkiston rakennus vuonna 1896. Katolla näkyvät mastot ovat ukkosenjohdattimia.

Kansallisarkiston päärakennuksen vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallisarkiston päärakennus edustaa tyyliltään uusklassismia. Kuva: Kansallisarkiston digitaaliarkisto.

Arkisto toimi ensin Senaatin linnan (nykyisen Valtioneuvoston linnan) yhteydessä, josta se siirtyi omaan rakennukseen Rauhankadulle vuonna 1890. Rakennus on ensimmäinen varta vasten arkistokäyttöön suunniteltu rakennus Pohjoismaissa ja koko Venäjän keisarikunnassa. Talon suunnittelija Gustaf Nyström haki taloon vaikutteita joitain vuosikymmeniä aikaisemmin valmistuneista British Museumin kirjastosta ja Pariisin Bibliothèque Nationalesta. Pohjoismaisittain uutta rakennuksessa olivat paloturvallisiksi mielletyt valurautarakenteet, sekä palomuureilla toisistaan erotetut osastot, joiden välillä olivat itsestään sulkeutuvat raudoitetut ovet. Valurautavälipohjien paloturvallisuus kyseenalaistettiin myöhemmin, ja ne korvattiin betonivälipohjilla 1950-luvulla. Valurautarakenteita on kuitenkin edelleen nähtävillä arkiston vanhassa tutkijasalissa.

Putkipostilaite Kansallisarkistossa.

Päärakennuksen julkisivussa on käytetty runsaasti lasia, koska rakennuksessa ei ollut lainkaan keinovalaistusta ennen vuotta 1909. Kaikki valo tuli ikkunoista ja kulki rakennuksen läpi välipohjaritilöiden läpi. Jatkosodan aikana Suomen Pankin piha-alueelle putosi neuvostoliittolainen lentopommi, minkä seurauksena suuri osa ikkunoista särkyi.

Kansallisarkiston päärakennusta on laajennettu kolme kertaa. Vuonna 1928 valmistui vanhan osan tyyliä jäljittelevä lisäsiipi Snellmaninkadun varrelle. Rakennus perustuu arkkitehti Magnus Schjerfbeckin piirustuksiin. 1950-luvulla louhittiin peruskallioon niin sanottu kalliosuoja asiakirjojen säilytystilaksi. Viimeisin lisäosa valmistui vuonna 1972. Kyseessä ovat Olof Hanssonin piirtämät uudet tutkijatilat, sisääntuloaula, ravintola Café Hausen sekä lisäsiipi asiakirjojen säilyttämiseen.[4]

Aineistot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asiakirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jatkosodan aikana venäläinen lentopommi hävitti Rauhankadun kiinteistön ikkunaruutuja.

Kansallisarkiston vanhin asiakirja on Kuningas Birgerin suojeluskirje Karjalan naisille vuodelta 1316. Se osoittaa, että Ruotsin kuningas piti Karjalaa omanaan jo lähes vuosikymmen ennen Pähkinäsaaren rauhan solmimista. Laajempina sarjoina asiakirjoja on keskushallinnon vakiintumisesta 1500-luvulta lähtien.

Ruotsin ajan keskeiset asiakirjasarjat ovat Voudintilit ja läänintilit, tuomiokirjat, seurakuntien arkistot ja maanmittausasiakirjat. Näiden asiakirjojen kattavuus on hyvin suuri, mistä on hyötyä ennen kaikkea sukututkimukselle.

Autonomian ajan keskeisiä lähteitä ovat puolestaan Suomen oman keskushallinnon asiakirjat sekä Valtiosihteerinviraston ja Kenraalikuvernöörinkanslian arkistot. Myös autonomisen Suomen oman sotaväen (niin sanottu vanha väki) arkistoja säilytetään Kansallisarkistossa.

1900-luvun keskeisimmät arkistokokonaisuudet käsittelevät Suomen sisällissotaa, talvisotaa ja jatkosotaa. Viime sotiin liittyviä asiakirjoja on Kansallisarkistossa noin 20 hyllykilometriä.

Kansallisarkistossa on myös monien keskeisten vaikuttajien yksityisarkistoja. Näitä ovat esimerkiksi Suomen kaikkien entisten presidenttien yksityisarkistot Urho Kekkosta lukuun ottamatta.

Kartta-aineistot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartta-aineistot alkavat laajempina kokonaisuuksina 1600-luvulta. Niitä tehtiin alun perin verotuksen tarpeisiin. Tärkeitä kartta-aineistoja ovat esimerkiksi maakirjakartat[5] ja Maanmittauslaitoksen uudistusarkisto[6], joka sisältää yli miljoona karttaa kaikkialta Suomesta 1700-luvulta 1900-luvun loppupuolelle saakka.

Kansallisarkistossa säilytettävä senaatin kartasto kuvaa eteläistä Suomea 1900-luvun alussa. Kuva: Arkistolaitoksen digitaaliarkisto.

Aineistojen tutkiminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähtökohtaisesti Kansallisarkistossa säilytetyt aineistot ovat julkisia ja maksutta kaikkien niistä kiinnostuvien käytettävissä. Joidenkin aineistojen käyttöä on kuitenkin rajoitettu lainsäädännön, aineiston luovuttajan kanssa tehdyn sopimuksen tai aineiston huonon kunnon vuoksi.

Arkistojen Portti -palvelu johdattaa käyttäjän oikean aineiston ääreen.[7] Rekisteröitymällä pankkitunnuksilla Astia-palvelun käyttäjäksi voit tilata tarvitsemasi asiakirjat käyttöösi tutkijasaliin.[8] Astian avulla voit myös tilata maksullisia aineistokaukolainoja, hakea käyttölupia rajoituksenalaiseen aineistoon ja tilata kopioita tarvitsemistasi asiakirjoista.

Vakka-arkistotietokanta sisältää kaikkien aineistojen arkistoluettelot lukuun ottamatta puolustushallinnon aineistoja.[9] Puolustushallinnon aineistot löytyvät Aarre-arkistorekisteristä [ [10]. Jo miljoonia käytetyimpiä asiakirjasivuja on kuitenkin digitoitu ja ne löytyvät Kansallisarkiston Digitaaliarkistosta.[11]

Kirjasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallisarkiston kirjasto on valtakunnallinen arkistoalan, asiakirjadiplomatiikan sekä heraldiikan ja sigillografian tieteellinen erikoiskirjasto. Sen kokoelmissa on runsaasti myös Suomen historian perustutkimusta tukevaa kirjallisuutta.[12]

Kansallisarkiston uusi tutkijasali Rauhankadulla Helsingissä

Kansallisarkiston kirjasto palvelee kokoelmillaan ensisijaisesti arkistoalaan sekä asiakirjalähteisiin perustuvaa tutkimusta, Kansallisarkiston eri asiakasryhmien tietotarpeita sekä henkilökuntaa virkatehtävissä. Kirjasto vastaa Kansallisarkiston tehtävissä ja asiakaspalvelussa tarvittavasta kirjallisuudesta ja muusta kirjastojen tietoaineistosta. Kansallisarkiston kirjasto on alansa ainoana tieteellisenä erikoiskirjastona osa kansallista kirjastoverkostoa.

Kansallisarkiston kirjaston kokoelmissa on yhteensä vajaa 319 600 nidettä (6004 hyllymetriä) koti- ja ulkomaista kirjallisuutta sekä noin 200 nimekettä koti- ja ulkomaisia aikakauslehtiä. Monipuolisen koti- ja ulkomaisen arkistoalan kirjallisuuden sekä keskeisen Suomen historiaa ja lähdejulkaisuja käsittelevän kirjallisuuden ohella Kansallisarkiston kirjasto on vuosikymmenten kuluessa koonnut laajan heraldiikkaa ja sigillografiaa käsittelevän kirjakokoelman. Kirjaston kokoelmissa on hakuteosten, lähdejulkaisujen ja virallisjulkaisujen ohella runsaasti Suomen ja naapurimaiden historiaa, oikeus-, hallinto- ja yhteiskuntatieteitä käsittelevää kirjallisuutta, paikallishistoriallista sekä suku- ja henkilöhistoriallista kirjallisuutta. Lisäksi kokoelmissa on venäjänkielistä kirjallisuutta, joka pääosin käsittelee arkistoalaa, heraldiikkaa ja Venäjän historiaa. Kirjastolla on myös historian tutkimuksen kannalta merkittävä kokoelma ennen vuotta 1850 painettua kirjallisuutta.

Kansallisarkiston Rauhankadun toimipaikan kirjaston avokokoelma (Rauhankatu 17, Helsinki)

Kokoelmiin hankitaan ensisijaisesti arkistoalaan, asiakirjahallintoon sekä arkistojen käyttöön liittyvää koti- ja ulkomaista kirjallisuutta, heraldista ja sigillografista kirjallisuutta. Mahdollisuuksien mukaan hankitaan myös keskeistä Suomen historian perustutkimusta käsittelevää kirjallisuutta. Lahjoituksina saadaan eniten genealogista ja topografista kirjallisuutta.

Kansallisarkiston kirjaston kokoelmiin hankittu koti- ja ulkomainen aineisto on luetteloitu Kansalliskirjaston ylläpitämään erikoiskirjastojen Erkki-tietokantaan.[13] Tietokannassa on tällä hetkellä kirjaston avokokoelmaan sijoitettu kirjallisuus sekä pääosa koti- ja ulkomaisista kausijulkaisuista. Myös varastokirjaston osalta keskeisimmät kokoelmat ovat tietokannassa.

Muu kuin avokokoelman kirjallisuus on kirjaston suljetussa kokoelmassa, josta julkaisut on erikseen tilattava käyttöön tutkijasaleihin.

Kansallisarkiston kirjaston kokoelmista ei anneta kotilainoja, mutta kirjoja voi kaukolainata toiseen Kansallisarkiston toimipaikkaan. Mikäli asiakkaat haluavat tilata kopioita kirjaston kokoelmista, luettelohuoneen päivystävä henkilökunta avustaa kopiointiin liittyvissä asioissa.

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa Kansallisarkiston asiakirjoista koskee tavallisia kansalaisia. Tässä kerrotaan Suomenlinnassa 1800-luvun alussa asuneesta piika Maija Nissisestä.

Kansallisarkisto julkaisee joko painettuina, digitaalisina tai sähköisinä julkaisuina laitoksen omien tutkimusprojektien tuloksia, arkistoalan tutkimusta sekä Suomen historian lähteistöön liittyvää ja lähdepohjaista tutkimusta. Kansallisarkisto tukee yhteistyössä muiden tahojen kanssa julkaisutoimintaa, joka edistää Kansallisarkiston tunnettuutta ja kansallisen asiakirjallisen kulttuuriperinnön tuntemusta.

Kansallisarkistolla on kolme keskeistä julkaisusarjaa, joita ovat sarjajulkaisut, monografiat ja muut julkaisut.

Toimituksia ja monografiat -sarjat ovat Kansallisarkiston pääasialliset yleiset julkaisusarjat. Toimituksia-sarjassa julkaistaan esimerkiksi käsikirjoja ja artikkelikokoelmia, näyttelyihin liittyviä kirjoja sekä Kansallisarkiston järjestämien arkistoalan ammatillisten kongressien ja seminaarien julkaisuja. Monografiat-sarjassa ilmestyy muun muassa laajempia tutkimuksia, kuten tutkimusprojektien julkaisemia kirjoja ja raportteja, väitöskirjoja ja muita tutkielmia.

Muut julkaisut -sarja sisältää muun muassa Kansallisarkiston säännöllisesti ilmestyvät painatteet sekä sen tutkimusprojektien julkaisemat digitaaliset tai sähköiset opinnäytteet, artikkelit ja esitelmät.

Kansallisarkiston julkaisutoiminnalla on varsin pitkät perinteet. Valtionarkistonhoitaja Reinhold Hausen teki laajan elämäntyön juuri lähdejulkaisujen toimittajana. Hänen toimittamansa viisiosaisen julkaisusarjan "Bidrag till Finlands historia" ensimmäinen osa (niteet 1–2) ilmestyi vuosina 1881–1883. Seuraavana oli vuonna 1890 julkaistu "Registrum ecclesiae Aboensis eller Åbo domkyrkas svartbok med tillägg ur Skoklosters Codex Aboensis" eli nk. Turun tuomiokirkon Mustakirja.

Laaja 8-osainen lähdejulkaisusarja "Finlands medeltidsurkunder" ilmestyi vuosina 1910–1935 ja keskiajan sinettejä ja vaakunoita käsittelevä kirja "Finlads medeltidssigill" vuonna 1900. Turun tuomiokirkon Mustakirja -teokseen sisältyvät asiakirjat sekä Suomen keskiaikaiset asiakirjat (Finlands medeltidsurkunder) on digitalisoitu ja ne sisältyvät Diplomatarium Fennicum -tietokantaan. Myös teos Finlands medeltidssigill on digitoitu ja julkaistu Kansallisarkiston verkkosivuilla.

Lisätäkseen keskustelua arkistoon liittyvistä kysymyksistä Kansallisarkisto alkoi julkaista vuonna 1973 Yleisarkistojen tiedotuksia -nimistä arkistoalan aikakauslehteä, jonka nimi muutettiin myöhemmin Arkistoviestiksi. Vuodesta 2009 lähtien lehden nimi on ollut Akti. Akti ilmestyy kolme kertaa vuodessa ja palvelee sekä arkistotoimen ammattilaisia että kaikkia arkistoalasta kiinnostuneita.

Viimeisten vuosien aikana Kansallisarkiston oma julkaisutoiminta on vähentynyt ja valmistuneet teokset julkaistaan entistä enemmän yhteistyössä kaupallisten kustantajien kanssa. Viimeisimpiin julkaisuihin kuuluu Kansallisarkiston näyttelyihin liittyviä julkaisuja sekä tutkimusprojektien julkaisemia monografioita, artikkelikokoelmia ja raportteja.

Uudet julkaisut lisätään Kansallisarkiston verkkosivuilla olevaan julkaisuluetteloon. Luettelossa on tiedot kaikista Kansallisarkiston eri aikoina ilmestyneistä julkaisuista. Luetteloon liitetään myös laitoksen sähköiset ja digitaaliset (pdf-muotoiset) julkaisut. Kaikki Kansallisarkiston ISBN ja ISSN -tunnuksin varustetut julkaisut sisällytetään laitoksen sarjoihin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lyhenneluettelo 07.01.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 29.3.2013.
  2. Asetus arkistolaitoksesta (23.9.1994/832), 2§
  3. Kerkkonen Martti: Suomen arkistolaitos Haminan rauhasta maan itsenäistymiseen. Valtionarkisto, Helsinki 1988.
  4. Lukkarinen Ville: Valtionarkiston satavuotias rakennus. Valtionarkisto, Helsinki 1990.
  5. Senaatin kartastot (arkistojen aineistotietopankki) Arkistojen Portti. Viitattu 11.6.2016.
  6. Maanmittaushallituksen uudistusarkisto Arkistojen Portti. Viitattu 11.6.2016.
  7. Arkistojen Portti -palvelu Etusivu Arkistojen Portti. Viitattu 11.6.2016.
  8. Tervetuloa arkistolaitoksen Astia-verkkopalveluun (kirjautumisohje palveluun) Arkistolaitos. Viitattu 11.6.2016.
  9. VAKKA-arkistotietokanta (tarkennettu haku) Arkistolaitos. Viitattu 11.6.2016.
  10. Aarre-arkistorekisteri Arkistolaitos. Arkistolaitos. Viitattu 11.6.2016.
  11. Digitaaliarkisto Arkistolaitos. Viitattu 11.6.2016.
  12. Kansallisarkiston kirjasto Arkistolaitos. Viitattu 11.6.2016.
  13. Erkki Erikoiskirjastojen tietokanta Viitattu 11.6.2016.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Forssell Christina ja Nuorteva Jussi: Kansallisarkisto. Teoksessa Itkonen Satu ja Kaitavuori Kaija (toim.): Kansalliset kulttuurilaitokset. SKS, Helsinki 2007, s. 27-37.
  • Itkonen, Satu & Kaitavuori, Kaija (toim.): Kansalliset kulttuurilaitokset. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2007. ISBN 978-951-746-863-3.
  • Kerkkonen Martti: Suomen arkistolaitos Haminan rauhasta maan itsenäistymiseen. Valtionarkisto, Helsinki 1988.
  • Lukkarinen Ville: Valtionarkiston satavuotias rakennus. Valtionarkisto, Helsinki 1990.
  • Narva Aila: Tiedon jyväsiä. Asiakirja-aineistojen käyttäjän opas. Kansallisarkisto, Helsinki 2002.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleistä
Palvelut
Aineistot