Siirry sisältöön

Ylioppilastutkintolautakunta

Wikipediasta
Ylioppilastutkintolautakunta
Studentexamensnämnden
YTL
Ylioppilastutkinnon toimipaikka Helsingin Siltasaaressa.
Ylioppilastutkinnon toimipaikka Helsingin Siltasaaressa.
Perustettu 1919
Tehtävä Ylioppilastutkinnon johtaminen, järjestäminen ja toimeenpano sekä tutkinnon hallinto
Ministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriö
Sijainti Hakaniemenrannan virastotalo
Hakaniemenranta 6
Helsinki
Valtio Suomi
Pääsihteeri Tiina Tähkä
Työntekijöitä n. 30 (31.12.2015)[1]
Hallinnonala Opetushallitus
Aiheesta muualla
Sivusto

Ylioppilastutkintolautakunta (ruots. Studentexamensnämnden, SEN) eli YTL on Suomen opetus- ja kulttuuriministeriön alainen virasto, joka vastaa ylioppilastutkinnon johtamisesta, järjestämisestä ja toimeenpanosta. Ministeriö nimittää ylioppilastutkintolautakuntaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan puheenjohtajan ja tarpeellisen määrän jäseniä yliopistojen ja muiden korkeakoulujen sekä opetushallituksen esityksestä. Lautakunta valitsee keskuudestaan kaksi varapuheenjohtajaa. Ylioppilastutkintolautakunnan jäsenten tulee olla ylioppilastutkintoaineita ja opetustointa hyvin tuntevia henkilöitä. Lautakunta voi ottaa apujäseniä kokeiden laatimista ja arvostelua varten. Lautakunnan jäsenyys on sivutoimista, ja jäsen hoitaa lautakuntaan liittyviä tehtäviään oman päätoimensa ohella.

Lautakunnan puheenjohtajana on vuodesta 2025 ollut Turun yliopiston matematiikan professori Peter Hästö.[2] Häntä edelsivät Helsingin yliopiston kasvatustieteen professori Jari Lavonen (2023–2024), kasvatustieteen professori Patrik Scheinin (2013–2022), biologi Juhani Lokki (2007–2012) ja matemaatikko Aatos Lahtinen (1998–2006).

Tutkinnon toimeenpanoa varten lautakunnalla on kanslia, jossa on n. 30 kokopäivätoimista virkailijaa. Kansliaa johtaa pääsihteeri Tiina Tähkä.

Vuonna 1919 perustettu YTL korvasi aiemman ylioppilastutkintovaliokunnan (Helsingin yliopiston toimielin). Sen perustaminen liittyi vuoden 1920 muutokseen, jossa ylioppilastutkinnon suorituspaikka vaihtui Helsingin yliopistosta kokonaan yliopistoon valmentaviin oppilaitoksiin, nykykäsittein lukioihin, tutkinnon suullisen osan siirtyessä niissä toteutettavaksi. Tätä ennen oli tutkinnon kirjallisen osan suoritus siirtynyt oppilaitoksiin vuodesta 1874 alkaen, suullisen osan säilyessä yliopiston vastuulla. Suulliset kokeet lakkautettiin kokonaan 1900-luvun alkupuolen aikana, mutta niistä kehittyivät nykyiset preliminäärikokeet. [3] Varsinkin alkuaikoina YTL toimi kiinteässä yhteistyössä yliopiston kanssa muutoksesta huolimatta, ja säädettiinkin esimerkiksi, että yliopiston oli tarjottava sille toimitilat.[4] Muodollisesti YTL toimi Helsingin yliopiston konsistorin alaisena erillislaitoksena aina vuoteen 1973 asti ja senkin jälkeen kiinteässä yhteistyössä yliopistoon mm. sen vuokralaisena, aina vuoteen 2001 asti.[5]

Ylioppilastutkintolautakuntaa on 2020-luvulla kritisoitu muun muassa läpinäkymättömästä arvioinnista ja rajallisista valitusmahdollisuuksista kokeiden arvostelun osalta, minkä on katsottu heikentävän opiskelijoiden oikeusturvaa. Aiemmasta poiketen kokeen arvostelun suorittaneen sensorin nimi on nykylain (2019-) nojalla salainen vuoden ajan arvostelusta, mitä perustellaan painostusyritysten ehkäisemisellä. Aiemmin oli sen sijaan käytäntönä, että opettaja saattoi keskustella yksittäisen kokelaan kokeen arvostelusta arvostelun suorittaneen sensorin kanssa.[6]

  1. Yleistä Ylioppilastutkintolautakunta. Arkistoitu 14.1.2017. Viitattu 24.8.2016.
  2. Lautakunnan kokoonpano | Ylioppilastutkintolautakunta www.ylioppilastutkinto.fi. Viitattu 2.6.2025.
  3. Ylioppilastutkintolautakunta Arkistojen Portti. Arkistoitu 1.12.2023. Viitattu 16.12.2024.
  4. Ylioppilastutkinto 1919 :: Dokumentit :: Historiakone :: Julkaisut :: Agricola - Suomen historiaverkko agricolaverkko.fi. Viitattu 16.12.2024.
  5. Kaarninen, Mervi & Kaarninen, Pekka: Sivistyksen portti. Ylioppilastutkinnon historia. s. 348-353. Otava, 2002. ISBN 951-1-18340-0
  6. Asiakirja paljastaa: yhden lukion yo-kokeiden tulokset muuttuivat kummallisella tavalla Yle Uutiset. 2.12.2025. Viitattu 2.12.2025.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.