Ludvig Hurskas
| Ludvig Hurskas | |
|---|---|
_001.jpg) | |
| Frankkien kuningas | |
| Valtakausi | 814–840 |
| Edeltäjä | Kaarle Suuri |
| Seuraaja |
Lothar I (Keski-Francia) Ludvig Saksalainen (Itä-Francia) Kaarle Kaljupää (Länsi-Francia) |
| Pyhä Rooman keisari | |
| Valtakausi | 813–840 |
| Edeltäjä | Kaarle Suuri |
| Seuraaja | Lothar I |
| Akvitanian kuningas | |
| Valtakausi | 781–814 |
| Edeltäjä | Kaarle Suuri (Frankkien kuningas) |
| Seuraaja | Pipin I |
| Syntynyt |
16. huhtikuuta 778 Cassinogilum |
| Kuollut |
20. kesäkuuta 840 Ingelheim |
| Puoliso |
Hesbayen Ermengarde Baijerin Judith |
| Lapset |
Lothar I Pipin Ludvig Saksalainen Kaarle Kaljupää |
| Suku | Karolingit |
| Isä | Kaarle Suuri |
| Äiti | Vinzgaun Hildegarde |
Ludvig Hurskas eli Ludvig I (ransk. Louis le Pieux, 778–840) oli frankkien kuningas ja keisari 814–840. Hänet nimitettiin Akvitanian kuninkaaksi vuonna 781, ja Ludvig oli 34-vuotiaana jo kokenut poliitikko ja sotilasjohtaja, kun hänet nostettiin isänsä keisari Kaarle Suuren rinnalle kanssahallitsijan asemaan vuonna 813.[1] Paavi Stefanus IV kruunasi hänet Reimsissä keisariksi vuonna 816.
Elämänvaiheita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ludvig vietti suuren osan lapsuus- ja nuoruusvuosistaan Akvitaniassa, missä hän sai laadukkaan kirkollisen koulutuksen. Noustuaan isänsä seuraajana keisariksi hän puhdisti hovia moraaliltaan tai käytökseltään epäilyttävistä henkilöistä. Hurskaudessaan Ludvig meni niin pitkälle, että alkoi pitää hymyilyä turmiollisena, eikä suostunut hymyilemään eikä nauramaan edes iloisessa hoviseurueessa.[2] [3]
Ludvigin tärkeimpänä saavutuksena pidetään koulutukseen panostamista.[2] Uudistaessaan kirkkolakeja Ludvig taipui noudattamaan kirkonmiesten vaatimuksia. Hänen isänsä Kaarle Suuren kirkkolaeissa voimastaan ja oikeuksistaan tietoinen hallitsija käskyttää kirkonmiehiä, Ludvigin laeissa on toisinpäin. Paavi käyttäytyi Ludvigia kohtaan ylimielisesti, mitä hän ei olisi edeltäjälleen koskaan uskaltanut tehdä ja piispat alkoivat esiintyä kuin maalliset ruhtinaat.[4]
Hurskaana miehenä Ludvig halusi kitkeä valtakunnastaan kaiken pakanuuden. Hän kielsi frankkien perinteiset laulut, jotka oli nuorena itsekin opetellut. Niiden lukeminen ja opettelu kiellettiin. Hänen isänsä oli kerännyt kokoelman frankkien lauluja sekä sankaritaruja. Ludvig määräsi kokoelman poltettavaksi. Se oppineiden ja sivistyneiden miesten joukko, joka oli aikoinaan kokoontunut Kaarle Suuren hoviin, alkoi loitontua Ludvigista ja heidän tilalleen tuli uskonkiihkoisia ja ahdasmielisiä henkilöitä. Hallitsijaa pilkattiin hänen selkänsä takana munkiksi.[4]
Korostetun uskonnollinen Ludvig pelkäsi valtansa puolesta ja antoi julmia rangaistuksia. Hänen veljenpoikansa yritti nousta kapinaan Ludvigia vastaan, mutta oli tullut toisiin ajatuksiin ja tullut katuvaisena setänsä luo. Ludvig määräsi veljenpoikansa silmät puhkaistaviksi. Tämä nostatti hoviväessä ja kansassa suuttumuksen aallon. Pidettiin tarpeettomana ja raakana sokeuttaa henkilö, joka oli toiminut nuoruuden ajattelemattomuuttaan vääriin, mutta luopunut kapinahankkeestaan. Ludvig katui tekoaan ja suoritti kirkossa julkisia katumusharjoituksia. Veljenpoika ei ollut ainoa Ludvigin sokaistuttama.[5]
Ludvigin suhteet omiin poikiinsa ja poikien keskinäiset välit olivat vaikeat. Pojat olivat Lothar, Pipin ja Ludvig Saksalainen. Vuonna 817 Aachenissa pidettiin valtakunnankokous, jossa Lothar julistettiin isänsä seuraajaksi ja kanssahallitsijaksi. Nuoremmat pojat saivat omat kuningaskuntansa, tosin Lotharin vasalleina.[5]
Ensimmäisen vaimon Irmgarden kuoltua Ludvig meni naimisiin Judit von Welfin kanssa ja sai neljännen pojan, Kaarlen. Judit oli vahvatahtoinen nainen ja hän sai Ludvigin julistamaan Kaarlen, joka myöhemmin tunnettiin nimellä Kaarle Kaljupää,ainoaksi perijäkseen ja tämä sai aikaan hallitsevan dynastian sisällissodan. Vanhemmat pojat eivät voineet hyväksyä isänsä ratkaisua..[2] [5]
Sisällissota puhkesi vuonna 830. Nyt myös kirkonmiehet olivat liittyneet Ludvig Hurskaan kapinoivien poikien puolelle. Heitä ei miellyttänyt Juditin hankkima vahva asema hallinnossa, joka uhkasi kirkonmiesten asemaa. Valtakunnankokous julisti Ludvigin erotetuksi ja Juditia syytettiin aviorikoksesta ja hänet pakotettiin ryhtymään nunnaksi. Keisariksi nousi vanhan sopimuksen mukaisesti Lothar. Isänsä seuraksi hän antoi munkkeja, jotka olivat itse asiassa hänen vartijoitaan. Ärsyttävillä otteillaan Lothar sai aikaan, että veljekset ryhtyivät sotimaan keskenään. Puolen vuoden kuluttua Ludvig Hurskas oli palautettu valtaistuimelle ja Judit haettu takaisin luostarista. Tahtoihmisenä Judit nousi taas pian tosiasiasialliseksi vallankäyttäjäksi.[6]
Vanhemmat pojat nousivat taas pian yhdessä kapinaan. Ratkaiseva taistelu käytiin Elsassin Colmarissa ja monet Ludvig Hurskaan joukoista loikkasivat vastustajan puolelle. Ludvig, Judit ja Kaarle saivat olla kiitollisia että säilyttivät henkensä. Valtakunnankokous julisti Ludvigin jälleen erotetuksi. Valtakunta jaettiin nyt kolmen pojan kesken. Ludvig, Judit ja Kaarle vietiin vankeuteen. Lothar nöyryytti isäänsä kuljetuttamalla hänet Soissonsissa kirkkoon, missä hänen täytyi polvillaan lukea piispojen antaman syntiluettelon ja tunnustaa hoitaneensa keisarinvirkaansa arvottomasti ja velvollisuuksiaan laiminlyöden.[7]
Hallitsijan näin ankara nöyryyttäminen suututti monet aatelismiehet ja he ryhtyivät suunnittelemaan kapinaa. Heidän johtajakseen nousi Ludvig Hurskaan oma poika Ludvig Saksalainen. Syttyi uusi sota, Lothar syöstiin vallasta ja Ludvig Hurskas nousi jälleen valtaistuimelle. Todellista valtaa käytti kuitenkin hänen puolisonsa Judit joka yritti hankkia virallisen perijän aseman pojalleen Kaarlelle.[8]
Ludvig Saksalainen tunsi itsensä petetyksi ja syttyi jälleen uusi sota. Judit liittoutui nyt vanhan vihollisensa Lotharin kanssa, mutta ehtona oli, että Ludvig Hurskaan kuoltua valtakunta jaetaan kahtia Lotharin ja Kaarle Kaljupään kesken. Pieni alue annettiin Ludvig Saksalaiselle. Nyt järjestettiin seremonia, jossa vanha isä otti kaikki poikansa luokseen ja vannotti heitä elämään tästä eteenpäin sovinnossa.[9]
Ludvig Hurskas kuoli vuonna 840 ja veljessota puhkesi heti uudelleen. Sota päättyi vasta vuonna 843 tehtyyn Verdunin sopimukseen, jossa päätettiin valtakunnan jaosta.[10]
Ludvig Hurskaan noustessa valtaistuimelle oli Frankkien valtakunta eurooppalainen suurvalta. Hänen edeltäjänsä Kaarle Suuri oli onnistunut sovittelemaan suurylimysten valtapyrkimyksiä ja rauhoittamaan näitä tarvittaessa kovallakin kädellä. Ludvig Hurskas oli tähän liian pehmeä ja oli erityisesti toisen vaimonsa Judit von Welfin johdateltavissa. Ristiveto roomalaistuneen lännen ja germaanisen idän kanssa kiihtyi, mikä osaltaan nopeutti valtakunnan hajoamista. Dynastiset sisällissodat veivät voimia, joita olisi tarvittu ulkoisia vihollisia, kuten slaaveja, vastaan taistelemiseen.[11]
Vaimot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Irmgard
- Judit von Welf
Pojat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Louis I Holy Roman emperor Encyclopedia Britannica. Viitattu 6.1.2016.
- ↑ a b c Louis I Encyclopedia of World Biography. 2004. Viitattu 4.1.2017.
- ↑ Grimberg, C:: Kansojen historia, osa 7, 1981, s. 316
- ↑ a b Grimberg, C:: Kansojen historia, osa 7, 1981, s. 316–317
- ↑ a b c Grimberg, C:: Kansojen historia, osa 7, 1981, s. 318
- ↑ Grimberg, C:: Kansojen historia, osa 7, 1981, s. 320
- ↑ Grimberg, C:: Kansojen historia, osa 7, 1981, s. 320–321
- ↑ Grimberg, C:: Kansojen historia, osa 7, 1981, s. 321–322
- ↑ Grimberg, C:: Kansojen historia, osa 7, 1981, s. 322
- ↑ Grimberg, C:: Kansojen historia, osa 7, 1981, s. 322, 324
- ↑ Grimberg, C:: Kansojen historia, osa 7, 1981, s. 316, 322
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ludvig Hurskas Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||||||
