Pietari III (Venäjä)

Pietari III
Pietari Venäjän kruununperillisenä, Lucas Conrad Pfalzelt 1761
Venäjän keisari
Valtakausi	5. tammikuuta 1762 – 9. heinäkuuta 1762
Edeltäjä	Elisabet
Seuraaja	Katariina II Suuri
Syntynyt	21. helmikuuta 1728 Kiel, Holstein-Gottorp
Kuollut	17. heinäkuuta 1762 (34 vuotta) Ropsunhovi, Venäjä
Hautapaikka	Pietari-Paavalin linnoitus, Pietari
Puoliso	Sophie von Anhalt-Zerbst ( 1745)
Lapset	Paavali I
Koko nimi	Pjotr Fjodorovitš
Suku	Romanov (äidin kautta)
Isä	Kaarle Fredrik
Äiti	Anna Petrovna
Uskonto	luterilainen ortodoksi (virallisesti 1742–)
Nimikirjoitus

Pietari III:n keisarillinen monogrammi.

Pietari III (21. helmikuuta (J: 10. helmikuuta) 1728 Kiel, Holstein-Gottorp – 17. heinäkuuta (J: 6. heinäkuuta) 1762 Ropsunhovi, Venäjän keisarikunta) oli Venäjän keisari tammikuusta heinäkuuhun 1762 ja sitä ennen Holstein-Gottorpin herttua nimellä Karl Peter Ulrich vuosina 1739–1762.

Suku

Hän oli Holstein-Gottorpin herttuan Kaarle Fredrikin ja Pietari Suuren tyttären, suuriruhtinatar Anna Petrovnan poika. Hänen sukunsa eli Holstein-Gottorp hallitsi myöhemmin Venäjän keisarikuntaa vuoteen 1917 asti, vaikka omaksuikin edellisen hallitsijasuvun Romanovin nimen.

Lapsuus Holsteinissa

Karl Peter Ulrich vietti lapsuutensa isänsä luona Holsteinin Kielissä, missä hän oleskeli pitkiä aikoja varuskunnassa ja oppi sen tavat ja slangin. Jo seitsenvuotiaana hän harjoitteli asennossa seisomista kivääri olalla ja miekka vyöllä. Hänen ollessaan yhdeksänvuotias hänen isänsä ylensi hänet luutnantiksi.

Isänsä kuoltua vuonna 1739 Karl Peter Ulrichista tuli Holstein-Gottorpin herttua ja hän joutui holsteinilaisten upseerien kasvatettavaksi. Hänen tärkein opettajansa oli herttuallisen hovin ylihovimarsalkka Brümmer, joka toisinaan rankaisi häntä lyömällä, kieltämällä ateriat tai istuttamalla tätä hernesäkkien päällä polvillaan tuntikausia, kunnes jalat punoittivat ja turposivat. Toisinaan poika oksenteli pelosta jouduttuaan opettajansa uhkaamaksi. Lapsesta kasvoi teeskentelevä, pelokas, salakavala ja taiteilija.

Carolus Petrus Ulricus Princeps Holsatia, pieni Holsteinin prinssi Karl Peter Ulrich lapsena, ennen vuotta 1742

Nuoruus Venäjän hovissa

Karl Peter Ulrichin elämässä koitti uusi vaihe, kun hänen tätinsä Elisabet nousi vallankaappauksen avulla Venäjän valtaistuimelle joulukuun 6. päivänä 1741. Elisabet oli tuolloin 32-vuotias ja kykenemätön saamaan omia lapsia. Valtaistuimensa vakauttamiseksi hän antoi lähes ensitöikseen noutaa sisarvainajansa 13-vuotiaan pojan hoviin ja julisti tämän kruununperillisekseen. Pojan saapuminen hoviin oli tyrmistyttävä, kun ilmeni, että hän osasi soittaa hieman viulua, mutta yleisesti ottaen hän ei kiinnostunut juuri mistään ja vietti aikaansa mieluimmin satojen tinasotilaidensa parissa omassa haavemaailmassaan. Uudesta kotimaastaan Venäjästä Pjotr Fjodorovitš ei välittänyt. Hän tunsi vain halveksuntaa ortodoksista uskoa, venäläisiä tapoja ja venäjän kieltä kohtaan. Hän kaipasi entistä kotimaataan ja ihaili suunnattomasti Preussin kuningas Fredrik II:ta.

Venäjän ja Ruotsin välisen hattujen sodan aikana nousi esiin ajatus Karl Peter Ulrichin nostamisesta Suomen kuninkaaksi. Elisabet antoi ilmeisesti propagandatarkoituksessa maaliskuussa 1742 julkaistun niin sanotun Elisabetin manifestin, jossa esitettiin ajatus Suomen irrottamisesta Ruotsista itsenäiseksi valtioksi Venäjän suojeluksessa. Venäjän miehittämässä Suomessa pidetyt Turun maapäivät valitsivat lähetystön, jonka oli tarkoitus pyytää Karl Peter Ulrichia Suomen kuninkaaksi, mutta Elisabet ei ottanut lähetystöä vastaan ja koko Suomen itsenäisyyshanke haudattiin.

Avioliitto ja jälkeläiset

Elisabet haetutti suuriruhtinas Pjotr Fjodorovitšille puolison tämän täytettyä 16 vuotta. Valinta osui Elisabetin nuoruudenkihlatun, Lyypekin ruhtinaspiispa Karl Augustin sisaren Johanna Elisabetin ja Anhalt-Zerbstin ruhtinas Kristian Augustin tyttäreen Anhalt-Zerbstin prinsessa Sofiaan, joka käännyttyään ortodoksiseen uskoon sai nimen Jekaterina Aleksejevna ja tuli hallitsijana tunnetuksi keisarinna Katariina II Suurena.

Pjotr Fjodorovitš tapasi tulevan puolisonsa Moskovassa 9. helmikuuta 1744, sulhanen oli tapaamisesta innoissaan, koska he pikkuserkkuina olivat molemmat saksalaisia. Ennen häitä hän kuitenkin sairasti sekä tuhkarokon että isorokon, jotka vaikuttivat hänen käytökseensä ja tekivät hänestä rokonarpisen. Keisarinna Anna kutsui häntä "Holsteinin pikkupiruksi" ja keisarinna Elisabet sanoi vuonna 1744: "Sisarenpoikani on hirviö. Piru hänet periköön."

Avioliitto 16-vuotiaan Sophien (Jekaterina Aleksejevna) ja 17-vuotiaan Karl Peter Ulrichin (Pjotr Fjodorovitš) välillä solmittiin 21. elokuuta 1745 Kazanin Jumalanäidin katedraalissa Pietarissa. Puolisot kuitenkin etääntyivät toisistaan täysin erilaisten luonteidensa ja mieltymystensä vuoksi. Pietari viihtyi edelleen enimmäkseen sotilasleikkien parissa Jekaterinan viettäessä aikaansa enimmäkseen opiskellen venäjää, ranskalaisia filosofeja sekä metsästäen.

Kruununperijä, suuriruhtinas Pjotr Fjodorovitš noin 15-vuotiaana, Georg Cristoph Grooth 1743

Suuriruhtinasparin ylitaloudenhoitaja Tšoglokova hankki taidemaalari Georg Grootin lesken viettelemään kruununperijän. Tämän jälkeen hänen rakastajattarinaan olivat Ernst von Birovin tytär Hedwig Elisabeth, eräs näyttelijätär ja virkamies Treplovin vaimo, jonka rakkauskirjeitä nuori aviomies tahdittomasti esitteli puolisolleen Jekaterinalle.

Suuriruhtinatar Jekaterina synnytti kolme lasta, mutta huhujen mukaan suuriruhtinas Pjotr Fjodorovitš ei ollut näiden biologinen isä. On kuitenkin todennäköistä, että aviomies oli ainakin Jekaterinan pojan keisari Paavali I:n biologinen isä, sillä poika syntyi 1. lokakuuta (J: 20. syyskuuta) 1754 ja oli siis saanut alkunsa todennäköisimmin joko joulu- tai tammikuussa, jolloin Jekaterina oli puolisonsa luona eikä olisi voinut viettää aikaa rakastajansa tai rakastajiensa kanssa. Myöskään Pietarin ei tiedetä epäilleen, etteikö Paavali olisi hänen poikansa, vaikka hän olikin tietoinen Jekaterinan uskottomuudesta. Paavali muistutti ulkonäöltään ja käytökseltään suuresti Pietaria.

Kuusi kuukautta keisarina

Kruununperijä, suuriruhtinas Pjotr Fjodorovitš, muotokuva vuodelta 1745, jolloin hän avioitui

Kruununperijä, suuriruhtinas Pjotr Fjodorovitš puolisonsa suuriruhtinatar Jekaterina Aleksejevnan kanssa, kuvan poika saattaa olla Pavel, Anna Rosina Lisiewska 1756

Pietarin elämässä alkoi toinen murroskausi keisarinna Elisabetin kuoltua tammikuun toisena päivänä vuonna 1762. Hän oli keisarinnan hautajaisissa ilmiselvästi päissään ja käyttäytyi sopimattomasti hautajaiskulkueessa juoksentelemalla edestakaisin.

Noustuaan valtaistuimelle hän ei edelleenkään osoittanut kunnioitusta kansalle, jonka hallitsijaksi oli noussut. Ensimmäisenä tekonaan hän lopetti Venäjän Preussia vastaan voitokkaasti käymän seitsenvuotisen sodan ja palautti suuresti ihailemalleen kuningas Fredrik II Suurelle tältä valloitetut maat. Hän aikoi myös oman ruhtinaskuntansa Holsteinin nimissä julistaa sodan Tanskaa vastaan ja hankki takaisin Schleswigin herttuakunnan. Teko synnytti suuttumusta armeijassa, jonka voitto Preussista oli jo näyttänyt varmalta. Pietari meni vielä pidemmälle aloittamalla Fredrikin kanssa sodan Itävaltaa, Venäjän aikaisempaa liittolaista vastaan. Lähes 34-vuotias Pietari käyttäytyi monessa asiassa kuin kuriton teini-ikäinen.

Keisarina Pietari toteutti joukon uudistuksia, joita hän oli valmistellut kruununperijä vuosinaan ja toi voimaan 200 uutta lakia. Hänen ensimmäiset toimensa olivat liberaaleja ja saivat suosiota. Hän muun muassa lakkautti pelätyn, poliittista tiedustelua tekevän Salaisen kanslian (ven. Тайная канцелярия), alensi keisarinna Elisabetin megalomaanisia rakennushankkeita rahoittanutta suolaveroa, lakkautti aatelisten palveluspakon rauhan aikana, salli näiden matkustaa ulkomaille, mutta kieltäytyi pystyttämästä aatelisille kultaista patsasta kiitokseksi näiden palveluksesta; kielsi maanomistajia surmaamasta talonpoikia elinikäisen karkotuksen uhalla, lakkautti vanhauskoisten vainon, kielsi sokerin ja muiden Venäjältä saatavien tarvikkeiden tuonnin, uudisti laivanrakennustekniikkaa ja poliisitointa sekä rakennutti Pietariin uuden katuvalaistusjärjestelmän. Hän valmisteli myös kirkon maiden luovutusta valtiolle, jonka Katariina II:n toteutti.

Toisaalta hän preussilaisten mieltymystensä johdosta korvasi perinteikkään palatsin Preobraženskin henkivartiorykmentin holsteinilaisella ja korvasi perinteiset sotilaspuvut preussilaismallisilla univormuilla. Nämä muutokset ajoivat yhä suuremman osan armeijasta hänen vastustajakseen.

Keisari Pietari III, muotokuva vuodelta 1762

Jelisaveta Romanovna Vorontsova, rinnallaan hänelle kesäkuussa 1762 Pietari III:n myöntämä Pyhän Katariinan ritarikunnan nauha sekä keisarinna Elisabetin miniatyyrimuotokuva

Pietari III holsteinilaisessa univormussa

Lyhyeksi jääneen, 186 päivää pitkän hallituskauden aikana Pietarin outouden puuskat vain pahenivat. Hän kieltäytyi itsepintaisesti kruunauttamasta itseään. Milloin hän pilkkasi pappeja näyttämällä näille kieltään ja irvistelemällä kirkossa, milloin talonpoikia. Hän vaati naisia niiamaan ranskalaiseen tapaan entisen kumartamisen sijaan ja pilkkasi niitä, joilta se ei sujunut.

Keisari Pietari III, virallinen muotokuva, Aleksei Antropov 1762

Puolisostaan hän ei enää välittänyt laisinkaan, vaan esitti vuoroin avoimempia, vuoroin peitellympiä uhkauksia tätä vastaan. Pietari alkoi suunnitella avioitumista pitkäaikaisen rakastajattarensa, keisarinna Elisabetin hovineito Jelisaveta Romanovna Vorontsovan (1739–1792) kanssa, ja aviovaimonsa Katariinan sulkemista luostariin. Lisäksi ruhtinas Fjodor Barjatinski varoitti, että keisari aikoi ryhtyä sotaan kaarteja vastaan lomailtuaan ensin Oranienbaumin kesäasunnollaan. Puoliso Katariina päätti tällöin toimia. Yhdessä omien suosijoidensa ja kaartilaisten kanssa hän lähti Oranienbaumin palatsiin, jossa Katariina pidätytti aviomiehensä ja tämän rakastajattaren, pakotti Pietarin allekirjoittamaan kruunustaluopumis asiakirjan ja sulki tämän Ropsunhovin palatsiin, jossa tämä oli asunut suuriruhtinaana.

Pietari pyysi mukaansa rakastajatartaan, mutta hänelle annettiin vain pyytämänsä viulu, musta palvelija Narkissos ja koiransa Mopsy. Pietarilla oli vartijoinaan kaartinupseeri Aleksei 'Arpinaama' Orlov, entinen hovimarsalkka ruhtinas Fjodor Barjatinski, Hevoskaartin kersantti Grigori Potjomkin sekä kaksitoista muuta miestä.

Kuolema

Pietarista tuli vallankaappaajalle nopeasti suuri ongelma. Mikäli hänet suljettaisiin pelättyyn Pähkinäsaaren linnaan, hänestä tulisi oiva tuki tulevalle oppositiolle. Mikäli hänet päästettäisiin lähtemään maasta, pakenisi hän epäilemättä Preussiin juonitellakseen siellä yhdessä kuningas Fredrik Suuren kanssa. Ratkaisun etsiminen kuitenkin päättyi ennenaikaisesti 6. heinäkuuta 1762, kun Ropsunhovista tuli tieto Pietarin kuolemasta. Keisarinna Katariinan antaman virallisen ilmoituksen mukaan entinen keisari oli kuollut "peräpukamien aiheuttamiin kouristuksiin", mikä oli absudi taudinmääritys ja muuttui myöhemmin humoristiseksi kiertoilmaukseksi poliittiselle murhalle.

Kuoleman todellinen aiheuttaja on jäänyt arvailujen varaan, mutta kyseessä oli luultavasti Katariinan tukijoiden toimeenpanema alkoholilla autettu murha huivilla kuristamalla, jolla uusi keisarinna pääsisi eroon taakaksi käyneestä puolisostaan. Mahdollista kuitenkin on, ettei Katariina itse määrännyt surmaa toimitettavaksi. Katariina toimeenpani virallisen ruumiinavauksen, jossa todettiin sydämen toimintahäiriö, suolistotulehdus ja merkkejä aivoinfarktista.

Nykylääketieteen mukaan – aikalaiskuvauksiin perustuvien kertomusten pohjalta – Pietari on todennäköisesti kärsinyt bipolaarisesta mielialahäiriöstä; peräpukamista, koska hän ei pystynyt istumaan kauaa paikallaan sekä mikrokardiasta, joka on synnynnäinen sydämen kehityshäiriö.

Pietari III:n (oik.) ja Katariina II:n haudat Pietari-Paavalin katedraalissa

Pietari siunattiin 21. heinäkuuta 1762 varsin yksinkertaisin menoin. Vaikka hän oli Pietari Suuren lapsenlapsi, hän oli ainoastaan vallankaappauksen uhri. Hänen jäännöksensä esitettiin katafalkilla koruttomassa arkussa Aleksanteri Nevskin luostarissa surijoille sinelmäinen kaula huivilla peitettynä ja mukiloidut kasvot hatunlierillä peitettynä ja preussilaiseen asetakkiin puettuna, joko hienotunteisuudesta vainajan mieltymyksiä kohtaan tai muistutukseksi tämän horjuneesta kunnioituksesta uutta isänmaataan kohtaan. Keisarinna ei osallistunut hautajaisiin itse, lääkäreidensä pyynnöstä, toisten tietojen mukaan senaatin vaatimuksesta.

Pietari III:n uudelleenhautaus 2. joulukuuta 1796. Tuntemattoman (todennäköisimmin italialaisen) taiteilijan tekemästä kuvauksesta saamme käsityksen siitä, miltä hautajaiskulkue näytti. Tämä kuva on rulla, jonka pituus on 15,8 m ja leveys 0,75 m.

Perintö

Pietari III haudattiin 3. elokuuta 1762 aluksi Aleksanteri Nevskin luostariin, koska hän ei ollut kruunattu hallitsija. Katariina II:n kuoltua 19. marraskuuta 1796, heidän poikansa Paavali I siirrätti isänsä jäännökset 2. joulukuuta 1796 juhlavassa kulkueessa Pietari-Paavalin katedraaliin puolisonsa viereen.

Vuodesta 1749 hovineitona toiminut ja erittäin rumaksi sanottu, uskollinen rakastajatar Jelisaveta Vorontsova karkotettiin hovista isänsä luokse lähelle Moskovaa. Häneltä riistettiin kaikki kunniamerkit ja arvonimet. Vuonna 1765 hän meni naimisiin valtioneuvos Aleksandr Ivanovitš Poljanskin (1721–1818) kanssa, ja he palasivat Pietariin muutama vuosi sen jälkeen, mutta Jelisaveta ei saanut enää tulla hoviin.

Asiasta lisää

• Knapas, Rainer: Pietari III (1728–1762) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 23.6.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Viitteet

Edeltäjä: Elisabet

Venäjän keisari 1762

Seuraaja: Katariina II Suuri