Friedrich Karl

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo Hessenin maakreivistä. Preussin prinssistä ja sotamarsalkasta kerrotaan artikkelissa Fredrik Kaarle (Preussin prinssi).
Friedrich Karl
Hessenin prnssi Friedrich Karl - Prince Frederick Charles of Hesse.jpg
Friedrich Karl, Hessenin maakreivi
Suomen kuninkaaksi valittu
Valittu 9.10.1918, ei astunut virkaan; ilmoitti 14.12.1918 luopuvansa tarjotusta asemasta.
Tiedot
Syntynyt 1. toukokuuta 1868[1]
Panker, Holstein[2], Preussi
Kuollut 28. toukokuuta 1940 (72 vuotta)[1]
Kassel[1], Saksan valtakunta
Puoliso Margarethe Beatrice Feodora (1893–)[1]

Friedrich Karl Ludwig Konstantin von Hessen-Kassel (1. toukokuuta 1868 Panker, Holstein, Preussi28. toukokuuta 1940 Kassel), myös Fredrik Kaarle oli Hessenin maakreivi ja Saksan keisari Vilhelm II:n lanko. Hänen ollessaan vielä Hessenin prinssi Suomen eduskunta valitsi hänet Suomen kuninkaaksi lokakuussa 1918, kun Suomesta sisällissodan jälkeen kaavailtiin kuningaskuntaa. Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan Friedrich Karl joutui kuitenkin torjumaan hänelle tarjotun kruunun, eikä hän koskaan saapunut Suomeen. Käytännössä hän ei koskaan toiminut Suomen kuninkaana ja monarkiahankkeesta luovuttiin maassa muutenkin. Friedrich Karl peri Hessenin maakreivin arvon vanhemmalta veljeltään vuonna 1925.

Poliittisilta asenteiltaan Friedrich Karlin on sanottu olleen maltillinen konservatiivi ja perustuslaillisen monarkian kannattaja.[1]

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hessen-suku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Hessen (suku)

Friedrich Karl kuului Hessenin sukuun, joka oli hallinnut Hesseniä maakreiveinä keskiajalta lähtien, ja sen Hessen-Kassel-sukuhaaraan, joka oli hallinnut Hessen-Kasselin maakreivikuntaa ja sittemmin Hessenin vaaliruhtinaskuntaa vuoteen 1866. Tämä sukuhaara oli menettänyt ruhtinaan asemansa, kun Preussi oli valloittanut vaaliruhtinaskunnan vuoden 1866 Preussin–Itävallan sodassa, mutta heille oli jäänyt vanha maakreivin arvo ja hallintolinna.[3] Viimeisen vaaliruhtinaan Fredrik Vilhelmin (1802–1875) avioliitto oli morganaattinen,lähde? joten Hessen-Kasselin suvun päämiehen asema ja maakreivin arvo periytyivät hänen pikkuserkulleen, Friedrich Karlin Tanskassa asuneelle isälle prinssi Friedrich Wilhelmille (1820–1884)[3]. Tämä edusti Hessen-Kasselin pääsukuhaarasta 1700-luvun lopulla erkaantunutta Hessen-Rumpenheimin sukuhaaraa, joka oli saanut nimensä nykyään Offenbachin kaupungin alueella sijaitsevan Rumpenheimin kantalinnan mukaan.

Friedrich Wilhelmin vanhemmat olivat Hessenin prinssi Vilhelm ja Tanskan prinsessa Charlotte.[4] 1840-luvulla prinssi Friedrich oli ollut Tanskan kuninkaan Kristian VIII:n, jolla oli vain yksi lapseton poika, seuraava perillinen silloisen Tanskan lain kuninkaankaaren mukaan, mutta hän luopui oikeuksistaan Tanskan kruunuun sisarensa Louisen hyväksi vuonna 1851.lähde? Friedrich Wilhelm siirtyi Saksaan vuonna 1864. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli Venäjän keisari Nikolai I:n tytär Alexandra, joka kuitenkin kuoli nuorena. Tämä jälkeen Friedrich Wilhelm meni naimisiin Preussin prinsessa Annan kanssa.[4] Annan vanhemmat olivat Preussin prinssi Kaarle, Vilhelm I:n veli, ja Saksi-Weimarin Marie, Venäjän keisarien Nikolai I:n ja Aleksanteri I:n sisarentytär. Friedrich Karlin täti oli Tanskan senhetkinen kuningatar Louise, jonka tytär (siis Friedrich Karlin serkku), oli myöhempi Venäjän keisarinna Marija Fjodorovna. Hänen poikansa, tuleva Venäjän keisari Nikolai II syntyi Pietarissa vain muutamaa viikkoa Friedrich Karlin jälkeen.

Hessen-Kasselin sukuun oli kuulunut aiemmin yksi Suomen hallitsija, Ruotsin kuninkaana vuosina 1720–1751 ollut maakreivi Fredrik I (1676–1751), joka oli Friedrich Karlin isoisän isoisän isosetä. Tosin Vapauden aikana kuninkaalla ei Ruotsin valtakunnassa ollut paljoakaan valtaa.[5]

Vaiheet ennen Suomen kuningaskuntahanketta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hessenin prinssi Friedrich Karl syntyi Gut Pankerin kartanossa Pankerissa, Schleswig-Holsteinissa Pohjois-Saksassa Hessenin prinssi Friedrichin ja hänen toisen vaimonsa prinsessa Annan kolmantena poikana. Perhe eli paljon Tanskassa, jossa Hessenien tämä sukuhaara oli elänyt 1760-luvulta lähtien. Friedrich Karl lienee siis osannut tanskaa, mikä olisi saattanut helpottaa myös ruotsin kielen ymmärtämistä Suomen hallitsijana[6].

Vastanaineet Friedrich Karl ja hänen vaimonsa Margarethe vuonna 1893.

Friedrich Karl sai perinteisen preussilaisen kasvatuksen ja opiskeltuaan kaksi vuotta saksalaista kielitiedettä, historiaa, taidehistoriaa ja arkeologiaa Freiburgin yliopistossa hän siirtyi sotilasuralle, jota pidettiin hänen asemassaan itsestäänselvyytenä. Friedrich Karl ylennettiin majuriksi vuonna 1901, everstiluutnantiksi 1905 ja kenraalimajuriksi 1911, minkä ohella hänestä tuli 1908 jalkaväkirykmenttinsä komentaja. Rykmentti nimettiin myöhemmin hänen mukaansa, joten hän joutui jäämään sen komentajaksi, eikä päässyt sotilasarvoaan vastaaviin komentajantehtäviin. Siksi hän erosi myöhemmin armeijasta.[2][7]

Friedrich Karl avioitui vuonna 1893 Preussin prinsessan Margarethen kanssa, joka oli keisari Fredrik III:n ja tämän vaimon, Yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar Viktorian tyttären, Viktorian nuorin tytär. Näin Friedrich Karlista tuli keisari Vilhelm II:n lanko. Ensimmäisen maailmansodan alkuvaiheessa hän haavoittui vakavasti kranaatinsirpaleesta Marnejoella toimiessaan nimikkorykmenttinsä komentajana länsirintamalla. Hän joutui tämän jälkeen jäämään pois palveluksesta. Lisäksi hänen kaksi vanhinta poikaansa kaatuivat sodassa, toinen Ranskassa 1914 ja toinen Romaniassa 1916.[2][8]

Friedrich Karlin kaksi vanhempaa veljeä olivat molemmat lapsettomia, joten oli nähtävissä, että Hessenin suvun päämiehen asema tulisi aikanaan siirtymään Friedrich Karlille tai tämän jälkeläisille. Veljeksistä vanhin, Friedrich Wilhelm (1854–1888), menehtyi jo varhain. Häneltä maakreivin arvon ja suvun päämiehen aseman perinyt seuraavaksi vanhin veli, sokeana syntynyt Alexander (1863–1945), luopui titteleistään Friedrich Karlin hyväksi vuonna 1925. Tämä tehtiin todennäköisesti siksi, että Friedrich Karlin poika prinssi Philipp oli avioitumassa Italian kuninkaan tyttären prinsessa Mafaldan kanssa, jolloin sulhasen ja tämä isän statusta haluttiin nostaa.

Suomen kuningaskuntahanke[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuussa 1918 Suomessa suurena painoksena levitetty virallinen kuva Friedrich Karlista.[9]

Kun Suomeen sisällissodan jälkeen ryhdyttiin puuhaamaan monarkiaa, haluttiin kuningas Saksasta ja mielellään keisari Vilhelm II:n lähipiiristä, mikä lujittaisi maiden välisiä suhteita. Kun keisari Vilhelm ulkoministeriönsä suosituksesta kielsi luovuttamasta nuorempia poikiaan tai muita Hohenzollern-sukuun kuuluvia Suomen valtaistuimille, päädyttiin Suomessa Friedrich Karliin, joka oli sentään keisarin lanko.[1] Lisäksi hänen vaimonsa sukulaisuuden Britannian hallitsijaperheen kanssa kuviteltiin tuovan myös ympärysvaltojen myötämielisyyden.[2] Friedrich Karlin nimi nousi esille Suomen johdon pohdinnoissa jo heinä–elokuussa 1918. Häneen päädyttiin lopullisesti, kun keisari Vilhelm oli tavatessaan Suomen valtionhoitaja P. E. Svinhufvudin 26. elokuuta tehnyt selväksi, etteivät Preussin prinssit olleet käytettävissä. Vilhelm sähkötti Friedrich Karlille valtaistuintarjouksesta 28. elokuuta, jolloin tämä kuuli asiasta ensimmäistä kertaa ja oli suuresti yllättynyt. Hän tapasi keisarin 29.–30. elokuuta ja pian senaattori Onni Talaksen johtama suomalainen lähetystö pyysi virallisesti hänen suostumustaan kuninkaaksi valinnalle. Friedrich Karl antoi suostumuksensa 9. syyskuuta.[10][1] Hän tapasi myös Svinhufvudin 25. syyskuuta Tallinnassa – sitä lähempänä Suomea hän ei koskaan käynytkään.[11] Suomen eduskunta valitsi Friedrich Karlin kuninkaaksi 9. lokakuuta järjestetyssä kuninkaanvaalissa.[1]

Friedrich Karlia on pidetty melko epäpoliittisena henkilönä ja arveltu taustaansa nähden suhteellisen uudistusmieliseksi, mutta hän vastusti yhtä kaikki kuninkaan valtaoikeuksien karsimista Suomen hallitusmuodosta.[2][12] Kuningasehdokkuuteensa myönteisesti suhtautunut Friedrich Karl oli seurannut Suomen oikeustaistelua, muttei muuten tuntenut maata tai sen kansaa. Suomalaisia lähetystöjä tavattuaan hän kutsui kansaa nimityksillä ”das Volk der ernsten Augen” (”vakavien silmien kansa”) ja ”das Volk des ernsten Blick” (”vakavan katseen kansa”). Hjalmar Procopé ja Antti Tulenheimo lähetettiin perehdyttämään häntä suomalaiseen yhteiskuntaan, politiikkaan ja lainsäädäntöön sekä Harri Holma maan kulttuuriin ja suomen kieleen – kielen opettelusta prinssi ei tosin jaksanut innostua.[13][14] Suomalaisia varten painatettiin Friedrich Karlista kertova Jalmari Hahlin kirjoittama esittelyvihkonen Tuleva kuninkaamme, jonka sävy oli naiivi ja paatoksellisen ylistävä.[15]

Friedrich Karlin ja Margarethen kuudesta pojasta kaksi vanhinta oli kaatunut ensimmäisessä maailmansodassa. Seuraavaksi vanhimmat olivat kaksoset Philipp ja Wolfgang. Kuultuaan hänelle tarjotusta Suomen kruunusta Friedrich Karl sähkötti ensi töikseen marsalkka August von Mackensenille ja pyysi tätä lähettämään luutnanttina palvelleen Wolfgangin kotiin itärintamalta. Hän päätti että Wolfgangista tulisi Suomen kruununprinssi, vaikka tämä oli kaksosista nuorempi.[16] Wolfgang toimi myös isänsä avustajana, sihteerinä ja kuriirina syksyllä 1918.[17] Friedrich Karlin on arveltu syrjäyttäneen vanhemman Philippin joko siksi, että piti tätä sopimattomana tämän "epäpoliittisuuden" vuoksi tai koska halusi hänen jatkavan suvun päämiehenä Saksassa.[18]

Kuninkaanvaaliasiakirjassa Friedrich Karlista käytettiin nimitystä Fredrik Kaarle.[19] Muita suomenkielisiä nimiehdotuksia olivat Kaarle tai Kaarlo. Myöhemmin elämään on kuitenkin jäänyt nimi Väinö I, joka lienee vasta jälkeenpäin huumorimielessä keksitty. Se tiettävästi mainittiin ensi kerran 1920-luvulla julkaistussa lehtipakinassa.[20]

Friedrich Karl uskoi alkuun kykenevänsä saamaan myös ympärysvaltojen tuen kuninkuudelleen; olihan Hessenin suku tunnettu 1700–1800-luvuilla suorastaan poikkeuksellisen englantilaismielisenä.[21] Saksan tappion suursodassa jo häämöttäessä Friedrich Karlia neuvottiin Berliinistä viivyttelemään kruunun vastaanottamisessa.[1] Eduskunnan puhemies Lauri Ingmanin johtaman eduskunnan lähetystön luovuttaessa hänelle 4. marraskuuta virallisen tiedonannon kuninkaanvaalista Friedrich Karl ilmoittikin vielä lykkäävänsä vastaustaan.[22] Hän ei lopulta koskaan ottanut vaalia vastaan[22] tai saapunut Suomeen, vaan ilmoitti 14. joulukuuta 1918 päivätyssä kirjeessään luopuvansa hänelle tarjotusta kruunusta. Friedrich Karl ei myöhemminkään käynyt Suomessa.[1]

Myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen kuningaskuntahankkeen kaaduttua Friedrich Karl vietti enimmäkseen hiljaiseloa. Hänen pääasuntonaan toimi Frankfurt am Mainin lähellä sijainnut Friedrichshofin linna, nykyinen Kronbergin linnahotelli, jonka hänen vaimonsa oli perinyt äidiltään leskikeisarinna Viktorialta. Friedrich Karl menehtyi ensimmäisessä maailmansodassa saamiensa sotavammojen myöhäisseurauksiin Kasselin sairaalassa 28. toukokuuta 1940. Hänet haudattiin linnan kappeliin. Suomen ulkoministeriön toimeksiannosta Suomen Berliinin-lähetystö laski hänen haudalleen Suomen hallituksen seppeleen, Adolf Hitlerin ja Italian kuningas Viktor Emanuel III:n seppelten viereen.[23]

Jälkeläiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”Suomen kruununprinssi” Wolfgang avioitui vuonna 1924 Badenin prinsessa Marie Alexandran (1902–1944) kanssa, jonka isä oli Saksan keisarikunnan viimeinen kansleri Badenin prinssi Max. Marie kuoli sota-aikana Frankfurtin pommituksessa. Avioliitto jäi lapsettomaksi, kuten myös hänen myöhempi liittonsa porvarillisen Ottilie Möllerin (1903–1991) kanssa.[24] Philipp taas meni naimisiin ensimmäisestä maailmansodasta palattuaan Italian kuningas Viktor Emanuel III:n tyttären Mafaldan (1902–1944) kanssa. He saivat neljä lasta.[25] Kaikki Friedrich Karlin neljä poikaa liittyivät Saksan kansallissosialistiseen puolueeseen 1930-luvun alussa. Ensimmäisenä liittyneestä Philippistä tehtiin natsien noustua valtaan vasten tahtoaan Hessen-Nassaun piirin oberpräsident.[26] Hän sai puolueen kultaisen ansiomerkin 1939. Friedrich Karlin kuoltua 1940 Hessen-Kasselin suvun päämiehen asema periytyi Philippille.

Kuningas Viktor Emanuelin (Philippin apen) erotettua Mussolinin ja Italian antauduttua liittoutuneille vuonna 1943 Philipp erotettiin puolueesta sekä SS:stä ja hänet lähetettiin Flossenbürgin keskitysleiriin. Hänen vaimonsa Mafalda siepattiin Saksan Rooman lähetystöstä ja hän kuoli Buchenwaldissa 1944, virallisen tiedon mukaan liittoutuneiden pommituksessa. Samoihin aikoihin myös Wolfgang ja nuorempi veli Richard erotettiin armeijasta Prinzenerlass-käskyn nojalla.[27]

Philippin vanhempi poika, prinssi ja maakreivi Moritz peri vuonna 1968 kuolleen kaukaisen sukulaisensa, Hessenin ja Reinin suurherttuakunnan perintöruhtinaan Ludvigin, joka lapsettomuutensa vuoksi oli adoptoinut hänet vuonna 1960.[28] Moritzin isän Philippin (joka oli Hessenin suvun laillisena päämiehenä mainitun suurherttuakunnan oikea kruununperillinen Ludvigin jälkeen) suostumuksella katsottiin, että Moritz oli kyseisen Hessenin ja Reinin suurherttuakunnan kruununtavoittelija.lähde? Moritzista tuli koko Hessenin suvun päämies Philippin kuoltua 1980.[25]

Kiistelty kruununperimysjärjestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On esitetty erilaisia näkemyksiä siitä, kenelle ”Suomen kuninkaan” asema olisi periytynyt Wolfgangin jälkeen. Virallista kruununperimysjärjestystä Suomen kuningaskunnalle ei koskaan säädetty. Koska Wolfgang kuoli lapsettomana, Suomen kuninkuus olisi joka tapauksessa siirtynyt Philippin jälkeläisille.[18][29]

Vuonna 1998 Markus H. Korhonen julkaisi Kaltio-lehdessä ajatusleikin, että Wolfgangin jälkeisissäkin sukupolvissa olisi suvun päämies olisi aina perinyt ainoastaan Hessenin maakreivin arvon ja Suomen kuninkaan asema olisi annettu päämiehen nuoremmalle veljelle. Vuonna 2002 Helsingin Sanomat julisti tällä logiikalla ”Suomen kuninkaaksi” Philippin pojanpojan Philipp von Hessenin.[18][30] Saman lehtiartikkelin yhteydessä haasteltu tutkija Vesa Vares kuitenkin arveli, että Suomen kuningaskunnan toteutuessa Suomen kuninkuutta olisi alettu pitää arvokkaampana kuin pelkkää suvun päämiehen tehtävää Saksassa ja että perimysjärjestys olisi säädetty tämän mukaiseksi.[18]

Sukututkija Kim Sjöström huomautti vuonna 2013 Suomen Kuvalehdessä, että erillisen kruununperimysjärjestyksen puuttuessa olisi periaatteessa voimassa vuoden 1772 hallitusmuodon mukainen dynastinen perimysjärjestys eli primogenituuri. Tällöin Wolfgangin perillinen Suomen kuninkaana olisi ollut Philippin vanhin poika, maakreivi Moritz von Hessen. Hänen kuoltuaan vuonna 2013 suvun päämiehenä on hänen vanhin poikansa Henrik Donatus von Hessen.[28] Mikäli Suomen kruununperimysjärjestys olisi muiden Pohjoismaiden tavoin säädetty sukupuolineutraaliksi, Moritzin seuraaja olisi tämän vanhin lapsi Mafalda von Hessen.

Luettelo jälkeläisistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[25]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Baer, Katarina: Suomen kuningas. Helsingin Sanomat, Kuukausiliite 8/2002, s. 20–35. [vanhentunut linkki]
  • Huldén, Anders: Kuningasseikkailu Suomessa 1918. Helsinki: Kirjayhtymä, 1988. ISBN 951-26-2980-1.
  • Sjöström, Kim: Suomen Kuvalehti 22/2013, s. 17.
  • Sjöström, Kim: ”Suomen kuningas” kuoli. Suomen Kuvalehti 31.5.2013. Suomenkuvalehti.fi 31.5.2013. Viitattu 29.11.2013.
  • Vares, Vesa: Kuninkaan tekijät. Suomalainen monarkia 1917–1919. Myytti ja todellisuus. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23228-9.
  • Vares, Vesa: Demokratian haasteet 1907–1919. Teoksessa Vares, Vesa & Uola, Mikko & Majander, Mikko: Kansanvalta koetuksella. Helsinki: Edita, 2006. ISBN 951-37-4543-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Hannes Saarinen: ”Friedrich Karl”, Suomen kansallisbiografia, osa 3, s. 109–110. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-444-4. Teoksen verkkoversio.
  2. a b c d e Vares 2006, s. 124–125.
  3. a b Huldén 1988, s. 290–296.
  4. a b Huldén 1988, s. 297.
  5. Huldén 1988, s. 288–290.
  6. Huldén 1988, s. 324.
  7. Huldén 1988, s. 215–218.
  8. Huldén 1988, s. 216, 219–223.
  9. Huldén 1988, kuvaliite ja s. 238.
  10. Huldén 1988, s. 116–119, 138–145.
  11. Huldén 1988, s. 161–164.
  12. Vares 1998, s. 237–238.
  13. Vares 1998, s. 238–240.
  14. Huldén 1988, s. 146–151.
  15. Suomen kuningas, s. 27.
  16. Huldén 1988, s. 17–18.
  17. Suomen kuningas, s. 25, 29.
  18. a b c d e Suomen kuningas, s. 25.
  19. Huldén 1988, s. 189.
  20. Suomen kuningas, s. 26–27.
  21. Vares 1998, s. 237, 241.
  22. a b Vares 2006, s. 130.
  23. Huldén 1988, s. 219, 303–304, 314.
  24. Suomen kuningas, s. 23, 29.
  25. a b c Suomen kuningas, s. 23.
  26. Huldén 1988, s. 306–307.
  27. Huldén 1988, s. 309–313.
  28. a b Sjöström 2013.
  29. Vares 1998, s. 305.
  30. Korhonen, Markus H.: 80 vuotta Suomen kuningaskuntaa – ajatusleikkiä kruununperimyksellä. Kaltio 5/1998.
  31. Huldén 1988, s. 13–14.
  32. Huldén 1988, s. 309.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Koivunen, Elina: Kuninkaalliset. Helsinki: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-22400-6.
  • Nash, Michael L. (2012) The last King of Finland. Royalty Digest Quarterly, 2012:1. (englanniksi)
  • Santavuori, Martti: Suomen kuningas. Romaani. Hämeenlinna: Karisto, 1965.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]