Siirry sisältöön

Kaarle XII

Wikipediasta
5 muutosta tässä versiossa odottaa arviointia (ohje). Sivun vakaa versio on katsottu 4. marraskuuta 2025.
Tämä artikkeli käsittelee Ruotsin kuningasta. Yökerhoa käsittelee artikkeli Kaarle XII (yökerho).
Kaarle XII
David von Krafftin maalaama muotokuva 1706.
Ruotsin kuningas
Valtakausi 5. huhtikuuta 1697 – 30. marraskuuta 1718
Kruunajaiset 14. joulukuuta 1697 Storkyrkan, Tukholma
Edeltäjä Kaarle XI
Seuraaja Ulriika Eleonoora
Sijaishallitsija Ulriika Eleonoora
Syntynyt 17. kesäkuuta 1682
Tre Kronor linna, Tukholma, Ruotsi
Kuollut 30. marraskuuta 1718 (36 vuotta)
Fredrikshald (nykyinen Halden), Norja
Hautapaikka Riddarholmin kirkko, Karoliininen hautakuori, Tukholma
Puoliso naimaton
Suku Pfalz
Isä Kaarle XI
Äiti Ulriika Eleonoora vanhempi
Uskonto luterilainen
Nimikirjoitus

Kaarle XII (17. kesäkuuta 1682 Tre Kronor linna, Tukholma, Ruotsi – 30. marraskuuta 1718 Fredrikshald (nyk. Halden), Norja) oli Ruotsin kuningas vuosina 1697–1718.[1][2][3][4][5]

Hän kuului Wittelsbach-sukuun, sen Pfalz-Zweibrückenin haaraan. Hänen isänsä oli kuningas Kaarle XI ja äitinsä Tanskan prinsessa Ulrika Eleonora. Seitsemästä lapsesta ainoana eloon jääneenä poikana hän nousi valtaistuimelle isänsä kuoltua 14-vuotiaana ja sai samalla hallintaansa myös suvun saksalaisen perintöruhtinaskunnan, Pfalz-Zweibrückenin herttuakunnan. Hän hallitsi molempia alueita kuolemaansa saakka Fredrikshaldin piirityksessä 36-vuotiaana. [2]

Vuonna 1700 Ruotsin naapurivaltiot Tanska, Venäjä ja Puola-Liettua päättivät käyttää tilaisuutta hyväkseen ja julistaa Ruotsille sodan yhtä aikaa, koska maat kuvittelivat vasta 17-vuotiaan Kaarle XII:n olevan heikko vastus. Sota tunnetaan nimellä suuri Pohjan sota, joka päättyi vuonna 1721 kuningas Fredrik I:n hallitessa Ruotsia.

Suku ja koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaarle XII:n vanhemmat olivat kuningas Kaarle XI ja tanskalaissyntyinen prinsessa Ulriika Eleonoora vanhempi. Prinssi Kaarle vietti varhaiset vuotensa tiiviisti äitinsä kanssa. Neljävuotiaana hän sai kotiopettajakseen Uppsalan yliopiston latinan kielen professorin, kielimies Andreas Narcopensis Nordenhielmin. Prinssin täytettyä seitsemän vuotta kuningas otti vastuun hänen koulutuksestaan. Kaarle sai oppia latinaa, saksaa ja ranskaa ja teologiaa. Vuonna 1688 hänelle alettin opettaa sodankäyntiä. Hän opiskeli matematiikkaa, fysiikkaa, sota- ja linnoitustaitoa sekä piirustusta aikakauden parhaiden asiantuntijoiden johdolla.[3] Hänen opettajanaan toimi linnoitusupseeri, myöhempi majoitusmestari Karl Magnus Stuart, jonka oppilaana hän oppi nopeasti.[4]

Kuningatar Ulriika Eleonoora vanhempi kuoli vuonna 1693, ja siitä lähtien kruununprinssi Kaarle kulki isänsä mukana matkoilla ja kaikissa virallisissa tilaisuuksissa. Kaarle XI kuoli huhtikuussa 1697, ja Kaarle XII:sta tuli kuningas hädin tuskin 15-vuotiaana.[1] Hänen kotilinnansa Tre Kronor paloi tuhoissa tulipalossa toukokuussa 1697 kun hän oli 14-vuotias ja kuukautta aiemmin kuolleen isän ruumis oli vielä linnassa.[6]

Kaarle XI oli etukäteen sopinut sijaishallitsijamenettelystä kuolemansa varalta, mutta nimetyt holhoojat noudattivat Kaarlen toiveita kaikissa asioissa, ja vain puoli vuotta myöhemmin marraskuussa 1697 parlamentti julisti hänet täysivaltaiseksi.[7] Itsevaltaisena kuninkaana hän ei tuntenut tarvetta kirkon hyväksynnälle ja siksi kieltäytyi kruunajaisista sekä antamasta hallitsijanvakuutusta. Kruunun hän oli jo kuitenkin itse laittanut päähän ja ratsasti Tukholman Suurkirkkoon voideltavaksi pyhällä öljyllä.[5][2]

Kuningas Kaarle XII kruunajaisasussaan 15-vuotiaana, David Klöker Ehrenstrahlin työpaja 1697.

Erinomaiset opettajat ja opintojen ohjaajat olivat valmistaneet Kaarle XII:ta huolellisesti hallitsijan tehtäväänsä varten. Hän oli kuitenkin poikkeuksellisen vahvatahtoinen ja osoitti toistuvasti pitäytymisensä itsepintaisesti niissä normeissa, jotka hän oli omaksunut perheensä ja opinto-ohjaajiensa uskonnollisista ja moraalisista opetuksista. Murrosiässä henkilökohtainen fyysinen karaisuohjelma – erityisesti peloton ratsastustyyli ja taipumus riskienottoon – huolestutti vanhoja ja järkähtämättömiä hovimiehiä. Hän oli ollut lapsena avoin ja luottavainen, mutta valtaistuimelle noustuaan 15-vuotiaana hän omaksui julkisesti pidättyvän käytöksen, vaikka yksityisesti häneen vaikuttivat suuresti isänsä poliittiseksi ohjaukseksi jättämät ohjeet ja tämän neuvonantajien neuvot.[1]

Kuninkaan pidättyväinen luonne on johtanut vääriin tulkintoihin spartalaisen ankarasti elävästä sankarista. Kaarle XII:n korkea asema pakotti hänet noudattamaan oman aikansa etikettiä. Erikseen nimetty hoviherra seurasi häntä sotaretkillä ja huolehti kuninkaan aineellisista olosuhteistaan. Kertomukset vuosilta 1700–1706 ja 1715–1718 todistavat yksityiskohtaisestihienostunutta ruokakulttuuria ja runsaasta viininkulutusta. Kaarlella oli terve ruokahalu, ja hänen viinin ja oluen kulutuksensa oli kohtuullinen ajan olosuhteisiin nähden.[3]

Kaarle XII oli erittäin kiinnostunut teatterista ja arkkitehtuurista sekä seurasi tarkasti Tukholman uuden kuninkaanlinnan rakentamista 1690-luvulla. Kuningas halusi antaa teatterille merkittävän aseman Ruotsissa. Hän oli kiinnostunut myös vieraista kulttuureista ja järjesti kolme tieteellistä retkikuntaa Osmanien valtakuntaan.[5]

Tanskan kuningashuone ehdotti avioliittoa kuningas Kristian V:n ja kuningatar Charlotte Amalien tyttären, jo yli 20-vuotiaan prinsessa Sophie Hedvigin kanssa, mutta Ruotsi halusi ensin katsoa, miten Tanskan muut liittoutumiset etenivät. Tanska liittoutui Venäjän ja Puola-Liettuan kanssa, ja liittouma julisti suuren Pohjan sodan nimellä tunnetun sodan vuonna 1700 Ruotsille. Ne toivoivat nopeaa voittoa ja ruotsalaisen aateliston nousua kapinaan itsevaltiasta kuningasta vastaan. Kumpikaan toive ei toteutunut.[7]

Kaarle XII ei koskaan mennyt naimisiin. Hän kirjoitti sisarelleen, että hän "epäilemättä menee naimisiin joukkojen kanssa, hyvässä tai pahassa, elämässä ja kuolemassa", toisille hän sanoi, ettei menisi naimisiin ennen kuin rauha olisi tullut.[8]

Kaarle XII sotapäällikkönä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Suuri Pohjan sota
Pääartikkeli: Pultavan taistelu

Ruotsin hyökkäysvaihe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaarle XII:n patsas Tukholmassa (Johan Peter Molin) – sormi osoittaa itään.

Sodan alkupuolella Kaarle XII löi joukkoineen nopeasti tanskalaiset ja pakotti maan rauhaan. Tämän jälkeen Kaarle käänsi armeijansa Venäjää vastaan. Venäjän armeijan päävoimat olivat tuolloin piirittämässä Ruotsille kuulunutta Narvan kaupunkia. Narvan taistelussa 20. marraskuuta 1700 alivoimainen Kaarle XII:n johtama 10 500 miehen ruotsalaisarmeija hyökkäsi sankassa lumipyryssä venäläisten kolme kertaa suurempien joukkojen kimppuun ja löi vihollisen hajalle. Seurauksena oli Venäjän aktiivisen sodankäynnin päättyminen useiksi vuosiksi. Viimeisenä vihollisena oli Puola, jonka Kaarle XII kukisti joukkoineen vastaavalla tehokkuudella.[1][2]

Kaarlen vastuu aseellisten operaatioiden suunnittelussa ja toteutuksessa kasvoi jatkuvasti, niin että vuodesta 1702 lähtien hänestä tuli useimpien upseeriensa esimies. Myös vuodesta 1702 lähtien hän alkoi osallistua enemmän poliittisiin päätöksiin, koska hänen vanhemmat neuvonantajansa olivat kuolleet tai jääneet eläkkeelle sairauden vuoksi.[1]

Kaarle XII suunnitteli sotilasoperaationsa huolellisesti ja vietti paljon aikaa tutkimalla etukäteen karttoja. Hänet nähtiin usein kumartuneena karttojen ja maastoluonnosten ylle ja mittaamassa suunniteltuja marssireittejä kompassilla, merkitsemässä sotatarvikkeiden keräyspisteitä ja määrittämässä operaatioiden alkamis- ja jatkumisaikoja. Hän oli erityisen kiinnostunut sotilaittensa hyvinvoinnista, vieraili tarkastamassa pitkien marssien aikana heidän majoitusleirinsä ja vaati että "tavallinen väki" sai ruuan ennen muita. Hänen joukkonsa kävivät yleensä vain suoraa hyökkäyssotaa.[3]

Hän taisteli joukkoineen August II Väkevää vastaan ​​Puolassa ja muutti Puolan jakautuneesta maasta liittolaiseksi ja tukikohdaksi viimeistä sotaretkeä varten Venäjää vastaan. Tämä muutos oli tarkoitus toteuttaa syöksemällä August II vallasta ja korvaamalla tämä puolalaissyntyisellä kuninkaalla, joka olisi halukas yhteistyöhön ruotsalaisten kanssa. Kun tämä ohjelma oli onnistunut ja Stanisław Leszczyński oli valittu Puolan kuninkaaksi – August II oli pakotettu hyväksymään sovinnon Ruotsin hyökkäyksessä Saksiin syyskuussa 1706 – Kaarle XII oli kypsynyt sekä kenraalina että valtiomiehenä.[1]

Kuningas Kaarle XII, David von Krafft 1707.

Hän valmisteli sotaretkeä Venäjälle, joka oli vuodesta 1703 kehittänyt omaa armeijaansa ja laivastoaan nopealla tahdilla Pietari Suuren johdolla. Sotaretkeen ryhdyttiin, Kaarlen joukot lähtivät Saksista hyökätäkseen Venäjälle myöhäissyksyllä 1707. He voittivat Hołowczynin taistelun heinäkuussa 1708, mutta venäläisten poltetun maan taktiikka pakotti Kaarlen juokkoineen hylkäämään Moskovan-reittinsä ja kääntymään sen sijaan kohti Ukrainaa, jossa hetmanni Ivan Mazepan johtamat kapinalliset kasakat lupasivat Ruotsille tukea. Ukrainassa Kaarle XII juuttui joukkoineen piirittämään Pultavan kaupunkia, jonka avuksi Venäjän armeijan päävoima saapui. Samaan aikaan Ruotsin armeijan huoltotiet ja joukkojen väliset yhteydet katkesivat, ja sen oli pelastuakseen ryhdyttävä alivoimaisena taisteluun. Jalkaan haavoittunut Kaarle johti joukkonsa Pultavan taisteluun, jossa Ruotsin armeija tuhoutui ja joutui antautumaan kolmen päivän kuluttua Perevolotšnassa Dnepr-joella. Kaarle XII pakeni Ivan Mazepan ja 1 500 miehen kanssa Moldovaan ja sieltä Osmanien valtakuntaan, jossa hän pyrki taivuttelemaan sulttaani Ahmed III:tta julistamaan sodan Venäjälle.[1]

Kaarle XII osmanien vieraana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaarle onnistui tavoitteessaan, ja marraskuussa 1710 sulttaani Ahmed III julisti Venäjän–Turkin sodan alkaneeksi. Osmanien sotaretki oli voittoisa mutta lyhyt, eikä sen päättänyt Prutin rauha tyydyttänyt Kaarlea, joka jatkoi juonittelua poliittisten liittolaistensa kanssa uuden sodan aloittamiseksi. Sulttaani ehti julistaa parikin uutta sotaa, jotka kuitenkin loppuivat alkuunsa diplomaattien ponnistelujen ansiosta.[9]

Vihdoin keväällä 1713 Ahmed III väsyi hankalaan vieraaseensa ja määräsi tämän kotiarestiin. Pidätyksen yhteydessä Kaarlen noin tuhannen miehen kaarti ja turkkilaiset ottivat yhteen Benderin kalabaliikissa. Yhteenotto sai myöhemmässä ruotsalaisessa historiankirjoituksessa myyttiset puitteet. Kaarle pidätettiin ja vietiin Edirneen kotiarestiin. Tämä ja toistuvat tappioraportit aiheuttivat kuninkaan vajoamisen lähes vuoden kestäneeseen lamaan, jota ilmeisesti pahensi malaria.[2]

Kuninkaan pitkä oleskelu Turkissa oli hänen alamaisilleen käsittämätöntä, ottaen huomioon kuningaskunnan tilanteen. Viipuri, Riika, Pärnu ja Tallinna olivat kukistuneet vuonna 1710, ja kolme vuotta myöhemmin venäläiset valloittivat Etelä-Suomen. Ruotsalainen ylipäällikkö Karl Gustaf Armfelt kärsi ratkaisevan tappion Napaholmin taistelussa 19. helmikuuta 1714, ja Suomi oli miehitettynä niin kutsutun isovihan aikana loppusodan ajan.[2]

Sulttaani Ahmed III salli hänen palata Ruotsiin vuonna 1714. Huolimatta lupauksistaan Kaarle ei elinaikanaan maksanut velkoja, joilla hän oli rahoittanut oman ja miestensä oleskelun Osmanien valtakunnassa. Turkissa hänet tunnetaankin nimellä ”Demirbaş Şarl”, ”Käyttöomaisuus-Kaarle”. Demirbaş tarkoittaa käytäntöä, jolla kuninkaan velat vakuutettiin kiinteää omaisuutta vastaan. Liikanimi on joskus hyväuskoisesti käännetty ”Rautapääksi” tai ”Leijonanpääksi”. Velalla oli rakentaviakin seurauksia, sillä myöhemmin 1700-luvulla Ruotsiin velkaa perimään lähetetyt osmaniylimykset perustivat maiden välille pysyvät diplomaattisuhteet.[10]

Paluu Ruotsiin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaarle XII, Hyacinthe Rigaud'n työpaja 1715.

Kaarle XII lähti 20. syyskuuta 1714 Turkista sekalaisen, hitaasti liikkuvan seurueen kanssa. Hän lähti 27. lokakuuta pääjoukon edelle kahden upseerinsa kanssa ja ratsasti Euroopan poikki Stralsundiin, jonne hän saapui 11. marraskuuta. Vauhdikas ratsastusretki osoitti epäilijöille kuninkaan olevan täysissä voimissaan. Hän piti pääesikuntaansa ja hoviaan Stralsundissa runsaan vuoden verran, osallistui useisiin taisteluihin ja haavoittui. Joulukuussa 1715 hän siirsi hovinsa Skåneen, ensin Ystadiin ja sitten Lundiin. Tukholmassa istunut valtaneuvosto, jonka merkitys oli kasvanut kuninkaan poissa ollessa, jäi täysin sivuun. Kuninkaan itsevaltiuden aika oli palannut.[3]

Viimeisinä elinvuosinaan Kaarle XII keskittyi toisaalta sotatoimien rahoittamiseen, toisaalta pyrkimyksiin saada sota vihdoin päätökseen. Pultavan tappioon asti Kaarlen tärkein poliittinen neuvonantaja oli ollut valtioneuvos kreivi Carl Piper, joka joutui venäläisten vangiksi. Kuninkaan palattua Turkista holsteinilaisesta paronista Georg Heinrich von Görtzistä tuli kuninkaan lähin mies. Kaarle antoi Görtzin toteuttaa hallinnollisia ja taloudellisia uudistuksia, jotka poikkesivat Ruotsin lainsäädännöstä.[2] Kuninkaan osuus niissä on epäselvä, mutta ainakin hän hyväksyi uudistukset. Hän oli myös paneutunut Ruotsin toivottoman vanhanaikaisen verotusjärjestelmän ongelmiin jo Turkin vuosinaan.[3]

Norjan sotaretki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Kaarle XII:n Norjan sotaretki
Kaarle XII:n muumio vuoden 1917 haudanavauksessa. Ulostuloreikä oikeassa ohimossa on kuninkaan surmanneen luodin jättämä.

Palattuaan Ruotsiin Kaarle XII muutti sotatoimien painopistettä. Hän suunnitteli hyökkäävänsä Tanskaan vuoden 1716 alussa, mutta jäät eivät olleet tarpeeksi vahvat kantamaan armeijaa. Niinpä hän kiinnitti huomionsa Norjaan, jonne oli maayhteys. Helmikuun 1716 hyökkäys Kristianiaan 7 000 miehellä epäonnistui. Loppusyksyllä 1718 Kaarle iski Norjaan toisen kerran. Kuningas johti noin 37 000 miestä, joista 13 000 oli ratsuväkeä, joka eteni Bohuslänin kautta piirittämään Fredrikstenin linnoitusta nykyisessä Haldenissa. Samaan aikaan Jämtlandista Trondheimiin hyökkäsi noin 8 000 miestä, joista 5 000 oli suomalaisia, kenraaliluutnantti Carl Gustaf Armfeltin johdolla.[3][2]

Kaarle XII:n kuolinpäivänään 30. marraskuuta 1718 käyttämä univormu.

Piiritys oli päättymäisillään hyökkäykseen, kun vasempaan ohimoon osunut ja pään oikeanpuoleiseen ohimoon saakka lävistänyt luoti tappoi juoksuhautoja tarkastamassa olleen 36-vuotiaan kuninkaan välittömästi marraskuun 30. päivän iltana kello yhdeksän aikaan 1718 piirityksessä.[3][2]

Jälkeenpäin on kiistelty siitä, tuliko luoti norjalaisten vai omien puolelta. Kuninkaan hauta avattiin tutkimuksia varten vuonna 1917.[11] Varsinaisia todisteita sen puolesta, että kuninkaan olisi tappanut maanmies ei ole, mutta epäilyjä on herättänyt esimerkiksi se, miten nopeasti Fredrik I ja hänen liittolaisensa osasivat vastata Kaarle XII:n kuolemasta saatuun tietoon.[2] Toisaalta on todennäköistä, että kuninkaan kuolemaan oli varauduttu, sillä tämä oli jo kauan elänyt jatkuvassa kuolemanvaarassa.[12]

Mahdollisina ampujina on mainittu kruununprinssi Fredrikin pääadjutantti André Sicre, kenraalimajuri Carl Cronstedt ja henkivartiokaartin korpraali Magnus Stierneroos. 200 vuotta myöhemmin kirjattiin ylös kansantarina, jonka mukaan Kaarle XII:ta oli pidetty lähes kuolemattomana, mutta hänet oli surmannut hänen omasta univormunnapistaan tehty hopealuoti, jonka eräs sotamies löysi surman jälkeen juoksuhaudasta.[3]

Kaarle XII:n hautasarkofagi Riddarholmin kirkossa.

Kaarle XII on haudattu Riddarholmin kirkkoon Karoliiniseen hautakuoriin Tukholmaan.[3]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Aksan, Virginia H.: Ottoman Wars 1700–1870. Pearson Education, 2007. ISBN 0-582-30807-0
  • Imber, Colin – Kiyotaki, Keiko – Murphey, Rhoads: Frontiers of Ottoman Studies: State, Province, and the West vol. 2. I. B. Tauris, 2005. ISBN 1-8504-3664-9

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g Charles XII | Accomplishments, Invasion of Russia, & Death | Britannica Encyclopedia Britannica. Arkistoitu 19.11.2025. Viitattu 5.2.2026. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f g h i j Lappalainen, Jussi T.: ”Kaarle XII (1682–1718)”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 647–650. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2 Teoksen verkkoversio.
  3. ↑ a b c d e f g h i j Grauers, Sven: Karl XII Svenskt biografiskt lexikon. Viitattu 8.1.2021. (ruotsiksi)
  4. ↑ a b Lappalainen, Jussi T. & Wolff, Charlotta
: KARL XII
(1682–1718)
Sveriges konung
 Biografiskt lexikon för Finland. Viitattu 6.2.2026.
  5. ↑ a b c King Karl XII www.kungligaslotten.se. Viitattu 5.2.2026. (englanniksi)
  6. ↑ Carl Grimberg: 360 (Svenska folkets underbara öden / IV. Karl XI:s och Karl XII:s tid) runeberg.org. Viitattu 14.2.2026. (ruotsiksi)
  7. ↑ a b Ragnhild Marie Hatton: Charles XII Encyclopedia Britannica. Viitattu 8.1.2021. (englanniksi)
  8. ↑ The Era of the Great Wars - Livrustkammaren livrustkammaren.se. Viitattu 6.2.2026.
  9. ↑ Aksan, s. 75, 90–98
  10. ↑ Imber, Kiyotaki, Murphey: s. 53–59
  11. ↑ Ruotsi ratkoo taas Kaarle XII:n kuoleman arvoitusta 11.1.2008. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 2.2.2009. Viitattu 29.11.2018.
  12. ↑ Paloposki, Toivo J.: Suurvallan loppu. Teoksessa Suomen historia, osa 3. s. 287. Weilin + Göös, 1987.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Edeltäjä:
Kaarle XI 		Ruotsin kuningas
1697–1718 		Seuraaja:
Ulriika Eleonoora
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kaarle_XII&oldid=23844200”