Siirry sisältöön

Bathin ritarikunta

Wikipediasta
Bathin ritarikunta
Ritarikunnan tunnuksia
Ritarikunnan tunnuksia
Palkitaan mm. korkea-arvoisille virkamiehille ja ulkomaalaisille valtionpäämiehille
Palkinnon antaja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitsija
Maa  Yhdistynyt kuningaskunta
Ensimmäinen palkinto 1725

Bathin ritarikunta (Order of the Bath, ennen Most Honourable Military Order of the Bath) on brittiläinen kunniaritarikunta, jonka perusti kuningas Yrjö I vuonna 1725. Yrjö kuvitteli, pääministeri Robert Walpolen neuvona, perustavansa uudelleen muinaisen samannimisen ritarikunnan, mutta näin ei kuitenkaan ollut.[1]

Bathin ritarikunta on brittiläisistä ritarikunnista neljänneksi korkein. Jäsenyyden myöntää Yhdistyneen kuningaskunnan hallitsija, joka on myös ritarikunnan suurmestari. Vuoden 1971 jälkeen se on voitu myöntää myös naisille.[2][3] Ritarikunnalla palkitaan korkea-arvoisia virkamiehiä, sotilaita ja ulkomaalaisia valtionpäämiehiä. Ritarikunnassa on kaksi divisioonaa (siviileille ja sotilaille).[4]

Vuoteen 1815 saakka ritarikunnalla oli ainoastaan yksi jäsenluokka: seuralaisritari. Nykypäivänä ritarikuntaan sisältyy kolme jäsenluokkaa:[5]

  • suurristi
  • komentajaritari
  • seuralainen

Ritarikunnan kaksi korkeinta luokkaa oikeuttavat etuliitteiden Sir tai Dame käyttöön.[4]

  1. The Most Honourable Order of the Bath | History, Ranks & Recipients Encyclopædia Britannica. 2025. Viitattu 27.7.2025. (englanniksi)
  2. British Orders and Honours Unofficial Royalty. Viitattu 27.7.2025. (englanniksi)
  3. Order of the Bath royal.co.uk. Viitattu 14.10.2014. (englanniksi)
  4. a b A history of the Order of the Bath: Part 4 (1926-2025) The Gazette. Viitattu 27.7.2025. (englanniksi)
  5. ODM of the United Kingdom: Order of the Bath - Original www.medals.org.uk. Viitattu 27.7.2025.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Order of the Bath