Perustuslaillinen monarkia
| Osa artikkelisarjaa |
| Valtiomuodot |
|---|
| Vallan lähde |
|
(Itsevaltius)
|
|
(Uskonnollinen valta)
|
| Vallan ideologia |
|
(sosio-polittiset ideologiat)
|
|
(sosio-taloudelliset ideologiat)
|
|
Globaali vs. paikallinen (geo-kulttuuriset ideologiat)
|
| Vallan rakenne |
|
Yhtenäinen |
|
Kansainväliset suhteet |
Perustuslaillinen monarkia on valtiomuoto, jossa monarkki toimii valtionpäämiehenä perustuslain rajoittamana. Demokraattisessa järjestelmässä (parlamentaarinen monarkia) monarkin rooli on epäpoliittinen ja seremoniallinen, ja hän symboloi kansallista yhtenäisyyttä, jatkuvuutta ja perinnettä.[1]
Monarkki nimittää hallituksen johtajan eli pääministerin, mutta ei saa itse valita tätä tai muitakaan ministereitä. Monarkki tekee nimityksiä pääministerin ja muiden hallituksen ministerien ehdotuksesta, eikä hän itse ole poliittisessa vastuussa. Pääministeri taas ei ole poliittisessa vastuussa monarkille vaan parlamentille.[1]
Hallituksen ministerit laativat lakiehdotukset ja vastaavat hallitsemisesta, ja monarkin kuuluu vain allekirjoittaa lait, vaikka perustuslaki määritteleekin nämä lait poliittisesti neutraalin monarkin laeiksi.[1]
Monarkilla on pääministerin nimitysoikeuden lisäksi myös oikeus hajottaa parlamentti. Hänellä on lisäksi joitain valtaoikeuksia perustuslaillisessa hätätilanteessa. Monarkki voi myös nimittää tuomareita, ohjata puolustusvoimia, julistaa sodan, tehdä sopimuksia ja ohjata virkamiehistöä. Lisäksi hänellä on etuoikeuksia, joista tärkeimpiä ovat oikeus tulla konsultoiduksi, oikeus kehottaa, ja oikeus varoittaa.[1]
Perustuslaillinen monarkia kehittyi Euroopassa antiikin ja keskiajan monarkioiden pohjalta. Ennen demokratisoitumista Euroopassa oli kahdentyyppisiä monarkioita: aristokraattinen eli feodaalinen monarkia sekä absoluuttinen monarkia. Jälkimmäisessä monarkin valta oli suurempi, mutta siinäkin hänen valtaansa rajoitettiin joillain tavoin. Perustuslaillisen monarkian vallanjako kehittyi rinnakkain modernin valtion kehityksen kanssa 1600-luvun Ranskassa. Britanniassa perustuslaillinen monarkia kehittyi Henrik VIII:n ja Elisabet I:n aikana. Vuoden 1688 mainion vallankumouksen jälkeen monarkista tuli Britanniassa perustuslain periaatteiden rajoittama, eli parlamentin alahuone jakaa lainsäädäntövallan monarkin ja ylähuoneen kanssa. 1900-luvulla monarkkien perustuslaillista valtaa on edelleen vähennetty vaiheittain tärkeimmillä alueilla.[1]
Nykyiset perustuslailliset monarkiat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Euroopan demokraattiset perustuslailliset monarkiat 2000-luvulla ovat Yhdistynyt kuningaskunta, Espanja, Ruotsi, Tanska, Norja, Alankomaat, Belgia, Luxemburg ja Liechtenstein. Euroopan ulkopuolella perustuslaillinen monarkia on esimerkiksi Japanissa. Kansainyhteisön jäsenmaiden nimellinen valtionpäämies on Yhdistyneen kuningaskunnan monarkki. Eri maiden välillä on joitain historiaan perustuvia eroja siinä, kuinka paljon vaikutusvaltaa monarkilla on.[1]
