Hallitustenvälinen järjestö

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hallitustenvälinen järjestö tai valtioiden välinen järjestö (engl. Intergovernmental organization, IGO) on kansainvälinen organisaatio, jonka jäseninä on suvereeneja kansallisvaltioita. Hallitustenväliset järjestöt ovat kansainvälisiä järjestöjä, joihin luetaan kuuluvaksi myös kansainvälisiä kansalaisjärjestöjä (engl. International non-governmental organization, INGO). Hallitustenvälisistä järjestöistä poiketen kansainväliset kansalaisjärjestöt ovat tyypillisesti kansallisvaltioista riippumattomia.[1] Hallitustenvälisistä järjestöistä käytetään toisinaan myös nimitystä hallitustenvälinen organisaatio.[2] Euroopan interaktiivinen termipankki ohjeistaa käyttämään termiä hallitustenvälinen järjestö.[3]

Hallitustenvälisten järjestöjen asema kansainvälisessä yhteisössä on globalisaation myötä huomattavasti voimistunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Useista hallitustenvälisistä järjestöistä on kehittynyt merkittäviä maailmanpolitiikan instituutioita, joista osalla on myös kansallisen itsemääräämisoikeuden ylittävää päätösvaltaa jäsenvaltioihinsa nähden.[4] Hallitustenvälisten järjestöjen määrä kasvoi 1900-luvun aikana muutamasta kymmenestä lähes kahteen tuhanteen.[5] Kansainvälisen oikeuden subjektin aseman täyttäviä hallitustenvälisiä järjestöjä on noin 300.[6]

Kriteerit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jotta hallitustenvälinen järjestö voi saavuttaa kansainvälisen oikeuden oikeussubjektin aseman ja oikeuskelpoisuuden, sen tulee täyttää tietyt kriteerit. Ensinnäkin hallitustenvälinen järjestö perustetaan valtiosopimuksella, jonka osapuolena olevat valtiot eli järjestön jäsenmaat ratifioivat. Ilman kahden tai useamman valtion välistä valtiosopimusta valtioiden välinen yhteenliittymä ei ole juridisesti hallitustenvälinen järjestö. Esimerkiksi G20-ryhmä ja Arktinen neuvosto ovat valtioiden välisiä ryhmittymiä, jotka eivät pohjaudu ratifioituun valtiosopimukseen, ja jolla siitä syystä ei ole täysivaltaisen kansainvälisen oikeuden subjektin asemaa.[4][7] Muita kansainvälisen oikeuden subjektin täyttävän hallitustenvälisen järjestön kriteerejä ovat vähintään yhden toiminnassa olevan toimielimen takaama organisatorinen pysyvyys, vähintään osittainen itsenäisyys järjestön ulkopuolisista toimijoista ja järjestön perustaminen kansallisen oikeuden sijaan kansainvälisen oikeuden alaisuuteen.[6][7]

Hallitustenvälisten järjestöjen oikeudellinen asema on selkeytynyt 1900-luvun alkuvuosikymmeniin verrattuna. Nykyisin niiden kansainvälisen oikeuden oikeushenkilöllisyys voidaan rinnastaa valtioihin, jonka myötä ne voivat muun muassa solmia sopimuksia, hankkia omaisuutta ja toimia osapuolena tuomioistuimissa. Kansainvälisen oikeuden oikeushenkilöllisyys erottaa hallitustenvälisen järjestöt yksityisluontoisista kansainvälisistä järjestöistä.[7]

Jaottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallitustenvälisiä järjestöjä jaotellaan tyypillisesti jäsenyysperusteiden ja tarkoituksen perusteella. Niillä on erilaisia jäsenten väliseen sopimukseen perustuvia tavoitteita, jotka perustuvat kansainväliselle yhteistyölle. Tavoitteet voivat liittyä esimerkiksi rauhan edistämiseen, ympäristönsuojeluun, talouskasvun edistämiseen tai terveydenhuollon kehittämiseen. Osa hallitustenvälisistä järjestöistä toimii foorumina hyvin monenlaisille kysymyksille, kun taas joidenkin toiminta on keskittynyt tiettyyn toimintaan tai alaan. Esimerkiksi Yhdistyneiden kansakuntien toimintakenttä on hyvin laaja ja yleismaailmallinen, kun taas Interpolin toiminta on rajattu kansainväliseen poliisiyhteistyöhön.[1]

Maantieteellinen jäsenyysperuste[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osa hallitustenvälisistä järjestöistä toimii globaalisti tai maailmanlaajuisesti. Näiden järjestöjen jäsenyys on yleisesti mahdollinen kaikille kansallisvaltioille ympäri maailman, kunhan tietyt maantieteelliseen sijaintiin liittymättömät kriteerit täyttyvät. Tällaisia organisaatioita ovat muun muassa Yhdistyneet kansakunnat, Interpol, Maailman kauppajärjestö ja Kansainvälinen valuuttarahasto.

Joidenkin hallitustenvälisten järjestöjen jäseneksi voidaan hyväksyä ainoastaan tiettyyn maanosaan tai maantieteelliseen alueeseen kuuluvia valtioita. Esimerkiksi Euroopan unionin jäsenyys edellyttää valtion sijaintia Euroopassa. Muita esimerkkejä alueellisista järjestöistä ovat Euroopan neuvosto, Nato ja Afrikan unioni.

Selektiivinen jäsenyysperuste[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joidenkin hallituksenvälisten järjestöjen jäsenyyden ehdot liittyvät johonkin muuhun kuin maantieteelliseen sijaintiin, jonka vuoksi niitä kutsutaan selektiivisiksi organisaatioiksi. Jäsenyys voi liittyä esimerkiksi uskontoon, kieleen, kulttuuriin tai kansallisuuteen. Esimerkiksi Islamilaisen yhteistyöjärjestön jäsenyyden ehdot liittyvät uskontoon ja OIF:n kieleen.

Jotkut hallitustenväliset järjestöt ovat talousorganisaatioita, jolloin ne voivat toimia esimerkiksi vapaakaupan edistämiseksi. Esimerkkejä talouteen keskittyvistä hallitustenvälisistä järjestöistä on OECD ja öljyntuottajavaltioiden yhteistyöjärjestö OPEC.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Harvard Law School: Types of IGOs Harvard Law School. Viitattu 23.4.2017. (englanniksi)
  2. Naton päätöksenteko www.finlandnato.org. Suomen ulkoministeriö, Suomen erityisedustusto Natossa. Viitattu 15.11.2017.
  3. IATE: hallitustenvälinen järjestö Euroopan interaktiivinen termipankki IATE. Translation Centre for the Bodies of the European Union. Viitattu 15.11.2017.
  4. a b Harvard Law School: Intergovernmental Organizations (IGOs) Harvard Law School. Viitattu 23.4.2017. (englanniksi)
  5. Held, David & McGrew, Anthony: Introduction. Governing Globalization: Power, Authority and Global Governance, 2002, s. 1–21. Wiley. Artikkelin verkkoversio (pdf).
  6. a b Hannikainen, Lauri: Kansainvälisen oikeuden käsikirja, s. 42. Helsinki: Tietosanoma, 2014. ISBN 978-951-885-375-9.
  7. a b c Hakapää, Kari: ”5.2 Kansainväliset järjestöt”, Uusi kansainvälinen oikeus, s. 106–160. Helsinki: Talentum, 2010. ISBN 978-952-14-1462-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]