Kansainvälinen valuuttarahasto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”IMF” ohjaa tänne. Lyhenteen IMF muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
International Monetary Fund
Perustettu 1944
Tyyppi YK:n erityisjärjestö[1]
Toimiala rahoitusjärjestelmä
Päämaja Yhdysvaltain lippu Washington D.C., Yhdysvallat
Jäsenet 188 jäsenvaltiota[2]
pääsihteeri Christine Lagarde (Ranskan lippu Ranska)
Kattojärjestö Yhdistyneet kansakunnat
Sivusto www.imf.org
Kansainvälisen valuuttarahaston pääkonttori Yhdysvalloissa Washingtonissa.

Kansainvälinen valuuttarahasto (International Monetary Fund, IMF[3]) on vuonna 1945 perustettu kansainvälinen järjestö, joka valvoo maailmanlaajuista rahoitusjärjestelmää tarkkailemalla ulkomaisia vaihtokursseja ja maksutaseita, ja antaa pyydettäessä teknistä ja taloudellista apua. Sen tavoite on loiventaa kansainvälisen finanssijärjestelmän markkinahäiriöitä ja tukea tilapäisiin rahoitusvaikeuksiin joutuneita jäsenvaltioita. Kansainvälisen valuuttarahaston jäsenmäärä on kasvanut vuosikymmenten aikana ja siihen kuuluu nykyään 188 jäsenmaata. Suomi on ollut Kansainvälisen valuuttarahaston jäsen vuodesta 1948 lähtien.[4]

Käytännöksi on muodostunut, että Kansainvälinen valuuttarahaston pääjohtaja on eurooppalainen ja Maailmanpankin vastaavasti yhdysvaltalainen. Ylintä valtaa järjestössä käyttävät jäsenmaita edustavat valtiovarainministerit. Suurinta valtaa IMF:ssa käyttävät vauraat länsimaat, koska äänivalta perustuu maan rahoitusosuuteen järjestössä.

Kansainvälisen valuuttarahaston pääjohtaja on ollut heinäkuusta 2011 Ranskan entinen valtiovarainministeri Christine Lagarde.[5]

Kansainvälinen valuuttarahaston tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälinen valuuttarahasto sekoitetaan usein sen sisarjärjestöön Maailmanpankkiin. Järjestöjen erona on se, että Kansainvälinen valuuttarahasto pitää kirjaa sen jäsenvaltioiden maksutaseista eli periaatteessa siitä, kuinka paljon kukin on velkaa toiselle. Maailmanpankki myöntää pidempiaikaisia lainoja yleisempiin tarkoituksiin. Kansainvälinen valuuttarahasto toimii investointipankkina lähinnä lainaajien ja lainanantajien välikätenä. Se myy joukkovelkakirjoja yhtiöille, yksilöille ja välillä valtioille ja myöntää lainoja niitä tarvitseville valtioille.

Kansainvälisen valuuttarahaston tehtävä on toimia maailman finanssijärjestelmässä eräänlaisena pelastajana maalle, joka on ajautunut finanssikriisiin. Kansainvälinen valuuttarahasto voi antaa lainaa tilanteessa, jossa valtion on käytännössä mahdotonta saada lainaa muualta. 1980-luvun alusta alkaen Kansainvälinen valuuttarahasto on Maailmanpankin kanssa ajanut valtioiden toteutettavaksi rakennesopeutusohjelmia, jotka ovat lainaehtojen muodossa tarjottavia makrotalouspoliittisia paketteja. Niiden tarkoituksena on ollut vakauttaa kohdemaan talous kasvukelpoiseksi. Kansainvälisen valuuttarahaston tarkkailutehtäviin kuuluu myös raporttien ja politiikkasuositusten tekeminen kaikista jäsenmaista.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälisen valuuttarahaston ja muun Bretton Woodsin järjestelmän (IMF, Maailmanpankki, WTO) perustamisessa Britannian pääneuvottelijana toimi taloustieteilijä John Maynard Keynes. Hän yritti turhaan saada neuvotteluissa läpi erilaisia uraauurtavia ratkaisuja, kuten kansainvälistä rahayksikköä. Neuvotteluiden taustaongelmana oli, että ennen toista maailmansotaa valtiot olivat hoitaneet ulkomaanvaluutan vaihtoon liittyviä ongelmia keinoin, jotka nähtiin haitallisena kansainväliselle kaupalle. Tarkoituksena oli luoda järjestelmä, jossa vaihtotaseeseen ja valuuttakursseihin liittyvä politiikka ei häiritsisi kauppaa. Kansainväliseen valuuttarahastoon kuuluvat maat joutuivat muodollisesti kysymään siltä lupaa devalvaatioon, joka kuitenkin saatiin yleensä ongelmitta.

Keynesiläisen talouspolitiikan mukaisesti Kansainvälisen valuuttarahaston tarkoitus oli tarjota rahaa maille, jotka tarvitsivat sitä laskusuhdanteessa elvytyspolitiikan tarpeisiin. Keynes ei itse ollut nähnyt kansainvälisiä finanssimarkkinoita taloudellisesti toivottavana, vaan suhtautui niiden mahdollisuuksiin hyvin skeptisesti. Vuosikymmenien kuluessa, etenkin 1970-luvun alusta lähtien valtiot ovat kuitenkin liberalisoineet finanssijärjestelmänsä, mistä on seurannut valtavien kansainvälisten finanssimarkkinoiden nousu. 1980-luvulta eteenpäin Kansainvälinen valuuttarahaston toimintaan on vaikuttanut länsimaissa ja erityisesti Yhdysvalloissa voimistunut uusliberalistinen, Washingtonin konsensuksen, mukainen talouspolitiikka.

Pääjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

pääjohtaja virkakausi Maa
Camille Gutt 6. toukokuuta 1946 – 5. toukokuuta 1951 Belgian lippu Belgia
Ivar Rooth 3. elokuuta 1951 – 3. lokakuuta 1956 Ruotsin lippu Ruotsi
Per Jacobsson 21. marraskuuta 1956 – 5. toukokuuta 1963 Ruotsin lippu Ruotsi
Pierre-Paul Schweitzer 1. syyskuuta 1963 – 31. elokuuta 1973 Ranskan lippu Ranska
Johannes Witteveen 1. syyskuuta 1973 – 16. kesäkuuta 1978 Alankomaiden lippu Alankomaat
Jacques de Larosière 17. kesäkuuta 1978 – 15. tammikuuta 1987 Ranskan lippu Ranska
Michel Camdessus 16. tammikuuta 1987 – 14. helmikuuta 2000 Ranskan lippu Ranska
Horst Köhler 1. toukokuuta 2000 – 4. maaliskuuta 2004 Saksan lippu Saksa
Rodrigo Rato 7. kesäkuuta 2004 – 31. lokakuuta 2007 Espanjan lippu Espanja
Dominique Strauss-Kahn 1. marraskuuta 2007 – 18. toukokuuta 2011 Ranskan lippu Ranska
Christine Lagarde 5. heinäkuuta 2011 – Ranskan lippu Ranska

Kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälisen valuuttarahaston menestystä sille asetetuissa tavoitteissa voidaan pitää rajallisena.kenen mukaan? 1970-luvulta alkaen maailmassa on ollut lisääntyvissä määrin valuuttakriisejä. Vuoden 1980 jälkeen yli sata maata on kokenut pankkikriisin, joka laski maan bruttokansantuotetta vähintään neljä prosenttia. IMF:n tapaa hoitaa valuuttakriisejä on kritisoitu. Syynä epäonnistumiseen on pidetty esimerkiksi rahaston tapaa reagoida ilmenneisiin ongelmiin sen sijaan, että pyrittäisiin aktiivisesti niiden ennaltaehkäisyyn. Lisäksi sen tarjoamaa kriisiapua on kritisoitu. Kansainvälinen valuuttarahasto on esimerkiksi suositellut kriisimaille korkeita korkoja yhtenä lääkkeenä valuuttapakoon, mutta kriitikoiden mukaan tämä aiheuttaa kriisimaiden taloudelle pahan lisärasitteen eikä auta oleellisesti valuuttapakoon.kenen mukaan?

Erilaisten kansalaisjärjestöjen lisäksi monet johtavat taloustieteilijät, muun muassa yhdysvaltalainen nobelisti Joseph Stiglitz, ovat kritisoineet IMF:n toimintaa ja vaatineet uudistuksia. Monet konservatiiviset taloustieteilijät katsovat, että IMF on jo olemassaolollaan tae ylivelkaantuneiden tahojen pelastukselle. Tämä luo moraalisen ongelman kannustaessaan kansainvälisiä finanssitoimijoita lainaamaan vastuuttomasti.lähde? Erityisesti Thaimaan ja Venäjän talouskriisien yhteydessä 1990-luvulla Kansainvälinen valuuttarahasto lainoitti valtioita valtavilla summilla tarkoituksenaan estää maiden valuuttakurssien devalvoituminen. Tämä ei kuitenkaan onnistunut ja valuuttakurssin devalvoiduttua maille jäi valtavat velat epäonnistuneesta valuutan tukemisyrityksestä. Stiglitzin mukaan operaatioista ovat hyötyneet pääasiassa vain suuret länsimaiset rahoituslaitokset tai yksittäiset kohdemaiden rikkaat henkilöt, joille valuutan kurssin keinotekoinen ylläpitäminen antoi aikaa siirtää pääomansa pois ennen kurssiromahdusta. Kansainvälinen valuuttarahasto on myös tukenut moraalitonta velkaa muun muassa Argentiinassa, mikä tuhosi kohtuullisen rikkaan maan talouden.[6]

Kolmen riippumattoman yliopistotutkijan mukaan Kansainvälisen valuuttarahaston kehitysohjelmat ovat edistäneet tuberkuloosin leviämistä Itä-Euroopassa ja entisissä Neuvostoliiton maissa. Tutkimuksen mukaan usein lainoja saavat maat ovat supistaneet terveydenhoitomenojaan täyttääkseen lainoille asetetut ehdot.[7] IMF:n vastineen mukaan tutkimuksessa oli useita puutteita, joista vakavimmat koskivat taloudellisten olosuhteiden huomioon ottamista ennen järjestön mukaantuloa.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Factsheet: The IMF and the World Bank 27.3.2015. IMF. Viitattu 15.7.2015. (englanniksi)
  2. IMF Members' Quotas and Voting Power, and IMF Board of Governors IMF. Viitattu 18.12.2011.
  3. Lyhenneluettelo: I Kielitoimiston ohjepankki. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 15.7.2015.
  4. IMF Suomen Pankki. Viitattu 15.7.2015.
  5. Lagarde aloittaa IMF:n peräsimessä Yle Uutiset. 5.7.2011. Viitattu 15.7.2015.
  6. Joseph E. Stiglitz: Globalisaation sivutuotteet. Like, 2004. ISBN 952-471-430-2.
  7. David Stuckler, Lawrence P. King, Sanjay Basu: International Monetary Fund Programs and Tuberculosis Outcomes in Post-Communist Countries PLoS Medicine. 22.7.2008. (englanniksi)
  8. Reply to "IMF Programs and Tuberculosis Outcomes in Post-Communist Countries" 23.7.2008. IMF External Relations Department. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Stiglitz, Joseph: Globalization and its discontents. Norton & Company, 2003. ISBN 0-393-32439-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]