Makrotaloustiede

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Makrotaloustiede on taloustieteen osa-alue, joka tutkii talouden aggregoituja suureita. Makrotaloustiede on siis yksittäisten ihmisten tekemien päätösten summien analysointia. Tavoitteena on ymmärtää ja ennustaa kansantalouden tilinpidon pohjalta laskettuja talouden indikaattoreita. Makrotaloustieteen avulla pyritään muun muassa vastaamaan kysymykseen, miten parhaiten toteuttaa hallituksen politiikan tavoitteita talouskasvun, hintavakauden, työllisyyden sekä vaihtotaseen suhteen. Makrotaloustieteessä merkittäviä käsitteitä ovat reaalitalous ja rahatalous.

Eri näkemyksiä ja koulukuntia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteisesti on erotettu kaksi näkökulmaa makrotalouteen: keynesiläinen taloustiede, joka painottaa kysynnän merkitystä, ja tarjontapuolen taloustiede (engl. supply-side economics). Kumpaakaan näkemystä kannatetaan harvoin täysin ottamatta toista huomioon. Kuitenkin useimmat koulukunnat painottavat selvästi valitsemaansa näkemystä teoriansa perusteena.

  • Keynesiläinen taloustiede keskittyy kokonaiskysynnän merkitykseen selittäessään työttömyyttä ja suhdannevaihteluja. Näin ollen ajatellaan, että suhdannevaihteluja voidaan tasata hallituksen kulutuksen muutoksilla ja rahapolitiikalla. Alkuperäiset keynesiläiset kannattivat siis aktiivista politiikkaa talouden tasapainottamiseksi.
  • Tarjontapuolen taloustiede painottaa ideaa, jonka mukaan tarjonta luo oman kysyntänsä painottaen Sayn lakia. Sen näkemykset ovat lähellä uusklassista taloustiedettä, joka syntyi 1970-luvulla kritiikkinä silloin hallinneelle keynesiläisyydelle. Tarjontapuolen taloustieteen mukaan rahapolitiikan pitäisi keskittyä vain rahan hintaan, joka määräytyy rahan tarjonnan ja kysynnän kautta. Korkotasolle ei siis tulisi asettaa tavoitetta. Veropolitiikkaa pitäisi käyttää vain tärkeiden ja kannattavien valtion investointien rahoittamiseen ottaen tarkkaan huomioon verotuksen haitallinen vaikutus.

Makrotaloustieteiden yleisimmät koulukunnat ovat:

  • Monetarismi, jonka mukaan inflaatio on täysin rahapolitiikkaan liittyvä ilmiö. Sen mukaan fiskaaliset keinot eli käytännössä hallituksen budjetista rahoittama elvytys syrjäyttää vain yksityisen sektorin investointeja (ns. crowding out -ilmiö). Vastoin kuin keynesiläisessä taloustieteessä inflaatiota siis hallitaan vain rahapolitiikan avulla ja erityisesti rahan määrän tarjonnalla.
  • Uuskeynesiläinen taloustiede pyrkii tarjoamaan malleilleen mikrotaloudellisen perustan, mutta painottaa analyysissaan keynesiläisiä teemoja, kuten hinta- ja palkkajäykkyyttä. Näin koulukunta perustelee, että markkinoiden epätäydellisyys tarjoaa perustan kysyntäpuolen politiikalle. Koulukunta syntyi vastauksena muun muassa rationaalisten odotusten hypoteesin kannattajien esittämään keynesiläisyyden kritiikkiin.
  • Itävaltalainen taloustiede on uusklassista koulukuntaa muistuttava suuntaus, joka korostaa arvon subjektiivisuutta, tulevaisuuden epävarmuutta, rajattua tietämystä ja talouden jatkuvaa epätasapainoisuutta. Koulukunta korostaa markkinoiden itsekorjautuvuuden ja hintainformaation tärkeyttä, jota vasten valtion puuttuminen markkinoihin nähdään usein ongelmallisena. Koulukunta tarkastelee suhdannevaihtelua, jonka nähdään usein johtuvan hallituksen tai keskuspankin väliintulon aiheuttamasta poikkeamasta luonnolliseen korkotasoon nähden.
  • Jälkikeynesiläinen taloustiede poikkeaa perinteisestä keynesiläisyydestä tulkiten John Maynard Keynesin ideoita eri tavalla. Se painottaa rahan ja epävarmuuden roolia sekä makrotalouden historiallisen kehityksen merkitystä. Jälkikeynesiläisen näkemyksen mukaan kokonaiskysyntä määrittelee työllisyyden kehitystä sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.
  • Uusi klassinen taloustiede (engl. new classical economics) lähti liikkeelle 1970-luvulla kritisoimalla keynesiläisiä mallien mikrotaloudellisen perustan puutteesta. Se väittää muun muassa, että ei ole mielekästä sanoa talouden olevan "tasapainotilan ulkopuolella". Talouden vaihtelut syntyvät yksilöiden optimoidessa käytöstään aina uuden talouden tilan ja shokkien ilmaantuessa. Koulukunta lähtee siis liikkeelle suoraan uusklassisen taloustieteen pohjalta.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]