Keynesiläinen taloustiede

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Keynesiläinen taloustiede on taloustieteen haara, joka lähtee kokonaiskysynnän vähyydestä syynä taantumiin. Sen mukaan valtion tulee lisätä kysyntää tasoittaakseen suhdannevaihtelua ja saadakseen talouden uudelleen käyntiin. John Maynard Keynes esitti teoriansa perusteet vuonna 1936 julkaistussa teoksessa Työllisyys, korko ja raha (engl. The General Theory of Employment, Interest and Money). Keynesiläisen taloustieteen voidaan katsoa kannattavan sekataloutta ja olevan keskitie laissez-faire-kapitalismin ja sosialismin välillä. Keynesiläiselle talousteorialle vastakkaisia suuntauksia ovat uusklassinen taloustiede ja monetaristinen taloustiede, jotka yrittivät syrjäyttää keynesiläisen ajattelun 1970-luvulla. Tämä jäi kuitenkin yritykseksi ja suurin osa nykytaloustieteilijöistä pitääkin itseään Uuskeynesiläisinä.

Keynesin talousteorian perusteesi oli, että uusklassinen taloustiede on erityistapaus tilanteessa, jossa vallitsee täystyöllisyys. Markkinoiden toiminta on Keynesin mukaan kaukana täydellisestä mm. markkinapaniikkien (New Yorkin pörssiromahdus 1929) ja markkinapsykologisten tekijöiden johdosta, jonka vuoksi taloudessa esiintyvää suhdannevaihtelua tulee tasoittaa. Tällöin taantumia voidaan tasoittaa ja vähentää työttömyyttä. Uusklassisen talousteorian (Hayek) mukaan valtion kulutuksen merkittävilläkään lisäyksillä (esim. kasvaneet julkiset investoinnit infrastruktuuriin - "bitteihin ja tiebitumiin") ei ole pysyviä kasvuvaikutuksia kokonaiselintasoon edes pitkällä aikavälillä. Keynes sen sijaan korosti, että työttömyys ei ole vapaaehtoista, vaan merkittävä osa työttömästä työvoimasta olisi valmis töihin, mikäli sellaista löytyisi.

Keynesin mukaan valtion tulee puuttua lyhyen aikavälin ongelmiin kuten työttömyyteen ja elintason äkilliseen syöksyyn, koska tasapainoon päätyminen kestää liian kauan ("In the long run we are all dead"-Keynes). Siis suomeksi Keynes totesikin, että on turha odottaa, koska "pidemmällä aikavälillä olemme kaikki kuolleet".

Yleensä taloustieteessä lyhyt aikaväli katsotaan 1-3 vuotta kestäväksi, keskipitkä aikaväli 3-5 vuotta kestäväksi ja pitkä aikaväli yli 5 vuotta kestäväksi. Voidaankin perustellusti kysyä: "olisitko sinä valmis odottamaan työttömänä viisi vuotta työllistymistäsi?" -Mikäli olet, niin olet mitä puhdasverisin Uusklassisen teorian ja Hayekin näkemysten kannattaja. Työttömyys on Uusklassisen teorian mukaan vapaaehtoista (palkkatarjouksen taso ei riittävä osalle työvoimaa, jotta hakeutuisivat töihin).

Keynesin ajattelu pyrittiin palauttamaan osaksi perinteisempää taloustiedettä. Tärkeässä roolissa oli etenkin John Hicks, joka kehitti 1930-luvulla keynesiläisen teorian keskeisen näkemyksen kuvaavan IS-LM -mallin. Tästä muodostui varsinainen keynesiläinen taloustiede, joka hallitsi 1970-luvulle asti. Tosin Hicks julkaisi 1980-luvulla artikkelin, jossa hän väitti jättäneensä aikaisemmassa työssään pois joitain Keynesin tärkeimpiä ajatuksia, etenkin liittyen epävarmuuden huomioon ottamiseen. Samoin moderni Uuskeynesiläinen teoria korostaa palkka- ja hintajäykkyyksien tärkeyttä (menu-cost, kolmikantainen työmarkkinamalli, monopolit ja oligopolit hyödykemarkkinoilla). Siten onkin alettu kutsua Keynesiläisyyttä "reaalien analyysiksi" ja Uusklassista teoriaa "teorioiden analyysiksi". Kummastakin voi oppia.

Keynesiläisiä teemoja on edelleen merkittävästi mukana makrotaloudellisessa tutkimuksessa. Nykyään merkittävässä asemassa olevat uuskeynesiläiset pyrkivät rakentamaan malleilleen mikrotaloudelliset perusteet, mutta painottavat analyysissaan keynesiläisittäin esimerkiksi hinta- ja palkkajäykkyyttä. Pienempi ryhmä ovat jälkikeynesiläiset, jotka taas kritisoivat keynesiläisyyttä ja uusklassista taloustiedettä Keynesin ajattelun keskeisten piirteiden laiminlyömisestä.

1960-luvulla keynesiläiset ja monetaristit kiistelivät inflaation syistä ja vaikutuksesta työllisyyteen (ks. Phillipsin käyrä), rahan kysynnän korkojoustosta ja siitä, "onko finanssipolitiikalla toivottua vaikutusta kokonaiskysyntään". Kiista "ratkesi empiiristen tosiasioiden avulla - monetaristien voittoon. -Tämä voitto osoittautui kuitenkin lyhytaikaiseksi modernien Finanssikriisien myötä 2008, koska finanssituotteiden markkinoiden piti olla lähimpänä täydellisyyttä Uusklassisen teorian kannattajien mukaan. Tästä seuraa se riemastuttava tosiasia Uuskeynesiläisten teoreettinen näkemys finanssipolitiikan kykyyn hoitaa työttömyysongelmaa ei ole missän tapauksessa kuollut tultaessa kohti 2020-lukua.

Ennen nykyistä vuonna 2008 alkanutta finanssikriisiä saatettiin sanoa näin "Optimistikaan ei enää luota keynesiläiseen ajatukseen kysynnän aktiivisesta hienosäädöstä", kertoo Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen.[1]

Nykyisin on ilmestynyt useista eri maista merkittäviä taloustieteellisiä teoksia, jossa kritisoidaan nykyistä "makrotaloustieteen mikrotaloustiedeperusteet". Kritiikkin kuuluu edustavan kuluttajan kritiikki, täydellisesti informoitujen agenttien kritiikki ja "perfect-rationality"-näkemyksen kritiikki. Useissa tieteellisissä tutkimuksissa on todennettu mm. altruismin olevan osa psykologiaa.

Myös Milton Friedman oli keynesiläinen taloustieteilijä ennen kuin tuli kehittäneeksi monetarismin teoriaa.[2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Miksi taloustieteilijöitä vihataan? Tieteessä tapahtuu 8/2008, Vesa Kanniainen. PDF.
  2. Keynesian Politics and the Minimum Wage, taloustieteen professori David Henderson, Library of Economics, March 2, 2011