Positiivinen oikeus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Positiivinen oikeus on termi, jolla tarkoitetaan

A. oikeutta (etuutta), joko moraalista tai lakisääteistä, saada jotakin niin että sen tuottaa joku toinen henkilö tai ihmisryhmä (useimmiten valtio), tai

B. voimassa olevaa kirjoitettua lakien kokonaisuutta, toisin sanottuna sovellettavaa kirjoitettua lakinormistoa.

Positiiviset oikeudet (merkityksessä A) toisinaan asetetaan vastakkain negatiivisten oikeuksien kanssa, jotka ovat oikeuksia olla olematta toisen tointen kohteena. Positiivinen oikeus edellyttää toimintaa, kun taas negatiivinen oikeus kieltää toiminnan.

Esimerkiksi, oikeus koulutukseen on positiivinen oikeus, koska koulutus on väistämättä tuotettava toisten positiivisten tekojen sarjan avulla. Koulujärjestelmä, opettajat ja materiaalit täytyy aktiivisesti antaa, jotta sellainen oikeus täyttyisi.

Sen sijaan oikeus olla turvassa kotonaan on kuitenkin negatiivinen oikeus. Jotta se oikeus täyttyisi, toisten ei tarvitse tehdä mitään aktiivisia tekoja (ellei ajatella sitä, että kodin loukkaukselta ennalta ehkäisemään tarvittaneen poliisivoimia ja rangaistusuhkia, ja onnettomuuksilta pelastamaan tarvittaisiin pelastusjärjestelmä - palonsammuttajat jne), vaan pelkästään pidättyä tietyistä teoista, kuten tunkeutumisesta ja murtautumisesta.

Eri poliittiset aatteet esittävät erilaiset näkemykset positiivisia ja negatiivisia oikeuksia koskien. Sosialismissa ja sosiaalidemokratiassa, positiivisia oikeuksia pidetään olennaisena osana yhteuskunta- tai hallitussopimusta: jotakin jonka yhteiskunta lupaa kaikille jäsenilleen. Näissä aatteissa ei tehdä erityistä eroa positiivisten ja negatiivisten oikeuksien välillä, vaan ne yleensä luetellaan yhdessä.

Libertaarit ja muut positiivisten oikeuksien arvostelijat katsovat että positiiviset oikeudet voidaan taata kenelle tahansa ainoastaan tinkimällä toisten negatiivisista oikeuksista.

Esimerkiksi jos kansalaisella olisi oikeus taloon, se tarkoittaisi sitä että mikäli hän ei rakentaisi tai hankkisi taloa itselleen, toisten olisi hänelle sellainen hankittava. Tämä ei ole eettinen pakko (toisten pitäisi hankkia talo pelkästä lähimmäisenrakkaudesta) vaan pikemminkin poliittinen pakko: valtion on velvoitettava toiset hankkimaan talo (yleensä verotuksen kautta). Tämä poliittinen pakko loukkaisi väistämättä (negatiivista) oikeutta yksityisomaisuuteen. Jos yhden henkilön omaisuutta voidaan oikeutetusti ottaa toisen henkilön talon hankkimiseen, silloin tällä ensimmäisellä henkilöllä ei voida sanoa olevan oikeutta kyseiseen omaisuuteen.

Monet positiiviset oikeudet ovat luonteeltaan taloudellisia: niihin liittyy oikeudenhaltijan oikeus johonkin taloudelliseen etuun kuten asumiseen, työhön, eläkkeeseen tai lääkkeeseen. Useimmissa sosiaalidemokraattisissa järjestelmissä nämä oikeudet taataa jonkinlaisella sosiaaliturvajärjestelmällä, jossa julkisia varoja käytetään näihin tarkoituksiin.

Vastaavasti negatiiviset oikeudet eivät yleensä ole suoraan taloudellisia luonteeltaan, vaikkakin oikeus omaisuuden turvaan käsitetään taloudelliseksi negatiiviseksi oikeudeksi siinä, että se sisältää vapauden varkaudesta tai valtion takavarikoinnista. Muita negatiivisia oikeuksia ovat esimerkiksi ilmaisunvapaus, lehdistönvapaus ja uskonnonvapaus.

Positiivisen oikeuden käsite on hyvin samankaltainen kuin Isaiah Berlinin käsite positiivinen vapaus (jota hän itse arvosteli voimakkaasti).

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]