John Dewey

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
John Dewey

John Dewey, (20. lokakuuta 1859 - 1. kesäkuuta 1952) yhdysvaltalainen filosofi ja psykologi, joka mainitaan usein yhtenä maansa 1900-luvun merkittävimmistä kasvatuspsykologeista.[1] Hän uudisti etenkin länsimaisen koululaitoksen opetusmetodeja ja hänen kehittelemäänsä progressiivista kasvatusajattelua toteutetaan yhä edelleen länsimaisissa kouluissa. Hän luennoi useaan otteeseen myös muun muassa Kiinassa, Japanissa ja Neuvostoliitossa.[2]

Deweyn oppi-isiä oli esimerkiksi 1800-luvun koululaitoksen uudistaja Herbert Spencer, joka muokkasi silloista opetusta käytännönläheisemmäksi ja lapsen luontaista kehitystä huomioivaksi. Samankaltaisia ajatuksia kehiteltiin myös pragmatismin edustajien piirissä Englannissa. Pragmatismi, innostuneena Charles Darwinin evoluutioteorioista, pitää ihmistä ennen kaikkea toimivana, järjellisenä ja käytännöllisenä olentona. Pragmatismin nimekkäimpiä edustajia olivat filosofit Charles Peirce ja William James. Tässä nimenomaisessa ryhmässä myös Dewey vaikutti ammentaen pohjaa tuleville teoreemoilleen.

Koulu pienoisyhteiskuntana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

John Dewey näki koulun pienoisyhteiskuntana, jossa opittiin mielekkään työskentelyn kautta. Näin koulusta tuli paikka, jossa opittiin elämää varten (Dewey 1943, 18.) Opetuksen lähtökohtana olivat lapsen neljä perusviettymystä, jotka ovat sosiaalinen viettymys, joka ilmenee keskustelussa ja viestinässä, viettymys tutkimiseen ja keksimiseen, viettymys tekemiseen ja rakentamiseen sekä viettymys taiteelliseen ilmaisuun. (Dewey 1943, 43-47.) Opetuksen eheyttämiseen Deweyllä oli selkeä ohje: ”Asettakaa koulu yhteyteen elämän kanssa, niin kaikki oppiaineet joutuvat pakostakin vuorovaikutukseen keskenään.” (Dewey 1943, 91.)

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Koulu ja yhteiskunta. (The school and society: Being three lectures by John Dewey supplemented by a statement of the University Elementary Schoo, 1907.) 2. tarkistetusta painoksesta suomentanut Kalevi Kajava. Otavan filosofinen kirjasto 5. Helsinki: Otava, 1957.
  • Demokratia ja kasvatus. (Democracy and education: An introduction to the philosophy of education, 1916). Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura, 2011. ISBN.
  • Filosofian uudistaminen. (Reconstruction in philosophy, 1919.) Suomentanut Tuukka Perhoniemi. Klassikko-sarja. Tampere: Vastapaino, 2011. ISBN 978-951-768-317-3.
  • Julkinen toiminta ja sen ongelmat. (Public and its problems, 1927.) Johdanto: Risto Kunelius. Suomentanut Mika Renvall. Helsinki: Vastapaino, 2006. ISBN 951-768-177-1.
  • Pyrkimys varmuuteen: Tutkimus tiedon ja toiminnan suhteesta. (The quest for certainity: A study of the relation of knowledge and action, 1929.) Suomentanut Pentti Määttänen. Helsinki: Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-767-6.
  • Taide kokemuksena. (Art as experience, 1934.) Suomentaneet Antti Immonen & Jarkko S. Tuusvuori. Tampere: Niin & näin, 2010. ISBN 978-952-5503-47-0.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. John Dewey Britannica
  2. John Dewey Pragmatism

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä filosofiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.