Charles S. Peirce

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Charles Peirce)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Charles S. Peirce

Charles Sanders Peirce (10. syyskuuta 1839 Cambridge, Massachusetts19. huhtikuuta 1914 Milford) oli yhdysvaltalainen filosofi, loogikko ja tiedemies. Hänet tunnetaan parhaiten filosofisen pragmatismin alullepanija, semioottisista tutkimuksistaan (ennenkaikkea trikotomisen merkin käsitteen kehittämisestä), fallibilistisesta ja realistisesta tieteenfilosofiastaan ja työstään matemaattisen logiikan parissa, millä saralla Peirce muun muassa kehitti pitkälti Fregen predikaattilogiikkaa vastaavan diagrammaattiselle notaatiolle perustuvan järjestelmän. Filosofian saralla Peirce tunnetaan myös kunnianhimoisen sekä saksalaisesta idealismista että Darwinin evoluutioteoriasta vaikutteita saaneen objektiivista idealismia edustavan metafyysisen järjestelmän kehittäjänä sekä fenomenologiastan. Vaikka Peirce tunnetaan nykyään lähinnä filosofina ja loogikkona, hän ei kuitenkaan koskaan toiminut palkkatyössä tai tutkijanvirassa näillä aloilla, ja tunnettiin omana aikanaan lähinnä luonnontietelijänä, millä saralla hän myös teki innovaatioita liittyen esimerkiksi tilastollisiin tutkimusmetodeihin.

Peirce tunnustetaan yleisesti yhdeksi suurimmista ellei suurimmaksi koskaan eläneeksi amerikkalaiseksi filosofiksi ja yhdeksi merkittävimmistä semiootikoista ellei merkittävimmäksi,[1] ja esimerkiksi Keith Devlin on kutsunut Peirceä yhdeksi suurimmista koskaan eläneistä filosofeista.[2] Itse Peirce piti itseään ensisijaisesti loogikkona, ja logiikka oli hänelle enemmän tai vähemmän synonyymi semiotiikalle.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peirce syntyi yliopistokaupunki Cambridgessä Massachusettsin osavaltiossa. Hänen vanhempiaan olivat Sarah ja Benjamin Peirce. Isä oli matematiikan ja tähtitieteen professori Harvardin yliopistossa, ja oman aikansa merkittävin yhdysvaltalainen matemaatikko. Ollessaan vasta 12-vuotias Peirce luki vanhemman veljensä kopion Richard Whatelyn Elements of Logic-teoksen, joka oli aikansa johtava logiikan oppikirja, mistä sai hänen koko elämän kestänyt logiikkaan ja päättelyyn kohdistunut intohimonsa.[3] Peirce kiinnostui myös luonnontieteistä ja filosofiasta hyvin nuorena, ja luki Friedrich Schilleriä ja Immanuel Kantia.

Peirce opiskeli Harvardissa ja suoritti tutkinnon kemiassa 1863.[4] Harwardissa saivat alkunsa hänen elinikäiset ystävyytensä Francis Ellingwood Abbottin, Chauncey Wrightin ja William Jamesin kanssa. Peircen akateeminen ura kuitenkin kariutui, mihin vaikutti eräs Peircen yksityiselämään liittynyt skandaali, ja se, Harvardin presidenttinä vuosina 1869-1909 toiminut Charles William Eliot oli muodostanut Peircestä hyvin kielteisen mielipiteen, ja toistuvasti esti auktoriteetillaan kaikki ehdotukset Peircen työllistämiseksi yliopistolliseen toimeen.

Vuosina 1859-1891 Peirce työskenteli joukossa tieteellisiä tutkimuslaitoksia United States Coast Surveyn palkollisema,[5] nauttien vaikutusvaltaisen isänsä suojelua jälkimmäisen kuolemaan saakka 1880, minkä vuoksi Peirce myös säästyi osallistumiselta Yhdysvaltojen sisällissotaan. Osana tutkimustyötään Peirce vieraili myös viidesti Euroopassa, ensimmäisen kerran vuonna 1871 osana auringon pimennystä havainnoimaan mennyttä ryhmää. Euroopassa Peirce tutustui henkilökohtaisesti Augustus de Morganiin, William Stanley Jevonsiin ja William Kingdon Cliffordiin, brittiläisiin matemaatikoihin ja loogikoihin, joiden ajatukset muistuttivat hänen omiaan. Vuosina 1869 hän toimi assistanttina Harvardin astronomisessa observatoriossa, työskennelle tähtien kirkkauden ja linnunradan muodon määrittämisen ongelmien parissa. [6] Huhtikuussa 1877 hänet äänestettiin jäseneksi National Academy of Sciences -akatemiaan.[7]

1880-luvulla Peircen välinpitämättömyys byrokratiaa kohtaan lisääntyi ja hänen aikataulunsa venyivät. Hän omisti yhä suuremman osan ajastaan filosofisille tutkimuksilleen ja kirjoitti vuosina 1883-1909 tuhansia artikkeleita filosofiasta, logiikasta ja tieteestä Century Dictionary-ensyklopediaan. [8] Vuonna 1885 paljastui, että Coast Surveyn henkilökunta oli syyllistynyt julkisten varojen väärinkäyttöön. Peirce vapautettiin lopulta syytteistä, mutta laitoksen ylitarkastaja Julius Hilgard erotettiin virastaan. Peirce kuitenkin irtisanoutui ylitarkastaja Thomas Corwin Mendenhallin kehoituksesta. Peirce ajautui työttömäksi, eikä koko loppuelämänsä aikana saanut nauttia vakituisesta palkkatyöstä.

Ajattelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hänen käsityksensä maailmankaikkeudesta oli panteistinen, jonka hän sovitti Darwinin näkemykseen evoluutiosta.[9]

William James kutsui Peirceä pragmatismin isäksi. Jamesin kunniaksi Peirce lisäsi nimeensä etunimen Santiago ("pyhä Jaakob" eli "pyhä James" espanjaksi), niin että hänen koko nimensä kuului Charles Santiago Sanders Peirce. Peirce suhtautui kuitenkin hyvin kriittisesti niihin lukuisiin pragmatismin ajattelun muotoihin, joita hänen ajattelunsa oli innoittanut, mukaan lukien ystävänsä Jamesin filosofia. Tämän vuoksi hän nimesi oman oppinsa uudelleen "pragmatisismiksi" vitsaillen, että näin ruma nimi suojelee nimeä kaappaajia vastaan.

Peirce kutsui pragmatismiaan myös abduktiologiikaksi. Abduktio eroaa induktiosta ja deduktiosta siten, että siinä syllogismin tulos on premissien perusteella tehtävä kohtuullinen olettamus, ei välttämätön tai todennäköinen johtopäätös.

Peirce on yksi ensimmäisistä suurista semiootikoista. Hän piti kaikkia filosofisia ongelmia semioottisina ja päätyi omintakeiseen merkkiteoriaan, jossa kolmijakoisuudella on keskeinen osa. Jaon perusteena ovat fenomenologiset kategoriat ensiys (engl. Firstness), toiseus (Secondness) ja kolmannuus (Thirdness). Ne kuvaavat fenomenologista kokemuksen rakennetta: ensiys on hetkellinen, välitön tunne; toiseus perustuu toiminnan ja vastavaikutuksen dynamiikkaan ja viittaa menneisyyteen; ja kolmannuus kohdistuu tulevaisuuteen ja mahdollistaa tulevaisuuden ennakoinnin. Päättelylajeista abduktio edustaa ensiyttä, induktio toiseutta ja deduktio kolmannuutta.[10]

Merkin määrittelemiseen tarvitaan kolme aspektia: ulkoinen kohde (object), varsinainen merkki (representamen) sekä tulkinnos (interpretant), eräänlainen toisen asteen merkki, joka viriää vastaanottajan tajunnassa ensimmäisen merkin vaikutuksesta. Jokainen näistä aspekteista jakaantuu edelleen kolmeen luokkaan: merkki voi olla suhteessa merkitsijään itseensä laatumerkki (qualisign), yksmerkki (sinsign) tai ohjamerkki (legisign); suhteessa kohteeseensa se taas voi olla ikoni (Icon), indeksi (Index) tai symboli (Symbol); tulkinnos voi olla reema (Rheme), propositio (Dicent) tai argumentti (Argument).[11]

Peirce esitti myös yleisellä tasolla matematiikkaan ja fysiikkaan liittyviä spekulaatioita, jotka olivat hieman samansuuntaisia kuin myöhemmin Ernst Machin ja Albert Einsteinin suhteellisuusteoriat. Ei ole osoitettu että Peircen ajatuksilla olisi ollut suoraa vaikutusta kumpaankaan, mutta niiden voidaan katsoa osoittavan että filosofinen pohja suhteellisuusteorialle oli "ilmassa" vuosisadan vaihteessa. Einstein sitten esitti suhteellisuusteoriasta matemaattisen muotoilun, joka osoittautui oikeaksi. Sittemmin fyysikko Lee Smolin on puolustanut näkemyksiä kosmisesta evoluutiosta ja luonnonlakien suhteellisuudesta (ne ovat evoluutioprosessin tulosta, eivät absoluutteja), ja tunnustanut Peircen tämän ajattelun isäksi.

Peircen evolutiivinen metafysiikka on oleellisessa yhteydessä hänen kategoriaoppiinsa ja semiotiikkaansa. Peircen kategoriat ovatkin oleellisesti sukua Hegelin järjestelmälle. Peirce kutsuikin oppiaan myös objektiiviseksi idealismiksi. Hän kirjoitti artikkelissaan "Teorioiden arkkitehtuuri" (1891) seuraavasti:

"Ainut järjellinen teoria maailmankaikkeudesta on objektiivinen idealismi, jonka mukaan aine on lamaantunutta henkeä, piintyneitä tottumuksia, joista on tullut luonnonlakeja."[12]
("The one intelligible theory of the universe is that of objective idealism, that matter is effete mind, inveterate habits becoming physical laws."[13])

Virke tarkoittaa, että aine on "urautunutta" tai "kaavaan kangistunutta" mieltä, jossa "paatuneet" tavat muuttuvat luonnonlaeiksi ja että tuollaisen objektiivisen idealismin avulla maailmankaikkeutta voidaan ymmärtää järkevästi ja käsitettävästi.

Peircen synnyinkoti Cambridgessä on nyt Lesley Universityn käytössä.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peircen laajaa kirjallista tuotantoa ei ole vieläkään julkaistu kokonaan. Aikaisempia osittaisjulkaisuja ovat mm. Collected Papers (lyh. CP) ja Essential Peirce (lyh. EP). Kriittisestä laitoksesta Writings of Charles S. Peirce: A Chronological Edition (1982–) on ilmestynyt tähän mennessä kuusi osaa. Laitosta valmistellaan Indianan yliopistossa.[14]

Englanniksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Collected Papers of Charles Sanders Peirce 1–8 (toim. Charles Hartshorne ym.). Harvard University Press, Cambridge (Mass.). 1931–58.
  • The New Elements of Mathematics by Charles S. Peirce 1–4 (toim. Carolyn Eisele). Mouton Publishers, Haag. 1976.
  • The Essential Peirce. Selected Philosophical Writings 1–2 (toim. Nathan Houser ym.). Indiana University Press, Bloomington. 1992–1998.

Suomeksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Johdatus tieteen logiikkaan ja muita kirjoituksia. Valinnut ja suomentanut Markus Lång. Vastapaino, Tampere 2001. ISBN 951-768-080-5
  • Mikä merkki on? (What Is a Sign?) Suomentaneet Mats Bergman ja Sami Paavola. — Ajatus 58 (2001), s. 9–19.
  • Luonnos tieteiden luokitteluksi (An Outline Classification of the Sciences). Suomentanut Markus Lång. — Synteesi 4/2003, s. 2–5.
  • Oppisanaston etiikkaa (The Ethics of Terminology). Suomentanut Markus Lång. — Synteesi 4/2003, s. 6–9.
  • Kolme esseetä päättelystä. Suomentaneet Ahti-Veikko Pietarinen ja Lauri Snellman. – Niin & näin 2/2005, s. 38–41.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Boyer, Carl: Tieteiden kuningatar: Matematiikan historia osa II, s. 811. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Art House, 1994. ISBN 951-884-158-6.
  2. Keith Devlin .: The Math Gene. Basic Books, 2000.
  3. Fisch, Max, "Introduction", W 1:xvii, ks. kohta "One episode".
  4. "Peirce, Charles Sanders" (1898), The National Cyclopedia of American Biography, v. 8, p. 409.
  5. Burch, Robert (2001, 2010), "Charles Sanders Peirce", Stanford Encyclopedia of Philosophy.
  6. Moore, Edward C., and Robin, Richard S., eds., (1964), Studies in the Philosophy of Charles Sanders Peirce, Second Series, Amherst: U. of Massachusetts Press. On Peirce the astronomer, see Lenzen's chapter.
  7. B:367
  8. See "Peirce Edition Project (UQÀM) - in short" from PEP-UQÀM.
  9. Burks, Arthur W. (1996): Peirce’s evolutionary pragmatic idealism. Synthese, volume 106, Number 3 / March, 1996. Springer.
  10. Tarasti 1990: 26–27.
  11. Tarasti 1990: 28–29; Peirce 2001: 422–423.
    Lähteessä Peirce 2001 käytetään suomennoksia kuva (Icon), osoitin (Index), tunnus (Symbol), sanomus (Dicent) ja peruste (Argument).
  12. Peirce 2001: 266.
  13. Peirce, C. S.: Collected Papers of Charles Sanders Peirce 1–6, Charles Hartshorne and Paul Weiss (eds.), 6.25
  14. The Peirce Edition Project, Indianan yliopisto

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Peirce, C. S.: Collected Papers of Charles Sanders Peirce, vols. 1–6, Charles Hartshorne and Paul Weiss (eds.), vols. 7–8, Arthur W. Burks (ed.), Harvard University Press, Cambridge, MA, 1931–1935, 1958. [”CP.”]
  • Tarasti, Eero: Johdatusta semiotiikkaan: Esseitä taiteen ja kulttuurin merkkijärjestelmistä. Helsinki: Gaudeamus, 1990. ISBN 951-662-512-6.
  • Thellefsen, Torkild – Sørensen, Bent (toim.): Charles Sanders Peirce in His Own Words: 100 Years of Semiotics, Communication and Cognition. Semiotics, Communication and Cognition, 14. Berlin: Walter de Gruyter, 2014. ISSN 1867-0873. ISBN 978-1-61541-753-5.
  • Waal, Cornelis de – Skowroński, Krzysztof Piotr (toim.): The Normative Thought of Charles S. Peirce. New York: Fordham University Press, 2012. ISBN 978-0-8232-4244-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta: