Duns Scotus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Johannes Duns Scotus

Autuas Johannes Duns Scotus (noin 12668. marraskuuta 1308) oli teologi, filosofi ja loogikko. Hän oli yksi kaikkein merkittävimpiä fransiskaaniteologeja, ja hänen mukaansa on nimetty skolastiikan muoto nimeltä skotismi. Sanotaan, että ero teologian ja toisaalta filosofian ja luonnontieteiden välillä alkoi syntyä siihen aikaan kun hän toimi opettajana Oxfordin yliopistossa.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Duns Scotus oli syntynyt Dunsissa, Skotlannissa. Hänet nimitettiin papiksi Northamptonissa, Englannissa, ja hän opiskeli ja opetti Oxfordin ja Pariisin yliopistoissa, ja mahdollisesti myös Cambridgessä. Hänet kuitenkin erotettiin Pariisin yliopistosta, koska hän asettui paavi Bonifacius VIII:n puolelle Filip IV Kaunista vastaan. Lopulta hän muutti Kölniin vuonna 1307.

Duns Scotus oli yksi merkittävimpiä fransiskaaniteologeja ja skotismin, erityisen skolastiikan muodon, perustaja. Hänet tunnettiin nimellä Doctor Subtilis (”terävä opettaja”), koska hän yhdisteli erilaisia näkemyksiä terävästi. Myöhemmät filosofit eivät olleet yhtä innostuneita hänen saavutuksistaan, ja esimerkiksi englannin kielen sana dunce (”pölkkypää”, ”aasi”) tulee hänen seuraajilleen annetusta nimityksestä "dunse".

Duns Scotus kuoli Kölnissä ja on haudattuna kaupungin fransiskaanikirkossa. Hänen sarkofagissaan on latinankielinen kirjoitus ”Scotia me genuit. Anglia me suscepit. Gallia me docuit. Colonia me tenet.” (”Skotlanti toi minut esiin. Englanti elätti minut. Ranska opetti minut. Köln pitää minut”).

Paavi Johannes Paavali II julisti Duns Scotuksen autuaaksi 20. maaliskuuta 1993.

Teologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tärkein osa Duns Scotuksen teologiaa oli Marian perisynnittömän sikiämisen puolustus. Hänen aikaansa aiheesta käytiin paljon väittelyitä. Sikiämisen juhlapäivä oli ollut idän kirkon kalentereissa 600-luvulta saakka ja se oli käytössä useissa hiippakunnissa myös lännessä, vaikka sen teologinen pohja puuttui, koska sillä ei ollut raamatullista perustaa. Yleisen mielipiteen mukaan perisynnittömyys oli tarpeellista ja soveliasta, mutta ei sopinut yhteen sen käsityksen kanssa, että ihminen voi päästä eroon perisynnistä ainoastaan Kristuksen veren kautta. Lännen suurimmat filosofit ja teologit olivat jakaantuneita aiheesta, ja vaikuttaa siltä, että jopa Tuomas Akvinolainen oli opin kieltäjien puolella, tosin jotkut tomistit kieltävät tämän. Anselm Canterburylainen puolestaan lausui ”potuit, decuit, ergo fecit” — Jumala pystyi siihen, se olisi ollut soveliasta, joten hän teki sen. Duns Scotus muotoili argumentin seuraavaan muotoon: Maria tarvitsi vapautusta synneistä samoin kuin kaikki muutkin ihmiset, mutta hän sai Jeesuksen ristiinnaulitsemisen synnyttämät ansiot osakseen etukäteen, ja näin voitiin hedelmöittää ilman perisyntiä.

Tämä argumentti on myös paavi Pius IX:n julistuksessa. Paavi Johannes XXIII suositteli Duns Scotuksen opiskelua myös kaikille nykyajan teologian opiskelijoille.

Scotus yhdistetään yleensä voluntarismiin, joka painottaa Jumalan tahtoa ja ihmisen vapautta kaikissa filosofisissa kysymyksissä.

Logiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Duns Scotus oli yksi vaikutusvaltaisimpia keskiaikaisia loogikkoja. Loogikkona hänet voidaan laskea samaan kastiin Pierre Abélardin ja Vilhelm Occamilaisen kanssa. Hän oli ensimmäinen keskiaikainen loogikko, joka irtautui Aristoteleen staattisesta mahdollisuuden ja välttämättömyyden mallista ja harkitsi sen sijaan loogisen mahdollisuuden ajatusta. Hänen teoriansa liikkuu kahden tarkastelutavan välillä – toisaalta modaalisia ajatuksia tarkastellaan suhteessa erilaisiin tapoihin, joilla aktuaalinen maailma on järjestetty tiettyinä aikoina, toisaalta niitä tarkastellaan suhteessa konseptuaaliseen johdonmukaisuuteen.

Tämä tulkinta mahdollisuudesta ja välttämättömyydestä kävi siis Leibnizin mahdollisiin maailmoihin liittyvän modaliteettikäsityksen edellä.

Duns Scotus loi myös olion ”tämyyden” (lat. haecceitas) eli sen partikulariteetin käsitteen, vastakohtana olion ”mikyydelle” (lat. quidditas) eli sen universaliteetille.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Opus Pariense (Pariisin luennot)
  • Opus Oxiense (Oxfordin luennot)
  • Tractatus de Primo Principio
  • Quaestiones Quodlibetales
  • De Rerum Principio

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]