Maimonides

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Maimonides 1800-luvulta peräisin olevassa kuvassa

Mooses Maimonides (hepreaksi Moshe ben Maimon, arabiaksi Mussa bin Maimun ibn Abdallah al-Kurtubi al-Israili) (30. maaliskuuta 113513. joulukuuta 1204) oli keskiaikainen juutalainen rabbi, lääkäri ja filosofi. Häneen viitataan usein myös nimellä Rambam, joka tulee hänen tittelinsä ja nimensä heprealaisesta lyhenteestä RaMBaM.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maimonides syntyi Córdobassa, Espanjassa, joka oli tuohon aikaan islaminuskoisten hallussa.[1] Hän opiskeli Tooraa isänsä Maimonin ja rabbi Joseph ibn Migashin alaisuudessa. Myöhemmin perhe muutti Marokkoon.[1] Marokossa hän saavutti suurimman osan maallisesta opistaan opiskellessaan Fèsissä Al-Karaouinen yliopistossa[2], jota pidetään maailman vanhimpana yliopistona[3]. Samoihin aikoihin hän kirjoitti myös tunnetun kommentaarionsa Mishnaan, juutalaiseen laki- ja kirjoituskokoelmaan.

Myöhemmin hän asui jonkun aikaa Israelissa ja vietti aikaa Jerusalemissa rukoilemalla Temppelivuoren synagoogassa, ja asettui lopulta Fustatiin, Egyptiin. Siellä hän toimi lääkärinä muun muassa Saladdinin sulttaanille. Egyptissä hän kirjoitti suurimman osan teoksistaan, mukaan lukien Mishneh Torah. Hän kuoli Fustatissa, ja on haudattuna Tiberiaksessa, Israelissa.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maimonides kirjoitti sekä juutalaista teologiaa että lääketieteellisiä kirjoituksia. Hän kirjoitti suurimmaksi osaksi arabiaksi, mutta esimerkiksi Mishneh Torah oli kuitenkin kirjoitettu hepreaksi. Hänen juutalaisuutta käsittelevät teoksensa olivat:

  • Kommentaario Mishnaan
  • Sefer ha-Mitzvot (Käskyjen kirja)
  • Mishneh Torah (myös tunnettu nimellä Yad ha-Chazaka), juutalaisen lain täydellinen kokoelma
  • Moreh Nevukhim (Neuvottomien opastaja [4] tai Eksyneiden opas, skolastiikassa Dux perplexorum tai Doctor perplexorum), filosofinen työ joka toisaalta harmonisoi aristoteelista filosofiaa ja juutalaista teologiaa, ja toisaalta luokitteli niiden eroja.[1]
  • Teshuvot, kokoelma kirjeenvaihdosta, sisältää myös joitakin julkisia kirjeitä esimerkiksi kuolleiden ylösnousemuksesta ja kuoleman jälkeisestä elämästä

Mishneh Torahissa Maimonides muotoili juutalaisen lain mahdollisimman suuressa laajuudessa ja syvyydessä.[5] Se kokosi yhteen kaikki lait Talmudista ja sisällytti myös Geonimin (joukko varhaiskeskiaikaisia rabbeja, pääosin Mesopotamiassa).

Parhaiten tunnettu hänen lääketieteellisistä kirjoituksistaan on Pirkei Moshe, joka sekin oli kirjoitettu arabiaksi vaikka sen nimi onkin hepreaa.

Vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maimonides oli yksi harvoja keskiaikaisia juutalaisia filosofeja joka vaikutti myös ei-juutalaisessa maailmassa. Yhä tänäänkin hän lukeutuu kaikkein arvostetuimpien juutalaisten filosofien joukkoon. Tunnettu keskiaikainen sanonta kuuluu: Mooseksesta (Raamatun profeetta) Moosekseen (Maimonides) ei tunnettu toista samanlaista Moosesta.

Maimonideen vaikutus keskiaikaiseen juutalaiseen filosofiaan oli hyvin suuri. Kaikki radikaalimmat juutalaiset oppineet vuosisatojen ajan voitiin jakaa joko maimonidelaisiin tai anti-maimonidelaisiin. Maltillisemmat juutalaiset oppineet taas saattoivat enimmäkseen hyväksyä Maimonideen aristoteelisen maailmankuvan, mutta hylkäsivät ne osat, jotka olivat ristiriidassa uskonnollisen tradition kanssa. Tämä oli yleistä varsinkin 1300–1400 -luvuilla.

Ankarinta kritiikkiä Maimonides sai Hasdai Crescaksen teoksessa Or Hashem. Crescas tyrmäsi aristoteelisen maailmankuvan ei ainoastaan uskonnollisissa asioissa, vaan myös perustavanlaatuisissa asioissa kuten fysiikassa ja geometriassa. Crescaksen kritiikki sai monet 1400-luvun oppineet kirjoittamaan puolustuksia Maimonideelle.

Juutalaisen uskon 13 prinsiippiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muotoilu ja kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kommentaariossaan Mishnaan Maimonides muotoili juutalaisen uskon 13 prinsiippiä. Ne määrittelivät hänen näkemyksensä seuraavista asioista:

  1. Jumalan olemassaolo
  2. Jumalan ykseys
  3. Jumalan henkisyys ja ruumiittomuus
  4. Jumalan ikuisuus
  5. Jumalan yksin tulee olla palvonnan kohde
  6. Ilmestykset tulevat Jumalan asettamien profeettojen kautta
  7. Mooseksen erityisasema profeettojen joukossa
  8. Jumalan laki annettiin Siinain vuorella
  9. Toora on muuttumaton Jumalan laki
  10. Jumala tietää ihmisten teot ennalta
  11. Pahat teot saavat rangaistuksen
  12. Juutalaisten messias tulee
  13. Kuolleet nousevat ylös

Nämä prinsiipit olivat kiistanalaisia kun ne esitettiin, ja niitä kritisoivat erityisesti Hasdai Crescas ja Joseph Albo, ja ne jätettiin huomiotta juutalaisuudessa useiden vuosisatojen ajan. Myöhemmin kaksi näiden prinsiippien runollisempaa uudelleenmuotoilua (Ani Ma'amim ja Yigdal) kanonisoitiin siddurissa, juutalaisessa rukouskirjassa, ja ne tulivat osaksi yleistä ajattelua. Nykyään suurin osa ortodoksijuutalaisista pitää näitä prinsiippejä ehdottomina.

Todet uskomukset ja tarpeelliset uskomukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monin paikoin maimonidelaiset oppineet ovat huomauttaneet, että Maimonideen opetuksissa on ristiriita toisaalta sen välillä, mitä hän opetti suurelle yleisölle, ja toisaalta sen välillä, mitä hänen kirjoituksistaan voi ymmärtää, kun ne tulkitaan hänen antamiensa erityisten ohjeiden mukaisesti. Tämän ovat ottaneet esille muun muassa hänen oppilaansa Samuel ibn Tibbon[1], ja monet myöhemmät klassiset rabbiiniset oppineet. Asiasta väitellään myös nykypäivän maimonidelaisten oppineiden keskuudessa.

Nämä oppineet ovat huomauttaneet, että Maimonides tekee tällä tavalla selvän eron toisaalta "tosiin uskomuksiin", jotka ovat sellaisia uskomuksia Jumalasta jotka hivelevät ensisijaisesti filosofista mieltä, ja "tarpeellisiin uskomuksiin", jotka ovat hyödyllisiä yhteiskuntarauhan edistämisessä. Tätä näkemystä ei tavata uudempien ultra-ortodoksisten juutalaisten oppineiden keskuudessa, josta voi päätellä, että he pitävät kaikkia prinsiippejä yhtä oleellisina.

Filosofia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maimonides vaikutti suuresti kristittyihin skolastikkoihin, erityisesti Albert Suureen, Tuomas Akvinolaiseen ja Duns Scotukseen, teoksellaan Eksyneiden opas sekä kommentaarioillaan Mishnaan. Hänet voidaan itsekin lukea juutalaisiin skolastikkoihin. Hän sai oppinsa lukemalla arabialaisten muslimifilosofien kirjoituksia, sen sijaan että olisi ollut henkilökohtaisesti yhteydessä heihin. Näin hän saavutti kuitenkin suuren tietämyksen paitsi islamilaisesta filosofiasta, myös Aristoteleen opetuksista. Maimonides halusi yhdistää filosofian ja tieteen Raamatun opetuksiin.

Negatiivinen teologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maimonidesta inspiroi kaikessa hänen filosofisessa toiminnassaan skolastiikan ylin periaate: Jumalan ilmaisemien totuuksien, ja ihmisten tieteen ja filosofian avulla löytämien totuuksien välillä ei voi olla pienintäkään ristiriitaa. Tieteellä ja filosofialla hän tarkoitti nimenomaan Aristoteleen tiedettä ja filosofiaa. Joissakin tärkeissä kohdissa hän kuitenkin saattoi poiketa Aristoteleen opetuksista. Hän esimerkiksi hylkäsi Aristoteleen opin siitä, että Jumalan huolenpito koskee ainoastaan ihmiskuntaa, eikä ihmisyksilöitä.

Maimonides ihaili myös uusplatonilaisia filosofeja, ja omaksui sitä kautta monia käsityksiä, joita skolastikot eivät voineet hyväksyä. Hän esimerkiksi kannatti ns. negatiivista teologiaa, jossa Jumala pyritään määrittelemään negatiivisten attribuuttien kautta. Esimerkiksi, ei tulisi sanoa, että Jumala on olemassa olemisen tavallisessa merkityksessä — sen sijaan voimme turvallisesti sanoa vain, että Jumala ei ole olematon. Ei tulisi sanoa, että Jumala on viisas, mutta voimme sanoa että Jumala ei ole tietämätön eli jossain mielessä Jumalalla on tietoa. Ei tulisi sanoa että Jumala on yksi, mutta voimme sanoa, että Jumalan olemuksessa ei ole moneutta. Periaatteena on siis hankkia ja määritellä tieto Jumalasta kuvaamalla mitä hän ei ole, sen sijaan että yrittäisi kuvata mitä hän on.

Skolastikot olivat samaa mieltä siinä, että mikään predikaatti ei ole riittävä kuvaamaan Jumalan luontoa, mutta he eivät menneet niin pitkälle, että olisivat sanoneet, ettei Jumalaan voi soveltaa mitään myöntävää ilmaisua varmuudella. He myönsivät, että vaikka sellaiset ilmaisut kuin "ikuinen", "kaikkivoipa", jne. ovat riittämättömiä silloin kun niillä yritetään kuvata Jumalaa, voimme kuitenkin sanoa "Jumala on ikuinen", eikä meidän tarvitse yrittää ilmaista asiaa negaatiolla "Jumala ei ole ei-ikuinen".

Profetointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maimonides on yhtä mieltä filosofien kanssa siitä, että ihmisen älykkyys on osa siitä älykkyydestä, joka saa alkunsa Jumalasta, ja että profeetan tulee harjoittelemalla ja meditoimalla nostaa itsensä sellaiselle täydellisyyden tasolle, joka profeetalta vaaditaan. Mutta sitten hän asettaa etusijalle lain, joka opettaa, että tämän täydellisyyden saavuttamisen jälkeen on odotettava Jumalan tekoa, ennen kuin ihmisestä tulee todellinen profeetta.

Pahan ongelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maimonides kirjoitti pahan ongelmasta eli teodikeasta, joka käsittelee sitä, kuinka maailmassa voi olla yhtäaikaisesti sekä pahaa, että kaikkivaltias ja hyvä Jumala. Hän yhtyy uusplatonilaisiin painottamalla sitä, että maallinen materia on kaiken pahan ja epätäydellisen syynä.

Ylösnousemus, kuolemattomuus ja kuoleman jälkeinen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maimonides jakaa ihmisessä olevan älyn kahtia, toisaalta materiaaliseksi älyksi, joka on riippuvainen ruumiista ja saa siitä vaikutteita, ja toisaalta epämateriaaliseksi älyksi, joka on riippumaton ruumiista. Jälkimmäinen saa alkunsa suoraan universaalista ja aktiivisesta älyn lähteestä. Näin hän tulkitsee Aristoteleen ajatusta noûs poietikós. Se saavutetaan, kun sielu tavoittelee oikeaa tietämystä absoluutista eli Jumalan puhtaasta älystä.

Tämän meissä olevan epämateriaalisen älyn saa aikaan tietämys Jumalasta, ja sillä tavalla ihminen saa epämateriaalisen, henkisen luonteen. Tästä seuraa, että sielu tulee täydelliseksi, johon sisältyy muun muassa inhimillinen onnellisuus ja kuolemattomuus. Ihminen joka on saavuttanut oikean tietämyksen Jumalasta on saavuttanut tilan jossa hän on immuuni kaikille onnen- ja epäonnen potkuille, synnin houkutuksille, ja jopa itselleen kuolemalle. Näin ihminen voi itse saavuttaa pelastuksen ja kuolemattomuuden.

Tämän doktriinin ja Spinozan kuolemattomuutta koskevien opetusten välillä on niin huomiotaherättävä yhtäläisyys, että on esitetty hypoteesi siitä, että Spinoza on saanut vaikutteita Maimonideelta. Toisaalta näiden kahden juutalaisen ajattelijan välillä on yhtä suuria eroja kuin yhtäläisyyksiä. Spinoza nimittäin opettaa, että tämän kuolemattomuuteen johtavan tiedon saavuttamiseksi on edettävä aistitiedosta tieteellisen tiedon kautta kaikkia asioita koskevaan filosofiseen intuitioon sub specie æternitatis. Maimonides taas opettaa, että tie täydellistymiseen ja kuolemattomuuteen kulkee tekojen kautta, niin kuin ne Toorassa ja rabbiinisessa suullisessa perinteessä kuvataan.

Uskonnolliset juutalaiset eivät uskoneet kuolemattomuuteen ainoastaan henkisessä mielessä, vaan suurin osa uskoi myös, että joskus tulevaisuudessa koittaa messiaaninen aika jolloin kuolleet nousevat ylös haudoista elääkseen ikuisesti. Tämä on juutalaisen eskatologian ydin. Maimonides kirjoitti tästä aiheesta paljon, mutta useimmissa tapauksissa hän kirjoitti älyllisesti täydellistyneiden ihmisten sielun kuolemattomuudesta; hänen kirjoituksensa eivät yleensä käsitelleet ruumiiden ylösnousemista. Tästä seurasi hyökkäävää kritiikkiä hänen aikansa rabbien tahoilta, ja hänen näkemyksensä asetettiin kokonaisuudessaan kyseenalaisiksi.

Rabbiiniset teokset viittaavaat kuoleman jälkeiseen elämään yleensä termillä "Olam Haba" (tuleva maailma). Jotkut rabbiiniset teokset käyttävät tätä termiä nimenomaan messiaanisesta ajasta, joka tulee koittamaan maan päällä; jotkut taas käyttävät sitä kuvaamaan ainoastaan henkistä maailmaa. Maimonideen aikana juuri tämä riita leimahti täyteen liekkiin, ja seurauksena toinen osapuoli käytti hänen kirjoituksia tukenaan, ja toinen osapuoli taas oli valmiina julistamaan hänet harhaoppiseksi. Lopulta Maimonides katsoi olevansa pakotettu kirjoittamaan aiheesta tutkielman, nimeltään Ma'amar Tehiyyat Hametim ('Tutkielma ylösnousemuksesta').

Tutkielmassaan Maimonides kirjoittaa, että ne jotka väittävät hänen olevan sitä mieltä, että heprealaisen Raamatun viittaukset ylösnousemukseen ovat ainoastaan allegorisia, valehtelevat. Sen sijaan hän vakuuttaa, että usko ylösnousemukseen on perustavanlaatuinen totuus juutalaisuudessa, eikä siitä voi olla erimielisyyksiä, eikä juutalainen voi tukea ketään joka ajattelee toisin. Hän siteeraa Danielin kirjan jakeita 12:2 ja 12:13 todistuksina siitä, että ylösnousemus tulee tapahtumaan nimenomaan fyysisenä.

Maimonides kuitenkin uskoi, päinvastoin kuin useimmat aikansa juutalaiset, että ylösnousemus ei tule olemaan pysyvä. Näin jokaisen ylösnousseen tulee lopulta kuolla uudelleen. 13 uskon prinsiipissään hän kirjoittaa: "Näiden jakeiden (Daniel 12:2,13) perusteella näyttää siltä, että ne jotka nousevat ruumiillisesti ylös tulevat syömään, juomaan, parittelemaan, siittämään ja kuolemaan hyvin pitkän elämän jälkeen, aivan kuten nekin jotka tulevat elämään messiaan päivinä. Näin Maimonides erottaa kuolleiden ylösnousemuksen sekä tulevasta maailmasta että messiaanisesta ajasta. Erityisesti hänen kriitikkojaan ärsytti hänen toteamuksena, että ne jotka uskovat tulevan maailman liittyvän fyysisesti ylösnousseisiin ruumiisiin, ovat "täydellisiä typeryksiä".

Sitaatteja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Opeta kielesi sanomaan "en tiedä", ja edistyt.
  • Päätös riskeineen on suositeltavampi kuin päättämättömyys kauhuineen.
  • Sinun on hyväksyttävä totuus, tuli se mistä lähteestä tahansa.
  • Meidän on oltava kaikkein tunnontarkimpia täyttäessämme juuri lähimmäisenrakkauden käskyä verrattuna muihin positiivisiin käskyihin, koska lähimmäisenrakkaus on oikeamielisen ihmisen merkki.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d The Guide to the Perplexed World Digital Library. Viitattu 22 January 2013.
  2. http://whc.unesco.org/en/list/170/multiple=1&unique_number=188
  3. http://collegestats.org/articles/2009/12/top-10-oldest-universities-in-the-world-ancient-colleges/
  4. Harviainen, Tapani & Illman, Karl-Johan (toim.): Juutalainen kulttuuri. 3. painos (2003). Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-1-13313-6.
  5. Segal, Eliezer: The Mishneh Torah University of Calgary.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Maimonides