Jemenin juutalaiset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jemenin juutalaiset
יהודי תימן
اليهود اليمنيون
Jemeninjuutalainen perhe lukemassa psalmeja
Jemeninjuutalainen perhe lukemassa psalmeja
Kielet heprea; juutalaisjemeniläinen arabia; englanti
Uskonnot juutalaisuus

Jemenin juutalaiset ovat juutalaisia, jotka asuvat tai ovat asuneet Jemenissä, tai ovat Jemenin juutalaisyhteisön jälkeläisiä.

Jemeninjuutalaiset elivät pitkään eristyksissä muista juutalaisryhmistä. Heillä on omalaatuisia perinteitä, jotka erottuvat muiden juutalaisten, myös muiden mizrahien tavoista. Joskus jemeninjuutalaiset luokitellaankin mizrahijuutalaisten sijaan kokonaan omaksi alaryhmäkseen[1].

1940- ja 1950-luvun vaihteessa suurin osa yhteisöstä muutti Israeliin jouduttuaan muslimien vainoamiksi. Maaliskuussa 2021 Jemenissä asui enää kuusi juutalaista.

Juutalaisten varhaisimmasta asettumisesta nykyisen Jemenin alueelle ei ole tarkkaa tietoa. Heidän perimätiedossaan siitä on legendoja: tradition mukaan Jemenin alueelle saapui juutalaisia jo ennen ajanlaskun alkua kuningas Salomon luona vierailleen Saban kuningattaren mukana tai kuultuaan Jeremian ennustuksen Salomon temppelin tuhosta.[2] Varhaisimpia arkeologisia todisteita, jotka viittaavat juutalaisuuteen Jemenin alueella, on löytynyt Himyarin kuningaskunnan ajalta 110 eaa.[3] Ajanlaskun alussa Babylonian ja Persian juutalaisten kauppiaiden on oletettu muuttaneen Jemeniin.[2] Toisen juutalaissodan seurauksena 130-luvulla jaa. suuri määrä juutalaisia muutti Juudeasta Jemeniin.[4]

Juutalaisista tuli merkittävä väestöryhmä Himyarin kuningaskunnassa,[5] ja 300-luvulla hallitsija Abu Karib sai juutalaisuudesta vaikutteita ja mahdollisesti kääntyikin juutalaisuuteen, mutta kaikki tutkijat eivät ole tästä varmoja. Paikallisten arabien liittymistä juutalaisyhteisöön kuitenkin todennäköisesti tapahtui. 500-luvulla hallitsija Dhu Nuwas kääntyi juutalaisuuteen. Hän vainosi kristittyjä,[2] ja kristinuskoiset etiopialaiset valtasivat Jemenin[5] ja surmasivat hänet, mikä merkitsi loppua juutalaisuudelle alueen eliitin keskuudessa.[2]

Islamin tultua valtauskonnoksi Jemenissä juutalaiset asetettiin toisen luokan kansalaisiksi, dhimmeiksi.[5] He säästyivät kuitenkin vainoilta, kunnes 1100-luvulla heitä alettiin sortamaan, koska he eivät olleet muslimeja.[2] Rasulidien ja myöhemmin osmanien hallitessa Jemeniä juutalaisten asema oli parempi, kunnes osmanit häädettiin Jemenistä 1630-luvulla[5] ja islamiin kääntymättömiä juutalaisia alettiin sortamaan.[2] Jemeninjuutalaisten olosuhteet vaihtelivat ajoittain seuraavien vuosisatojen aikana.[5]

Juutalaiset elivät islamilaisessa Jemenissä muusta väestöstä suhteellisen eristäytyneenä yhteisönä. Heidän kontaktinsa myös muihin juutalaisyhteisöihin olivat pääosin katkenneet joskus Maimonideen kanssa käydyn kirjeenvaihdon jälkeen vuosisadoiksi.[2] Välimatka heidän ja muiden juutalaisten välillä oli kasvanut, kun juutalaiset oltiin karkotettu islamin leviämisen myötä Arabian niemimaan muista osista.[6]

1800-luvulla osa jemeninjuutalaisista alkoi muuttamaan Palestiinaan.[5] Yhdistyneiden kansakuntien Palestiinan jakosuunnitelman seurauksena muslimimellakoitsijat Jemenissä joukkomurhasivat paikallisia juutalaisia.[2] Israelin valtion perustamisen jälkeen valtaosa, noin 50 000 jemeninjuutalaista muutti Israeliin 1940- ja 1950-luvun vaihteessa "operaatio Taikamatossa".[7][2] Muuttaminen Israeliin jatkui pienemmissä määrissä vuoteen 1962 asti, jolloin Jemen ajautui sisällissotaan ja juutalaisten poismuutto estettiin.[7]

Vaikka nyky-Jemenissä juutalaisilla oli lain silmissä annettu tasa-arvoinen asema, eikä heidän esimerkiksi tarvinnut enää maksaa jizya-veroa,[2] elivät Jemeniin jääneet juutalaiset ahdingossa. Heihin kohdistui jatkuva väkivallan uhka, ja Jemenin hallitus yritti pitää heidät turvassa siirtämällä heidät Sanaan kaupunkiin.[7] Heidän pienimuotoisia poismuuttojaan järjestettiin,[7] Israelin lisäksi myös Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin.[2] Vuonna 2015 maan hallitus tiettävästi kehotti jäljellä olevia juutalaisia kääntymään islamiin tai lähtemään, koska juutalaisina heidän turvallisuuttaan ei voisi taata. Osa juutalaisista halusi silti jäädä.[7] Maaliskuussa 2021 Jemenissä asui enää kuusi juutalaista.[8]

Jemeninjuutalainen morsian

Vaikka Jemenin juutalaisten kansanperinne saikin vahvoja paikallisia vaikutteita, erottuivat he osittain kulttuurisesti arabinaapureistaan.[2] Heidän tapansa eroavat paljolti myös muiden juutalaisten, mukaan lukien juutalaisarabiaa puhuneiden ryhmien, kulttuurista.[9] Myös yhteisiin juuriin viittaavia piirteitä kuitenkin on — Jemenin juutalaiset ovat esimerkiksi osanneet heprean kieltä ja puhuneet sen samaa muotoa kuin Irakin juutalaiset.[2]

Perinteiset jemeninjuutalaiset häät saattavat kestää kaksikin viikkoa. Morsiamen perinneasu on näyttävä ja niin painava, että se päällä liikkuminen on vaivalloista. Miehet ja naiset ovat vanhan tavan mukaisissa juhlissa erillisissä tiloissa, mikä on aiheuttanut sen, että tanssit ja laulut sukupuolten välillä eroavat huomattavasti.[10]

Yhteisön miehet opettelivat heprealaisen Raamatun ulkoa, koska heillä oli pulaa fyysisistä teksteistä.[2]

Juutalaiset Jemenissä erikoistuivat käsitöihin. He olivat muun muassa taitavia hopeaseppiä.[2]

Jemeninjuutalaisten merkittäviä kirjailijoita olivat 1400-luvulla maqama-kirjallisuutta edustanut Zechariah al-Dahir ja 1600-luvulla elänyt mystikkorunoilija Shalom Shabazi.[2] Myöhemmin jemeninjuutalaistaustainen laulaja Ofra Haza tulkitsi Shabazin runoutta muun muassa kappaleessaan Im Nin'alu.[11]

Tutkimusten mukaan Jemenin juutalaiset osoittavat isälinjoiltaan geneettistä yhteyttä muihin Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan juutalaisryhmiin sekä aškenasi- ja roomanjuutalaisiin, minkä on katsottu viittaavan eri juutalaisryhmien yhteiseen alkuperään Lähi-idässä.[12][13] Myös yhteys samarialaisten isälinjoihin on merkittävä.[14] Sen sijaan äitilinjoja tarkastellessa yhteys on vähemmän selkeä. Jemeninjuutalaisilla esiintyy muun muassa afrikkalaista haploryhmää L3, joka ei ole tyypillinen muille juutalaisille, vaikkakin vähemmissä määrin kuin Jemenin ei-juutalaisella väestöllä, jolle se on yleinen.[15][13]

Autosomaalista DNA:ta tutkiessa jemeninjuutalaiset ovat suhteellisen erilaisia muihin juutalaisväestöihin verrattuna ja lähellä beduiineja, saudiarabialaisia ja Jemenin ei-juutalaista väestöä.[1][16] Kevin Alan Brookin mukaan heidän autosomaalisesta dna:staan pieni osa on lähtöisin juudealaisilta ja valtaosa Arabian niemimaan väestöltä.[17]

Tunnettuja jemeninjuutalaistaustaisia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. a b Kopelman, Naama M. et al: High-resolution inference of genetic relationships among Jewish populations. European Journal of Human Genetics, 2020-06, 28. vsk, nro 6, s. 804–814. doi:10.1038/s41431-019-0542-y. ISSN 1476-5438. Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p Barfi, Barak & Katzir, Yael: Jews in Yemen, teoksessa Ehrlich, M. Avrum (toim.): Encyclopedia of the Jewish Diaspora: Origins, Experiences, and Culture, s. 793–799. ABC-CLIO, 2008.
  3. Rubin, Shira: Yemen's last Jews are fleeing war, murder, Isis and al-Qaeda International Business Times UK. 23.3.2016. Viitattu 21.8.2017. (englanniksi)
  4. Habbani Warrior Tribal Group, Habban, Yemen Digital Heritage Mapping. Viitattu 17.10.2021.
  5. a b c d e f Yemen Virtual Jewish History Tour Jewish Virtual Library. Viitattu 17.10.2021.
  6. Lowenstein, Steven M.: The Jewish Cultural Tapestry: International Jewish Folk Traditions, s. 27. New York: Oxford University Press, 2000.
  7. a b c d e Jews of Yemen Jewish Virtual Library. Viitattu 11.11.2023.
  8. Boxerman, Aaron: As 13 Yemeni Jews leave pro-Iran region for Cairo, community of 50,000 down to 6 The Times of Israel. 30. maaliskuuta 2021. Viitattu 17.10.2021. (englanti)
  9. Lowenstein, Steven M.: The Jewish Cultural Tapestry: International Jewish Folk Traditions.s. 18. New York: Oxford University Press, 2000.
  10. Lowenstein, Steven M.: The Jewish Cultural Tapestry: International Jewish Folk Traditions.s. 110–112, 191. New York: Oxford University Press, 2000.
  11. Israel bids farewell to icon, musical wonder Ofra Haza J.. 3.3.2000. Viitattu 11.11.2023. (englanti)
  12. Hammer, M. F et al: Jewish and Middle Eastern non-Jewish populations share a common pool of Y-chromosome biallelic haplotypes. Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America, 6.6.2000, nro 12, s. 6769–6774. PubMed:10801975. ISSN 0027-8424. Artikkelin verkkoversio.
  13. a b Non, Amy L. et al: Mitochondrial DNA reveals distinct evolutionary histories for Jewish populations in Yemen and Ethiopia. American Journal of Physical Anthropology, 2011-01, 144. vsk, nro 1, s. 1–10. doi:10.1002/ajpa.21360. ISSN 0002-9483. Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  14. Shen, Peidong et al: Reconstruction of patrilineages and matrilineages of Samaritans and other Israeli populations from Y-Chromosome and mitochondrial DNA sequence Variation. Human Mutation, 2004-09, 24. vsk, nro 3, s. 248–260. doi:10.1002/humu.20077. ISSN 1059-7794. Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  15. Richards, Martin et al: Extensive Female-Mediated Gene Flow from Sub-Saharan Africa into Near Eastern Arab Populations. American Journal of Human Genetics, 2003-4, 72. vsk, nro 4, s. 1058–1064. PubMed:12629598. ISSN 0002-9297. Artikkelin verkkoversio.
  16. Behar, Doron M. et al: The genome-wide structure of the Jewish people. Nature, 2010-07, 466. vsk, nro 7303, s. 238–242. doi:10.1038/nature09103. ISSN 0028-0836. Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  17. Brook, Kevin Alan: The Maternal Genetic Lineages of Ashkenazic Jews, s. 130. Academic Studies Press, 2022.
  18. The Musical Past of Eurovision Winner Gali Atari’s Yemenite Family (Arkistoitu – Internet Archive). MyHeritage.
  19. a b c Oestermann, Richard: Born Again. Gefen Publishing House Ltd, 1999.
  20. Romkes, René: Israel: Boaz Mauda in Amsterdam. ESCToday, 2007.
  21. The Forgotten Exodus: Yemen www.ajc.org. 5.8.2022. Viitattu 10.11.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]