Juutalaisuuteen kääntyminen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Juutalaisuuteen kääntyminen on prosessi, jonka kautta ei-juutalaisesta henkilöstä tulee juutalainen. Kääntymisprosessin yksityiskohdat riippuvat maasta ja seurakunnasta. Hepreaksi tätä prosessia kutsutaan nimellä giur.

Kääntymisprosessi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki juutalaisuuden suuntaukset ja ryhmät, lukuun ottamatta joitakin syyrianjuutalaisia ryhmiä, ovat nykyään avoimia kääntymiselle. Yleensä kääntymistä ohjaa rabbi, ja prosessiin kuuluu juutalaisuuden opiskelua ennen varsinaista kääntymisseremoniaa. Perinteisen halakhan mukaan kääntymisseremoniassa on kolme osaa: bet din, ympärileikkaus ja upottautuminen mikveen eli tevila. Bet din on juutalainen tuomioistuin, joka yleensä koostuu kolmesta rabbista ja joka keskustelee kääntyvän henkilön kanssa ja hyväksyy virallisesti kääntymisen. Jos kääntyvä henkilö on mies tai poika, kuuluu rituaalinen ympärileikkaus kääntymisseremoniaan. Jos kyseinen henkilö on jo ympärileikattu aikaisemmin, tehdään symbolisesti ympärileikkausta vastaava toimenpide eli hatafat dam brit. Viimeinen osa kääntymistä on mikveen upottautuminen, jonka jälkeen henkilö on virallisesti juutalainen. [1][2]

Kääntyminen juutalaisuudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juutalaisuudessa kääntymiseen ei ole perinteisesti kannustettu vaan kääntyviä on usein varoitettu, koska juutalaisen uskon mukaan ei-juutalaisten ei ole välttämätöntä tai tarpeellista kääntyä juutalaisuuteen. Juutalaisuuteen kääntymisen jälkeen henkilön asema on uskonnollisessa elämässä lähes sama kuin syntyperäisen juutalaisen. Käännynnäisestä voi esimerkiksi tulla rabbi. Käännynnäisen on kuitenkin kiellettyä mennä naimisin kohenin kanssa, ja sallittua mennä naimisiin mamzerin kanssa, toisin kuin syntyperäisen juutalaisen. Myös kuninkaan tai tuomarin asema on käännynnäisiltä kielletty.[3][4] Koska juutalaisen lain mukaan henkilö on juutalainen vain, jos joko hänen äitinsä on juutalainen, tai hän on kääntynyt juutalaisuuteen, juutalaisen isän ja ei-juutalaisen äidin lasten tulee erikseen kääntyä juutalaisuuteen ollakseen juutalaisia. Usein yhden juutalaisuuden suuntauksen piirissä kääntyneitä ei hyväksytä toisen suuntauksen piirissä juutalaisiksi. Esimerkiksi ortodoksijuutalaiset eivät pidä reformi- ja konservatiivijuutalaisia käännynnäisiä juutalaisina.[5]

Lasten kääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lasten käännyttäminen juutalaisuuteen on mahdollista, ja tämä on yleistä esimerkiksi silloin kun juutalainen perhe adoptoi ei-juutalaisen lapsen. Lapsena kääntyneellä on kuitenkin mahdollisuus perua kääntymisensä tullessaan uskonnollisesti täysikäiseksi, eli bar tai bat mitsva -iässä, jos hän ei halua enää olla juutalainen.[6]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. MJL: How to Convert to Judaism My Jewish Learning. Viitattu 14.2.2019. (englanniksi)
  2. Diamant, Anita: Covenant of Circumcision My Jewish Learning. Viitattu 14.2.2019. (englanniksi)
  3. Mamzer Jewish Virtual Library. Viitattu 14.2.2019. (englanniksi)
  4. Rivka C. Berman: Forbidden Marriages According to Halacha, Jewish Law Jewish Celebrations. Viitattu 14.2.2019. (englanniksi)
  5. Conversion to Judaism Jewish virtual library. Viitattu 14.2.2019. (englanniksi)
  6. Epstein, Lawrence J.: Converting Infants and Children My Jewish Learning. Viitattu 14.2.2019. (englanniksi)