Dhimmi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Dhimmi (arab. أهل الذمة‎) on nimitys islamilaisessa valtiossa asuvalle monoteistiseen uskontoon kuuluvalle henkilölle, erityisesti kristitylle, juutalaiselle tai zarathustralaiselle, joka alistuu islamin määräämään asemaan. Sana tarkoittaa suojeltua. Asema dhimminä tulee käsitteestä Dhimma (sopimus). Dhimmeillä on vähemmän oikeuksia kuin muslimeilla. Dhimmien asema islamilaisessa maailmassa on vaihdellut eri aikoina.

Suhtautuminen eriuskoisiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islam joutui kohtaamaan kristittyä Eurooppaa paljon suuremman ongelman suhteessa eriuskoisiin alamaisiin. Kun arabimonoteismi oli kalifaatissa kiteytynyt islamiksi viimeistään 800-luvun alkuun mennessä, suuri enemmistö kalifin alamaisista oli muita kuin muslimeja.[1] Muslimien kehittämät ratkaisut suhtautumisessa kristittyihin ja juutalaisiin seurasivat samoja linjoja kuin kristittyjen kehittämät tavat suhtautua juutalaisiin. Euroopassa juutalaiset saivat harjoittaa uskontoaan, mutta hintana oli kansalaisoikeuksien rajoittaminen. Vastaavasti vääruskoiset dhimmit olivat kalifaatissa toisen luokan kansalaisia.[2]

Ibn Hishamin Muhammed-elämäkerta sisältää niin sanotun ”Medinan perustuslain”, jossa määritellään arabien suhde Medinan juutalaisiin.[3][4] Juutalaiset saivat harjoittaa uskontoaan Medinassa. He kuuluivat yhteisöön ja joutuivat myös osallistumaan Muhammedin käymiin sotiin.

Al-Tabari kirjoittaa 900-luvulla Jerusalemin kristittyjen asukkaiden maksettavaksi määrätystä jizya – verosta, jota oli maksettava vastineena muslimien antamasta suojelusta.[5] Suojelu tarkoitti, että kristityt saivat pitää henkensä, kirkkonsa, omaisuutensa ja uskonsa, ja juutalaisia ei päästettäisi Jerusalemiin.

Erikoisvero mainitaan myös Koraanissa: ”Taistelkaa heitä vastaan, kunnes he maksavat nöyrinä veronsa” (9:29). Koraanin vaatimusta nöyryyden osoittamisesta sovellettiin myöhemmin eri tavoin. Keskiaikaisten lähteiden mukaan voitiin panna toimeen seremonioita, joiden tarkoitus oli nimenomaan nöyryyttää dhimmiä. Veron maksajaa lyötiin niskaan tai hänen kaulaansa sidottiin kuitti todisteena maksusta.[6]

Umarin sopimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnetuin dhimmien asemaa määrittelevä asiakirja on niin sanottu ”Umarin sopimus”. Tällä nimellä kulkevasta sopimuksesta oli 800-luvun alussa olemassa useita versioita, kuten Abu Yusufin tai Al-Shafin versiot. Kanonisoitu ja klassinen versio, Shurūt Umar, vakiintui kalifi al-Mutawakkilin aikana vuoden 850 tienoilla.[7][8][9] Se on kuitenkin säilynyt vasta 1100-luvulta peräisin olevana käsikirjoituksena. Se on muodoltaan kahdenvälinen sopimus, jossa kristityt dhimmit itse ehdottavat, että heitä syrjittäisiin korvauksena muslimien antamasta suojelusta Syyriassa. Sopimusteksti sisältää seuraavat 14 velvoitetta:[10]

1) emme rakenna uusia kirkkoja tai synagogia emmekä korjaa vanhoja;

2) olemme velvollisia majoittamaan asunnossaan matkalla olevia muslimeja kolmen päivän ajan;

3) emme opeta Koraania lapsillemme:

4) emme harjoita julkisesti uskontoa emmekä käännytä ketään siihen. Emme estä ketään kääntymästä islamiin;

5) osoitamme kunnioitusta muslimeja kohtaan: jos muslimi haluaa istua, annamme hänelle paikkamme;

6) emme käytä muslimeille ominaisia vaatteita tai hiusmallia emmekä puhu heidän tavallaan;

7) emme ratsasta hevosella, käytä satulaa emmekä kanna miekkaa tai muita aseita;

8) emme kaiverra abrabiankielisiä merkkejä sinettiimme;

9) emme myy käymisteitse valmistettuja juomia emmekä pidä sikoja muslimien läheisyydessä;

10) meidän on käytettävä otsatukkaa;

11) pukeudumme aina samalla tavalla minne menemmekin, ja käytämme vyötäröllä zunar-vyötä, (kristityt sinistä ja juutalaiset keltaista);

12) (a) emme pidä esillä ristejä tai kirjojamme muslimien käyttämillä teillä tai toreilla, emmekä järjestä kulkuetta pääsiäisenä;

12 (b) käytämme kirkonkelloja hillitysti emmekä ripusta kirkontorniin ristiä;

12 (c) emme korota ääntä kirkonmenoissamme, hautajaisissa tai muslimien läsnäollessa;

12 (d) emme sytytä valoja (kynttilöitä) muslimien läsnäollessa;

12 (e) emme hautaa kuolleitamme muslimien läheisyyteen;

13) emme ota muslimeille varattuja orjia;

14) emme rakenna taloamme korkeammaksi kuin muslimit.

Lopuksi dhimmit ilmoittavat, että jos he rikkovat näitä sitoutumuksia vastaan, he menettävät suojelunsa ja ovat velvollisia kärsimään rangaistuksen niskoittelusta ja kansankiihotuksesta.

Umarin sopimuksen arviointia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamilainen perinne sisältää muitakin samanlaisia säädöksiä, joiden kerrotaan sisältyvän ”Umarin sopimukseen”. Esimerkiksi fatimidikalifien aikana Egyptissä kristittyjen piti julkisessa kylpylässä kantaa kaulaan sidottua puista ristiä ja juutalaisten puista kultaisen vasikan kuvaa. Cohen katsoo, että ehtojen tarkoituksena oli suojella arabivalloittajien haurasta identiteettiä ja tukea heidän epävarmaa asemaansa. Toisin kuin kristityssä maailmassa, pukeutumisohjeiden tarkoituksena ei Cohenin mukaan ollut syrjiä ketään, vaan ainoastaan helpottaa monikulttuuristen tapojen noudattamista.[11]

Oikeaan johdettu kalifi Umar on mahdollisesti fiktiivinen henkilö, sillä hänestä ei ole löytynyt kirjallisia aikalaistietoja tai arkeologisia jälkiä, kuten Umarin lyömiä kolikoita.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b K-H. Ohlig (toim.): Early islam. A critical reconstruction based on contemporary sources. Prometheus, 2013.
  2. Cohen, M.R.: Under Crescent and Cross. The Jews in the Middle Ages, s. 52. Princeton University Press, 1994.
  3. Ibn Hisham: The life of Muhammad. Eng. käännös A. Guillaume, s. 108-110. Oxford University Press, 2004.
  4. Lecker, M: The ”Constitution of Medina”. Muhammad’s first legal document. Studies in late antiquity and early Islam 23.. Darwin Press., 2004.
  5. Kennedy, H.: The great Arab conquests. How the spread of Islam changed the world we live in, s. 91-92. Phoenix, 2007.
  6. Cohen, 1994, 69-70
  7. Milka Levy-Rubin: Non-muslims in the Early Islamic Empire. From Surrender to Coexistence, s. 58-87. Cambridge University Press, 2011.
  8. Milka-Levy-Rubin: The Pact of Umar, s. 89-89 Teoksessa David Thomas (toim.) Routledge Handbook of Christian-Muslim Relations. 2018. Routledge.
  9. Cohen, 1994, 55-74
  10. Levy-Rubin, 2011, 171-172
  11. Cohen, 1994, 57, 64

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä uskontoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.