Totuus

Totuus, Jules Joseph Lefebvre, 1870.

Totuus tarkoittaa yleiskielessä tavallisesti sitä mikä on totta, vastaa todellisuutta, tosiasiaa.

Totuus-käsitteen ongelma kuuluu muun muassa filosofian alaan. Totuusteoriat ovat filosofisia teorioita totuuden käsitteen tai sanan ”totuus” luonteesta.

Tietoteoria on filosofian osa-alue, joka tutkii tiedon käsitettä. Tieteenfilosofia taas tutkii tieteellisen tiedon pohjaa, ja esimerkiksi sitä, millä tavalla tieteellisten teorioiden totuus tulisi käsittää.

Filosofiset totuusteoriat

»Epätotta on sanoa, että se ei ole, mikä on, tai että se on, mikä ei ole, ja vastaavasti totta on sanoa sen olevan, mikä on, ja sen olevan olematta, mikä ei ole.»
(Aristoteles: Metafysiikka 1011b 25-30)

Aikojen saatossa on esitetty erilaisia näkemyksiä siitä, mistä väitteen (käsityksen, teorian, ja niin edelleen) piirteestä puhumme, kun puhumme sen totuudesta. Nämä näkemykset tai teoriat jakautuvat eri luokkiin alla kuvatulla tavalla. Totuuden vastaavuusteoriat ja deflationistiset totuusteoriat ovat tällä hetkellä analyyttisen filosofian piirissä yleisimmin käytetyt näkemykset.

Totuuden vastaavuusteoriat

Pääartikkeli: Totuuden vastaavuusteoriat

Totuuden vastaavuus- eli korrespondenssiteorian mukaan jokin väite on tosi, jos sitä vastaava tosiasia on olemassa, toisin sanoen jos kyseinen väite vastaa asioiden todellista tilaa. Väite on kielellinen esitys, jolla on semantiikka, eikä todellisuudella ole semantiikkaa. Näin ollen korrespondenssi on kielen ja todellisuuden välinen semanttinen suhde, jossa mallia pidetään totena, jos lauseen ja todellisuuden välillä on yhteensopivuus.

Esimerkiksi:

• Väite ”tuo omena on punainen” on tosi silloin, kun kyseisen omenan punaisuus on fysikaalisen todellisuuden tosiasia.
• Väite ”Musti on koira” on tosi, jos se mitä käsitämme ”Mustiksi” on myös sellainen mitä käsitämme ”koiraksi”, jos näin ei ole, on lause epätosi.

Walter Seymour Allwardin veistos Veritas, 1920, Kanadan Korkeimman oikeuden edustalla Ottawassa.

Totuuden vastaavuusteorioilla on usein läheinen yhteys filosofiseen semantiikkaan eli merkitysoppiin. Vastaavuusteoreetikko voi esittää, että väitelauseen merkityksen (sen, minkä ymmärtäminen muodostaa kyseisen väitelauseen ymmärtämisen) voi antaa sen totuusehdoilla, eli tässä tapauksessa näyttämällä, minkä tosiasian on vallittava jotta väite olisi tosi. Tämän mukaisesti voisimme sanoa, että henkilö S ymmärtää väitteen ”tuo omena on punainen”, jos hän tietää, mikä (tai millainen) tosiasia omenan punaisuus on (jos se on tosiasia). Kysymys väitelauseen suhteesta todellisuuteen on täten aina tulkinnallinen. Emme voi ”vain lukea” mitä jossain asiassa kirjoitetaan, vaan jotta ymmärtäisimme mitä sanomalehti tai kokoamisohje tai Raamattu sisältää, tarvitsemme aina jonkinlaista tulkintaa. Korrespondenssin kannalta asiat voivat olla tosia tai epätosia vain lauseilla ja väittämillä, joilla on jonkinlainen semanttinen sisältö: vain sellaiset väitteet ja mallit ovat mielekkäitä joiden ”sisäisestä luonteesta” voidaan esittää kuvaus, joka voidaan koetella empiirisellä koejärjestelyllä. Kun malli esitetään muodossa, jossa tutkijat voivat sen ymmärtää samalla tavalla, ja tehdä kuvauksen pohjalta saman empiirisen todentamisen, varmistuu korrespondenssi ja syntyy tieteen intersubjektiivisuus.

Yleensä totuuden vastaavuusteorian kannattajat selittävät tosiasiat ihmismielestä riippumattomiksi. On käyty myös keskustelua siitä, voisiko vastaavuusteoreetikko väittää päinvastoin, ja sanoa tosiasioiden olevan riippuvaisia nimenomaan ihmismielestä. Joka tapauksessa vastaavuusteorioille on tyypillistä niiden ontologinen sitoumus tosiasioihin tai, yleisemmin, totuudentekijöihin. Läheisesti korrepondenssiteorioihin liittyy myös kielen kuvateoria.

Vastaavuusteoriat antavat monien tieteellisen realismin kannattajien mukaan hyväksyttävän totuuden määritelmän. Vastaavuusteoria vetoaa usein ajattelijoihin, joiden mielestä inhimillinen tiedonkeruu on todellisuuden tutkimista: tarjoavathan vastaavuusteorian olettamat tosiasiat juuri sellaisen olioluokan, jonka edellä mainittu puhetapa vaatii tuekseen.

Totuuden vastaavuusteoria kuvaa ehkä parhaiten arkipäiväistä käsitystä totuudesta. Vastaavuusteoriaa vastaan ja sen puolesta on väitelty filosofisessa kirjallisuudessa paljon, ilman että yksimielisyyttä sen hyväksyttävyydestä olisi saavutettu.

Totuuden yhteensopivuusteoriat

Totuuden yhteensopivuus- eli koherenssiteorioiden mukaan jokin väite on tosi, jos se on yhteensopiva muiden totuuksien kanssa. Esimerkiksi väitteen ”Suomi ei ole asukasmäärältään suuri valtio” totuus perustuu yhteensopivuusteoreettikkojen puhetavalla sen yhteensopivuudelle tavanomaisen maantieteellisen puheen kanssa.

Ongelmana yhteensopivuusteorioissa on, että voidaan laatia esimerkkejä uskomusjärjestelmistä, jotka ovat sisäisesti koherentteja, mutta kuitenkin harhaisia. Esimerkiksi unen maailma voi olla sisäisesti johdonmukainen, vaikka se on vain unta. Useimmat filosofit kuitenkin hyväksyvät sen, että uskomusten keskinäinen koherenssi on yksi edellytys uskomusten totuudenmukaisuudelle. Keskenään ristiriitainen uskomusjärjestelmä ei voi olla tosi.

Deflationistiset totuusteoriat

Deflationististen totuusteorioiden perusväittämä on, että käsite ”totuus” on joko tarpeeton tai turhan monimutkainen käsite. Deflationistiset totuusteoriat perustuvat sille huomiolle, että, esimerkiksi, väitteitä ”aurinko paistaa” ja ”on totta, että aurinko paistaa” voidaan käyttää ilmaisemaan sama asia. Näiden teorioiden mukaan seuraava kaava kertoo kaiken, mitä sanasta "totuus" on sanottava sen merkityksen antamiseksi (kirjain p pitää paikkaa väitelauseelle):

• "p" on tosi, jos ja vain jos p.

Yllä esitettyä kaavaa kutsutaan filosofisessa kirjallisuudessa usein sulkeidenpoistoskeemaksi (engl. disquotation schema). Deflationisti siis väittää, että kaikki mitä totuuden käsitteestä on sanottavissa väitteen ”aurinko paistaa” tapauksessa on, että ”aurinko paistaa” on tosi, jos ja vain jos aurinko paistaa.

Deflationistiset totuusteoriat eroavat korrepondenssiteorioista siinä, että ensin mainittujen mukaan jälkimmäiset teoriat antavat turhan monimutkaisen kuvauksen totuuden käsitteestä. Kun korrespondenssiteoreetikko esimerkiksi väittää, että totuuden käsitteen ymmärtämiseksi meidän on ymmärrettävä tosiasian käsite, väittää deflationisti puolestaan, että totuuden käsite on niin yksinkertainen, ettei sen ymmärtämiseksi tarvita mitään muuta kuin yllä mainittu sulkeidenpoistoskeema. Tähän eroon liittyy myös se, että korrespondenssiteorioilla on selvä ontologinen sitoumus: sitoumus tietyntyyppisten olioiden, tosiasioiden, olemassaoloon.

Deflationististen totuusteorioiden mukaan totuus ei ole sillä tavalla kiinnostava tai olennainen ominaisuus kuin esimerkiksi korrespondenssiteorian kannattajat ajattelevat. Erityisesti deflationistit kiistävät, että totuus olisi sellainen ominaisuus, että sitä tarvittaisiin tieteellisissä selityksissä.

Deflationistisista totuusteorioista on tunnistettavissa ainakin seuraavan tyyppisiä teorioita: totuuden redundanssiteoriat, minimalistiset totuusteoriat ja anaforiset totuusteoriat.

Voidaan sanoa, että deflationististen teorioiden yhteispiirre on se, että ne antavat sanalle "totuus" samanlaisen tehtävän ajattelussamme, mutta poikkeavat toisistaan siinä, että ne selittävät eri tavoin sen, kuinka sana "totuus" täyttää tämän tehtävän.

Pragmatistiset totuusteoriat

Pragmatististen totuusteorioiden eli totuuden menestyksellisyysteorioiden mukaan todet väitteet ovat sellaisia, että ne mahdollistavat menestyksellisen toiminnan. Pragmatismissa ”todellinen” ja ”totuus” ovat vain nimityksiä, jotka ovat käyttökelpoisia tutkimuksessa, mutta joita ei voi ymmärtää tutkimustilanteen ulkopuolella. Näin pragmatistit hylkäävät ajatuksen, jonka mukaan käsitysten tulisi kuvata todellisuutta ollakseen tosia. Sen sijaan käsitykset nähdään taipumuksina, jotka pätevöityvät tosiksi tai epätosiksi sen perusteella, kuinka hyödyllisiksi ne osoittautuvat tutkimuksessa ja käytännön toiminnassa.

Pragmatistit eivät kuitenkaan katso, että mikä tahansa mikä osoittautuu käytännölliseksi tai hyödylliseksi, tai mikä tahansa mikä auttaa selviytymään hetken, olisi katsottava todeksi. Esimerkiksi C. S. Peirce katsoi, että teoreettiset väittämät tulisi sitoa verifikaatiokäytäntöihin — eli tuli olla mahdollista tehdä ennusteita ja koetella niitä. Peircen mukaan totuuden määrittää tieteellisen yhteisön suorittaman tutkimuksen lopputulos. John Dewey katsoi, että kun jotakin asiaa sanotaan todeksi, se tarkoittaa sen olevan luotettava ja tulevan säilymään sellaisena kaikissa ajateltavissa olevissa tilanteissa. Deweyn mukaan todet käsitykset ovat sellaisia joiden avulla on mahdollista ”aktiivisesti uudelleen järjestää ympäristö niin, että poistetaan jokin häiriö tai hämmennys.”

Totuusrelativismi

Esittely

Yleensä totuusrelativismiksi käsitetään ne näkemykset, joiden mukaan jokin väite on tosi, jos se on tosi sen esittäjän edustamasta näkökulmasta. Näin ollen luokitus totuusrelativismiksi poikkeaa yllä esitetyistä luokituksista siinä, että totuusrelativisti nojaa intuitiiviseen käsitykseemme totuudesta, ja pyrkii kertomaan kuinka totuuden käsite tulisi ymmärtää julkisessa käytössä, kun sen yksityinen (relativisoitu) käyttö on ymmärrettävissä. Esimerkiksi koherenssiteoreetikko taas pyrkii kertomaan mitä totuus, julkinen tai yksityinen, pohjimmiltaan on. Usein totuusrelativistit esittävät relativisminsa tueksi myös näkemyksen yksityisestä totuudesta (korrepondenssi, koherenssi, jne.).

Totuusrelativismia on montaa eri tyyppiä. Yksinkertaisin, naiivi relativismi, väittää, että mikä tahansa väite on tosi, jos sen esittäjä vain uskoo niin. Naiivi relativisti ei erota totena pitämistä (puhujan asenne) ja totuutta (mahdollisesti puhujasta riippuva väitteen ominaisuus). Yleensä totuusrelativistin kannattaja haluaa tehdä selvän eron itsensä ja naiivin relativistin välille.

Totuuden konsensusteoriat ovat totuusrelativismia. Totuuden konsensusteorian mukaan väitteen totuus on tietyn sosiaalisen ryhmän yhdessä todeksi sopima asia (tosin yleensä ilman ääneen lausuttua kielellistä sopimusta). Konsensusteorian kannattaja voisi esimerkiksi kannattaa näkemystä jonka mukaan väitteen ”Moskovassa on pidetty olympialaiset” totuus perustuu sille, että asiasta vallitsee riittävä yksimielisyys niiden joukossa joiden mielipide lasketaan merkitseväksi (ehkä ei esimerkiksi lapset). Tätä näkemystä kannattaa harva. Onhan aina mahdollista, että enemmistö (tai jopa koko ihmiskunta) on jonkin asian suhteen väärässä.

Sosiaalinen konstruktivismi on äärimmäinen totuusrelativismin muoto. Sen mukaan totuus rakennetaan sosiaalisten prosessien myötä ja edustaa valtataistelua sosiaalisessa yhteisössä. Michel Foucaultin ajattelu edustaa suunnilleen tätä näkökantaa. Hänen mukaansa totuus on aina valtakamppailun alainen seikka. Totuus vaihtelee eri aikoina eri valtasuhteiden vallitessa, mutta mitään arviointiperustetta näiden eri totuuskäsitysten vertailemiseen ei ole.

Totuusrelativismin kannattajat saattavat nähdä totuusrelativismin ratkaisuna joihinkin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Sen on esimerkiksi ehdotettu sopivan hyvin yhteen suvaitsevaisen todellisuuskäsityksen kanssa.

Vasta-argumentteja

Totuusrelativismin ongelmaksi mainitaan usein se, että kahden eri puhujan väitteet voivat olla ristiriidassa toistensa kanssa, mutta silti tosia puhujien näkökulmista. Näin herää kysymys, kuinka totuusrelativistit voivat selittää aitojen erimielisyyksien olemassaolon esimerkiksi tieteessä. Toinen perinteinen vasta-argumentti totuusrelativismia vastaan perustuu kysymykselle totuusrelativistisen totuusteorian totuudesta: totuusrelativistin mukaan kaikki totuudet ovat vain totuuksia jostakin näkökulmasta, ja jos tämä pätee myös relativistisille totuusteorioille, ei relativisti voi toivoa vakuuttavansa muiden totuusteorioiden kannattajia.

Katso myös

• Totuudenkaltaisuus
• Totuudentekijä ja totuudenkantaja
• Totuusehto

Kirjallisuutta

Yleisteoksia

Suomeksi

• Hintikka, Jaakko: ”Totuuden ongelma”, Filosofian köyhyys ja rikkaus: Nykyfilosofian kartoitusta, s. 239-293. (Toimittaneet Janne Hiipakka ja Risto Vilkko) Helsinki: Art House, 2001. ISBN 951-884-302-3
• Kaila, Eino: Valitut teokset 2. (1936–58. Toimittanut ja johdannon kirjoittanut Ilkka Niiniluoto) Helsinki: Otava, 1992. ISBN 951-1-11381-X
• Lammenranta, Markus: ”Totuus”, Tietoteoria, s. 82–88. Helsinki: Gaudeamus, 1993. ISBN 951-662-572-X
• Niiniluoto, Ilkka: Johdatus tieteenfilosofiaan: Käsitteen- ja teorianmuodostus, s. 108–115. (2. painos 1984. – 3. painos 2002) Helsinki: Otava, 1980. ISBN 951-1-05435-X
• Niiniluoto, Ilkka: Tiede, filosofia ja maailmankatsomus: Filosofisia esseitä tiedosta ja sen arvosta. Helsinki: Otava, 1984. ISBN 951-1-08016-4
• Kieseppä, I. A. & Pihlström, Sami & Raatikainen, Panu (toim.): Tieto, totuus ja todellisuus: Kirjoituksia Ilkka Niiniluodon 50-vuotispäivän kunniaksi. Helsinki: Gaudeamus, 1996. ISBN 951-662-664-5

Englanniksi

• Blackburn, Simon & Simmons, Keith: Truth. Oxford: Oxford University Press, 1999.
• Engel, Pascal: Truth. Acumen, Chesham, 2002.
• Kirkham, Richard: Theories of Truth. MIT, Cambridge, 1995.
• Medina, José & Wood, David (toim.): Truth; Engagements Across Philosophical Traditions. Blackwell, 2005.
• Pitcher, George: Truth. Englewood Cliffs, Prentice-Hall, 1964.

Totuuden korrespondenssiteoriat

• Niiniluoto, Ilkka: Critical Scientific Realism. Oxford: Oxford University Press, 1999.
• O'Connor, Daniel John: The Correspondence Theory of Truth. London: Hutchinson, 1975.
• Wittgenstein, Ludwig: Tractatus logico-philosophicus eli loogis-filosofinen tutkielma. Porvoo: WSOY, 1971.

Totuuden koherenssiteoriat

• Walker, Ralph: The Coherence Theory of Truth. London: Routledge, 1989.

Deflationistiset totuusteoriat

• Brandom, Robert: Making It Explicit. Harvard, Cambridge, 1994.
• Field, Hartry: Truth and the Absence of Fact. Clarendon, Oxford, 2001.
• Grover, Dorothy: A Prosentential Theory of Truth. Princeton, Princeton, 1992.
• Horwich, Paul: Truth. Blackwell, Oxford, 1998.
• Ramsey, Frank Plumpton: On Truth. Kluwer, Dordrecht, 1991.

Pragmatistiset totuusteoriat

• James, William: Pragmatism. London: Longmans, 1907.
• James, William: Meaning of Truth. London.

Aiheesta muualla

Yleistä

• Dowden, Bradley & Swartz, Norman: Truth The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
• Glanzberg, Michael: Truth The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)

Totuusteoriat

• Candlish, Stewart: The Identity Theory of Truth The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
• David, Marian: The Correspondence Theory of Truth The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
• Halbach, Volker: Axiomatic Theories of Truth The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
• Kremer, Philip: The Revision Theory of Truth The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
• Stoljar, Daniel & Damnjanovic, Nic: The Deflationary Theory of Truth The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
• Swoyer, Chris: Relativism The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
• Young, James O.: The Coherence Theory of Truth The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)