Charles S. Peirce

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Charles Sanders Peirce
Länsimainen filosofia
1800-luku, 1900-luku
Charles Sanders Peirce
Charles Sanders Peirce
Syntynyt 10. syyskuuta 1839, Cambridge, Massachusetts, Yhdysvallat
Kuollut 19. huhtikuuta 1914, Milford, Pennsylvania
Koulukunta pragmatismi, semiotiikka, objektiivinen idealismi, fallibilismi
Vaikutusalueet logiikka, semiotiikka, tietoteoria, ontologia, matemaattinen logiikka, metafysiikka, tieteenfilosofia,mielenfilosofia, fenomenologia, matematiikan filosofia, psykologian filosofia, uskonnonfilosofia

Charles Sanders Peirce (10. syyskuuta 1839 Cambridge, Massachusetts, Yhdysvallat19. huhtikuuta 1914 Milford, Pennsylvania Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen filosofi, loogikko, tiedemies ja yleisnero.[1] Hänet tunnetaan erityisesti filosofisen pragmatismin alullepanija, työstään matemaattisen logiikan saralla, semioottisista tutkimuksistaan (esimerkiksi trikotomisen merkin käsitteen kehittämisestä), fallibilistisesta ja realistisesta tieteenfilosofiastaan sekä saksalaisesta idealismista ja Darwinin evoluutioteoriasta vaikutteita saaneen objektiivista idealismia edustavan metafyysisen järjestelmän kehittäjänä. Peircen filosofian keskiössä on hänen kolmen kategorian oppinsa, jonka oikeuttamiseksi Peirce kehitti Edmund Husserlin fenomenologiaa muistuttavan niin ikään "fenomenologiaksi" ja myöhemmin "faneroskopiaksi" (phaneroscopy) kutsumansa opin.[2][3] Peircen tieteellinen työ kattoi kuitenkin filosofian ja logiikan lisäksi myös monia muita aloja, esimerkiksi luonnontieteitä, matematiikkaa ja psykologiaa, ja vaikka Peirce tunnetaan nykyään lähinnä filosofina ja loogikkona, hän ei koskaan toiminut palkkatyössä tai tutkijanvirassa näillä aloilla. Hänet tunnettiin omana aikanaan lähinnä luonnontietelijänä. Tälläkin saralla hän oli innovatiivinen, esimerkiksi tehden uudistuksia tilastollisiin tutkimusmetodeihin.

Nykyään Peirce tunnustetaan yleisesti yhdeksi suurimmista ellei suurimmaksi koskaan eläneeksi amerikkalaiseksi filosofiksi, ja jotkut ovat rinnastaneet hänet jopa Aristoteleeseen ja Leibniziin.[4] Matemaatikko ja tieteen popularisoija Keith Devlin on kutsunut Peirceä yhdeksi suurimmista koskaan eläneistä filosofeista.[5] Matemaattisen logiikan alalla häntä pidetään yhtenä merkittävimmistä koskaan eläneistä tutkijoista, ja Robert Burchin mukaan Peircen loogis-matemaattinen työ on "laajudessaan ja omaperäisyydessään lähestulkoon vailla vertaistaan".[6] Peirce esimerkiksi julkaisi kaksi vuotta ennen Gottlob Fregen Begriffsschrifin julkaisua artikkelin, jossa esitteli vahvuudeltaan Fregen järjestelmää vastaavan loogisen syntaksin. Lisäksi Peirceä pidetään yhtänä merkittävimmistä ellei kaikkein merkittävimpänä semiootikoista.[7] Itse Peirce piti itseään ensisijaisesti loogikkona, ja logiikka oli hänelle enemmän tai vähemmän semiotiikan synonyymi.[8] Matemaattista logiikkaa Peirce kutsui logiikan matematiikaksi.[9]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peirce syntyi 10. syyskuuta 1839 yliopistokaupunki Cambridgessä Massachusettsin osavaltiossa. Hänen vanhempiaan olivat Sarah ja Benjamin Peirce. Isä Benjamin oli matematiikan ja tähtitieteen professori Harvardin yliopistossa, oman aikansa merkittävin yhdysvaltalainen matemaatikko. Ollessaan vasta 12-vuotias Peirce luki vanhemman veljensä kopion Richard Whatelyn Elements of Logic-teoksen, joka oli aikansa johtava logiikan oppikirja, mistä sai hänen koko elämän kestänyt logiikkaan ja päättelyyn kohdistunut intohimonsa.[10] Peirce kiinnostui myös luonnontieteistä ja filosofiasta hyvin nuorena ja luki esimerkiksi Friedrich Schilleriä ja Immanuel Kantia[11].

Peirce opiskeli Harvardissa ja suoritti tutkinnon kemiassa 1863.[12] Harwardissa saivat alkunsa myös hänen elinikäiset ystävyytensä Francis Ellingwood Abbottin, Chauncey Wrightin ja William Jamesin kanssa. Peircen akateeminen ura kuitenkin kariutui, mihin vaikutti eräs Peircen yksityiselämään liittynyt skandaali, ja se, että Harvardin presidenttinä vuosina 1869-1909 toiminut Charles William Eliot oli muodostanut Peircestä hyvin kielteisen mielipiteen ja toistuvasti esti auktoriteetillaan kaikki ehdotukset Peircen työllistämiseksi yliopistolliseen toimeen.

Ura tiedemiehenä ja tutkijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1859-1891 Peirce työskenteli joukossa tieteellisiä tutkimuslaitoksia United States Coast Surveyn palkollisema,[13] nauttien vaikutusvaltaisen isänsä suojelua tämän kuolemaan saakka 1880, mitä kautta Peirce myös säästyi osallistumiselta Yhdysvaltojen sisällissotaan. Osana tutkimustyötään Peirce vieraili viidesti Euroopassa, ensimmäisen kerran vuonna 1871 osana auringon pimennystä havainnoimaan mennyttä ryhmää. Euroopassa Peirce tutustui henkilökohtaisesti Augustus de Morganiin, William Stanley Jevonsiin ja William Kingdon Cliffordiin, brittiläisiin matemaatikoihin ja loogikoihin, joiden ajatukset olivat lähellä hänen omiaan. Vuosina 1869 Peirce toimi assistanttina Harvardin astronomisessa observatoriossa, työskennelle tähtien kirkkauden ja linnunradan muodon määrittämisen ongelmien parissa.[14] Huhtikuussa 1877 hänet äänestettiin jäseneksi National Academy of Sciences -akatemiaan.[15]

1880-luvulla Peircen välinpitämättömyys byrokratiaa kohtaan lisääntyi ja hänen aikataulunsa venyivät. Hän omisti yhä suuremman osan ajastaan filosofisille tutkimuksilleen ja kirjoitti vuosina 1883-1909 tuhansia artikkeleita filosofiasta, logiikasta ja tieteestä Century Dictionary-ensyklopediaan. [16] Vuonna 1885 paljastui, että Coast Surveyn henkilökunta oli syyllistynyt julkisten varojen väärinkäyttöön. Peirce vapautettiin lopulta syytteistä, mutta laitoksen ylitarkastaja Julius Hilgard erotettiin virastaan. Peirce kuitenkin irtisanoutui ylitarkastaja Thomas Corwin Mendenhallin kehoituksesta. Peirce ajautui työttömäksi, eikä koko loppuelämänsä aikana saanut nauttia vakituisesta palkkatyöstä.

Vuonna 1879 Peirce sai toiminimityksen luennoidakseen logiikasta John Hopkins yliopistossa, missä Peircen työtä kohtaan osoitettiin suurta mielenkiintoa. Kyseessä oli Peircen uran ainoa toiminimitys yliopistomaailmassa.[17] Peircen elämänkerran kirjoittaneen Brentin mukaan Peirce ei koskaan osannut epäillä, että hänen yrityksensä päästä osalliseksi apurahoista tai akateemisista viroista kariutuivat toistuvasti kanadalais-amerikkalaisen Simon Newcombin peitetyn vastustuksen vuoksi.[18] Brent myös epäilee, että Peircen epäonneen vaikutti hänen vaikea persoonallisuutensa.[19]selvennä Keith Devlin sitä vastoin katsoo, että Peirce oli liiaksi edellä aikaansa, jotta akateeminen valtavirta olisi kyennyt ymmärtämään ja arvostamaan hänen työtään.[5]

Selvää kuitenkin on, että Peircen yksityiselämä vaikeutti hänen urakehitystään. Kun Peircen ensimmäinen vaimo Melusina Fay Peirce oli jättänyt hänet vuonna 1875,[20], Peircellä ja hänen tulevalla toisella vaimollaan Juliette Peircellä oli suhde ensimmäisen avioliiton ollessa edelleen voimassa. Vaikka Peircen välit ensimmäiseen vaimoonsa olivat jo katkenneet ja vaikka hän nai Julietten saatuaan eron Zinasa vuonna 1883, Viktoriaanisessa Uudessa Englannissa tapaus oli huomattava skandaali. Newcomb sai aikaan Peircen irtisanomisen vuonna 1884 sillä perusteella, että tämä oli elänyt ja matkustanut yhdessä naisen kanssa, jonka kanssa ei ollut avioitunut, vieläpä entisen avioliiton ollessa voimassa.[21]

Filosofiset ja tieteelliset julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työskennellessään Coast Survayn palveluksessa, Peirce julkaisi joukon tieteellisiä ja tieteen metodologiaa käsitteleviä kirjoituksia muun muassa Coast Surveyn omassa julkaisussa että American Journal of Mathematics -lehdessä.

Vuonna 1870 Peirce julkaisi pitkän matemaattista logiikkaa käsittelevän artikkelin "Description of a Notation for the Logic of Relatives, Resulting from an Amplification of the Conceptions of Boole's Calculus of Logic" Memoirs of the American Academy of Arts and Sciences -julkaisussa. Artikkelissa Peirce esitteli ensimmäinä historiassa, kaksi vuotta ennen Fregen Begriffschrift, täydellisen syntaksin minkä hyvänsä paikkaluvun relaatioiden logiikalle.[22][23]

Peirce kirjoitti ja julkaisi tänä valmistumistaan seuranneena ajanjaksona myös filosofisia tutkimuksiaan. Näistä vaikutusvaltaisin lienee ollut Popular Science Monthly -lehdessä julkaistu artikkeli "How to Make our Ideas Clear" (1878), jota voidaan pitää pragmatistisen filosofian perustavana kirjoituksena.[24] Samassa lehdessä osana samaa "Illustrations of the Logic of Science" -julkaisusarjaa julkaistiin myös tieteenfilosofian kannalta merkittävät kirjoitukset "Fixation of Belief" (1877), "The Doctrine of Chances" (1878) ja "Induction, Deduction and Hypothesis" (1978).

Myös vuodet 1967-1969 olivat Peircen filosofisen uran kannalta merkittäviä. Peircen kirjoitukset "On a New List of Categories", jossa Peirce ensimmäisen kerran esitteli kolme kategoriaansa julkaistiin vuonna 1968, The Proceedings of the American Academy of Arts and Sciences (PAAAS) -lehdessä osana julkaisusarjaa, johon kuului yhteensä viisi artikkelia, joista useimmat käsittelivät matemaattista logiikkaa.

Niin ikään filosofisesti merkittävät kirjoitukset "Nominalism versus Realism", "Questions concerning certain Faculties claimed for Man" ja "What is Meant by 'Determined'", ja "Grounds of Validity of the Laws of Logic: Further Consequences of Four Incapacities" julkaistiin vuonna 1869. Kaikki tämän julkaisusarjan kirjoitukset julkaisi Journal of Speculative Philosophy.

Suurin osa Peircen aikakauden filosofista ja muuta tuotantoa on kuitenkin julkaistu vasta postuumisti.

Myöhäiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arisbe in 2011

Vuonna 1887 viidettäkymmenettä ikävuottaan lähestyvä Peirce käytti osan perinnöstään ja osti Pensylvaniasta läheltä Milfordin kaupunkia 8 neliökilometrin tilan, joka ei koskaan tuottanut hänelle taloudellista voittoa.[25] Peirce muutti vaimoineen tilalla sijainneeseen 1854 rakennettuun suurikokoiseen maalaistaloon, joka remontoitiin ulkoasua myöten Peircen suunnitelmien mukaan. Peircet elivät Charlesin "Arisbeksi" nimeämällä tilalla lopun elämäänsä,[26] toistuvasti köyhyydestä ja puutteesta kärsien; Peirce omistautui filosofisille tutkimuksilleen, eikä tilan taloudenpito mennyt lainkaan hänen epärealististen suunnitelmiensa mukaan, ja pian pariskunnalla ei ollut varaa kustantaa edes talonsa lämmitystä talvella, ja he joutuivat syömään paikallisen pankkiirin lahjoittamaa vanhaa leipää. Peircen veli James Mills Peirce, hänen naapurinsa ja muutamat muut ihmiset selvittivät lopulta Peircen omaisuusverot ja kiinnitykset.[27] Peirce itse sai vähäisiä tuloja lähinnä muutamista insinööritieteellisistä konsultaatiotehtävistä ja kirjoittamistaan arvosteluista The Nation-lehteen. Peirce teki myös käännöksiä Smithsonian Institutionille.

Vaikka Peirce joutui kokemaan välillä kovia viimeisinä vuosikymmeninään, aikakausi oli kuitenkin samalla filosofisesti hänen tuotteliaintaan, vaikka Peirce ei saanutkaan ainuttakaan aloittamistaan kirjaprojekteista valmiiksi.[28] Peircen Monist-lehdessä 1890-luvulla julkaisemansa esseesarja, samoin kuin suurin osa hänen semioottisista ja pragmatismia käsittelevistä kirjoituksistaan ja hänen kypsä diagrammaattinen logiikkansa syntyivät juuri Arisbessä.

Monist-lehden kaiken kaikkiaan neljästätoista artikkelista koostuneesta julkaisusarjasta on kiittäminen tuomari Francis C. Russellia, joka esitteli Peircen lehden toimittajalle Paul Caruselle ja omistajalla Edward C. Helelerille. [29] Näiden kirjoitusten lisäksi Peirce julkaisi lukuisia artikkeleja Baldwinin Dictionary of Philosophy and Psychology -teokseen vuosina 1901-5. Tosin noin puolet Peircen nimissä olevista artikkeleista näyttäisivät olevan Christine Ladd-Franklinin käsialaa.[30] Peirce myös anoi apurahaa kirjan kirjoittamista varten vastaperustetusta Carnegie instituutista, mutta anomus hylättiin, syypäänä tälläkin kertaa Newcomb.[31]

Hänen vanha ystävänsä ja ihailijnsaa William James auttoi Peirceä suuresti hänen vaikeimpina vuosinaan. James muun muassa järjesti Peircelle tilaisuuden pitää kaksi luentosarjaa lähellä Harvardia (1898 ja 1903), mistä hänelle myös maksettiin.[32] Ja mikä olennaisinta, James kirjoitti 1907-10 välillä joka vuosi ystävilleen Bostonin älymystöpiireissä pyynnön tukea Peirceä taloudellisesti. Syntyi rahasto, jota jatkettiin myös Peircen kuoleman jälkeen, sillä hänen leskensä jatkoi elämäänsä Arisbessä. James myös omisti kirjansa Will to Believe Peircelle, ja Peirce testamenttasi omaisuutensa Jamesin vanhimmalle pojalle, siltä varalta, jos hänen vaimonsa Juliette sattuisi kuolemaan ennen häntä.[33]

Peirce kuoli Milfordissa Pensylvaniassa 19. huhtikuuta 1914, kaksikymmentä vuotta ennen vaimoaan. Peircellä ei ollut lapsia kummassakaan avioliitossa.[34]

Filosofiset ja tieteelliset julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mitä tulee julkaistuun tuotantoon, Peircen myöhäisen kauden tunnetuimmat artikkelit ovat hänen The Monist -lehdessä vuosina 1891-3 julkaisemansa esseet, joissa Peirce esitteli "synekistisen" objektiivista idealismia edustavan hänen kolmen kategoriansa metafyysiselle tulkinnalle perustuvan oppinsa. Esimerkiksi esseet "The Architecture of Theories" (1891), "The Law of Mind" (1892), "Man's Glassy Essence" (1892) ja "Evolutionary Love" (1893) julkaistiin Monist-lehdessä. Monist-sarjan artikkelit on sittemmin uudelleenjulkaistu sellaisenaan esmerkiksi Essential Peirce I -artikkelikokoelmassa ja ne voi lukea ilmaiseksi verkosta esimerkiksi internet archive (archive.org) sivustosta.

Monist-lehti julkiaisi myöhemmin myös Peircen muita kirjoituksia, muun muassa logiikkaa käsittelevät "The Regenerated Logic" (1896) "The Logic of Relatives" (1897), ja pragmatismia käsittelevät "What Pragmatism Is" (1905), "Issues of Pragmaticism" (1905) ja "Prolegomena To an Apology For Pragmaticism" (1906).

Peirce julkaisi myös kuuden esseen sarjan viikottain ilmestyvässä "uskonnon ja tieteen yhteensovittamiselle" omistetussa Open Court -lehdessä. Näissä vähemmän tunnetuissa kirjoituksissaan, jotka löytyvät archive.org -sivustolta, Peirce käsitteli paitsi logiikkaa ja metafysiikkaa, myös eettisiä, rikosoikeudellisia ja teologisia kysymyksiä.

Lisäksi Peirce julkaisi artikkeleita seuraavissa julkaisuissa: Proceedings of the American Society for Psychical Research, The American Journal of Psychology, Educational Review, The New York Evening Post ja Popular Science Monthly.

Suurin osa Peircen filosofista ja tieteellistä tuotantoa jäi kuitenkin julkaisematta. Artikkelijulkaisujen lisäksi Peircelle tarjotuit silti mahdollisuus esitellä ajatuksiaan luentosarjoissa. Lokakuun 1892 ja tammikuun 1893 välillä Peirce piti kahdentoista luennon sarjan otsikolla "The History of Science" Massachusettsin Lowell-yliopistossa; vuonna 1898 Peirce piti luennon otsikolla "Reasoning and the Logic of Things" Cambridgessä pidetyssä konferenssissa; keväällä 1903 Peirce piti Harvardissa pragmatismia käsittelevän luentosarjan, ja saman vuoden marras- ja joulukuussa Peirce piti toisen luentosarjan Lowellin yliopistossa otsikolla "Some Topics of Logic bearing on Questions now Vexed"; vuonna 1905 Peirce piti Adirondack Summer School Lectures -nimikkeellä tunnetun luentosarjan; ja vuoden 1907 huhtikuussa esiintyi viimeisen kerran akateemiselle yleisölle Harvardissa Filosofisella klubilla pitäen "Logical Methodeutic"-nimellä otsikoidun sarjan esitelmiä. Esimerkiksi toisen Lowell-luentosarjan ja Harvardissa pidetyn pragmatismi-sarjan artikkelimuotoisia muistiinpanoja on julkaistu esimerkiksi Essential Peirce 2 -kokoelmassa. Peirce esittelee näissä kirjoituksissaan muun muassa semioottisia käsitteitään, mitä kautta ne ovat varsin vaikutusvaltaisia semiootikan piirissä.

Peirce julkaisu kuitenkin vain pienen osan tuotannostaan, ja esimerkiksi Collected Papers -kokoelma sisältää myös lukuisia aikaisemmin julkaisemattomia kirjoituksia. Peircen kaikkea tuotantoa ei edelleenkään ole julkaistu, mutta se tulee sisältymään edelleen keskeneräiseen Writings-kokoelmaan.

Tieteiden luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huolimatta tuotantonsa hajanaisuudesta, Peirce oli ajattelijana systeeminrakentaja Aristoteleen tai Leibnizin tapaan. Eräs osoitus Peircen ajattelun systematisoivista pyrkimyksistä on hänen tieteiden luokittelujärjestelmänsä. Peirce jakoi tieteet ensinnäkin "tutkimuksellisiin" tieteisiin (sciences of discovery) ja kertauksellisiin tieteisiin (sciences of review). Näistä ensiksi mainittu jakautuu kahteen pääluokkaan: matematiikkaan ja positiivisiin tieteisiin. Positiiviset tieteet jakautuvat niin ikään kahteen pääluokkaan, toisaalta filosofiaan, toisaalta erityistieteisiin, jotka Peirce niin ikään jakoi kahteen pääryhmään, luonnontieteisiin (physics) ja hengentieteisiin (psychics).

Sciences of Discovery

(1) Matematiikka
(A) Mathematics of Logic
(B) Mathematics of Discrete Series
(C) Mathematics of Continua and Pseudo-Continua
(2) Positiiviset tieteet
(A) Filosofia (caenoscopy)
(I) Fenomenologia (phenomenology, phaneroscopy)
(II) Normatiiviset tieteet
(i) Estetiikka
(ii) Etiikka
(iii) Logiikka (logick, semeiotics)
(a) Filosofinen kielioppi (philosophical grammar, speculative grammar)
(b) Kriittinen logiikka (critic, critical logic)
(c) Metedeutiikka (methodeutic)
(III) Metafysiikka
(B) Erityistieteet (idioscopy)
(I) Luonnontieteet (physics)
(II) Hengentieteet (psychics)

Sciences of Review

Filosofia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Logiikka ja normatiiviset tieteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

William James kutsui Peirceä pragmatismin isäksi. Jamesin kunniaksi Peirce lisäsi nimeensä etunimen Santiago ("pyhä Jaakob" eli "pyhä James" espanjaksi), niin että hänen koko nimensä kuului Charles Santiago Sanders Peirce. Peirce suhtautui kuitenkin hyvin kriittisesti niihin lukuisiin pragmatismin ajattelun muotoihin, joita hänen ajattelunsa oli innoittanut, mukaan lukien ystävänsä Jamesin filosofia. Tämän vuoksi hän nimesi oman oppinsa uudelleen "pragmatisismiksi" vitsaillen, että näin ruma nimi suojelee nimeä kaappaajia vastaan.

Peirce kutsui pragmatismiaan myös abduktiologiikaksi. Abduktio eroaa induktiosta ja deduktiosta siten, että siinä syllogismin tulos on premissien perusteella tehtävä kohtuullinen olettamus, ei välttämätön tai todennäköinen johtopäätös.

Peirce on yksi ensimmäisistä suurista semiootikoista. Hän piti kaikkia filosofisia ongelmia semioottisina ja päätyi omintakeiseen merkkiteoriaan, jossa kolmijakoisuudella on keskeinen osa. Jaon perusteena ovat fenomenologiset kategoriat ensiys (engl. Firstness), toiseus (Secondness) ja kolmannuus (Thirdness). Ne kuvaavat fenomenologista kokemuksen rakennetta: ensiys on hetkellinen, välitön tunne; toiseus perustuu toiminnan ja vastavaikutuksen dynamiikkaan ja viittaa menneisyyteen; ja kolmannuus kohdistuu tulevaisuuteen ja mahdollistaa tulevaisuuden ennakoinnin. Päättelylajeista abduktio edustaa ensiyttä, induktio toiseutta ja deduktio kolmannuutta.[35]

Merkin määrittelemiseen tarvitaan kolme aspektia: ulkoinen kohde (object), varsinainen merkki (representamen) sekä tulkinnos (interpretant), eräänlainen toisen asteen merkki, joka viriää vastaanottajan tajunnassa ensimmäisen merkin vaikutuksesta. Jokainen näistä aspekteista jakaantuu edelleen kolmeen luokkaan: merkki voi olla suhteessa merkitsijään itseensä laatumerkki (qualisign), yksmerkki (sinsign) tai ohjamerkki (legisign); suhteessa kohteeseensa se taas voi olla ikoni (Icon), indeksi (Index) tai symboli (Symbol); tulkinnos voi olla reema (Rheme), propositio (Dicent) tai argumentti (Argument).[36]

Metafysiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peircen evolutiivinen metafysiikka on oleellisessa yhteydessä hänen kategoriaoppiinsa ja semiotiikkaansa. Peircen kategoriat ovatkin oleellisesti sukua Hegelin järjestelmälle. Peirce kutsuikin oppiaan myös objektiiviseksi idealismiksi. Hän kirjoitti artikkelissaan "Teorioiden arkkitehtuuri" (1891) seuraavasti:

"Ainut järjellinen teoria maailmankaikkeudesta on objektiivinen idealismi, jonka mukaan aine on lamaantunutta henkeä, piintyneitä tottumuksia, joista on tullut luonnonlakeja."[37]
("The one intelligible theory of the universe is that of objective idealism, that matter is effete mind, inveterate habits becoming physical laws."[38])

Virke tarkoittaa, että aine on "urautunutta" tai "kaavaan kangistunutta" mieltä, jossa "paatuneet" tavat muuttuvat luonnonlaeiksi ja että tuollaisen objektiivisen idealismin avulla maailmankaikkeutta voidaan ymmärtää järkevästi ja käsitettävästi.

Hänen käsityksensä maailmankaikkeudesta oli panteistinen, jonka hän sovitti Darwinin näkemykseen evoluutiosta.[39]

Peirce esitti myös yleisellä tasolla matematiikkaan ja fysiikkaan liittyviä spekulaatioita, jotka olivat hieman samansuuntaisia kuin myöhemmin Ernst Machin ja Albert Einsteinin suhteellisuusteoriat. Ei ole osoitettu että Peircen ajatuksilla olisi ollut suoraa vaikutusta kumpaankaan, mutta niiden voidaan katsoa osoittavan että filosofinen pohja suhteellisuusteorialle oli "ilmassa" vuosisadan vaihteessa. Einstein sitten esitti suhteellisuusteoriasta matemaattisen muotoilun, joka osoittautui oikeaksi. Sittemmin fyysikko Lee Smolin on puolustanut näkemyksiä kosmisesta evoluutiosta ja luonnonlakien suhteellisuudesta (ne ovat evoluutioprosessin tulosta, eivät absoluutteja), ja tunnustanut Peircen tämän ajattelun isäksi.

Peircen synnyinkoti Cambridgessä on nyt Lesley Universityn käytössä.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peircen laajaa kirjallista tuotantoa ei ole vieläkään julkaistu kokonaan. Aikaisempia osittaisjulkaisuja ovat mm. Collected Papers (lyh. CP) ja Essential Peirce (lyh. EP). Kriittisestä laitoksesta Writings of Charles S. Peirce: A Chronological Edition (1982–) on ilmestynyt tähän mennessä kuusi osaa. Laitosta valmistellaan Indianan yliopistossa.[40]

Englanniksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Collected Papers of Charles Sanders Peirce 1–8 (toim. Charles Hartshorne ym.). Harvard University Press, Cambridge (Mass.). 1931–58.
  • The New Elements of Mathematics by Charles S. Peirce 1–4 (toim. Carolyn Eisele). Mouton Publishers, Haag. 1976.
  • The Essential Peirce. Selected Philosophical Writings 1–2 (toim. Nathan Houser ym.). Indiana University Press, Bloomington. 1992–1998.

Suomeksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Johdatus tieteen logiikkaan ja muita kirjoituksia. Valinnut ja suomentanut Markus Lång. Vastapaino, Tampere 2001. ISBN 951-768-080-5
  • Mikä merkki on? (What Is a Sign?) Suomentaneet Mats Bergman ja Sami Paavola. — Ajatus 58 (2001), s. 9–19.
  • Luonnos tieteiden luokitteluksi (An Outline Classification of the Sciences). Suomentanut Markus Lång. — Synteesi 4/2003, s. 2–5.
  • Oppisanaston etiikkaa (The Ethics of Terminology). Suomentanut Markus Lång. — Synteesi 4/2003, s. 6–9.
  • Kolme esseetä päättelystä. Suomentaneet Ahti-Veikko Pietarinen ja Lauri Snellman. – Niin & näin 2/2005, s. 38–41.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. De Waal, Cornelis: ”1.1 The Birth of a Polymath”, Peirce: Guide for the Perplexed. Bloomsbury Academic, 2013.
  2. Tiercelin, Claudine: Introduction: Peirce ou la philosophie comme science LA PENSÉE-SIGNE: Études sur C. S. Peirce. 2013. Collège de France.
  3. Spiegelberg, Herbert: Husserl's and Peirce's Phenomenologies: Coincidence or Interaction. Philosophy and Phenomenological Research Vol. 17, No. 2, ss. 164-185, 1956.
  4. De Waal, Cornelis: ”1.1 The Birth of a Polymath”, Peirce: A Guide for the Perplexed. Bloomsbury Academic, 2013.
  5. a b Keith Devlin .: ”Symbols of Progress”, The Math Gene. Basic Books, 2000. Teoksen verkkoversio.
  6. Burch, Robert: Charles Sanders Peirce Stanford Encyclopedia of Philosophy. 2017. Stanford.
  7. Boyer, Carl: Tieteiden kuningatar: Matematiikan historia osa II, s. 811. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Art House, 1994. ISBN 951-884-158-6.
  8. Burch, Robert: Charles Sanders Peirce Stanford Encyclopedia of Philosophy.
  9. Burch, Robert: Charles Sanders Peirce Stanford Encyclopedia of Philosophy.
  10. Fisch, Max, "Introduction", W 1:xvii, ks. kohta "One episode".
  11. O'Connor, J. J. & E. F. Robertson: Charles Sanders Peirce MacTutor History of Mathematics archive. School of Mathematics and Statistics, University of St Andrews, Scotland.
  12. "Peirce, Charles Sanders" (1898), The National Cyclopedia of American Biography, v. 8, s. 409.
  13. Burch, Robert (2001, 2010), "Charles Sanders Peirce", Stanford Encyclopedia of Philosophy.
  14. Moore, Edward C., and Robin, Richard S., eds., (1964), Studies in the Philosophy of Charles Sanders Peirce, Second Series, Amherst: U. of Massachusetts Press. On Peirce the astronomer, see Lenzen's chapter.
  15. B:367
  16. See "Peirce Edition Project (UQÀM) - in short" from PEP-UQÀM.
  17. In 1885 (B:369); in 1890 and 1900 (B:215, 273); in 1891 (B:215–16); and in 1892 (B:151–2, 222).
  18. B:150–4, 195, 279–80, 289
  19. B:xv
  20. B:98–101
  21. B:150–1, 368
  22. Peirce, Charles S.: Description of a Notation for the Logic of Relatives, Resulting from an Amplification of the Conceptions of Boole's Calculus of Logic. Memoirs of the American Academy of Arts and Sciences 9: 317–378. Uudelleenjulkaistu CP 3.45–149 ja W 2:359–429., 1870.
  23. Robert Burch: Charles Sanders Peirce Stanford Encyclopedia of Philosophy. 2017.
  24. Albert Atkin: Charles Sanders Peirce: Pragmatism Internet Encyclopedia of Philosophy.
  25. B:191-2, 217, 270, 318, 321, 337.
  26. B:369–74
  27. B:271
  28. B:371
  29. B:205–6
  30. B:374–6
  31. B:279–89
  32. B:261–4, 290–2, 324
  33. B:306–7 & 315–6
  34. B:77
  35. Tarasti 1990: 26–27.
  36. Tarasti 1990: 28–29; Peirce 2001: 422–423.
    Lähteessä Peirce 2001 käytetään suomennoksia kuva (Icon), osoitin (Index), tunnus (Symbol), sanomus (Dicent) ja peruste (Argument).
  37. Peirce 2001: 266.
  38. Peirce, C. S.: Collected Papers of Charles Sanders Peirce 1–6, Charles Hartshorne and Paul Weiss (eds.), 6.25
  39. Burks, Arthur W. (1996): Peirce’s evolutionary pragmatic idealism. Synthese, volume 106, Number 3 / March, 1996. Springer.
  40. The Peirce Edition Project, Indianan yliopisto

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Peirce, C. S.: Collected Papers of Charles Sanders Peirce, vols. 1–6, Charles Hartshorne and Paul Weiss (eds.), vols. 7–8, Arthur W. Burks (ed.), Harvard University Press, Cambridge, MA, 1931–1935, 1958. [”CP.”]
  • Tarasti, Eero: Johdatusta semiotiikkaan: Esseitä taiteen ja kulttuurin merkkijärjestelmistä. Helsinki: Gaudeamus, 1990. ISBN 951-662-512-6.
  • Thellefsen, Torkild – Sørensen, Bent (toim.): Charles Sanders Peirce in His Own Words: 100 Years of Semiotics, Communication and Cognition. Semiotics, Communication and Cognition, 14. Berlin: Walter de Gruyter, 2014. ISSN 1867-0873. ISBN 978-1-61541-753-5.
  • Tiercelin, Claudine: La pensée signe: Études sur C. S. Peirce. Collège de France, 2013. ISBN 9782722602335.
  • Waal, Cornelis, de: Peirce: A Guide for The Perplexed. Bloomsbury Academic, 2013. ISBN 9781847065155.
  • Waal, Cornelis de – Skowroński, Krzysztof Piotr (toim.): The Normative Thought of Charles S. Peirce. New York: Fordham University Press, 2012. ISBN 978-0-8232-4244-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta: