Osuuspankki (yhtiömuoto)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Osuuspankki (lyhenne op.[1]) on yhtiömuoto, jolla harjoitetaan osuuskuntamuotoista luottolaitos- ja pankkitoimintaa. Osuuspankin asiakkaat voivat liittyä sen jäseniksi, jolloin he omistavat osuuden pankista. Osuuspankit eroavat liikepankeista ja säästöpankeista yhtiömuodon ja myös osuustoiminnallisuuden osalta.

Osuuspankkiryhmät Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

OP:n Vallilan konttori

Suomessa toimii nykyisin kaksi kilpailevaa osuuspankkien yhteenliittymää.

  • OP muodostuu alueellisista osuuspankeista. Ryhmä sai alkunsa osuuskassoista 1902. Osuuspankkimuotoisten pankkien lisäksi ryhmässä toimii osakeyhtiömuotoinen liikepankki OP Pankki Oy.
  • POP Pankki -ryhmä erosi muista osuuspankeista 1997, kun osa paikallisista osuuspankeista jättäytyi osuuspankkien tiivistyneestä yhteistyöstä pois.

Molemmat ryhmät toimivat valtakunnallisesti, tosin OP:n toimialue on laajempi. Itsenäiset osuuspankit ovat usein ns. paikallispankkeja samoin kuin säästöpankit.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osuuskassat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Osuuskassa

Osuuskassat edelsivät osuuspankkeja. Ensimmäiset osuuskassat aloittivat toimintansa 1903. Osuuskassojen tarkoitus oli myöntää lainoja maatalouden kehittämistä varten. Myöhemmin niiden toiminta laajeni muihinkin lainoihin ja talletuksiin.

Nykyisin toimivista osuuspankeista vanhin on Loimaalla toimiva Niinijoen Osuuspankki. Pankin perustamiskokous pidettiin 12.11.1902 ja sen muut perustamistoimet saatiin valmiiksi 1903.[2][3]

Osuuskassoista osuuspankeiksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1970 alussa uuden pankkeja koskevan lainsäädännön voimaan tullessa osuuskassat muuttuivat osuuspankeiksi. Hallituksen pyrkimyksenä oli saada kaikille pankkilaitostyypeille – osuuspankeille, säästöpankeille ja liikepankeille – samantapaiset vaatimukset ja velvollisuudet. Muutoksia tuli mm. osuuspankkien sääntöihin, omistussuhteisiin, vakavaraisuuteen, vakuusrahastoon ja kiinteistöomistukseen. Muutoksen yhteydessä Osuuskassojen Keskus Oy:stä tuli Osuuspankkien Keskuspankki Oy (OKO), Osuuskassojen Keskusliitosta Osuuspankkien Keskusliitto ja Osuuskassajärjestöstä Osuuspankkijärjestö.[4]

Osuuspankkien ensimmäisenä toimintavuonna 1970 Suomessa oli 445 osuuspankkia.[5]

Osuuspankkien haasteena oli 1970-luvulla heikko vakavaraisuus. Vakavaraisuusvaatimus 2 % asetettiin vuonna 1970, ja se tuli täyttää 10 vuoden kuluessa. Tuolloin osuuspankkien yhteenlaskettu vakavaraisuus oli 1,6 %. 1970-luvun lopulla päästiin jo 2,8 prosenttiin, mutta yksittäisillä pankeilla oli ongelma täyttää lain vaatimukset. 1980-luvun mittaan tilanne parani.[6]

Osuuskassojen toiminnan loppuvaiheessa kassojen jäsenyyttä ei enää aktiviisesti markkinoitu uusille asiakkaille. Oltiin jopa tyytyväisiä, että uudet asiakkaat eivät hankeudu jäseniksi, koska heistä olisi voinut tulla uhka vanhoille valtakuvioille. Niinpä osuuspankkien jäsenkunnan ammateissa painottui vielä vuonna 1970 maa- ja metsätalous, vaikka koko asiakaskunta oli jo painottunut palkansaajiin. 1970-luvun mittaan osuuspankeissa kuitenkin hyväksyttiin uusi toiminta-ajatus, jossa maaseudun luotottajista tuli kaikkia asiakasryhmiä palvelevia yleispankkeja. Jäsenyyttä alettiin korostaa. Vuonna 1979 otettiin tavoitteeksi, että täysi-ikäisistä asiakkaista 35 % saataisiin myös jäseniksi.[7]

1990-luvun alussa Suomeen iski pankkikriisi. Se koski myös osuuspankkeja. Tilanne oli synkimmillään vuonna 1993, jolloin tappiollisen tilinpäätöksen näytti 44 osuuspankkia, 14 % kaikista. Suurimman tappion teki Suur-Helsingin Osuuspankki. Ryhmän pelasti lamasta se, että edullisesti kehittynyt ottolainaus piti rahoituskatteen kunnossa. Talletuksia saatiin alueilta, joilla asiakkaiden korkotietoisuus ei ollut vahva, vaan he tyytyivät alhaisiin talletuskorkoihin. Suomen Säästöpankin osien ostolla oli myös positiivinen vaikutus. Osuuspankkien yrityskuva pysyi hyvänä pankkikriisivuosinakin ja pahimman kilpailijan, säästöpankkien, vaikeudet työnsivät asiakkaita osuuspankkileiriin. Laman lopputuloksena osuuspankkien markkinaosuus nousikin lähes viidellä prosenttiyksiköllä yli 34 prosenttiin. Osuuspankeista tuli Suomen suurin pankkiryhmä vuosiksi 1991–1996. Kaikesta huolimatta 50 osuuspankkia ajautui lamassa niin suuriin vaikeuksiin, että ne tarvitsivat osuuspankkiryhmän keskinäistä talousapua.[8]

Osuuspankeista kaksi pankkiryhmää 1997[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen pankkikriisin jälkimainingeissa osuuspankit hajosivat kahdeksi keskenään kilpailevaksi ryhmäksi. Enemmistö pankeista, 252 jäsenpankkia, järjestäytyi uuteen yhteistoimintaan Osuuspankkiryhmäksi (nyk. OP). Ryhmän uudistus perustui osuuspankkilain muutokseen. Vajaa kymmenesosa ryhmästä (44 pankkia) perusti oman Paikallisosuuspankki-ryhmän (nyk. POP).[9]

Osuuspankkiryhmäksi muuttuminen teki ryhmästä yhteisvastuullisen yhteenliittymän. Joukko maakuntien osuuspankkeja vastusti sellaista muutosta. Näissä "kapinapankeissa" pelättiin, että ne joutuisivat kaupunkipankkien riskinoton maksumiehiksi ja että ne menettäisivät itsenäisyytensä. "Kapinapankkeja" oli aluksi kolmannes kaikista osuuspankeista. Niiden alkuperäinen tarkoitus ei ollut erota ryhmästä, mutta ne pakotettiin siihen. Osa kapinapankeista peräytyi, mutta 44 osuuspankkia irtosi. Ne perustivat oman pankkiryhmänsä Paikallisosuuspankit.[10]

Kapinapankit olivat muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta pienehköjä mutta erittäin vakavaraisia. Suurin oli Suupohjan Osuuspankki, 15. suurin osuuspankki. Sen sijaan muut olivat valtaosin melko pieniä maaseutupankkeja. Kapinassa heijastui maaseudun epäluulo meneillään olleita muutoksia kohtaan. Maaseutumainen elämä koettiin uhanalaiseksi viimeistään EU-ratkaisun myötä. Pankkikriisi oli koetellut suurpankkeja, joiden mukaantulo uuteen Osuuspankkiryhmään oli lähes automaattista. Taloutensa hyvässä kunnossa säilyttäneillä keskikokoisilla ja pienillä osuuspankeilla sen sijaan oli realistisena vaihtoehtona ulkopuolelle jääminen. Pankki oli paitsi liikeyritys myös paikallisyhteisöä koossa pitävä instituutio, ja sen itsenäisyys koettiin tärkeäksi.[11]

Osuuspankkien lukumäärä Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Lukumäärät ennen vuotta 1970 artikkelissa Osuuskassa
Osuuspankkien lukumäärän kehitys[12]
Vuosi Osuuspankit Huomautus
1970 445
1980 372
1990 359
OP POP
1997 252 44 Ryhmän hajotessa 1.7.1997[9]
2000 244 43 [13]
2010 213 [14]
2017 168[15] 26 30.6.2017

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lyhenneluettelo 25.04.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 16.6.2013.
  2. Niinijoen Osuuspankki OP-Pohjola. Viitattu 21.10.2007.
  3. Blomstedt, Yrjö: Kyläkassasta osuuspankkiin. Osuuspankkihistoriaa 75 vuoden ajalta 1902–1977, s. 83–84. Helsinki: Kirjayhtymä, 1978.
  4. Blomstedt, Yrjö: Kyläkassasta osuuspankkiin. Osuuspankkihistoriaa 75 vuoden ajalta 1902–1977, s. 314–316. Helsinki: Kirjayhtymä, 1978.
  5. Blomstedt, Yrjö: Kyläkassasta osuuspankkiin. Osuuspankkihistoriaa 75 vuoden ajalta 1902–1977, s. 322. Helsinki: Kirjayhtymä, 1978.
  6. Kuusterä, s. 266
  7. Kuusterä, s. 183–187
  8. Kuusterä, s. 272–275, 375
  9. a b Osuuspankkiryhmä Osuuspankkikeskus-OPK osuuskunta 1997, s. 2–3, 12
  10. Lassila, Anni: Koivunlehdestä tuttujen osuuspankkien ryhmä hajosi. Helsingin Sanomat, 18.4.2015, s. B 12–13. Helsinki:
  11. Kuusterä, Antti: Lähellä ihmistä. Osuuspankkitoiminta 100 vuotta, s. 336–342. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2002. ISBN 951-1-17992-6.
  12. Tilastokeskus: Suomen tilastollinen vuosikirja 1992 (pdf) (Sivu 219) Helsinki. Viitattu 10.8.2017.
  13. Rahoitustarkastus Toimintakertomus 2000, s. 47–48
  14. OP-­Pohjola-­ryhmän toimintakertomus 2010
  15. OP Ryhmän osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2017

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]