Osuustoiminta

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee osuuskuntien toimintaa ja erilaisia osuuskuntia. Osuuskunta käsittelee osuuskuntaa yhtiömuotona.

Osuustoiminta tarkoittaa osuuskunnan muodossa tapahtuvaa taloudellista yhteistoimintaa. Osuustoiminnan tarkoituksena on edistää siihen osallistuvien toimeentuloa tai elinkeinon harjoittamista.[1]

Suurimpia osuustoiminnan harjoittajia Suomessa ovat osuuspankit ja osuuskaupat.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisenä esimerkkinä osuuskunnista voi pitää Skotlannissa 1761 perustettua Fenwickin kankurien yhdistystä (Fenwick's Weavers Society). Se edisti ammattikunnan yhteistoimintaa tarvikkeiden ja myyntihintojen hinnoittelussa. Kankurit perustivat myös rahaston, josta jäsenet saivat lainaa kalliisiin tarvikkeisiin ja josta tehtiin lahjoituksia hyväntekeväisyyteen. Vuonna 1769 kankurit ryhtyivät hankkimaan ja myymään elintarvikkeita.[2]

Laajempaa sijaa osuuskunta-ajattelu ja osuuskuntakokeilut saivat 1800-luvun taitteessa. Alan pioneereja olivat ainakin Charles Fourier (1772–1837), Robert Owen (1771–1858) ja Philippe Joseph Buchez (1796–1865). Fourierin ajatus oli perustaa osuuskuntayhteisöjä, falangeja, joita perustettiinkin eripuolille Yhdysvaltoja. Owen suunnitteli samankaltaisia osuuskuntayhteisöjä. Hänen vaikutuksestaan Yhdysvaltoihin perustettiin 16 omavaraista maatalousyhteisöä, jotka kuitenkin jäivät lyhytikäisiksi.[2]

Ranskassa puolestaan pyrittiin työväen asemaa parantamiseen perustamalla Philippe Buchez'n suunnittelemia työväen tuotanto-osuuskuntia (työosuuskuntia) vuodesta 1832 alkaen. Niissä työläiset itse omistivat tehtaansa.[3] Buchez korosti osuuskuntia tuotantolaitoksina, joiden tulisi korvata kapitalistiset yritykset. Hänen mielestään työn tuotto kuului työntekijöille itselleen.[2]

Englannissa Rochdalen kaupungissa perustettiin vuonna 1844 kuuluisaksi tullut The Rochdale Society of Equitable Pioneers. Yhdistyksen tarkoitus oli avata kankureiden ja muiden yhteisesti omistama osuuskauppa, josta työväestö saisi ostaa kohtuuhintaisia, laadukkaita ja rehellisesti punnittuja peruselintarvikkeita. Kauppa käynnistyi onnistuneesti. Toimintaa voitiin pian laajentaa lihakauppaan, kangastavaroihin ja sanoma- ja aikakauslehden julkaisemiseen. Rochdalesta ovat peräisin kansainvälisessä osuustoimintaliikkeessä myöhemmin muotoillut Rochdalen periaatteet.[2]

Saksassa osuuskuntaliikkeen alkuunpanijana pidetään F.H. Schulze-Delitzschiä. Hän kehitti käsityöläisille osuuskassoja, joista työläiset saisivat liikepääomaa, osuuskuntia ammattitarvikkeiden yhteisostoihin, osuuskuntia tuotteiden yhteismyyntiin ja lopulta osuuskuntia, joissa jäsenet harjoittivat ammattiaan. Saksalainen F.W. Raiffeisen puolestaan kehitti pienviljelijöiden osuuskassojen perusajatukset, jotka myöhemmin omaksuttiin myös Suomessa. Osuuskunnat yleistyivät ja monipuolistuivat Saksassa niin, että 1900-luvun alussa yleisimpiä muotoja olivat osuuskassa, osto-osuuskunta, varastohuoneosuuskunta, koneosuuskunta, osuusmeijeri ja osuuskauppa.[4]

Erityisen voimakkaasti osuustoiminta kehittyi Tanskassa, jossa osuuskunnilla oli 1900-luvun alussa suuri merkitys varsinkin maataloustuotteiden myynnin alalla. Osuustoiminta yleistyi myös muissa Pohjoismaissa ja lukuisissa muissa maissa, mukaan lukien tsaarinajan Venäjä.[4]

Kansainvälinen Osuustoimintaliitto perustettiin vuonna 1895.

1900-luvun alussa osuustoimintaliike oli taloudellinen ja yhteiskunnallinen uudistusliike. Taloudellisena tarkoituksena oli ”vähäväkisten” taloudellinen vapautus, jotta he tulisivat toimeen omin neuvoin ja olisivat riippumattomia välittäjistä. Osuustoiminta tarjosi mahdollisuuden käyttää hyväkseen uutta tekniikkaa, tukkuostoja ja -myyntejä sekä luottoa ja ottaa käyttöön suurtuotannon ja työnjaon menettelytapoja. Yhteiskunnallisessa mielessä osuustoiminta tarjosi vastapainon pääomalle, joka oli kertynyt harvojen käsiin. Osuustoiminta helpotti vähäväkisille pääoman saantia. Se pyrki myös järjestämään kaupankäynnin rehelliseksi ja kuluttajan edun mukaiseksi. Osuustoiminta pyrki kasvattamaan vähävaraisia kansankerroksia yhteistyöhön, itsehallintoon ja yritysten johtoon. Voittovaroja käytettiin yleishyödyllisiin tarkoituksiin.[4]

Osuustoiminnan historiaa Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen yritys osuustoiminnallisen yrityksen perustamiseksi Suomessa oli 1866. Tuolloin perustettiin Helsingfors Konsumförening, kulutusyhdistys virkamiehiä ja palkannauttijoita varten. Hanke raukesi, kun sopivaa kaupanpitäjää ei löytynyt. 1860-luvulla perustettiin muutamia tuotanto-osuuskuntia, mutta ne elivät ilmeisen kituliasta elämää. Vuonna 1869 oli jäljellä kaksi "käsityöyhtiötä", toinen Oulussa ja toinen Helsingissä, mutta ne lienevät lopettaneet 1870-luvulla. Suomen vanhin osuustoiminnan periaatteille rakentuva kaupallinen, edelleen toimintaansa jatkava yritys on tiettävästi 1889 perustettu Helsingin yleinen ravintoyhdistys. Se sulautui vuonna 1921 Andelslaget Varubodeniin (nyk. Varuboden-Osla).[5]

Suomen osuustoiminnan isänä pidetään Hannes Gebhardia, joka perusti Pellervo-Seuran vuonna 1899. Gebhard vaikutti keskeisesti mm. osuuskassojen perustamiseen. Osuustoimintalaki säädettiin Suomessa 10. heinäkuuta 1901[6].

Osuuskunnista tuli Suomessa nopeasti suosittuja. Vuoden 1913 loppuun mennessä oli perustettu jo 2 167 osuuskuntaa. Varhaisten osuuskuntien tyyppejä olivat mm. osuuskauppa, osuusmeijeri, osuuskassa, puimakoneosuuskunta, sammalkuivikeosuuskunta, puhelinosuuskunta, maanosto-osuuskunta, rakennusosuuskunta, osuusleipomo, osuusruokala, työosuuskunta, maidonmyyntiosuuskunta, munanmyyntiosuuskunta, karjanmyyntiosuuskunta, myllyosuuskunta, osuussaha, kalanmyyntiosuuskunta, maanviljelystarvikkeiden osto-osuuskunta, metsäosuuskunta, viljanmyyntiosuuskunta ja karjanjalostusosuuskunta.[4]

Osuustoiminnan periaatteita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Rochdalen periaatteet

Osuustoiminnan periaatteita ovat Kansainvälisen Osuustoimintaliiton mukaan seuraavat:[7][8]

  • Vapaaehtoinen ja avoin jäsenyys ilman syrjintää
  • Demokraattinen jäsenhallinto, usein jäsen ja ääni -periaatteella
  • Jäsenten osallistuminen pääoman kartuttamiseen ja hallintaan
  • Osuuskunnan itsenäisyys ja riippumattomuus
  • Valistus, koulutus ja viestintä jäsenille, sidosryhmille ja yleisölle
  • Osuuskuntien keskinäinen yhteistyö
  • Toimintaympäristövastuu kestävän kehityksen hyväksi

Osuustoiminta Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa taloudellisesti merkittävimpiä osuuskuntia ovat osuuskaupat, tuottajaosuuskunnat ja osuuspankit.[9] Osuuskunnat voidaan Suomessa luokitella toimintamuotonsa perusteella muun muassa seuraavasti[10]:

  • tuottajaosuustoiminta
    • kotieläinjalostusosuuskunnat
    • liha- ja einesalan osuuskunnat (osuusteurastamot)
    • munapakkaamo-osuuskunnat
    • osuusmeijerit
    • vihannesosuuskunnat
    • metsäosuuskunnat
  • omistajaosuuskunnat, esimerkiksi Itikka ja Tradeka
  • työosuuskunnat ja asiantuntijaosuuskunnat
  • hankintaosuuskunnat
  • kehittämisosuuskunnat
  • kulttuuri-, kustannus- ja viestintäosuuskunnat
  • markkinointiosuuskunnat
  • matkailuosuuskunnat
  • sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan osuuskunnat
  • energiaosuuskunnat (SEO)

Osuuskuntien määrä ja taloudellinen merkitys Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osuuskunta on suomalaisista yleisistä yhtiömuodoista harvinaisin. Osuuskuntia oli 31.3.2013 Suomessa 4436 kappaletta, mikä muodosti alle 1 % kaupparekisteriin merkityistä yrityksistä.[11]

Vaikka osuuskuntien lukumäärä on suhteellisen pieni, osuuskunnan jäsenyys on Suomessa hyvin yleistä. Osuuskunnissa on yli 4 miljoonaa jäsentä ja osuuskuntiin rinnastettavissa keskinäisissä vakuutusyrityksissä noin 3 miljoonaa jäsentä. Lähes yhdeksän kymmenestä suomalaisesta aikuisesta on vähintään yhden osuuskunnan tai keskinäisen vakuuttajan jäsen tai asiakasomistaja. Pelkästään S-ryhmällä on noin 2 miljoonaa jäsentä ja osuuspankeilla yhteensä noin 1,4 miljoonaa.[12] Suhteellisten jäsenmäärien perusteella Suomea on sanottu maailman osuustoiminnallisimmaksi maaksi.[7]

Osuuskuntien osuus Suomen taloudessa on huomattava. Ne tuottavat Suomen bruttokansantuotteesta noin 20 % ja työllistävät noin 100 000 henkeä.[7]

Jäsendemokratia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osuuskunnan koko vaikuttaa siihen, millainen päätöksentekojärjestelmä sillä on. Isoissa osuuskunnissa on käytössä edustuksellisia järjestelmiä. Edustuksellinen demokratia hävittää suoran demokratian ja lisää hallintokuluja. Isoissa osuuskunnissa suurin osa jäsenistöä ei osallistu osuuskunnan päätöksentekoon, ehkei edes edustajiston vaaleihin. Kritiikin mukaan suurissa osuuskauppaketjuissa jäsendemokratia on vain muodollista. Johtajavaltainen hierarkia etäännyttää jäsenet päätöksenteosta.[13]

Osuustoiminnan opetus Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osuustoiminnan korkeakouluopetus aloitettiin Kansalaiskorkeakoulussa 1920-luvulla Helsingissä. Koulun nimeksi tuli pian Yhteiskunnallinen korkeakoulu, se siirtyi Tampereelle ja siitä tuli sittemmin Tampereen yliopisto. Helsingin yliopistossa alaa on opetettu vuodesta 1957.lähde?

Co-op Network Studies on vuonna 2005 perustettu yliopistoverkosto, joka tarjoaa osuustoiminnan ja yhteisötalouden opintoja sekä kehittää alan tutkimusta ja opetusta. Opetuksen ytimessä ovat osuustoiminnan idea ja osuuskunta yritysmuotona.[14]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Puhakka, Sauli (toim.): Sanastosta sanomaan: Osuustoiminnan ideologiasta ja arvoista. Helsingin yliopisto, osuustoimintainstituutti, Julkaisuja 16. Helsinki: Helsingin yliopisto, 1997. ISBN 951-45-7886-4.
  • Partanen, Jukka: Osuuskuntakirjallisuus liiketalouden näkökulmasta vuosina 1980–2005. Pro gradu -tutkielma. Tampere: , 2005. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 16.8.2017).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Heikkinen, Juha ja Lehtonen, Reino: Taloustiedon taloussanasto. Taloustieto r.y., 1987. ISBN 951-628-145-1.
  2. a b c d Moilanen, Hanna ym.: Uusi osuuskunta – tekijöiden liike. Helsinki: Into Kustannus Oy, 2014. ISBN 978-952-264-294-3.
  3. Pieni tietosanakirja III. Hakusana Osuustoiminta. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1951.
  4. a b c d Tietosanakirja: Osuustoiminta
  5. Blomstedt, Yrjö: Kyläkassasta osuuspankkiin. Osuuspankkihistoriaa 75 vuoden ajalta 1902–1977, s. 36–37. Helsinki: Kirjayhtymä, 1978.
  6. Laati, Iisakki: Mitä Missä Milloin 1951, s. 134. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
  7. a b c Manninen, Olli: Yhdessä tekemisen voimaa. OP Taloudessa, , 2015. vsk, nro 1, s. 21–23. OP Osuuskunta. ISSN 1797-6693.
  8. Osuustoiminnan periaatteet
  9. Jarmo Koponen: Valtiovarainministeriön luonnos: Osuuspääoman korkojen verovapaus poistumassa Yle.fi 12.5.2014
  10. Osuustoiminta 4/12: Osuustoimintayritykset
  11. http://www.prh.fi/fi/kaupparekisteri/yritystenlkm/lkm.html
  12. http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2012/20120185
  13. Moilanen, Hanna ym.: Uusi osuuskunta – tekijöiden liike. Helsinki: Into Kustannus Oy, 2014. ISBN 978-952-264-294-3.
  14. Helsingin yliopisto: Co-op Network Studies, viitattu 16.8.2017