Osuuskassa

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Osuuskassa oli osuustoiminnallinen pankki, nykyisen osuuspankin edeltäjä. Ensimmäiset osuuskassat perustettiin Suomessa maaseutukyliin 1900-luvun alussa. Osuuskassojen avulla pyrittiin alun perin poistamaan maanviljelyn esteenä ollutta pääomapulaa, joka oli suuri kehityksen este pienviljelijävaltaisessa maataloudessa.[1]

Osuuskassa maaseudun tukijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osuustoimintaa pidettiin keinona vauhdittaa maaseudun taloudellista kehitystä. Lokakuussa 1899 perustettiin Pellervo-seura edistämään ”vapaata osuustoimintaa maatalouden eri aloilla”. Seuran perustajat kuuluivat yhteiskunnan johtaviin piireihin. Seuran johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin maaseudun sosiaalisiin ongelmiin perehtynyt tohtori Hannes Gebhard, osuuskassojen perustamisen keskeinen vaikuttaja.[1]

1800-luvun lopulla toimi Suomessa jo lukuisia pankkeja. Pientilallisten oli kuitenkin vaikea saada niistä lainaa. Esimerkiksi Suomen Hypoteekkiyhdistys lainoitti vain suurempien tilojen omistajia. Luotonsaantivaikeuksien nähtiin synnyttävän sosiaalista ja taloudellista eriarvoisuutta suurten ja pienten maanviljelijöiden välillä.[2]

Osuuskassan lainojen oli alkujaan tarkoitus olla maatalouden liikeluottoa. Lainalla ei saanut esimerkiksi ostaa kiinteistöä; se tosin tuli myöhemmin mahdolliseksi. Osuuskassan lainan hakijan tuli olla kassan jäsen.[2] Lainan ehtona oli, että hakija tekisi tarkan suunnitelman lainan käytöstä, esimerkiksi uudesta navetasta ja laskelmat tuotannon tulevasta kasvusta, jonka avulla lainan korot ja lyhennykset hoidettaisiin. Tämä totutti hakijat taloudelliseen ajatteluun.[1]

Hannes Gebhard pyrki tarkkaan selvittämään, minkälaiset kylät sopisivat osuuskassatoimintaan. Näissä ”luottokuntoisuustutkimuksissa” kerättiin tiedot maatalouden rakenteesta (talojen, torppien ja mäkitupien määrät), maataloustuotteiden markkinoinnista, osuustoiminnasta, yrityksistä ja väestön koulutustasosta. Mukaan hyväksyttyjen kylien joukossa oli vankkoja talonpoikaiskyliä, mutta myös torppari- ja mäkitupalaiskyliä. Poikkeuksellinen oli Jyväskylän pitäjän Nisulan-Syrjälän alueelle perustettu Keski-Suomen ensimmäinen osuuskassa Nisulan osuuskassa. Kysymyksessä oli muutaman suuren maatilan, käsityöläisten ja työläisten muodostama yhteisö Jyväskylän kaupungin tuntumassa.[1] Koska osuuskassojen tarkoitus oli nimenomaan maatalouden luototus, eräässä toisessa kaupungissa toiminut käsityöläisten osuuskassa ei sopinut aatteeseen.[2]

Ensimmäiset osuuskassat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järjestelmän ytimenä oli vuonna 1902 perustettu Osuuskassojen Keskuslainarahasto, jolta paikalliset osuuskassat saivat halpakorkoista lainaa jaettavaksi maaseudun taloudellisen toiminnan edistämiseen. Keskuslainarahasto sai puolestaan tarvittavat varat lainaksi valtiolta. Osuuskassojen ensimmäisessä perustamisvaiheessa vuosina 1903–1914 aloitti eri puolilla Suomea toimintansa runsaat 500 osuuskassaa. Innokkaimmin uusia rahalaitoksia perustettiin Itä-Suomessa, jossa maaseudun säästöpankkien merkitys oli vähäisempi kuin Länsi-Suomessa.[1]

Osuuskassojen eli luotto-osuuskuntien perustaminen tuli mahdolliseksi 1901, kun osuustoimintalaki oli säädetty. Ensimmäiset osuuskassat aloittivat toimintansa 1903. Toiminnan aloittaminen oli monivaiheinen prosessi, johon kuului mm. perustamiskokous, sääntöjen vahvistaminen ja kaupparekisteriin merkintä. Mikä osuuskassoista lasketaan ensimmäiseksi riippuu siitä, miten aloittamispäivä määritetään. Ensimmäisenä piti perustamiskokouksen 6.7.1902 Andelskassan i Malax, joka kuitenkin ehti kaupparekisteriin vasta 1904. Piippolan Osuuskassan säännöt vahvistettiin ensimmäisinä (15.1.1903).[2]

Voidakseen myöntää lainoja tuli osuuskassan vielä saada itselleen luottoa. Keskuslainarahasto myönsi ensimmäiset luotot vuoden 1903 jälkipuoliskolla. Ensimmäiset 10 osuuskassaa, jotka luottoa saivat, olivat: Punnuksen ja Sokialan Osuuskassa (Muolaa), Niinijoen Osuuskassa (Loimaa), Nurmijärven Osuuskassa (Valkjärvi), Huhtervun Osuuskassa (Jaakkima), Linnantaustan ja Paltaniemen Osuuskassa (Paltamo), Jaakkiman Osuuskassa, Raudun Osuuskassa, Vehmaan Isäntäyhdistyksen Osuuskassa, Ilmajoen Yläpään Osuuskassa ja Ilmajoen Alapään Osuuskassa.[2]

Alussa osuuskassoista pyrittiin saamaan pieniä vain yhden kylän tai kyläkunnan kassoja. Kuntakohtaisia osuuskassoja ei suosittu. Osuuskassoja olikin tarkoitus perustaa "vähän paremmin kuin yksi joka kuntaa kohti". Ajatuksena oli, että suppeassa piirissä jäsenet tuntevat toisensa ja valvovat toisiaan. Ensimmäisissä luottoa saaneissa kymmenessä kassassa oli 12–52 jäsentä kussakin. Eräs 7-jäseninen osuuskassa kuitenkin katsottiin vielä liian pieneksi. Kassojen vastuullisten hoitomiesten oli tunnettava sekä jäsenehdokkaat että jäsenet. Osuuskassan jäsenyys edellytti huolellisuutta ja siveellistä elämää. Osuuskassan luottokelpoisuutta lisäsi, jos jäsenet olivat raittiusmiehiä.[2]

Osuuskassojen kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osuuskassat perustettiin aluksi myöntämään luottoja. Vasta vuonna 1920 osuuskassat saivat oikeuden ottaa vastaan talletuksia muiltakin kuin jäseniltään. Tämä auttoi osuuskassoja laajentamaan toimintaansa.[2]

Osuuskassoja perustettiin vilkkaasti aina 1920-luvulle asti. Osuuskassoja oli enimmillään 1416; luku saavutettiin 1928 ja uudelleen 1930. Lukumääräisesti eniten kassoja oli Viipurin, Oulun ja Kuopion lääneissä. Suurimmillaan osuuskassatiheys oli 1930 Oulun läänissä, 1 osuuskassa 155 viljelmää kohti. Koko maan keskiarvo oli tuolloin 1 osuuskassa 200 viljelmää kohti.[2]

1920-luvun lopulta alkoi uusi kehityssuunta. Kassojen lukumäärä alkoi laskea. Pienet kassat yhdistyivät isommiksi ja osa lakkautettiin. Kun kyläkassat olivat aiemmin toimineet osuuskassan hoitajan kotona, nyt ne useammin hankkivat itselleen omat toimitilat.[2]

Osuuskassojen määrä Suomessa[2]
Vuosi Osuuskassoja
1903 24
1910 371
1920 601
1930 1416
1940 1079
1950 684
1960 537
1969 464

Osuuskassoja ei aina haluttu tunnustaa "täysivaltaisiksi" rahalaitoksiksi. Mm. osuuskassasiirto jäi vielä 1950-luvun lopulla vain osuuskassojen sisäiseksi tilisiirtomuodoksi. Vielä 1960-luvun alussa osuuskassat itsekin pyrkivät korostamaan luonnettaan maanviljelijäväestön rahalaitoksina.[2]

Osuuskassoista osuuspankeiksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osuuskassoista oli vajaassa 70 vuodessa kasvanut merkittävä ryhmä. Vuoden 1969 päättyessä osuuskassojen osuus maan talletuskannasta oli 19,6 %. Talletuksilla mitaten suurimmat osuuskassat olivat tuolloin Turun Seudun Osuuskassa, Suur-Helsingin Osuuskassa ja Porin Seudun Osuuskassa. Myös pieniä kyläkassoja toimi edelleen, vaikkakin vähemmän kuin aiemmin. Yhteensä osuuskassoja oli jäljellä 464.[2]

Vuonna 1970 voimaan astuneen pankkilainsäädännön mukaisesti osuuskassat muuttuivat osuuspankeiksi. Poikkeuksena tästä olivat osuuskauppojen yhteydessä toimineet kassat.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Lasse Kangas: Ensimmäisten osuuskassojen perustamisen taustasta ja merkityksestä Keski-Suomessa 1903–1914, s. 361-370. Monelta kantilta. Ilkka Nummelalle omistettu juhlakirja. Toim. Jari Ojala ym.. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2010. ISBN 978-951-39-3942-7. Juhlakirjan nettiversio (pdf) (viitattu 7.11.2013).
  2. a b c d e f g h i j k l Blomstedt, Yrjö: Kyläkassasta osuuspankkiin. Osuuspankkihistoriaa 75 vuoden ajalta 1902–1977. Helsinki: Kirjayhtymä, 1978.