Yhteismetsä

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Leijankorven yhteismetsän tienviitta Ruskolla Varsinais-Suomessa. Leijankorven yhteismetsä on alun perin muodostettu siirtoväen metsäpalstaksi.

Yhteismetsä on usean osakkaan yhteisesti omistama ja hallitsema metsäalue.[1] Suomessa yhteismetsä on kiinteistöille yhteisesti kuuluvaa aluetta. Siihen kuuluvat alueet voivat sijaita eri kunnissa.

Sen osakkaita ovat osakaskiinteistöjen omistajat. Jos kiinteistöllä on useita omistajia, he ovat yhdessä yhteismetsän osakkaita. Osakkaat muodostavat yhdessä yhteismetsän osakaskunnan. Osakkaat eivät vastaa osakaskunnan velvoitteista henkilökohtaisesti, vaan osakaskunta yhdessä voi saada nimiinsä oikeuksia ja tehdä sitoumuksia.[2]

Osakaskunnan päätösvaltaa käyttää yhteismetsälain ja yhteismetsän ohjesäännön mukaisesti osakaskunnan kokous, hoitokunta tai toimitsija.[3]

Yhteismetsällä ei ole mitään julkisoikeudellisia piirteitä eikä velvoitteita. Yhteisomistuksen avulla metsiä pyritään säilyttämään suurina talousyksikköinä, jolloin niiden käyttö on metsätalouden kannalta edullisempaa kuin pienten metsäalueiden. Yhteismetsiä on historiassa perustettu harvoin vapaaehtoisesti, vaan niitä on muodostettu isojaon ja asutustoiminnan yhteydessä.[4]

Kiinteistönmuodostamislain 10 luvun mukaisten toimitusten, joita ovat yhteismetsän perustaminen ja yhteismetsään liittyminen, toimituskustannukset maksetaan kokonaan valtion varoista. Vähintään kahden kiinteistön omistajat voivat perustaa yhteismetsän hakemalla asiaa koskevaa toimitusta maanmittaustoimistosta.[3]

Yhteismetsän historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa yhteismetsiä alettiin perustaa 1880-luvulla.[1] Ensimmäiset niitä koskevat määräykset sisältyivät vuoden 1886 metsälakiin.[5][6] Yleensä yhteismetsiä muodostettiin siten, että valtio antoi ne yhteiseksi omaisuudeksi yksityisille tiloille tai jakokunnalle. Tällöin ehtona oli, että metsämaa pysytetään yhteismetsänä ja sitä käytetään osakkaiden tekemän ja maaherran vahvistaman hoitosuunnitelman mukaan.[7] Järjestettäessä Itä-Suomen lahjoitus­maiden maanomistusoloja perustettiin kaksi lahjoitusmaa-yhteismetsää. Isojaoissa annettiin tiloille manttaalin korotusta ja metsäveroa vastaan yhteismetsiksi alueita, jotka sopivat huonosti valtionpuistoiksi. Asutusyhteismetsiä muodostettiin valtion tilattomalle väestölle ostamien maatilojen metsistä. Tosin myöhemmin useita asutusyhteismetsiä jaettiin osakkaille.[5]

Yhteismetsien hallintoa varten säädettiin 1925 yhteismetsälaki ja 1958 asutusyhteismetsälaki. Nykyisin voimassa oleva yhteismetsälaki asetuksineen on vuodelta 2003. Yhteismetsän muodostamisesta säädetään kiinteistönmuodostamislain 10 luvussa. Sen mukaan yhteismetsän on muodostettava tarkoituksenmukainen kokonaisuus. Olemassa olevaan yhteismetsään voidaan liittää uusia tiluksia antamalla tiluksen luovuttajalle sitä vastaava osuus yhteismetsään.[8] Yhteismetsä voi myös ostaa lisämaata kiinteistön kaupalla.

Vuoden 1938 lopussa Suomessa oli asutusyhteismetsiä 34 kappaletta ja niiden yhteispinta-ala oli 12 307 hehtaaria. Muita yhteismetsiä oli 32 kappaletta eli 90 161 hehtaaria.[5] Vuonna 1960 yhteismetsiä oli 129 kappaletta yhteispinta-alaltaan 372 000 hehtaaria. Suurimpia olivat Pohjois-Suomen isojaon yhteydessä perustetut Kuusamon, Kemijärven, Sallan ja Inarin yhteismetsät.[4] Nykyisin suurin on lähes 85 000 hehtaarin laajuinen Kuusamon yhteismetsä, jolla on yli 5 000 osakasta. Pienimpään yhteismetsään kuuluu 19 hehtaaria maata. Toukokuussa 2010 yhteismetsien maapinta-ala oli yhteensä 531 160 hehtaaria. Niiden pinta-ala on 3,9 prosenttia yksityismetsien pinta-alasta.[9]

Päijät-Hämeessä perustettiin 24. tammikuuta 2012 uudenlainen yhteismetsä, joka on sekaomisteinen. Yksityisten lisäksi omistajina toimivat metsähallitus, metsäkeskus ja metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme. Yhteismetsän pinta-ala on yli kolmensadan hehtaarin laajuinen.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Factum, Weilin+Göös 2003–2005, ISBN 951-35-6646-3.
  2. Yhteismetsälaki, 1–4 §
  3. a b Maanmittauslaitos, Yhteismetsätoimitukset
  4. a b Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965.
  5. a b c Iso tietosanakirja, Otava 1931–1939.
  6. Metsälaki, 29/1886, 7 §.
  7. Tietosanakirja, Tietosanakirja-osakeyhtiö 1909–1919.
  8. Kiinteistönmuodostamislaki, 96 ja 99 §.
  9. Tapion tietoa yhteismetsistä.
  10. Palokallio, Jarmo: Uudenlainen yhteismetsä aloitti Päijät-Hämeessä Maaseudun Tulevaisuus. 25.01.2012. Helsinki: Maaseudun Tulevaisuus. Viitattu 25.1.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]