Isojako

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Someron Kimalan kylässä isojako toimitettiin vuosina 1780–1783. Noin 1 170 tynnyrinalan laajuiset maat järjesteltiin neljän omistajan kesken. Kuvassa isojakoasiakirjan kansilehti.

Isojako (yksjako) on Ruotsissa, johon myös Suomi tuolloin kuului, 1700-luvun puolivälin jälkeen käynnistetty maanjakotoimitus, jolla korvattiin vanha sarkajako. Uudistus alkoi Skånesta, josta se levisi koko maahan. Eräänä mallitilana toimi vuonna 1783 maanomistaja Rutger Macklean omistama Svaneholmin tila, jossa yksjako toimitettiin itsenäisesti. Alueen talonpojat vastustivat uudistusta voimakkaasti, mutta ymmärsivät myöhemmin sen tuomat käytännölliset ja taloudelliset edut.[1]

Vuoden 1757 valtiopäivillä hyväksyttiin maanmittari Jakob Faggotin ajama isojako ainoaksi maanjakomenetelmäksi. Isojako oli toteutettava, jos yksikin kylän osakas vaati sitä.[2] Hallituksen into uuteen maanjakoon johtui taloudellisista ja puolustuksellisista seikoista. Uudituksen tarkoituksena oli lisätä maataloustuotantoa ja sen tehokkuutta. Skånessa monet maanomistajat myönsivät myöhemmin tavoitteena olleen myös divide et impera eli hajottaa ja hallita vanhoja kyläyhteisöjä. Hajallaan olevat talonpojat olivat vähemmän äänekkäämpiä kuin tiiviissä yhteisössä elävät.[1]

Isojaon tehtävänä oli poistaa sarkajaon aiheuttamiksi koetut seikat, kuten vainiopakko, ja yhdistää talojen sarkajaon mukaiset kapeat hajallaan sijaitsevat peltosarat harvemmiksi ja isommiksi lohkoiksi.

Toimeenpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aluksi isojaon toimeenpanoon vaadittiin kaikkien kylän jakokunnan osakkaiden suostumus, mutta vuodesta 1757 lähtien riitti, että yksikin osakas vaatii isojaon toimeenpanoa. Peltojen jaon ohella myös aiemmin kylän yhteiset metsä- ja laidunmaat jaettiin isojaossa talojen kesken niiden veroluvun mukaan. Kustaa III:n aikana säädettiin, että se osa yhteismaista, joka jäi jäljelle, kun tiloille oli lohkottu niiden tarvitsemat metsäalueet, joutuisi kruunulle. Näin sai alkunsa valtion metsäomistus, joka on merkittävää varsinkin Pohjois-Suomessa.[3]

Toimitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isojaossa käytiin ensin läpi kylien väliset rajat muodostaen jakokunnat, ja sen jälkeen talojen rajat. Vesialueita ei jaettu. Maan jaon perusteena oli manttaali, talojen verojenmaksukykyä osoittava mitta. Oikeudenmukaisuuden vuoksi maa jyvitettiin, eli parempaa maata sai vähemmän ja huonompaa enemmän.[4]

Isojakotoimitukset saatiin Pohjanmaalla sekä Lounais- ja Etelä-Suomessa suoritettua yleensä 1800-luvun alkupuolella, mutta esimerkiksi Kuusamossa isojako saatiin tehtyä loppuun vasta 1960-luvulla. Viimeinen isojako toimitettiin vasta 1990-luvulla Jurmon saarella.lähde?

Vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isojaon tuloksena vanha ryhmäkyläasutus suurelta osin hävisi, kun tilojen rakennukset siirrettiin yhteiseltä kylätontilta hajalleen kunkin tilan isojaossa saamille tiluksille. Vanhin kulttuurimuoto kylä hävisi uudistuksen yhteydessä.[1]

Uudistuksen jälkeen todettiin Ruotsin maataloustuotannon kasvaneen voimakkaasti. Vuonna 1811 tuotettiin viljaa 771 600 ja perunoita 170 000 tonnia, neljäkymmentä vuotta myöhemmin vastaavat luvut olivat 1 182 500 ja 790 000 tonnia.[1]

Isojako vaikutti myös torpparilaitoksen kasvuun, kun talot saattoivat nyt perustaa torppia saamilleen metsälohkoille. Torppien perustamista suosittiin, koska siten saatiin taloille ilmaista työvoimaa; torpan vuokra maksettiin näet useimmiten päivätöinä. Torppien määrä kasvoi 1700-luvulla niin, että kun niitä vuonna 1730 oli vielä vain noin tuhat, Ruotsin vallan loppuvuosina 1800-luvun alussa niitä oli jo noin 25 000.

Isojaon täydentäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isojakoa on täydennetty uusjaolla vuonna 1848 laadittuun maanmittausohjesääntöön perustuen.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anttila, Veikko: ”Isojako uhkaa ryhmäkyliä”, Suomen historia 4: Vapauden aika, s. 365–366. Espoo: Weilin & Göös, 1986. ISBN 951-35-2493-0.
  • Junnila, Olavi: ”Isojako ja uusjako”, Suomen historia 5: Kansallisen heräämisen aika, s. 63–65. Espoo: Weilin & Göös, 1986. ISBN 951-35-2494-9.
  • Paloposki, Toivo J.: ”Isojako”, Suomen historia 4: Vapauden aika, s. 143–145. Espoo: Weilin & Göös, 1986. ISBN 951-35-2493-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Herman Lindqvist: ”Kun kylät räjäytettiin”, Ruotsin historia jääkaudesta tulevaisuuteen, s. 551. Helsinki: Wsoy, 2002. ISBN 951-0-28329-0.
  2. Paloposki 1986, s. 143.
  3. Paloposki 1986, s. 144.
  4. Anttila 1986, s. 365.
  5. Junnila 1986, s. 63.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Talvitie, Petri: Kyläosuudesta yksityiseen maanomistukseen: Isojako Länsi-Uudellamaalla 1700-luvulla. (väitöskirja). Helsinki: Helsingin yliopisto, humanistinen tiedekunta, filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos, 2013. ISBN 978-952-10-8691-5. Teoksen verkkoversio (pdf).
  • Pred, Allan: Place, practice, and structure. Social and spatial transformation in southern Sweden: 1750-1850. Totowa, NJ: Barnes & Noble, 1986. ISBN 0-389-20615-6. (englanniksi)