Säästöpankki

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli koskee säästöpankkeja yleisesti. Juridisesta muodosta katso Säästöpankki (yhtiömuoto). Pankkiryhmästä katso Säästöpankkiryhmä.

Säästöpankki on Suomessa ja useissa muissa maissa esiintyvä pankkimuoto.

Suomessa toimii nykyisin 24 säästöpankkia. Aiemmin kaikki säästöpankit kuuluivat Säästöpankkiryhmään, mutta vuonna 2014 Oma Säästöpankki erosi ryhmästä.

Yhtiömuodoltaan suomalaiset säästöpankit ovat säästöpankkimuotoisia tai säästöpankkiosakeyhtiöitä.

Säästöpankkiaatteen synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Säästöpankkien perustamisen taustalla oli säästöpankkiaate. Tavoitteena oli säännöllistä rahapalkkaa nauttivan työntekijäluokan taloudellisen aseman parantaminen. Säästöpankkiaatteen ensi askeleet otettiin Saksassa. 1778 perustettiin Hampurin yleiseen vanhuusvakuusrahastoon säästöpankkitoiminnan kriteerit täyttävä jaosto, jonka tehtävä oli tarjota säästämismahdollisuus "työläisille kuten palvelijoille, ulkotyöntekijöille, ammattimiehille ja merimiehille". Saksan lisäksi myös Sveitsissä perustettiin säästöpankkeja jo 1700-luvun lopulla. Skotlannin Ruthwellissa perustettiin ensimmäinen varsinainen säästöpankki 1810 ja aate levisi pian koko Englantiin. Säästöpankkeja perustettiin pian muissakin maissa: Tanskassa 1810, Itävallassa 1817, Ranskassa 1818, Ruotsissa 1820, Norjassa 1822, Suomessa 1823 ja Venäjällä 1841.[1]

Suomessa säästöpankkiaatteen peruspiirteet hahmotteli John Julin 1822 julkaistussa lehtiartikkelissa. Julinin mukaan nimenomaan köyhät tarvitsivat säästöpankkia, jotteivät köyhät turvautuisi köyhäinhoitoon ja muodostaisi taakkaa yhteiskunnalle. Ahkeruuden ja säästäväisyyden avulla köyhä voisi itse parantaa omaa asemaansa. Julinin mukaan "mitä helpommin köyhäinhoito on saatavissa, sitä enemmän ihmiset siihen turvautuvat ja siten köyhäinhoitolaitokset itse asiassa ainoastaan lisäävät avun käyttäjien lukumäärää. – – Yhteiskunnan hyväosaisten on vaivatonta sijoittaa säästyneet tai perityt varat varmalla ja tuottavalla tavalla. Sen sijaan köyhältä väestöltä puuttuu tämä mahdollisuus käytännöllisesti katsoen kokonaan ja tämän puutteen täyttämiseen juuri tarvitaan säästöpankkia." Ilman pankkia köyhä oli vaarassa menettää rahansa varkaalle tai tuhlata ne.[2]

Suomen säästöpankkihistoriaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset säästöpankit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen postilaitos julkaisi vuonna 1947 postimerkin suomalaisen säästöpankkitoiminnan 125-vuotisen toiminnan kunniaksi.

Säästöpankit muodostavat Suomen vanhimman pankkiryhmän. Suomen ensimmäinen säästöpankki avattiin Turussa 4. tammikuuta 1823. Seuraava säästöpankki, Helsingfors Stads Sparbanks Inrättning, nykyisen Aktian edeltäjä, aloitti Helsingissä 1826. Säästöpankkeja perustettiin ensin kaupunkeihin, myöhemmin myös maaseudulle. 1842 perustettiin säästöpankit Porvooseen ja Jyväskylään, myöhemmin 1840-luvulla Ouluun, Viipuriin, Hämeenlinnaan, Vaasaan, Mikkeliin, Kuopioon ja Tenholaan. Tenholan säästöpankki oli ensimmäinen maaseutupankki; muut toimivat kaupungeissa.[3][4][5]

Lisää pankkeja perustetaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun 1860-luvulta alkaen Suomeen perustettiin myös liikepankkeja, nähtiin säästöpankit työtätekevän luokan pankkeina. Liikepankkien ajateltiin palvelevan talouselämää.[4] Liikepankkien ja säästöpankkien nähtiin täydentävän toisiaan. Säästöpankkien tehtäväksi nähtiin piensäästöjen kerääminen, mihin liikepankkien ei edes kannattaisi ryhtyä; säästöpankit tallettaisivat ylimääräiset varansa liikepankkeihin, jotka puolestaan myöntäisivät luottoja.[6]

Postisäästöpankki perustettiin säästöpankkien kilpailijaksi vuonna 1887. Säästöpankkiaate oli myös Postisäästöpankin perustamisen takana. Perustamista pohtinut komitea piti ongelmana, että ruumiillisen työn tekijät, päivätyöläiset ja palkolliset eivät voineet säästää, koska ei ollut saatavilla luotettavia säästöjen talletuspaikkoja. Olemassa olleiden säästöpankkien ongelmiksi nähtiin tuolloin harvat aukioloajat, pankkien puute maaseudulla sekä huono hoito. Postisäästöpankki tarjosi lähes koko maan kattavan konttoriverkoston postitoimipaikoissa sekä paremmat aukioloajat.[7]

Säästöpankkien määrä lisääntyi 1800-luvulla voimakkaasti. Erityisen paljon niitä perustettiin kuitenkin 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa sen jälkeen, kun ensimmäinen säästöpankkilaki oli tullut voimaan 1896. Paikoin lähes joka kuntaan tuli oma säästöpankki. Jotkin pankit toimivat useamman kunnan alueella. Oli myös paikkakuntia, joille syntyi useampikin kuin vain yksi säästöpankki.[8]

Suomeen perustettiin noina aikoina 7 suomalaista säästöpankkia ja 8 työväen säästöpankkia. Suomalaisten säästöpankkien perustamisen taustalla oli kielikysymys ja ajan politiikka. Katsottiin, että vanhat säästöpankit olivat ruotsinkielisten käsissä, minkä vuoksi suomenkieliset asiakkaat olivat huonossa asemassa etenkin lainojen saannissa. Perustamista edesauttoi myös se, että suomenkieliset olivat riitaantuneet keskenään poliittisista kysymyksistä.[9]

Työväen säästöpankkien perustaminen liittyi työväenliikkeen poliittiseen radikalisoitumiseen. Työväenliikkeen asiointi porvarillisissa pankeissa oli vaikeutunut erityisesti suurlakon 1905 jälkeen. Lainatarpeen tyydyttäminen oli noussut ongelmaksi. Tämä näkyi ensimmäisenä Helsingissä, jossa työväen säästöpankki aloitti 1909. Vuoteen 1914 mennessä työväen säästöpankkeja oli perustettu kahdeksaan kaupunkiin.[10]

Monet säästöpankit perustettiin kuntien viinaverosta saaduilla tuloilla. Maaseutuväen ja pikkuporvareiden talletusten ja lainojen hoidosta ei kuitenkaan tullut kovin mittavaa liiketoimintaa. Pankkeja pidettiin auki ehkä kerran kuussa tai kerran viikossa.[11]

Säästöpankkien kehitys 1900-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Säästöpankkien keskuspankkina toimi vuodesta 1908 alkaen Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankki. Säästöpankit saivat 1900-alkuun asti ottaa talletuksia vain yksityishenkilöiltä. Niistä tuli tärkeitä luotottajia varsinkin maaseudulla. Vuonna 1931 säästöpankkilaista pudotettiin maininta vähävaraisista kansankerroksista. Säästöpankin erityistehtäväksi määrättiin säästämisen edistäminen.[4]

Säästöpankit pysyivät pitkään alkuperäisen tarkoituksensa mukaan erityisesti varattomimman väestönosan rahalaitoksina. Katsottiin, että säästöpankkien tuli palvella kansan alimpia kerroksia eikä niinkään tarjota tuottavaa ja turvallista talletusmahdollisuutta keski- ja yläluokille. Talletuksilla oli yläraja, jota suurempaa talletusta ei voinut tehdä tai jonka ylimenevälle osuudelle ei maksettu korkoa. Tallettajien joukossa oli paljon työläisiä ja palvelusväkeä. Toisen maailmansodan jälkeen tapahtui muutos ja tämän väestönosan osuus väheni.[12]

Säästöpankeille vakiintui 1900-luvun alussa noin 10 % vakavaraisuus. Pankeilla oli omaa rahaa 10 penniä markan talletusta kohden. Ensimmäinen maailmansota ja sen jälkeinen inflaatio kuitenkin veivät säästöpankkien omat pääomat. 1930-luvun lamasta säästöpankit selvisivät vain Suomen Pankin avustuksella. Laman jälkeen säästäväisyys oli kunniassaan, ja 1930-luvun lopusta tulikin säästöpankkien kulta-aika, jolloin niiden markkinaosuus oli korkeimmillaan. Toinen maailmansota ja sen jälkeinen inflaatio veivät kuitenkin jälleen säästöpankkien pääomat.[13]

Toisen maailmansodan jälkeen olot vakiintuivat ja säästöpankit onnistuivat kasvattamaan omia pääomiaan. Ne kuitenkin kilpailivat markkinaosuuksista kannattavuuden kustannuksella. Säästöpankkien vakavaraisuus pysyi heikkona. Vuonna 1970 lakiin tuli 2 prosentin vakavaraisuusvaatimus. Matalan vakavaraisuuden vastapainoksi laki pakotti säästöpankit kaihtamaan riskejä: luottoja sai antaa vain turvaavia vakuuksia vastaan eikä yhtä tahoa saanut luotottaa liikaa. Kilpailevat liikepankit saivat ottaa säästöpankkeja enemmän riskejä. Näitäkään vaatimattomia vakavaraisuusvaatimuksia ei otettu säästöpankeissa erityisen vakavasti. Kukaan ei voinut vakavissaan kuvitella, että pankki voisi joutua vaikeuksiin tai mennä kumoon.[14]

Säästöpankit palvelivat pääasiassa yksityisiä ihmisiä 1970-luvun alkuun asti. 1970-luvulla säästöpankit laajensivat toimintaansa. Ne pyrkivät alueidensa pankeiksi: yksityisten ihmisten, pk-yritysten, laitosten ja kuntien rahoittajiksi, mutta vain paikallisesti tai alueellisesti. Taloudellisesti säästöpankkien tulokset eivät kuitenkaan olleet kehuttavia. Vakavaraisuuden parantaminen ei onnistunut. Kahden prosentin vakavaraisuusvaatimusta pidettiin ylivoimaisena. Kurjaa menestystä selitti Suomen inflaatiotalous: yksikään suomalainen pankki ei ollut vaurastunut pankkitoiminnalla. Liikepankit olivat kyllä tienanneet kiinteistöillä ja teollisuusosakkeilla, joiden arvot olivat inflaation myötä nousseet.[15]

Säästöpankit toimivat pitkään hajanaisena kokonaisuutena, jota kutsuttiin säästöpankkiliikkeeksi tai säästöpankkilaitokseksi. Yhteistoimintaa oli vain vähän; käytännössä sitä harjoitettiin vain Säästöpankkiliitossa. Lisäksi ryhmällä oli yhteinen keskuspankki, SKOP. Säästöpankkien ryhmästä alettiin puhua ensi kerran vuonna 1976. Säästöpankkiliike järjestäytyi Säästöpankkiryhmäksi vuonna 1981, jolloin säästöpankit saivat yhteisen johtoryhmän. Ryhmän muodostivat SKOP, Säästöpankkiliitto ja yksittäiset säästöpankit. Käytännössä ryhmä ei kuitenkaan ollut yhtenäinen.[16]

Säästöpankkien määrän kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Säästöpankkiverkosto oli laajimmillaan vuonna 1939, jolloin pankkeja oli koko maassa 485.[17] Säästöpankkeja oli erityisesti Länsi- ja Etelä-Suomessa, kun taas Itä- ja Pohjois-Suomessa oli paljon osuuskassoja. Vuoden 1939 jälkeen säästöpankkien määrä alkoi vähetä. Sodan jälkeen luovutetulle alueelle jääneitä säästöpankkeja lakkautettiin. Myöhemmin monet säästöpankit fuusioituivat toisiinsa siten, että syntyi aluesäästöpankkeja. Työväen säästöpankit sulautuivat, yhtä lukuun ottamatta, Suomen Työväen Säästöpankiksi 1971. Vuonna 1990 se erosi säästöpankeista ja muuttui STS-Pankki-nimiseksi liikepankiksi. Vielä 1989 säästöpankkeja oli 179, mutta 1991 fuusioiden jälkeen enää 86.[4]

Säästöpankkien määrä Suomessa[18]
Vuosi Säästöpankkeja
1820-l 2
1850 11
1901 200
1905 300
1913 400
1939 485
1950 444
1975 283
1990[19] 150
1991[19] 86
1992[19] 40
2000[20] 39
2014 29
2016 24

1990-luvun lama[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luvun lama aiheutti Säästöpankkiryhmässä suuren mullistuksen. Keskuspankki SKOP joutui valtion haltuun 1991. Se oli ottanut liian suuria riskejä eikä kestänyt riskien realisoitumista. Myös moni suurimmista säästöpankeista joutui talousvaikeuksiin.[4]

Aiemmin tiivis Säästöpankkiryhmä hajosi. Alue- ja paikallissäästöpankkien rinnalle syntyivät fuusioiden kautta 1991 Aktia Säästöpankki ja 1992 Suomen Säästöpankki (SSP). Pääosa säästöpankeista (43 pankkia) yhdistyi Suomen Säästöpankiksi. Taseen koolla mitaten SSP kattoi peräti 5/6 Säästöpankkiryhmästä. Suomen Säästöpankkiin liittyi sekä ongelmiin ajautuneita että terveitä pankkeja. Ratkaisun tarkoitus oli pelastaa maan säästöpankkitoiminta. Suomen Säästöpankki aloitti toimintansa 21.9.1992. Pankki joutui kuitenkin heti vakaviin vaikeuksiin. Vielä samana vuonna SSP muutettiin säästöpankkiosakeyhtiöksi ja se ajautui valtion omistukseen. Pankki pilkottiin kilpailijoiden kesken syksyllä 1993. OP-ryhmä, Postipankki, SYP ja KOP saivat kukin neljänneksen SSP:n talletuskannasta ja terveestä luottokannasta. Jäljelle jääneet "roskalainat" keskitettiin omaisuudenhoitoyhtiö Arsenaliin.[4][21]

Valtaosa säästöpankeista hävisi. 40 säästöpankkia jäi Suomen Säästöpankin ulkopuolelle. 36 paikallissäästöpankkia, 3 aluesäästöpankkia ja Aktia Säästöpankki säilyivät itsenäisinä lamasta.[4] Myöhemmin vielä Aktia irtautui ryhmästä ja muuttui liikepankiksi.

Toimintansa lopettaneita säästöpankkeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa aiemmin toimineita säästöpankkeja ovat olleet muun muassa:

Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankki toimi säästöpankkien keskuspankkina 1990-luvulle asti.

Säästöpankkien jakautuminen 2014[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huittisten Säästöpankin Säkylän konttori kesäkuussa 2013.

Kaikki Suomen säästöpankit kuuluivat vielä vuoden 2014 alussa samaan pankkiryhmään. Tammikuussa 2014 ilmoitettiin, että 25 säästöpankkia muodostavat uuden Säästöpankkien yhteenliittymän (Säästöpankkiryhmä). Osa säästöpankeista jäi kuitenkin yhteenliittymästä pois. Useat säästöpankit olivat jo yhdistyneet tai juuri yhdistymässä Oma Säästöpankin kanssa, joka jäi yhteenliittymän ulkopuolelle.[22][23][24][25] Tämän lisäksi kaksi säästöpankkia, Saaristosäästöpankki ja Vöyrin Säästöpankki, yhdistyivät Aktia Pankkiin.[26][27][28]

Rakennemuutoksen taustalla oli pankkien uudistunut EU-sääntely. Tämän pelättiin aiheuttavan aiemmin löyhemmin verkottuneina toimineille säästöpankeille lisäkustannuksia.[29]

Samoihin aikoihin Aktia, joka oli laman jälkeen tarjonnut keskusluottolaitospalvelut säästöpankeille, oli lopettamassa näiden palveluiden tarjoamisen. Tämän seurauksena Säästöpankkiryhmä hankki omaksi keskuspankikseen Säästöpankkien Keskuspankin, joka oli entinen Itella Pankki.[30]

Säästöpankkien valedemokratia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kritiikin mukaan Suomen säästöpankkiliikkeen olennaisiin piirteisiin on kuulunut valedemokratia. Säädösten mukaan korkein valta säästöpankissa kuuluu tallettajille, jotka valitsevat ylimmän hallintoelimen eli isännistön. Käytännössä kuitenkin hyvin harvat tallettajat ovat missään säästöpankissa osallistuneet isäntien vaaleihin. Suomalaisissa säästöpankeissa päätösvalta on luisunut isäntien valitsemalle hallitukselle ja sen valvonnassa toimivalle johtajistolle, jotka ovat käytännössä täydentäneet itse itsensä.[31]

Valedemokratian vuoksi valta jäi yleensä, ainakin aiemmin, säästöpankkien johdon käsiin. Käytännössä päätökset tehtiin etukäteen. Säästöpankin johtaja kutsui tallettajia valitsemaan esittämiään henkilöitä isännistöön. Isännistö valitsi hallitukseen pankinjohtajan luottomiehet. Äänestys oli tuntematon käsite. Valituiksi tuli paikkakunnan silmäätekeviä henkilöitä, mikä oli tapa ankkuroida pankki paikkakunnan päätöksentekoon. Vain harvoissa tapauksissa säästöpankin toiminnasta huolehti pankinjohtajista riippumaton säästöpankkiväki. Säästöpankin johtaja valitsi usein itse myös seuraajansa siirtyessään eläkkeelle. Isännistö jäi vain kumileimasimeksi. Jos pankissa oli hallintoneuvosto, isännistö nimitti sen eikä päässyt itse nimittämään edes hallitusta.[32]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuusterä, Antti: Aate ja raha - Säästöpankit suomalaisessa yhteiskunnassa 1822–1994, s. 17–19. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1995. ISBN 951-1-13932-0.
  2. Kuusterä, s. 40–41
  3. Kuusterä, s. 45, 58
  4. a b c d e f g Saastopankki.fi: 190 vuotta Säästöpankkihistoriaa
  5. Karlsson, Svenolof: Ihmisen kokoinen. Aktia – suuri pieni pankki ja sen salaisuus, s. 26–29. , 2006. ISBN 952-92-1265-8.
  6. Kuusterä, s. 105
  7. Kuusterä, s. 106
  8. Kuusterä, s. 156–158
  9. Kuusterä, s. 158–164
  10. Kuusterä, s. 164–166
  11. Hiilamo, Heikki: SKOP. Lyhyt historia. Porvoo-Helsinki-Juva: Herner Söderström Osakeyhtiö, 1995. ISBN 951-0-20726-8.
  12. Lyytinen, Eino: Työväen pankki. STS ja sen edeltäjät 1909–1984, s. 18–21. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1983. ISBN 951-30-5983-9.
  13. Hiilamo, s. 13
  14. Hiilamo, s. 15
  15. Hiilamo, s. 16–18
  16. Hiilamo, s. 24–28
  17. https://www.saastopankki.fi/historia
  18. Kuusterä
  19. a b c Pankkitarkastusviraston toimintakertomus 1992
  20. Rahoitustarkastus: Toimintakertomus 2000
  21. Kuusterä, s. 720–731
  22. Historiallinen säästöpankkipäätös: yhteenliittymä ja keskusyhteisö 23.1.2014
  23. Savon Sanomat 24.1.2014: Sääntely jakoi säästöpankkileirin kahtia
  24. Saastopankki.fi: Hyviä uutisia asiakkaillemme Viitattu 20.10.2014
  25. Kaikkien Säästöpankkien yhteystiedot Viitattu 20.10.2014
  26. http://www.taloussanomat.fi/porssi/2013/08/06/aktia-pankki-aikoo-nielaista-saaristosaastopankin/201310871/170
  27. http://www.ts.fi/uutiset/talous/551336/Aktia+ja+Voyrin+Saastopankki+yhdistyvat
  28. AKTIA PANKKI OYJ Tilinpäätöstiedote 1-12/2013
  29. Tietoa Säästöpankkiryhmästä ja tulevasta yhteenliittymästä
  30. https://www.spkeskuspankki.fi/keskuspankin-tehtavat
  31. Soukola, Timo: Sallitun riskinoton rajat. STS-pankki ja sen edeltäjä 1980–1992, s. 333. Vantaa: Kellastupa Oy, 2008. ISBN 978-952-5787-03-0.
  32. Hiilamo, s. 21

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]