Axel Niklas Herlin
| Axel Niklas Herlin | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 11. toukokuuta 1838 Naantali |
| Kuollut | 30. heinäkuuta 1906 (68 vuotta) Pori |
| Ammatti | juristi |
| Muut tiedot | |
| Merkittävät teokset | Das Rechtssystem der Sozialdemokratie (1894) |
Axel Niklas Herlin (11. toukokuuta 1838 Naantali – 30. heinäkuuta 1906 Pori[1]) oli suomalainen juristi, jota on kutsuttu ”Suomen ensimmäiseksi sosialistiksi”. Hän tutustui sosialismiin opiskellessaan Saksassa 1860-luvun alussa, mutta ei milloinkaan ollut aktiivisesti mukana suomalaisessa työväenliikkeessä tai juurikaan tekemisissä suomalaisten työväenjohtajien kanssa.
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Opiskeluvuodet ja työura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Herlinin vanhemmat olivat Naantalin kappalainen Axel Herlin (1807–1839) ja Charlotta Katarina Aejmelaeus (1809–1882). Hän pääsi ylioppilaaksi Turun lukiosta vuonna 1859. Tämän jälkeen Herlin opiskeli teologiaa Helsingin yliopistossa, kunnes 1861 aloitti insinööriopinnot Saksassa Karlsruhen teknillisessä yliopistossa. Palattuaan kahden vuoden kuluttua kuluttua Suomeen, Herlin toimi kirjanpitäjänä ja isännöitsijänä veljensä Gustaf Albert Herlinin perustamassa Hill Helsingfors -terästavaratehtaassa. Yrityksen mentyä konkurssiin vuonna 1870, Herlin muutti Venäjälle, jossa hän työskenteli tavallisena työmiehenä Tulan metallitehtaassa. Vuonna 1872 Herlin palasi Suomeen ja muutti asumaan isäpuolensa kirkkoherra Matias Laurilliuksen luokse Marttilaan. Hän kirjoitti parin vuoden ajan eri sanomalehtiin, kunnes 1874 suoritti 36-vuotiaana uudelleen ylioppilastutkinnon ja kirjautui Helsingin yliopistoon. Seuraavana vuonna Herlin valmistui filosofian kandidaatiksi ja vuonna 1878 molempien oikeuksien kandidaatiksi, jonka jälkeen hän auskultoi Turun hovioikeudessa ja sai varatuomarin arvon 1879. Vuosina 1880–1882 Herlin työskenteli senaatin ylimääräisenä kopistina, 1882–1890 vankeinhoitohallituksen apukamreerina ja 1890–1903 Ulvilan kihlakunnan kruununvoutina Porissa.[2]
Eläkkeelle jäätyään hän vietti Porissa myös viimeiset elinvuotensa kuolemaansa 1906 saakka. Herlin oli saanut vain muutamia tunteja ennen kuolemaansa ensimmäiset tiedot Helsingissä käynnistyneestä Viaporin kapinasta, johon hänen kerrotaan suhtautuneen suurella innokkuudella.[3] Herlin on haudattu Poriin Käppärän hautausmaalle.[4]
Poliittinen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Karlsruhessa opiskellessaan Herlin tutustui Karl Marxin teoksiin sekä Saksan Sosiaalidemokraattisen Puolueen toimintaan. Saksalaisista sosialistijohtajista hän tunsi henkilökohtaisesti muun muassa Wilhelm Liebknechtin.[5] Vuonna 1889 Herlin ilmeisesti osallistui Pariisissa pidettyyn toisen internationaalin perustavaan kongressiin salanimellä ”Nikolaus Finn”. Nimen taakse on joskus arveltu kätkeytyneen myös Nils Robert af Ursinin, mutta hänen mukaansa Nikolaus Finn oli juuri Herlin.[2]
Herlin teki useita ulkomaanmatkoja, mutta ei yleensä kertonut niistä edes tuttavilleen. Hänen tiedetään vierailleen Wilhelm Liebknechtin luona ja käyneen hänen kanssaan myös kirjeenvaihtoa. Nils Robert af Ursinin mukaan kirjeet kuitenkin tuhoutuivat, kun veli Gustaf Albert hävitti Herlinin jäämistön.[2] Herlinin sosialidemokraattinen ajatusmaailma oli Suomessa yleisesti tiedossa, mutta hänellä ei nähtävästi silti ollut yhteyksiä muihin suomalaisiin sosialisteihin. Hänen mainitaan ainoastaan toimineen puhujana joissakin tilaisuuksissa. Ilmeisesti tämän vuoksi maan työväenlehdet, kuten esimerkiksi Helsingissä ilmestynyt Työmies, eivät noteeranneet Herlinin kuolemaa lainkaan.[5] Vasta vuonna 1913 Nils Robert af Ursin kirjoitti Herlinin pienoiselämäkerran Suomen ensimmäinen sosialisti Turun sosialidemokraattisen piiritoimikunnan Joulusoihtu-nimiseen julkaisuun.[2]
Ursinin mukaan Wilhelm Liebknechtin poika Karl Liebknecht vieraili Suomessa Herlinin luona tarkistamassa hänen saksankielisen kirjansa Das Rechtssystem der Sozialdemokratie kieliasua.[2] Saksassa vuonna 1894 julkaistun kirjan esipuheen laati toisen maailmansodan aikana Theresienstadtin keskitysleirillä kuollut ukrainalaissyntyinen lakitieteen tohtori Isidor Ingwer (1866–1942).[6] Teos jäi Herlinin ainoaksi. Kirjan julkaisun aikaan ei Suomessa vielä ollut varsinaisia sosialisteja, esimerkiksi vanhan työväenliikkeen merkittävimpiin vaikuttajiin kuulunut Eetu Salin on todennut tuolloin olleensa vasta porvarillisen wrightiläisen työväenliikkeen edustamalla ”sivistysseurakannalla”. Herlinillä sen sijaan oli jo käsitys sosialistisesta järjestelmästä, jota hän myös kertoi kannattavansa.[2] Teos ei kuitenkaan edusta puhdasoppista marxilaisuutta, vaan siinä oli vaikutteita myös valtio- ja utopiasosialismista. Lisäksi se sisältää jopa Marxin näkemysten kritiikkiä.[5] Nils Robert af Ursin on verrannut Herlinin näkemyksiä Anton Mengerin teoksessaan Uusi valtio-oppi (Neue Staatslehre) esittämiin, vaikka se ilmestyi vasta kahdeksan vuotta Herlinin kirjan jälkeen. Herlin puolestaan mainitsee vaikuttajakseen amerikkalaisen utopiasosialistin Edward Bellamyn maineikkaan romaanin Vuonna 2000, joka ilmestyi 1888. Bellamyn helppotajuisuudesta poiketen, af Ursin pitää Herlinin esitystapaa filosofisena, kankeana ja vaikeaselkoisena. Ursin moitti Herliniä myös luokkataisteluopin puuttumisesta.[2]
Myöskään saksalaiset sosialidemokraatit eivät yhtyneet Herlinin näkemyksiin, vaikka Eduard Bernstein kehuikin häntä mukavaksi herrasmieheksi. Esimerkiksi sosialismin teoriaan keskittynyt Die Neue Zeit ei arvostellut Herlinin kirjaa lainkaan. Bernstein puolestaan kirjoitti heinäkuussa 1894 Karl Kautskylle Herlinin ”juristisosialismin” edustavan huomattavan erilaisia näkökantoja heihin verrattua. Kirjeessään Bernstein ehdottaa Kautskylle, että tämä voisi laatia esipuheen toimittamaansa Friedrich Engelsin Anti-Dühring -teoksen uuteen painokseen ja tyrmätä siinä hienovaraisesti Herlinin ajatukset. Lopulta Bernstein ei kuitenkaan sisällyttänyt esipuheeseen mainintaa Herlinin kirjasta. Der Sozialdemokrat puolestaan luonnehti puoli vuotta myöhemmin teosta ala-arvoiseksi pelkästään sen huonon kielen vuoksi.[6]
Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Axel Niklas Herlin oli Kone Oy:n vuonna 1924 ostaneen Harald Herlinin setä. Tämä loi yrityskaupallaan pohjan Herlinin suvun nykyiselle vauraudelle.[7][8]
Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Das Rechtssystem der Sozialdemokratie. Ein erster Entwurf von A. N. Herlin. Nürnberg: Verlag Wörlein & Comp., 1894.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Herlin, Axel Niklas. Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu. Viitattu 28.5.2012.
- ↑ a b c d e f g af Ursin, Nils Robert: Suomen ensimmäinen sosialisti. Joulusoihtu, 1.12.1913, s. 4–8. Kansalliskirjasto. Viitattu 22.5.2017.
- ↑ Från staden och omnäjden. Dödsfall. Björneborgs Tidning, 3.8.1906, nro 62, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 30.6.2014.
- ↑ Kronofogden Axel Niklas Herlins jordfästning. Björneborgs Tidning, 10.8.1906, nro 64, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 21.5.2017.
- ↑ a b c Soikkanen, Hannu: Sosialismin tulo Suomeen. Ensimmäisiin yksikamarisen eduskunnan vaaleihin asti, s. 44–45. Porvoo–Helsinki: WSOY, 1961. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b Schelz-Brandenburg, Till (toim.): Eduard Bernsteins Briefwechsel mit Karl Kautsky (1891–1895), s. 376–378. Frankfurt-am-Main: Campus Verlag, 2012. ISBN 978-359-33964-3-9. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Hoffman, Kai: Vuorineuvos Heikki Herlin (1901–1989). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 5.9.2008. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 30.5.2012.
- ↑ Strang, Matti: Gustaf Albert Axelinpoika Herlin Geneanet. Viitattu 4.6.2012.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kangas, Urpo: Axel Niklas Herlinin (1838–1906) yleinen yhteiskuntateoria. Oikeus, 1984, nro 3, s. 166–176. Helsinki: Oikeuspoliittinen yhdistys Demla & Oikeus- ja yhteiskuntatieteellinen yhdistys. ISSN 0356-4037.
|
