Salvador Allende
| Salvador Allende | |
|---|---|
 |
|
| Chilen 29. presidentti | |
| Edeltäjä | Eduardo Frei Montalva |
| Seuraaja | Augusto Pinochet Ugarte |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 26. kesäkuuta 1908 Valparaíso |
| Kuollut | 11. syyskuuta 1973 (65 vuotta) Santiago de Chile |
| Ammatti | lääkäri |
| Puoliso | Hortensia Bussi (1940–1973) |
| Sukulaiset | Maya Fernández Allende (tyttärentytär) |
| Tiedot | |
| Puolue | Chilen sosialistinen puolue |
 Nimikirjoitus |
|
Salvador Allende Gossens (26. kesäkuuta 1908 – 11. syyskuuta 1973) oli Chilen presidentti vuosina 1970–1973. Hänestä tuli vuonna 1970 Latinalaisen Amerikan ensimmäinen demokraattiset vaalit voittanut vasemmistolainen valtionjohtaja. Hänen elämänsä päättyi väkivaltaisesti Chilen sotilasvallankaappauksessa vuonna 1973. Vallankaappausta johti kenraali Augusto Pinochet.
Elämän alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Salvador Allende syntyi vuonna 1908 Valparaíson satamakaupungissa. Hänen vanhempansa olivat Salvador Allende Gastro ja Laura Gossens. Suku oli akateemis-boheeminen, ja Allenden ihanne, isoisä, oli Chilen sotilaslääketieteen suurmies.
Allende suoritti lukionsa Valparaíson Liceo Eduardo de la Barrassa ja lääketieteen tutkinnon vuonna 1933 lääketieteellisessä koulussa Chilen yliopistossa. Hän meni naimisiin Hortensia Bussin kanssa ja he saivat kolme tytärtä.
Allende aloitti poliittisen uransa pian yliopistosta valmistumisensa jälkeen. Vuonna 1933 hän oli perustamassa Chilen sosialistista puoluetta ja nousi sen johtajaksi. Vuonna 1934 hänestä tuli ministeri yhteen kolmesta Kansanrintama-hallituksesta. Tämän hallituksen pääministerinä toimi Pedro Aguirre Cerda. Hän toimi useita kertoja kabinettiministerinä, kansanedustajana, parlamentin puheenmiehenä ja senaattorina. Ennen vuoden 1970 vaaleja hän oli yrittänyt presidentiksi vuosina 1952, 1958 ja 1964.
Aatteeltaan Allende oli sosialisti ja hänen aatteeseensa vaikutti paljolti myös yleinen kansallismielisyys. Häntä sanottiin marxilaiseksi, mutta omien sanojensa mukaan hän ei ollut marxilainen, koska hän ei uskonut proletariaatin diktatuuriin. Päinvastoin, hän oli käsitteen demokraattinen sosialismi tärkeimpiä luojia. Hän uskoi, että kun demokratian tietä kuljettaisiin mahdollisimman pitkään, olisi väistämättömänä tuloksena sosialismi ja sosialistinen yhteiskunta. Allende oli myös vapaamuurari.[1]
Yhdysvaltoja Allenden demokratiapyrkimykset eivät vakuuttaneet vaan se uskoi, että Chile tulisi päätymään kommunistisena valtiona Neuvostoliiton etupiiriin Kuuban tavoin ellei Allendea syrjäytettäisi. Koko John F. Kennedyn ja Richard Nixonin välisen ajan Yhdysvallat sijoitti valtavia summia pääasiallisesti kristillisdemokraattien Allenden vastaiseen vaalityöhön ja propagandaan. Näistä presidenteistä Nixon oli kaikkein kiihkein Allenden vastustaja.
Yhdysvaltojen ja Allenden välejä viilensivät pääasiassa taloudelliset kysymykset. Allende oli vankka kapitalismin vastustaja ja kansallistamisen kannattaja, kun taas Yhdysvalloilla oli monia yrityksiä ja intressejä Chilessä, muun muassa ITT, Anaconda ja Kennecott.
Vuoden 1970 vaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viimein vuonna 1970 Allende voitti vaalit Unidad Popular (Kansan yhtenäisyys) -liittouman ehdokkaana. Allende sai 36,2 prosenttia äänistä ja hänen vanha vastustajansa ja entinen presidentti Jorge Alessandri 34,9 prosenttia. Kolmanneksi tuli Kristillisdemokraattisen puolueen (PDC) Radomiro Tomic 27,8 prosentin ääniosuudella.
Chilen tuolloin voimassa olleen perustuslain mukaan Chilen parlamentin tulee nimittää presidentin virkaan jompikumpi kahdesta eniten ääniä saaneesta ehdokkaasta. Tässä vaiheessa Yhdysvalloille aukeni toinen ja viimeinen demokraattinen mahdollisuus kaataa Allende. Yleensä kuitenkin perinteen mukaan parlamentti oli nimittänyt suoraan eniten ääniä saaneen ehdokkaan.
KGB sijoitti 420 000 dollaria Allenden vaalikampanjaanlähde?, kun taas CIA yritti saada PDC:n äänestämään parlamentissa Alessandria. Kaikesta huolimatta parlamentti pysyi perinteessä ja vahvisti Allenden presidentiksi. Allenden valinnan jälkeen CIA alkoi tunnustella armeijan halukkuutta ja kykyä sotilasvallankaappaukseen.
Allende Chilen presidenttinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Heti valintansa jälkeen Allende julkisti tavoiteohjelmansa La vía chilena al socialismo (”Chileläinen tie sosialismiin”). Sen päätavoitteena olivat radikaalit kuparituotannon ja ulkomaisen (yhdysvaltalaisen) pääoman kansallistaminen, terveydenhuollon uudistaminen, koulutuksen uudistaminen, ”ilmaista maitoa lapsille” -ohjelma sekä maareformi. Uudistukset tapahtuivat radikaalisti ja nopeasti, koska Allendella oli vain yksi presidenttikausi eli 6 vuotta aikaa johtaa Chile sosialismiin.
Allenden uudistuksista eniten vastustusta herättivät maareformi ja palkkareformi. Maareformi, jonka edellinen presidentti Eduardo Frei oli aloittanut, hajotti perinteisen chileläisen suurmaanomistuksen ja jakoi tilat pienviljelijöille. Maatyöläiset ja pienviljelijät hyötyivät tästä uudistuksesta, mutta maanomistajat ja yläluokka menettivät maansa. Palkkareformi taas nosti työläisten palkkoja ja jäädytti hinnat. Kansallinen ja valtiollinen koulutusreformi kavensi katolisen kirkon vaikutusvaltaa ja merkitystä koulutuksessa. Näin ollen työnantajat, keskiluokka ja kirkko nousivat Allendea vastaan. Työnantajalakot sekä työväen ja työnantajien ristiriidat lamaannuttivat maan julkisen toiminnan ja palvelut, infrastruktuurin ja talouden.lähde?
Uudistusten myötä oikeistolaisen Kansallispuolueen, konservatiivien ja kristillisdemokraattien kannatus kasvoi maassa.lähde? Kaiken lisäksi kirkko alkoi avoimesti tukea näitä puolueita. Porvariston kannalta Allende alettiin nähdä työväenluokan presidenttinä, ei koko kansan.
Kuuban johtaja Fidel Castro oli vuonna 1971 Chilessä kuukauden ajan. Kuuba antoi tukensa Chilelle ja Allende tukensa Etelä-Amerikan vasemmistolaisille taisteluille. Tämä viilensi entisestään poliittista ilmapiiriä Amerikan mantereella.lähde? Vuonna 1972 maata järisytti laaja keskiluokan lakko, johon yhtyivät työnantajat, joitakin opiskelijajärjestöjä ja osa armeijasta. Lakon kestettyä 24 päivää Allende joutui taipumaan ja ottamaan hallitukseensa upseerin, kenraali Carlos Pratsin. Tämä taas sai työväen arvostelemaan Allenden politiikkaa. Chilen peson arvo laski 140 prosenttialähde? ja ennen vasemmistoa myötäilleet kristillisdemokraatitkin siirtyivät poliittisesti enemmän oikealle. Maa oli hyperinflaation takia lähes kaaoksessa ja sotilasvallankaappauksen uhka kasvoi entisestään. Chilen sekasortoa edesauttoi CIA:n voimakas sekaantuminen Chilen politiikkaan Santiagosta käsin.
Inflaatio oli 605 prosenttia vuodessa, julkinen vaje oli peräti 25 prosenttia kansantuotteesta, suurin osa julkisista menoista rahoitettiin velalla, ja Chile alkoi velkaantua nopeasti. Maataloustuotanto putosi kolmanneksen, ruokaa säännösteltiin. Myös teollisuuden, kalastuksen ja kuparikaivosten tuotanto sekä kansantuote kutistuivat 1971-1973. Allenden kaudella Chilen peson arvo putosi kolmasosaan ja vaihtotaseeseen tuli pian satojen miljoonien nykydollarien vaje. Hinnat ja palkat oli säännelty.[2]
Tiedotusvälineistä 70 prosenttia otettiin valtion haltuun.[2] Allenden hallinto myös rikkoi perustuslakia toistuvasti.[3] Pinochet väittikin myöhemmin Allenden olleen muuttamassa Chileä diktatuuriksi.
Chilessä asuneen Seija Molinan mukaan tilanne Chilessä oli mahdoton, nälkää, jonotusta ja jatkuvaa ruoan loppumisen pelkoa. Vallanvaihto oli ainoa vaihtoehto, suurin osa kansasta odotti sitä, ja tapahtumapäivänä tunnelmat kansan keskuudessa olivat iloisia ja vapautuneita. Sitten juntan veriteot saivat Molinan kääntymään sitä vastaan.[4]
Vallankaappaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pian Allenden valitsemisen jälkeen tapahtunut armeijan ylipäällikön, allendelaisen René Schneiderin murha oli enteillyt sotilaallisen kriisin mahdollisuutta. Tosin tämä CIA:n tukema ja yllyttämä murha oli aluksi saanut armeijan Allenden taakse, mutta vuonna 1972 tilanne oli jo toinen. Santiagossa oli jo loppuvuodesta 1972 erinäisiä sotilasosastoja lietsomassa kapinaa, ammuskelemalla kaduilla ja pystyttämällä tiesulkuja. Pientä helpotusta Allenden kriisissä olleelle hallitukselle antoi 1973 alkuvuoden parlamenttivaalien tulos, missä Unidad Popular sai 43 prosentin kannatuksen. Tämä oli kuitenkin lähes merkityksetöntä, kun kristillisdemokraatit olivat siirtyneet poliittisesti oikealle ja perustivat Kansallispuolueen kanssa Confederación Democrátican, (CODE). Oikeisto oli jo vuoden ajan avoimesti syyttänyt Allenden hallitusta ”kuubalaisesta ja castrolaisesta diktatuurista”.
29. kesäkuuta 1973 panssarijoukot eversti Roberto Souperin johdolla piirittivät presidentinpalatsin, La Monedan. Kaappausyritys kuitenkin epäonnistui. Elokuun 9. päivänä kenraali Gratsista tuli puolustusministeri, mutta hän joutui eroamaan jo 22. elokuuta. 22. päivänä oppositio syytti Allenden hallitusta perustuslain vastaisista teoista ja vetosi hänen poistamisekseen vallasta.[5] Sillä ei kuitenkaan ollut riittävää enemmistöä Allenden erottamiseksi presidentinvirasta. Seuraavana päivänä Allende nimitti armeijan ylipäälliköksi kenraali Augusto Pinochetin. Tämä oli erittäin keskeistä tulevassa vallankaappauksessa. Pinochet teki Allendeen vaikutuksen ja aluksi näytti, että Pinochet saisi kriisin hallintaan. Hallitus ei uskaltanut kutsua kansallista poliisia, carabinerosia apuun sen heikon uskollisuuden takia. Tässä tilanteessa Allende luotti Pinochetin uskollisuuteen täysin.
Viimein 11. syyskuuta 1973 Chilen armeija nousi Pinochetin johdolla avoimesti hallitusta vastaan. Presidentti Allende siirtyi aamulla La Monedaan ja hänelle tarjottiin lentokonetta, jolla poistua perheineen maasta. Toisaalta koneen oli tarkoitus pudota matkalla.[6] Samalla hän järkyttyi, kun kuuli kuka johti kaappausta. Poliisivoimat tukivat hallitusta aamupäivään asti kunnes hekin taipuivat kaappaajien puolelle. Allende linnoittautui La Monedaan parinkymmenen lähimmän ystävänsä ja liittolaisensa kanssa ja ilmoitti taistelevansa viimeiseen mieheen eikä pakenevansa niin kuin petturit. Aamupäivällä hän piti viimeisen kuuluisan puheensa kansallisella radiokanavalla, jossa hän ilmoitti taistelevansa Chilen työväen ja kansan puolesta viimeiseen hengen vetoon. Puheessaan hän vielä kerran yritti vedota Chilen kansan isänmaallisuuteen ja tukeen presidenttiänsä kohtaan. Tukea ei tullut. Armeija aloitti hyökkäyksen La Monedaa vastaan ja pommitti rakennusta kahdella hävittäjällä. Muutaman tunnin taisteluiden jälkeen sotilaat tunkeutuivat palavaan palatsiin vallaten sen.
Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kyynelkaasun ja tulipalon pakottamana Allende käski kello 13.50 presidentinpalatsin puolustajia antautumaan. Puolustajat järjestäytyivät palatsin toisessa kerroksessa jonoon, jolloin Allende kätteli ja kiitti jokaista henkilökohtaisesti heidän antamastaan avusta. Tämän jälkeen hän siirtyi Itsenäisyyssalonkiin, joka sijaitsi La Monedan toisessa kerroksessa. lähde?
Virallisten tietojen mukaan Allende surmasi itsensä rynnäkkökiväärillä[7]. Vielä vuonna 2011 kerrottiin chileläisten ja ulkomaisten asiantuntijoiden osoittaneen ruumiinavauksella ja ballistisilla tutkimuksilla, että Allende teki itsemurhan ampumalla itseään polvien välissä pitämällään aseella[8].
Kuitenkin heti Allenden kuolemasta lähtien vasemmisto niin Chilessä kuin maailmallakin syytti sotilasjunttaa Allenden teloittamisesta.[7] Esimerkiksi 28. syyskuuta 1973 Fidel Castro kertoi puheessaan Vallankumouksenaukiolla Allenden saaneen surmansa sotilaiden ampumana, puolustettuaan sitä ennen asemiaan sankarillisesti tuntien ajan Castron lahjoittamalla aseella ja mm. pysäytettyään fasistien panssarivaunun omakätisesti bazookalla.[9]
Vuonna 2023 julkaistu kirja tulkitsi, että Allende ammuttiin ja murha lavastettiin itsemurhaksi. Teoksen Allende – Autopsia de un Crimen (Erään rikoksen ruumiinavaus) kirjoittivat Francisco Marín, El Ciudadano -lehden päätoimittaja ja Luis Ravanal, kansainvälisesti arvostettu oikeuslääkäri. Kirjan mukaan heti Allenden kuoleman jälkeen ruumiinavauksen teheet lääkärit havaitsivat kaksi eri luodinreikää – käsiaseella ohimoon, rynnäkkökiväärillä leuan alle – mutta sotilaiden valvonnassa he eivät voineet kirjoittaa rehellistä raporttia. Oikeuslääkärien maailmankonferenssi Soulissa 2014 päätyi johtopäätökseen, että itsemurha oli poissuljettu ajatus.[10]
Pinochetin diktatuurin jälkeen Chilessä on uudelleen alettu suhtautua myönteisesti Allenden aikaan. Chilen hallituksissa on ollut Allenden sosialistipoliitikkoja, jotka vallankaappauksen jälkeen joko pakenivat maasta tai joutuivat vankeuteen.[7]
Tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Leninin kansainvälinen rauhanpalkinto vuonna 1972
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Alpo Rusi: "Vasemmalta ohi". s. 260.
- ↑ a b Manfred Bräuchle, Universidad Mayor, Chile: Applied Theory: The Reforms in Chile ecaef.org. Arkistoitu 19.2.2012. Viitattu 27.12.2020.
- ↑ The end of Allende, The Economist, Sep 15th 1973.
- ↑ Heikki Hiilamo: Murhasta syytettynä: Chile (8/2019, sivu 51) Suomen Kuvalehti. 22.2.2019.
- ↑ http://www.pensionreform.org/icpr/eys/declaration.html (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Pinochet: Unrepentant to the end
- ↑ a b c Chilessä aletaan tutkia Allenden kuolemaa Yle Uutiset. 27.1.2011. Viitattu 27.10.2023.
- ↑ Salvador Allenden kuolema oli itsemurha. Viitattu 19.7.2011
- ↑ Castro Speech Data Base - Latin American Network Information Center, LANIC lanic.utexas.edu. Viitattu 27.10.2023.
- ↑ Chilen presidentin Salvador Allenden kuolemasta ilmi käänteentekeviä tietoja Helsingin Sanomat. 23.10.2023. Viitattu 27.10.2023.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Martínez, Jesús Manuel: Salvador Allende ja Chilen kohtalonvuodet. (Salvador Allende, 2009.) Suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä. Esipuhe Erkki Tuomioja. Helsinki: Into, 2013. ISBN 978-952-264-261-5.
- Määttänen, Sakari: Venceremos! Gummerus 1975. ISBN 9512010291
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Yle Elävä arkisto: Suomalaistoimittajat tallensivat Allenden Chilen sosialistisen unelman ennen vallankaappausta
- Yle Elävä arkisto: Chilen vallankaappaus ja sen seuraukset järkyttivät suomalaisia syyskuussa 1973
- Yle Elävä arkisto: Allende - puolesta ja vastaan (1970-1972).
- Yle Elävä arkisto: Sotilasvallankaappaus Chilessä (1973).
- Yle Elävä arkisto: Chilessä vallankaappaus – Allende murhattu (1973).
- Yle Elävä arkisto: Allenden lesken haastattelu (1974).
| ||||||||||||||||||||||||||
