Työosuuskunta

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Työosuuskunta on yksi osuustoiminnan muoto. Se on jäsentensä omistama osuuskunta, yritys, jonka tarkoituksena on työllistää jäseniään. Tyypillisesti työosuuskunnan tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa, vaan tulos jaetaan tilikauden aikana palkkoina työtä tehneille. Työosuuskunta mahdollistaa yhteisöllisen yrittämisen, ja parhaimmillaan se on usean saman alan edustajan muodostama ryhmä, jonka jäsenet täydentävät toisiaan ammatillisesti ja aikataulullisesti.[1]

Haasteena työosuuskunnassa on selvitä haasteellisesta kirjanpidosta ja välttyä ristiriidoilta jäsenten välillä.

Työttömyyskorvauksia haettaessa on Suomessa katsottu, että osuuskunnan jäsenyys ei estä työttömyyspäivärahan saantia, jos työosuuskunnassa on vähintään seitsemän jäsentä (omistusosuus alle 15 prosenttia). Jos osuus on isompi, jäsen katsotaan yrittäjäksi hänen työttömyysturvansa osalta.

Suomen työosuuskuntien historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa työosuuskuntia on ollut rannikkoseuduilla noin 1890-luvulta lähtien 1950-luvulle saakka etenkin satama- ja rakennusaloilla.[2][3][4]

Työosuuskunta oli Suomessa vielä 1980-luvulla harvinainen. Työosuuskuntia oli vain kourallinen ja niitä perustettiin muutamia vuodessa. Osuuskuntaa ei yleisesti tunnettu itsensä työllistämisen ja yhteisyrittämisen muotona.[5]

1990-luvun lamavuosien aika perustettiin parisataa työosuuskuntaa. Työttömien yhdistyksillä oli siinä keskeinen rooli. Työttömien osuuskuntia perustettiin tyypillisesti työvaltaisille aloille, joilla ei tarvittu paljon alkupääomaa. Osuusmaksut pyrittiin pitämään maltillisina, jolloin jäsenen taloudellinen riski jäi pieneksi. Osuuskunnat olivat jäsenilleen työttömyyden aiheuttamaa ahdistusta lievittävä sidosryhmä, joilla lisättiin oma-aloitteisuutta, edistettiin työelämään pääsyä ja torjuttiin syrjäytymistä. Myöhemmin 1990-luvulla myös viranomaiset kiinnostuivat tästä työllistämisen mallista, ja työosuuskuntia pyrittiin synnyttämään tietoisesti. Työttömien osuuskuntien kuumin perustamisvaihe hiipui 1990-luvun loppua kohti, kun talous nousi ja palkkatyötä oli jälleen enemmän tarjolla.[5]

Edelläkävijänä toiminnassa oli Kirkkonummella 1993 perustettu Aktio, joka oli alle neljä vuotta toiminnassa, mutta inspiroi muita kokeilemaan yritysmuotoa. Myös osuustoiminnallisten yrityksien perustamiskurssit lisäsivät työosuuskuntien määrää ja 1998 mennessä niitä oli lähes kolmesataa.[6]

Ongelmia 1990-luvulla syntyi siitä, katsottiinko osuuskunnan jäsen sosiaaliturvassa yrittäjäksi ja oliko hänellä oikeus työttömyysturvaan. Muodostui sääntö, jonka mukaan vähintään 7 jäsenen osuuskunnassa jäsenen oikeus työttömyysturvaan säilyy. Se nähtiin tärkeäksi motivaatiotekijäksi osuuskuntien perustajien joukossa. Osa työosuuskunnista hiipui, kun jäsenet saivat palkkatyötä muualta. Osa jäi kuitenkin toimimaan joko niin, että jäsenet eivät haikailleet enää palkkatyöhön tai niin, että palkkatyöhön siirtyneiden jäsenten tilalle rekrytoitiin uusia.[5]

Osa työttömien osuuskunnista ajautui ongelmiin. Joissain jäsenet jäivät odottelemaan, että joku hankkii heille töitä. Osuuskuntia myös kaatui jäsenten keskinäisiin ristiriitoihin, kun jäsenten käsitykset yhteistoiminnasta ja yhteisyritysten pelisäännöistä erosivat. Tunnetaan myös tapauksia, joissa joku kavalsi osuuskunnan rahat.[5]

2000-luvulle tultaessa siirryttiin työttömien osuuskunnista asiantuntijaosuuskuntien ja luovien alojen osuuskuntien nousukauteen. Luovilla aloilla työosuuskunta voi ratkaista freelancerina toimimisen ongelmia. Asiantuntijaosuuskunnille on tyypillistä, että tarvittava varallisuus on pääasiassa työntekijöiden osaamista eikä muuta alkupääomaa suuresti tarvita. Tyypillisiä asiantuntijaosuuskuntia ovat konsultoinnin, koulutuksen, tietotekniikan, uusmedian, kustannustoiminnan ja viestinnän alojen osuuskunnat. Perustamisen lähtökohtana voi olla asiantuntijan oma työttömyyskokemus tai halu toimia yrittäjänä.[5]

Osuuskunta jäsentensä työllistämisen muotona Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jotkut osuuskunnat on perustettu jäsentensä työllistämiseksi. Osuuskunnan perustamiseen ei yleensä tarvita suuria pääomia, vaan perustajien itsensä määrittelemä osuusmaksu riittää. Keskitettyjen ja jaettujen kustannusten kautta osuuskuntamuotoinen yrittäminen säästää myös aikaa, vaivaa ja rahaa. Kullakin jäsenellä on yksi ääni ja äänivalta jakaantuu tasaisesti jäsenten kesken. Yritystoiminnan riski on pienempi kuin henkilöyhtiöissä, sillä vastuu yritystoiminnasta rajoittuu sijoitettuun pääomaan eikä jäsen voi pahimmassakaan tapauksessa menettää kuin sijoittamansa osuusmaksun.

Työn tekeminen perustuu työsopimukseen osuuskunnan ja jäsenen välillä. Työn hinnoittelun pohjana voi olla palkka ja palkan sivukulut. Lisäksi on huomioitava muut muuttuvat kulut sekä osuuskunnan toiminnasta aiheutuvat kiinteät kulut. Työsuhde on aivan samanlainen kuin missä tahansa työnantajalla – osuuskunnan jäsen vain on työssä itse omistamassaan yrityksessä. Tällöin tärkeintä ei ehkä ole osuuskunnan voiton maksimointi, vaan hyvinvoinnin ja edun tuottaminen itse työn tekijöille. Mahdolliset voittovarat voidaan käyttää osuuskunnan kehittämiseen tai jakaa jäsenille osuuspääoman korkona tai ylimääräisenä palkkana.

Osuuskunta ja osa-aikainen yrittäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osuuskunta mahdollistaa myös osa-aikaisen yrittämisen. Osuuskuntamuotoisen yrityksen perustaminen on yksi tapa kokeilla yrittäjyyttä suhteellisen riskittömästi.

Jos osuuskunnassa on vähintään seitsemän (7) jäsentä, heitä ei luokitella työttömyysturvan suhteen yrittäjiksi, vaan heillä säilyy oikeus palkansaajan työttömyysturvaan. Jos jäseniä kuitenkin on vähemmän kuin seitsemän, jäsenet katsotaan yritystoimintaa harjoittaviksi henkilöiksi. Työttömyysturvan kannalta on tärkeää, ettei jäsenmäärä putoa alle seitsemän.[7] Jos yritystoiminnan alkuvaiheessa työtä ei ole riittävästi, jäsen voi hakea soviteltua työttömyyspäivärahaa.lähde?

Osuuskuntayrittäjyys mahdollistaa joustavan ja verkostomaisen yrittämisen. Esimerkiksi joukko luovien alojen ammattilaisia voi vuokrata yhteiset työtilat tai markkinoida tuotteitaan yhteisen osuuskunnan kautta. Näin jokaisen ei tarvitse hankkia omaa työtilaa, ostaa yksin kaikkia laitteita, järjestää omaa kirjanpitoa tai vastata yksin markkinoinnin kuluista.

Yhtenä haasteena osuuskunnassa on, että kaikki jäsenet eivät välttämättä sitoudu kunnolla osuuskunnan toiminnan kehittämiseen. Toisena haasteena on, että osuuskuntayrittäjyyttä ei tunneta kovin laajasti ja yritysneuvonnan saaminen voi olla ongelma.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Toimittanut: Koskiniemi, Erkki; ulkoasu: Lehmusvaara Lotta; Luvun kirjoittaja: Kostilainen, Harri: ”Osuustoiminnan ja yhteisyrittämisen sanastoa”, Osuustoiminnallinen yhteisyrittäminen, s. 202. Kirjan 1. painos, Sitaatti: ”Työosuuskunta tarkoittaa työntekijöiden tai henkilöstön omistamaa sekä hallinnoimaa yhteisyritystä. Keskeistä on riippumattomuus ulkopuolisen omistajan valvonnasta sekä kontrollista. Suomessa työosuuskunnat ovat tulleet tutuiksi 1990-luvulla. Työosuuskunnat yhdistetään yleisesti työttömien perustamiin työtä vuokraaviin osuuskuntiin. Työosuuskunta tarkoittaa kuitenkin lähinnä yllä mainittua yritys- ja omistajuusmuotoa.”. Tammer-Paino Oy, Tampere: Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry, 1998. ISBN 951-9455-65-5.
  2. Toimittanut: Koskiniemi, Erkki; ulkoasu: Lehmusvaara Lotta; Luvun kirjoittaja: Karjalainen, Jari: ”Uusosuuustoiminta Suomessa: 1. Toiminnan ripeä leviäminen”, Osuustoiminnallinen yhteisyrittäminen, s. 56. Kirjan 1. painos, Sitaatti: ”Voidaankin kysyä, onko uusosuustoiminta todella uutta vai pikemminkin uudelleen suosituksi tullut vanha yritysmuoto. Monia uusosuustoiminnalliseksi kutsuttuja aktiviteetteja on itse asiassa harjoitettu varsin kauan Etelä-Euroopan maissa ja Suomessakin jo aiemmin. Esimerkiksi työosuuskuntia oli rannikkokaupungeissamme viime vuosisadan vaihteesta 1950-luvulle saakka.”. Tammer-Paino Oy, Tampere: Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry, 1998. ISBN 951-9455-65-5.
  3. Kallionpää, Tuomas: Kokemuksia työosuuskuntien toiminnasta. (Luku: 2.2.1 Osuustoiminnan historiaa Suomessa, sitaatti: "Henkilöstön omistamia osuuskuntia eli työosuuskuntia toimi erityisesti satama- ja rakennusaloilla 1800- ja 1900- luvun vaihteessa aina 1940 luvun lopulle. 1970-luvulla eurooppalaisten tehdasvaltausten ja hippiliikkeen vaikutuksesta perustettiin joitakin henkilöstön omistamia osuuskuntia eli työosuuskuntia. 1980-luvulla Suomessa oli alle 20 henkilöstönomisteista osuuskuntaa eli työosuuskuntaa.") Opinnäytetyö, Toukokuu 2014, s. 13. Tampereen ammattikorkeakoulu. Artikkelin verkkoversio (PDF) Viitattu 11.7.2018.
  4. Suomen osuustoimintaliike vuonna 1910. (Artikkeli koskien työosuuskuntia.) Sosialisti, 18.8.1911, nro 188, s. 4. Artikkelin verkkoversio Viitattu 6.7.2018.
  5. a b c d e Moilanen, Hanna ym.: Uusi osuuskunta – tekijöiden liike. Helsinki: Into Kustannus Oy, 2014. ISBN 978-952-264-294-3.
  6. Toimittanut: Koskiniemi, Erkki; ulkoasu: Lehmusvaara Lotta; Luvun kirjoittaja: Karjalainen, Jari: ”Uusosuuustoiminta Suomessa: 2. Uusosuustoiminnan ilmenemismuotoja”, Osuustoiminnallinen yhteisyrittäminen, s. 57–58. Kirjan 1. painos, Sitaatti: ”Edelläkävijänä toiminut osuuskunta Aktio perustettiin Kirkkonummelle vuonna 1993. Aktion elinkaari kesti vain alle neljä vuotta, mutta se ehti esimerkillään vaikuttaa kymmenien muiden työosuuskuntien syntyyn. Ensimmäiset uuden aallon työosuuskunnista syntyivät parsin spontaanisti, mutta toukokuusta 1994 alkaen osuuskuntien syntyä ovat tehostaneet lukuisat osuustoiminnallisten yritysten perustamista edesauttamaan tarkoitetut kurssit. Vuoden 1994 loppuun mennessä työosuuskuntia oli maahamme perustettu runsaat kolmekymmentä ja vuoden 1998 alussa kokonaismäärä oli kivunnut jo lähes kolmeen sataan.”. Tammer-Paino Oy, Tampere: Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry, 1998. ISBN 951-9455-65-5.
  7. Lehto, Juhani & Holopainen, Tuulikki: Osuuskunnan hallinto

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Troberg, Eliisa: Asiantuntijaosuuskunnat - joustavia verkostoja tietoyhteiskunnassa. Hallinnon tutkimus, 2000, 19. vsk, nro 1, s. 76-85. (suomeksi)
  • Toimittanut: Koskiniemi, Erkki; ulkoasu: Lehmusvaara Lotta: Osuustoiminnallinen yhteisyrittäminen. Tammer-Paino Oy, Tampere: Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry, 1998. ISBN 951-9455-65-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]