Aleksandr Herzen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aleksandr Herzen. Sergei Lvovich Levitsky, 1860.

Aleksandr Ivanovitš Herzen (ven. Алекса́ндр Ива́нович Ге́рцен, Aleksandr Ivanovitš Gertsen, 6. huhtikuuta (J: 25. maaliskuuta) 1812 Moskova, Venäjä21. tammikuuta (J: 9. tammikuuta) 1870 Pariisi, Ranska) oli venäläinen länsimielinen kirjoittaja ja ajattelija, joka tunnettiin "Venäjän sosialismin isänä". Hänen salanimensä oli "Iskander".lähde?

Aleksandr Herzen oli rikkaan maanomistajan Ivan Aleksejevitš Jakovlevin (1767–1846) avioton poika. Hänen äitinsä oli 16-vuotias saksalainen Henriette Wilhelmina Luisa Haag. Äiti antoi pojalleen saksalaisen sukunimen Herzen.lähde?

Herzenin piiri ja zapadnikit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Herzen vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Moskovassa ja valmistui vuonna 1833 Moskovan yliopiston matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta. Hän kiinnostui ranskalaisesta utopistisesta sosialismista ja Henri de Saint-Simonin ajattelusta. Herzen oli kiinnostunut myös G. W. F. Hegelin filosofiasta, mutta hän halusi tulkita sitä materialistisesti. Hän korosti olemisen ja ajattelun, tietoisuuden ja elämän, filosofian ja luonnontieteen, teorian ja käytännön ykseyttä. Hän piti tärkeänä luonnontieteiden opetusta ja naisten koulutusta. Jo yliopistossa hän johti vallankumouksellista piiriä, ja hänet vangittiin vuonna 1834 ja määrättiin maanpakoon seuraavana vuonna. Hän palasi Venäjälle, mutta hänet karkotettiin uudelleen vuonna 1841. Hän palasi uudelleen Moskovaan vuonna 1842. Yhdessä Vissarion Belinskin kanssa hän kuului radikaalien länsimielisten johtajiin.lähde?

Herzen piti 1840-luvulla Moskovassa Nikolai Ogarjovin kanssa filosofista keskustelukerhoa, jota kutsuttiin Herzenin piiriksi. Siinä oli mukana myös vanhempia, dekabristeihin kuuluneita keskustelijoita. Herzenin ja Nikolai Stankevitšin keskustelupiireissä muodostui uudistusliike, jonka jäseniä nimitettiin zapadnikeiksi eli länsimielisiksi. He pitivät Länsi-Eurooppaa kehittyneempänä kuin Venäjää, joten venäläisten tulisi ottaa mallia Länsi-Euroopasta. Zapadnikeista radikaaleimpia olivat Herzen, Ogarjov ja Belinski. Maltillisiksi uudistajiksi katsottiin Mihail Katkov, Sergei Solovjov ja Timofei Granovski. Aatesuunta ei ollut yhtenäinen, koska monet sen kannattajat eivät halunneet kopioida länsimaiden menettelytapoja sellaisinaan Venäjälle. Zapadnikit pyrkivät muodostamaan vastavoiman taantumuksellisina pitämilleen slavofiileille. He kritisoivat slavofiilien ajattelua utopismina ja taikauskoisuutena.[1]

Herzenin vaikutus radikaaliryhmien ajatteluun[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

"Sivistyneillä venäläisillä" oli Herzenin käsityksen mukaan keskeinen rooli hänen ideoidensa toteuttamisessa.[2] Herzen vaikutti ratkaisevasti Venäjän poliittiseen ilmapiiriin, ja tämä johti lopulta Venäjän maaorjien vapauttamiseen vuonna 1861. Herzenin perustama kirjapaino Vapaa venäläinen lehdistö (ven. Вольной русской типографии) julkaisi Lontoossa useita venäjänkielisiä lehtiä, joita salakuljetettiin Venäjälle ja joita kumoukselliset piirit innokkaasti lukivat. Agraarisosialistipuolue narodnikkien aatemaailma perustuu paljolti Herzenin kirjoituksiin. Herzen esitti niin sanottua venäläisen sosialismin teoriaa, jossa maalaisyhteiskunta voisi jättää kapitalismin vaiheen väliin ja kehittyä suoraan sosialistiseksi tukeutumalla kyläyhteisöjen toimintaan.lähde?

Aatteellinen pettymys ja slaavien aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kumouspyrkimysten tukahtuminen oli Herzenille pettymys, ja hän muuttui epäileväksiselvennä. Herzen poistui Venäjältä lopullisesti ja palasi Eurooppaan vuonna 1847 ja seurasi Ranskan vallankumousliikehdintää vuonna 1848. Hänen tavoitteenaan oli vapaan venäläisen lehden perustaminen. Vuosina 1852–1865 Herzen asui Lontoossa. Lehti nimeltä Kolokol ('Kello'), ilmestyi Lontoossa vuosina 1857–1867. Se oli kielletty Venäjällä, mutta sitä salakuljetettiin sinne.[3]

Herzen pettyi myös Länsi-Eurooppaan. Hän tunsi vastenmielisyyttä porvarillista ja hengellisyyden hylännyttä mannerta kohtaan. Vuosien 1848–1849 vallankumoukset osoittivat, että Euroopan sosialistit olivat kykenemättömiä todellisiin tekoihin. Syynä oli Herzenin mielestä se, että Euroopan sosialistit olivat porvarillistuneet. Hän arveli, ettei hänen ihanteensa voisi muuttua todeksi Länsi-Euroopassa. Toivo olisi slaaveissa, jotka loisivat uuden järjestyksen. Herzen julisti, että "slaavilaisen maailman aika koittanut" ja pääkaupungiksi tulisi Konstantinopoli. Venäjä siirtyisi sosialismiin kokematta samaa historiallista kehitystä kuin Länsi-Eurooppa. Herzenin näkemys Venäjän kehityksestä tarkoitti, että hän oli historiasta samaa mieltä kuin slavofiilit. "Tulevaisuuden ihminen on Venäjällä talonpoika, samaan tapaan kuin hän on Ranskassa työläinen." Slavofiilien tavoin Herzen piti ortodoksista uskoa katolilaisuutta uskollisempana kristillisille evankeliumeille.[3]

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliittisen journalismin lisäksi Herzen tunnetaan muistelmateoksestaan Menneitä ja mietteitä, josta on ilmestynyt kaksi suomennosta.

  • Menneitä ja mietteitä. (Byloe i dumy, 1868.). Suomentanut Esa Adrian. Jyväskylä: Gummerus, 1981. ISBN 951-20-2249-4.
  • Eurooppa ja Venäjä: vallankumousmiehen mietteitä. Suomentanut Vilho Elomaa. Karisto, Hämeenlinna 1918.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Heikki Kirkinen (päätoim.): Mihail Speranski ja toinen reformikausi. Venäjän ja Neuvostoliiton historia, s. 222–224. Otava, 1986. ISBN 951-1-08450-X.
  2. Jangfeldt, Bengt: Venäjä. Aatteet ja ideat Pietari Suuresta Putiniin, s. 97. Siltala, 2022. ISBN 978-952-388-137-2.
  3. a b Jangfeldt, Bengt: Venäjä. Aatteet ja ideat Pietari Suuresta Putiniin, s. 94–96. Siltala, 2022. ISBN 978-952-388-137-2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.