Yrjö Mäkelin

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yrjö Mäkelin.

Yrjö Esaias Emanuel Mäkelin (1. kesäkuuta 1875 Tampere18. syyskuuta 1923 Helsinki) oli suomalainen suutari ja poliitikko, joka teki elämäntyönsä sosialistisena sanomalehtimiehenä, Suomen sosialidemokraattisen puolueen johdossa ja kansanedustajana (1908–1910, 1913–1917).

Mäkelin toimi tamperelaisen Kansan Lehden päätoimittaja 1900–1906, mutta sai potkut. Helsinkiin perustamansa Oikeus-lehden (1906) sekä oululaisen Kansan Tahdon päätoimittaja (1907–1914 ja 1917–1918.[1][2] Mäkelin kuului jääkäriliikkeeseen, ja hänen poikansa oli jääkäri, mutta valkoiset pitivät häntä yhtenä vastuullisena sisällissodan puhkeamiseen, ja siksi hän sai vankilatuomion, jonka hän kärsi Tammisaaressa.[2]. Vapauduttuaan yleisessä armahduksessa sisällissotaan osallistumisesta saamastaan elinkautisesta vankeusrangaistuksesta ja liki neljän vuoden vankeudesta (1918–1922) Mäkelin oli Kansan Tahdon seuraajaksi perustetun Pohjan Kansan (ja Uuden Pohjan Kansan) ”aputoimittajana”lähde? pidätykseensä asti 1923.[1][2] Kaikissa noissa lehdissä hän esiintyi etenkin pohjoisessa tunnetuksi tulleella pakinoitsijanimimerkillä Riitahuhdan Esa[1].

Mäkelin tunnetaan vanhan yhtenäisen SDP:n kansallismielisenä poliitikkona. Hän oli kiihottanut nuorukaisia Bobrikovin aikaisiin kutsuntalakkoihin ja tehnyt yhteistyötä aktivistien kanssa.[2] Hän edusti kautskylaista marxilaisuuden luokkataistelulinjaa samoin kuin puoluejohtokin, mutta oli usein kiistoissa ennen muuta Työmies-lehden päätoimittaja Edvard Valppaan edustaman enemmistön kanssa taktisista menettelytapakymyksistä. Mäkelin oli kysytty puhuja, mutta ennen muuta kirjoitetun sanan taitaja. Häntä on sanottu yhdeksi taitavimmista kirjoittajista vanhassa työväenliikkeessä ja hänen kynästään ovat lähtöisin muun muassa Suomen työväenpuolueen Forssan äänioikeusjulistus (”Mitä köyhät sanovat Äänioikeusasiasta?”, 1903) ja vuoden 1905 suurlakon Punainen julistus. Vuoden 1917 työväenenemmistöinen eduskunta hyväksyi Mäkelinin johtaman perustuslakivaliokunnan esityksen valtalaiksi, jolla se julistautui maan ylimmän vallan haltijaksi.

Yrjö Mäkelin syntyi Tampereella suutari Wilhelm (Vilho) ja Paulina (o.s. Hellman) Mäkelinin perheeseen. Perheen vanhimman lapsen kuoltua Yrjö jäi kahdeksanpäisen sisarusparven vanhimmaksi. Perheen asuessa Ruovedellä Mäkelin kävi 11-vuotiaana yhden luokan kansakoulua. 15-vuotiaasta hän elätti itsensä suutarinkisällinä Tampereella, Helsingissä ja Porissa tehden 14-tuntisia työpäiviä pimeissä loukoissa usein asuenkin niissä. Hän liittyi 16-vuotiaana wrightiläiseen porvarien johtamaan työväenyhdistykseen. Ensimmäisessä julkisessa puheessaan 23-vuotias suutari arvosteli Porin työväenyhdistyksen johdossa olleen pappismiehen näkemyksiä tavalla, jossa hänen myöhempi, räväkkä ”stiilinsä” oli jo iduillaan. Esiintymisensä takia Mäkelin ja hänen elinikäinen kumppaninsa, tehtaantyöläinen Ellen Mäkelin erotettiin työväenyhdistyksestä. Samassa suutarinverstaassa työskennelleen Eetu Salinin kanssa he pääsivät takaisin työväenyhdistyksen jäseniksi, ja heidät valittiin Porin työväenyhdistyksen edustajina työväenyhdistysten edustajakokoukseen vuonna 1899. Se julistautui porvarien vastustuksesta huolimatta Suomen työväenpuolueeksi ja valitsi Mäkelinin puoluehallitukseen.

Mäkelin pidätettiin niin sanotussa Kallion leikkauksessalähde? elokuussa 1923. Hän kuoli syyskuussa Etsivän keskuspoliisin sellissä. On esitetty väitteitä sekä itsemurhasta ottamalla yliannos unilääke Veronalia että myrkytyksestä.[3].

Työväen marttyyriksi nousseen Mäkelinin ruumissaatossa Oulussa oli 6 000–7 000 ihmistä. Neljänä vuonna hänen kuolinpäivänsä tietämissä Pohjolan ammatillinen piirijärjestö järjesti muistojuhlta, ja viidentenä paljastettiin Pohjolan ammatillisen piirijärjestön (SAJ) keräyksellä kustannettu hautamuistomerkki Oulun Intiön hautausmaalla. Sen Mäkelin-reliefin on tehnyt kuvanveistäjä Emil Wikström.

Yrjö Mäkelin sai Ouluun nimikkokadun johtamansa Kansan Tahdon perustamisen 60-vuotisjuhlavuonna. Kansankadun pohjoispää, jota pitkin useat Kansan Tahdon seuraajalehtien toimittajista 1920-luvulla vietiin toimituksesta Oulun lääninvankilaan, nimettiin Mäkelininkaduksi. Hänellä on myös nimikkoseura, vuonna 2003 perustettu pohjoissuomalaisen vasemmistolaisen viestinnän ja kulttuurin tutkimusta ja tallentamista edistävä Yrjö Mäkelin -seura.

Mäkelinin vanhin poika Leo Mäkelin (1897−?) liittyi jääkäriliikkeeseen ja yleni vääpeliksi. Hän palasi Suomeen muiden jääkärien mukana, mutta siirtyi pian sen jälkeen Neuvosto-Venäjälle.[4][5][6]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Työväen vaaliopas, asiakirjain kaavat laatinut A. E. Andersson. 2. painos, Tampere, M. W. Wuolukka, 1906 (Sisältö: Suomen suuriruhtinaanmaan waalilaki, sekä liitteenä eri lukuihin jaettu waalilain selitys, 62 s.)
  • Muuan vaalipuhe. Oulun et. Vaalipiirin sos.-dem. Piiritoimikunnan lentokirjanen n:o 2. Oulu, Oulun et. vaalipiirin sos.-dem. piiritoimikunta, 1908 (31 s.)
  • Oikeusjuttu vallankumouksen puuhaamisesta: vastine Painoasiain Ylihallituksen ja yleisen syyttäjän tekemään kanteeseen. Sanomalehti-osuuskunta Kansan tahto, Oulu 1910 (24 s.) (Teos pdf-tiedostona Työväenliikkeen kirjasto, Digitaalinen arkisto)
  • Pikku-joulu N:n pitäjän pappilassa. Pohjanmaan työväen osuuskp., Oulu 1910 (16 s.)
  • Rikslagstiftningen och Finlands lantdag: socialdemokraten Yrjö Mäkelins tal i lantdagen. Åbo, 1910
  • Taloudellinen kehitys ja sen seuraukset. Kansan tahto, Oulu 1914 (16 s.]

Nimimerkillä Risto Koutaniemi:

  • Paljastus: näytelmä 1:ssä näytöksessä. Oulu, Kustannusliike Työkansa, 1914

Nimimerkillä Riitahuhdan Esa:

  • Provokaattori: näytelmä 1:ssä näytöksessä, tapahtuu Helsingissä; kirjoittanut Riitahuhdan Esa. Oulu, Pohjanmaan työväen osuuskp., 1908

Nimimerkillä Y. M.:

  • Sananen valtiollisesta äänioikeudesta. Suomen työväenpuolueen kirjasia 2. Turku, Suomen työväenpuolue, 1902
  • Etsi oikeuttasi!: mietelmiä äänioikeusasiasta. Suomen työväenpuolueen kirjasia 3. Turku, Suomen työväenpuolue, 1903

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Tauno Saarela: Yrjö Mäkelin sanomalehtimies ja myytti (pdf) (luento) 28.5.2005. Tampere: Yrjö Mäkelinin seura. Viitattu 26.9.2015.
  2. a b c d Lackman, s. 122
  3. * (toim.) Janne Kankainen, Panu-Pekka Rauhala ja Jouko Vahtola: ”Vuoden 1918 sota”, Oulu ja oululaiset sodissa 1918 ja 1939–1945: Oulun veteraanikirja, s. 44. Oulun kaupunki, 2002. ISBN 951-9234-92-6.
  4. Into Auer Kalterijääkärit III, Porvoo, WSOY 1935. s. 154.
  5. Suomen jääkärien elämäkerrasto, Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Porvoo, WSOY 1938
  6. Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa, Jääkäriliitto 1975 ISBN 951-99046-8-9. Sarja: Sotatieteen laitoksen julkaisuja, nro 14 ISSN 0355-8002

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]