Kalle Hautala

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kaarle (Kalle) Hautala (24. maaliskuuta 1888 Toholampi17. maaliskuuta 1956 Oulu) oli suomalainen maalari ja toimittaja sekä sosialidemokraattien kansanedustaja.

Hautala syntyi torppari Aapa Hautalan ja Kustaava Juhontyttären lapsena vuonna 1888 Toholammilla. Hän suoritti kansakoulun ja työskenteli nuoruudessaan maalarina eri liikkeissä Oulussa ja Ruotsissa. Myöhemmin hän toimi Oulun läänin eteläisen vaalipiirin sosialidemokraattien piirisihteerinä. Suomen sisällissodan jälkeen hän pakeni Ruotsiin, jossa hän oleskeli pakolaisena vuoteen 1922 asti. Suomeen paluunsa jälkeen hän teki mittavan uran työväenlehtien parissa toimien mm. Kansan Tahdon toimittajana ja Pohjolan Työn vastaavana toimittajana. Lisäksi hän toimi yli 20 vuoden ajan Oulun sosialidemokraattisen työväenyhdistyksen taloudenhoitajana.

Kansanedustajana Hautala toimi vuonna 1917 noin puolen vuoden ajan edustaen Oulun läänin eteläistä vaalipiiriä. Eduskunnassa hän oli jäsenenä Suuressa valiokunnassa ja Maatalousvaliokunnassa. Lisäksi hän toimi mm. Oulun kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen jäsenenä.

Hautala oli naimisissa vuodesta 1911 lähtien Jenni Maria Pirkolan kanssa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.