Väinö Jokinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Väinö Jokinen
Väinö Jokinen vuonna 1908.
Väinö Jokinen vuonna 1908.
Eduskunnan II varapuhemies
5.4.1917–31.10.1917
Edeltäjä Lauri Ingman
Seuraaja Santeri Alkio
Kansanedustaja
1.8.1908–16.5.1918
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Hämeen läänin eteläinen
Henkilötiedot
Syntynyt31. maaliskuuta 1879
Suoniemi
Kuollut31. elokuuta 1920 (41 vuotta)
Pietari
Ammatti toimittaja
Puoliso Alma Jokinen (1906–)

Väinö Jokinen (31. maaliskuuta 1879 Suoniemi – 31. elokuuta 1920 Pietari) oli suomalainen toimittaja, suomentaja ja poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1908–1918. Hän oli eduskunnan toinen varapuhemies vuonna 1917. Sisällissodan jälkeen Järvinen pakeni Neuvosto-Venäjälle, jossa hän kuoli niin sanotuissa Kuusisen klubin murhissa. Jokisen puoliso oli kansanedustaja Alma Jokinen.[1]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väinö Jokisen vanhemmat olivat Mouhijärvellä syntynyt Kuljun kartanon pehtoori Efraim Jokinen (1846-1891) ja Tammelasta nelivuotiaana Suoniemelle muuttanut ompelija Fanny Wilhelmiina Tamlander (1856-1929). Hän oli vanhin perheen seitsemästä lapsesta. Kansakoulun käytyään Jokinen aloitti 1891 oppikoulun Tampereella, jonne myös äiti ja sisarukset muuttivat isän kuoltua myöhemmin samana syksynä. Jokinen kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen lyseosta vuonna 1899. Hän opiskeli Helsingin yliopistossa matematiikkaa ja luonnontieteitä, mutta joutui jättämään opintonsa taloudellisista syistä. Jokinen kuului yliopistovuosinaan Suomalaiseen Nuijaan, jossa hänen opiskelutovereistaan vaikuttivat muun muassa Edvard Gylling, Otto Ville Kuusinen ja Kullervo Manner.[2] Lisäksi hän vaikutti Veljeys-nimisessä ylioppilaspiirissä, jonka toinen sosialistinen jäsen oli Severi Alanne.[3] Jokinen tutustui työväenliikkeeseen jo vuosisadan vaihteessa tulevan puolisonsa kautta, mutta liittyi Tampereen työväenyhdistykseen vasta 1904.[2] Suurlakon jälkeen hän oli mukana nuorten akateemisten sosialistien ryhmässä, joka vaikutti Sosialistisen Aikakauslehden ympärillä.[4]

Toimittajana ja kansanedustajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1904–1905 Jokinen työskenteli aikakauslehti Kanervan toimittajana Hämeenlinnassa.[2] Hänen ansiostaan lehdessä esiintyi myös sosialistisia ajatuksia, vaikka sensuuri poistikin osan artikkeleista.[3] Suurlakon jälkeen Jokinen oli Kansan Lehden toimittajana Tampereella, josta hän siirtyi vielä 1906 Työmiehen toimittajaksi Helsinkiin. Jokinen valittiin kansanedustajaksi vuonna 1908, jolloin hän aloitti myös Hämeenlinnaan perustetun Hämeen Voiman vastaavana toimittajana. Kriittisesti kirkkoon suhtautunut Jokinen ajoi eduskuntatyössään erityisesti uskonnon erottamista valtiosta ja koululaitoksesta. Hän oli myös tekemässä esitystä siviiliavioliitosta. Jokisen päätoimittajakauden aikana Hämeen Voiman johtokunta kieltäytyi maksamasta kirkollisveroa, jonka seurauksena lehden omaisuutta ulosmitattiin.[5] Hengellisyyden ohella JOkiset olivat kiinnostuneita myös esoteriasta.[6] Kansanedustajan tehtäviensä ohella Jokinen työskenteli 1912-1917 Sosialistin päätoimittajana Turussa ja vielä 1917 Työväen Kuvalehden päätoimittajana Helsingissä.[2][7] Valtiopäivien kokoontuessa keväällä 1917 Jokinen valittiin toiseksi varapuhemieheksi, jota tehtävää hän hoiti eduskunnan hajottamiseen saakka. Vuonna 1917 Jokinen toimi myös Suomen Ammattijärjestön sihteerinä.[1]

Puhemiehet Lauri Ingman (vas.), Kullervo Manner ja Väinö Jokinen poistumassa valtiopäivien avajaisjumalanpalveluksesta.

Sisällissodassa ja maanpaossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marraskuun 1917 yleislakon jälkeen pidetyssä SDP:n ylimääräisessä puoluekokouksessa Jokinen kannatti vallankumouksellista linjaa.[8] Sisällissodan käynnistyttyä Jokinen valittiin helmikuun alussa nimitettyyn SDP:n uuteen puoluetoimikuntaan. Lisäksi hänet valittiin Työväen pääneuvoston sihteeriksi sekä kansanvaltuuskunnan oikeusosaston alaisen lainvalmistelukunnan jäseneksi.[9] Alma Jokinen oli sodan aikana Vallankumouksellisen Ylioikeuden jäsen.[10] Huhtikuussa kansanvaltuuskunta evakuoitiin Viipuriin, josta Jokiset pakenivat sodan loppuvaiheessa Pietariin. Kesäkuun alussa Jokinen ja K. E. Primus-Nyman toimivat Pohjois-Suomen punaisten pääneuvottelijoina brittien kanssa käydyissä neuvoitteluissa, joissa sovittiin Muurmannin legioonan perustamisesta.[11] Oltuaan Permissä työläisten ja sotilaiden neuvoston jäsenenä Jokinen siirtyi Pietariin heinäkuussa perustetun Kumous-lehden toimitukseen, jonka ohella hän työskenteli suomentajana. Elo-syyskuun vaihteessa Jokinen osallistui Moskovassa pidettyyn SKP:n perustavaan kokoukseen, jossa hänet valittiin puolueen keskuskomiteaan.[12] JOulukuusta 1919 lähtien Jokinen työskenteli Pietarissa VKP(b):n suomalaisessa keskustoimistossa Kalle Lepolan ja Kustaa Rovion kanssa. Elokuun 1920 puoluekokouksessa Jokista ei enää valittu SKP:n keskuskomiteaan, koska häntä pidettiin liian teoreettisena käytännöllisiin kysymyksiin liittyvissä asioissa.[13]

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Kuusisen klubin murhat

Jokinen murhattiin 31. elokuuta 1920 Pietarissa toimineeseen suomalaisten kommunistien kokouspaikkaan tehdyssä aseellisessa hyökkäyksessä, jonka suoritti joukko SKP:n johtoon tyytymättömiä punaupseereita.[14] Ammuskelun käynnistyessä JOkinen, Tuomas Hyrskymurto, Konstantin Lindqvist ja Jaakko Rahja pakenivat kerhohuoneiston kirjastoon. Kalle Lepolan ja Väinö Salmen muistelmien mukaan Jokinen yritti rauhoitella hyökkääjiä, jonka jälkeen Aku Paasi surmasi hänet viimeisenä selkään ampumalla.[15] Iskussa kuoli kahdeksan henkilöä, jotka haudattiin yhteishautaan Pietarin Mars-kentälle. Uhrien muistoksi julkaistussa kirjassa on Jokisen 15-vuotiaan tyttären Mirjamin kirjoittamat muistosanat otsikolla "Kunnia marttyyrien muistolle". Lännen vähemmistökansallisuuksien yliopistoon perustettiin hänen mukaansa nimetty keskustelukerho, jonka avajaisissa puhui Yrjö Sirola. Sukulaiset pitivät Jokista rauhan miehenä ja syyttivät tapahtumista Almaa, jonka villitsemänä hänen katsottiin liittyneen vallankumoukseen.[16][17]

Kirjallinen tuotanto ja suomennokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokisen tuotanto käsittää lähinnä uskontoon kriittisesti suhtautuvia pamfletteja. Niistä tunnetuin on vuonna 1905 julkaistu Uskonto yksityisasiaksi!, jossa hän yhdistelee orientalismia sosialistisiin uskontotulkintoihin.[18] Jokinen aloitti käännöstyöt jo lyseon viimeisillä luokilla ja jatkoi niitä yliopistossa.[19] Hän suomensi muun muassa Karl Marxin, Friedrich Engelsin, Eduard Bernsteinin, Anton Pannekoekin, Karl Kautskyn, Auguste Forelin, Paul Lafarguen, Ernst Haeckelin ja Emile Vandervelden poliittisia ja filosofisia tekstejä sekä Konrad Telmanin, Frederick Marryatin ja Emilie Flygare-Carlénin romaaneja.[20] Venäjällä hän toimitti Yrjö Sirolan kanssa noin sata Leninin teosta käsittävän sarjan.[21] Suomentajana hän käytti myös salanimeä Tuovi Halla.[20]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väinö Jokisen puoliso oli kansanedustaja Alma Jokinen (os. Melander), jonka kanssa hän solmi niin sanotun omantunnon avioliiton vuonna 1906. Liitosta kerrottiin Palvelijatar-lehdessä julkaistussa ilmoituksessa. Siinä he kertoivat pitävänsä kaikilta kansalaisilta vaadittua kirkollista vihkimistä periaatteidensa, omatuntonsa ja vakaumuksensa vastaisena. Pariskunta piti avioliittoa kirkollisen sijaan yhteiskunnallisena asiana ja toivoi pystyvänsä mahdollisimman pian vahvistamaan avioliittonsa siviilivihkimisellä.[22] Pariskunnalle syntyi kolme tytärtä, joista vanhin Mirjami (s. 1906) kuoli 1920-luvun alussa keuhkotautiin. Vuonna 1907 syntyneistä kaksostyttäristä Helmi kuoli perheineen toisen maailmansodan aikana neuvostoliittolaisen kuljetuslaivan pommituksissa ja kirjapainoalalla työskennellyt Sirkka Öhqvist asui myöhemmin Petroskoissa. Hänen tyttärensä Aini Bogdanova työskenteli Neuvosto-Karjalan toimittajana.[23]

Jokisen sisaruksista Eino (1882-1928) toimi sisällissodan aikana Tampereen punakaartin kirjanpitäjänä ja vallankumousoikeuden syyttäjänä.[24]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Uskonto yksityisasiaksi!. Tampere: Tampereen Työväen Sanomalehti, 1906.
  • Jokinen, Väinö; Cunow, Heinrich: Uskonnon synty. Kuopio: Savon Työväen Sanomalehti- ja Kirjapaino-osuuskunta, 1916.
  • Hetkinen maailmankaikkeudessa : esitelmä tähtitieteen opetuksista. Tampere: Alex Halonen, 1909.
  • Miksi on kirkko erotettava valtiosta?. Tampere: TSuomen Sosialidemokratinen Puolue, 1906.

Suomennoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kautsky, Karl ; Bernstein, Eduard: Sosialismin historia 1: Platonista uudestikastajiin. Suomentanut Väinö Jokinen. Tampere: Tampereen Työväen Sanomalehti, 1908.
  • Kautsky, Karl; Lafargue, Paul; Lindemann, Hugo; Bernstein, Eduard: Sosialismin historia : Uudemman sosialismin edeltäjät II. Thomas Moresta Ranskan vallankumouksen aattoon. Tampere: Tampereen Työväen Sanomalehti, 1908.
  • Kautsky, Karl: Siveysoppi ja materialistinen historiankäsitys. Suomentanut Väinö Jokinen. Helsinki: Työväen Sanomalehti, 1909.
  • Haeckel, Ernst: Maailmanarvotukset : yleistajuisia tutkielmia monistisen filosofian alalta. Suomentanut Väinö Joikinen. Pori: Kehitys, 1912.
  • Vandervelde, Emile: Puolueeton osuustoiminta ja sosialistinen osuustoiminta. Suomentanut Väinö Jokinen. Kuopio: Savon Työväen Sanomalehti- ja Kirjapaino-osuuskunta, 1916.
  • Lenin, V. I.: Proletaarinen vallankumous ja luopio K. Kautsky. Suomentanut Väinö Jokinen. Pietari: Suomen Kommunistisen Puolueen keskuskomitea, 1919.
  • Marx, Karl; Engels, Friedrich: Kansalaissota Ranskassa. Suomentanut Väinö Jokinen. Pietari: Suomen Kommunistisen Puolueen keskuskomitea, 1919.
  • Marx, Karl; Engels, Friedrich: Kommunistinen manifesti. Johdanto Karl Kautsky. Suomentanut Väinö Jokinen. Pietari: Suomen Kommunistisen Puolueen keskuskomitea, 1919.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b Väinö Jokinen Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 14.4.2007.
  2. ↑ a b c d Kiviranta, Elina: "Tervetuloa sorretut siskot, tänne joukkoomme joutukaa" - kansanedustaja Alma Jokisen tie Tampereen Amurista punapakolaiseksi Neuvosto-Venäjälle, s. 47-53. Pro gradu -tutkielma. Tampere: Tampereen yliopisto, 2006. Teoksen verkkoversio (PDF).
  3. ↑ a b Soikkanen, Hannu: Sosialismin tulo Suomeen : ensimmäisiin yksikamarisen eduskunnan vaaleihin asti, s. 173. Helsinki: WSOY, 1961. Teoksen verkkoversio (PDF).
  4. ↑ Soikkanen 1961, s. 272-273.
  5. ↑ Kiviranta 2006, s. 53-54, 61.
  6. ↑ Järvenpää, Juuso: Hämeenlinnan esoteerinen vuosi 1910 20.9.2020. Tutkimuksen rönsyjä & liepeitä. Viitattu 14.7.2023.
  7. ↑ Työväen Kuvalehti. Sosialidemokraatti, 8.2.1917, nro 16, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 14.7.2023.
  8. ↑ Kiviranta 2006, s. 72.
  9. ↑ Rinta-Tassi, Osmo: Kansanvaltuuskunta punaisen Suomen hallituksena, s. 122, 153, 170, 172. Punaisen Suomen historia 1918. Helsinki: Valtion painatuskeskus ; Opetusministeriö, 1986. ISBN 951-86007-9-1.
  10. ↑ Rinta-Tassi 1986, s. 174–175.
  11. ↑ Geust, Carl-Fredrik: ”Venäjän sisällissodassa surmansa saaneet suomalaiset punakaartilaiset”, Suomalaiset ensimmäisessä maailmansodassa : Venäjän, Saksan, Ison-Britannian, Ranskan, Australian, Uuden Seelannin, Etelä-Afrikan, Yhdysvaltain, Kanadan ja Neuvosto-Venäjän armejoissa vuosina 1914–22 menehtyneet suomalaiset sekä sotaoloissa surmansa saaneet merimiehet, s. 122. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 6/2004. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia, 2004. ISBN 952-5354-48-2. Teoksen verkkoversio (PDF).
  12. ↑ Kiviranta 2006, s. 82.
  13. ↑ Kiviranta 2006, s. 83.
  14. ↑ Salomaa, Markku: Revolverioppositio. Historiallinen aikakauskirja, 1991, nro 1, s. 31–42. ISSN 0018-2362. Viitattu 18.7.2015.
  15. ↑ Kiviranta 2006, s. 84-85.
  16. ↑ Kiviranta 2006, s. 87-88.
  17. ↑ Geust 2004, s. 154.
  18. ↑ Harmainen, Antti ; Järvenpää, Juuso ; Kemppainen, Mikko: ”Sosiaalidemokraattinen työväenliike ja moderni länsimainen esoteria 1900-luvun alun Suomessa”, Henkinen työväki, s. 93. Väki Voimakas vuosikirja 35. Helsinki: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2022. ISBN 978-952-74660-9-4. Teoksen verkkoversio (PDF).
  19. ↑ Kivirantsa 2006, s. 50.
  20. ↑ a b Jokinen, Väinö, 1879–1920 Finto.fi. Kansalliskirjasto. Viitattu 14.7.2023.
  21. ↑ Kiviranta 2006, s. 82.
  22. ↑ Kiviranta 2006, s. 51-52.
  23. ↑ Kiviranta 2006, s. 53-54, 101-102.
  24. ↑ Kiviranta 2006, s. 48.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sosialidemokraattien kansanedustajat
Kansainväliset
Kansalliset
Henkilöt
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Väinö_Jokinen&oldid=21985544”