Nestori Aronen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nestori Aronen
Nestori Aronen kansanedustajavuosinaan.
Nestori Aronen kansanedustajavuosinaan.
Kansanedustaja
1.6.1909–16.5.1918
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Turun läänin pohjoinen
Henkilötiedot
Syntynyt27. joulukuuta 1876
Pori
Kuollut7. lokakuuta 1954 (77 vuotta)
Helsinki
Ammatti sahatyömies, asioitsija

Johan Nestor (Juho Nestori) Aronen (27. joulukuuta 1876 Pori7. lokakuuta 1954 Helsinki) oli suomalainen poliitikko ja ammattiyhdistysjohtaja, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1909–1918.[1] Sisällissodan aikana Aronen oli Suomen kansanvaltuuskunnan prokuraattorin Matti Turkian apulainen ja sai toiminnastaan kuolemantuomion, joka myöhemmin muutettiin elinkautiseksi.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aronen vietti lapsuutensa Ulvilassa Koiviston kylässä, jossa hänen isänsä viljeli vuokratilaa. Käytyään muutaman luokan kansakoulua Aronen meni 13-vuotiaana sahatyömieheksi Rosenlewin omistamalle Seikun sahalle Porin Aittaluotoon. Työväenliikkeen toimintaan hän tuli mukaan suurlakon aikana marraskuussa 1905. Seuraavana vuonna Aronen liittyi Uudenkoiviston työväenyhdistyksen jäseneksi, ja osallistui Tampereella järjestettyyn ensimmäiseen yleiseen torpparikokoukseen.[2][3] Vuonna 1907 Aronen valittiin Porin sahatyöväen ammattiosaston puheenjohtajaksi, ja hän osallistui Tampereella Suomen Ammattijärjestön perustavaan kokoukseen.[4][5]

Helmikuussa 1909 Aronen erotettiin Seikun sahalta ”työssä tehdyn virheen vuoksi”. Todellinen syy oli Arosen toiminta ammattiosastossa, koska hän ei edes ollut työvuorossa väitettynä ajankohtana. Erottamisensa jälkeen Aronen toimi SDP:n puhujana ennen valintaansa kansanedustajaksi toukokuun 1909 eduskuntavaaleissa. Hänet valittiin uudelleen vuosina 1910, 1911, 1913, 1916 ja 1917. Kansanedustajan tehtävänsä ohessa Aronen toimi asioitsijana, ja oli muun muassa Osuusliike Kansan sekä Kehitys Oy:n johtokuntien jäsen.[1][4]

Vuoden 1917 maatalouslakkojen aikana Aronen sai senaatilta toimeksiannon sovitella niitä maaherra Mikko Collanin kanssa. He sovittelivat lakkoja Mouhijärvellä, Kokemäellä ja Vihdissä. Heinäkuussa tapahtuneen eduskunnan hajottamisen jälkeen Aronen osallistui niin sanottuun Mannerin senaattiin. Arosen väitettiin olleen marraskuussa muodostetun Ulvilan työväen järjestyskaartin perustaja ja johtaja, mutta hän oli tuolloin Helsingissä.[2][6] Ennen sisällissodan alkua tammikuussa 1918 Aronen ehti vielä toimimaan Satakunnan sosialidemokraattisen piirijärjestön puheenjohtajana.[3]

Sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan aikana Aronen toimi kansanvaltuuskunnan prokuraattorin Matti Turkian apulaisena vastaten viraston käytännön toiminnasta. Hän oli myös jäsenenä Matti Airolan ja Anton Huotarin johtamassa lainvalmisteluvaliokunnassa. Tutkija Jaakko Paavolaisen mukaan Aronen toimi tehtävässään aktiivisesti väkivallantekojen estämiseksi, ja jopa eräissä tapauksissa auttoi valkoisia. Maaliskuun alkupuolella hän haki vuorineuvos Bertel Ahlströmin Kauttualta turvaan Helsinkiin, kun oli levinnyt huhuja hänen mahdollisesta surmaamisestaan.[2][3]

Maaliskuun puolivälissä Turkia lähti Pietariin, jolloin Aronen hoiti prokuraattorin tehtäviä muutaman päivän ajan ennen vierailua kotonaan Ulvilan Vanhakoivistolla. Paluumatkalla Aronen ei enää päässyt Tampereen saartorenkaan läpi takaisin Helsinkiin, vaan joutui jäämään kaupunkiin. Valkoisten vallattua Tampereen 6. huhtikuuta Aronen pidätettiin, mutta päästettiin lyhyen kuulustelun jälkeen vapaaksi. Aronen ei saanut matkustuslupaa ulos kaupungista ja joutui lopulta vangituksi uudelleen kesäkuun jälkipuoliskolla erään porilaismiehen tunnistettua hänet passikonttorin jonossa. Aronen toimitettiin Tampereen vankileirille, josta hänet heinäkuun lopussa siirrettiin Sörnäisten vankilaan.[2][3] Lokakuussa 1918 Aronen sai kuolemantuomion valtiopetoksesta,[7] jonka valtiorikosylioikeus tammikuussa 1919 lievensi elinkautiseksi.[8] Hänet armahdettiin tammikuussa 1922.[9]

Sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rosa Sillanpään hautajaiset Malmin hautausmaalla. Aromaa kuvan keskellä lapsi sylissään.

Vapauduttuaan Aronen ryhtyi kommunistisen Suomen Työväen Keskusvaalikomitean vaalitoimitsijaksi, minkä johdosta Vanhakoiviston työväenyhdistys erotti hänet sosialidemokraattisesta puolueesta kesäkuussa 1922 pidetyssä kokouksessa.[10][11] Myöhemmin samana vuonna Aronen valittiin Suomen Puutyöntekijäin Liiton puheenjohtajaksi.[4] Hän oli mukana kommunistisen Suomen Työväenpuolueen toiminnassa ja joutui elokuussa 1923 pidätetyksi yhdessä noin 70 muun puolueaktiivin kanssa poliittisen toimintansa johdosta.[12] Vuonna 1925 Aronen valittiin vastaperustetun kommunistisen Suomen Puuteollisuustyöväen Liiton puheenjohtajaksi.[4]

1920-luvun lopulla Aronen siirtyi vasemmistososialistiseen Suomen työväen vasemmistoryhmään, jolloin liitossa enemmistönä olleet kommunistit syrjäyttivät hänet puheenjohtajan paikalta keväällä 1930.[13] Tämän jälkeen Aronen toimi Helsingissä asioitsijana käyttäen myös asianajajan titteliä. Hän palasi jälleen sosialidemokraatteihin ja oli 1940-luvulla Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen.[1][14]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nestori Arosen isä oli Kauhajoella syntynyt maanvuokraaja Kustaa Vihtori Aronen (1850–1918) ja äiti Ahlaisissa syntynyt Anna Sofia Bergendahl (1848–1929). Perheeseen syntyi kuusi lasta, joista Nestori Aronen oli vanhin.[2] Vuonna 1899 hän solmi avioliiton Kokemäeltä kotoisin olleen Selma Lydia Stenbergin (1878–1923) kanssa. Perheeseen syntyi viisi lasta.[2] Arosen toinen puoliso oli kansanedustaja Rosa Sillanpää, jonka kanssa hän avioitui hieman ennen tämän kuolemaa 1929. Pariskunnalla oli yksi lapsi.[15] Arosen kolmas puoliso oli vuodesta 1932 lähtien Aino Alice Leontine Lönnroth.lähde?

Arosen nuorin veli oli Suomen sosialistisen työväenpuolueen kansanedustaja Toivo Aronen, joka sisällissodan aikana toimi muun muassa Porin vallankumousoikeuden jäsenenä.[16] Perheen isä Kustaa, veljekset Vihtori (1879–1928)[17][18] ja Jalmari (s. 1889)[19] sekä Nestorin pojat Ilmari (1900–1952)[20][21] ja Eino (1901–1918) olivat Koiviston punakaartin jäseniä. Veljeksistä Jalmari toimi kaartin päällikkönä ja Vihtori puolestaan oli Ulvilan vallankumousoikeuden puheenjohtaja.[2] Kustaa ja Eino kuolivat Isosaaren vankileirillä.[22][23]

Myös perheen naiset olivat mukana punaisten toiminnassa. Äiti Anna Aronen sai viiden vuoden kuritushuonetuomion muun muassa kiihotuksesta ja ”koko maailman villinneiden” poikiensa kasvatuksesta.[24] Toinen tytär Jenny Emilia Ahti (s. 1884) oli Friitalan työväenyhdistyksen jäsen, ja sai kahden vuoden vankeustuomion. Hänen aviomiehensä kuoli niin ikään Isosaaren vankileirillä.[25] Arosen puoliso Selma sai viiden vuoden vankeusrangaistuksen. Häntä syytettiin muun muassa kiihottamisesta sekä varastetun tavaran kätkemisestä.[26] Myös muiden veljesten puolisot Ellen, Katri ja Vendla olivat syytteessä valtiorikosoikeudessa.[25] Selman tavoin he toimivat myöhemmin 1920-luvun alussa kommunistisen Porin sosialistisen naisjärjestön johtokunnassa.[27]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Nestori Aronen. Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 4.12.2007.
  2. a b c d e f g Aronen, Juho Nestori – Valtiorikosylioikeuden akti 25079 Valtiorikosylioikeus. 27.11.1918. Kansallisarkisto. Viitattu 5.6.2020.
  3. a b c d Rajala, Pertti: Punaista on aate : Satakunnan Sosialidemokraatit ry 100 vuotta, s. 55–57. Pori: Satakunnan Sosialidemokraatit, 2005. ISBN 952-91969-3-8.
  4. a b c d Furuholm, Tapio: Varovaisin askelin vallankumouksen virtaan : Porin sahatyöväen ammattiosaston alkuvaiheet 1905–1918, s. 48–49. Pro gradu -tutkielma. Tampere: Tampereen yliopisto, 2006. Teoksen verkkoversio (PDF).
  5. Suomen Ammattijärjestön perustavan kokouksen edustajat Suomen historian dokumentteja. Viitattu 21.3.2016.
  6. Valtiorikosasiain tiedusteluosaston Luettelo C Valtiorikosasiain Tiedusteluosasto. 15.10.1918. Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 21.3.2016.
  7. Tuomiot julistettu sos. dem. edustajain valtiopetosjutuissa. Uusi Suometar, 13.10.1918, nro 207, s. 7. Kansalliskirjasto Viitattu 5.6.2020.
  8. Sosialidemokratisten kansanedustajain tuomiot. Kansan Työ, 11.1.1919, nro 8, s. 1. Kansalliskirjasto Viitattu 5.6.2020.
  9. Punakapinan johtajia armahdettu. Iltalehti, 26.1.1922, nro 21, s. 1. Kansalliskirjasto Viitattu 5.6.2020.
  10. Sosialistisille vaalikomiteoille, puoluejärjestöille ja puoluetovereille. Savon Kansa, 15.4.1922, nro Sanantuoja 43, s. 1. Kansalliskirjasto Viitattu 5.6.2020.
  11. Ent. kansanedustajan Nestori Arosen erottaminen sos.-dem. puolueesta. Kansan Lehti, 14.6.1922, nro 134, s. 3. Kansalliskirjasto Viitattu 5.6.2020.
  12. Kommunistijohtajat pidätetään kautta maan. Satakunnan Kansa, 4.8.1923, nro 175, s. 1. Kansalliskirjasto Viitattu 5.6.2020.
  13. Virtanen, Jorma: Suomen ammattijärjestö poliittisen työväenliikkeen eri suuntausten toimintakenttänä 1928–1930, s. 29–31. Turku: Turun yliopisto, 1983. ISBN 951-64230-7-8.
  14. Valtuusto suoritti vaalilautakuntien valitsemisen. Helsingin Sanomat, 19.6.1947, s. 4, 6. HS Aikakone (vain tilaajille) Viitattu 5.6.2020.
  15. Tov. Rosa Sillanpää kuollut. Työn Ääni, 9.10.1929, nro 116, s. 1. Kansalliskirjasto Viitattu 5.6.2020.
  16. Lintunen, Tiina: Punaisten naisten tiet: Valtiorikosoikeuteen vuonna 1918 joutuneiden Porin seudun naisten toiminta sota-aikana, tuomiot ja myöhemmät elämänvaiheet, s. 216. Turku: Turun yliopiston Politiikan tutkimuksen laitos, 2015. ISBN 978-951-29622-8-0. Teoksen verkkoversio.
  17. Aronen, Kustaa Vihtori – Valtiorikosylioikeuden akti 22746 Valtiorikosylioikeus. 5.10.1918. Kansallisarkisto. Viitattu 5.6.2020.
  18. Tov. Arosen hautaus. Työväen Lehti, 9.2.1928, nro 16, s. 3. Kansalliskirjasto Viitattu 5.6.2020.
  19. Aronen, Väinö Jalmari – Valtiorikosylioikeuden akti 23657 Valtiorikosylioikeus. 18.3.1921. Kansallisarkisto. Viitattu 5.6.2020.
  20. Aronen, Vilho Ilmari – Valtiorikosylioikeuden akti 14907 Valtiorikosylioikeus. 16.9.1918. Kansallisarkisto. Viitattu 5.6.2020.
  21. Ilmari Aromaan kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat, 4.7.1952, s. 2. HS Aikakone (vain tilaajille) Viitattu 5.6.2020.
  22. Aronen, Kustaa Vihtori Suomen sotasurmat 1914–1922. 5.3.2002. Valtioneuvoston kanslia. Viitattu 5.6.2020.
  23. Aronen, Viljo Eino Suomen sotasurmat 1914–1922. 5.3.2002. Valtioneuvoston kanslia. Viitattu 5.6.2020.
  24. Lintunen 2015, s. 144.
  25. a b Lintunen 2015, s. 168.
  26. Aronen, Selma Lydia – Valtiorikosylioikeuden akti 20898 Valtiorikosylioikeus. 18.6.1919. Kansallisarkisto. Viitattu 5.6.2020.
  27. Lintunen 2015, s. 205.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]