Valtiorikosoikeus

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Valtiorikosoikeus oli ylimääräinen oikeusistuin, joita 31.5.1918 asetettiin 21 kappaletta tutkimaan ja tuomitsemaan valtiollisista rikoksista epäiltyjä Suomen kansanvaltuuskunnan puolella taistelleita tai sen siviilihallintoon osallistuneita henkilöitä. Valtiorikosoikeuksia asetettiin viisi Helsinkiin, viisi Tampereelle, kolme Turkuun, kaksi Hämeenlinnaan, kaksi Kuopioon ja kaksi Vaasaan sekä kaksi Ouluun. Valtiorikosoikeuksien lakkauttamista koskeva hallituksen esitys annettiin eduskunnalle 25.1.1919, ja eduskuntakäsittelyn jälkeen valtionhoitaja Mannerheim vahvisti lain 2.4.1919.

Valtiorikosoikeudella oli tarkoitus korvata kenttäoikeus sekä kuolemantuomioon perustumattomat teloitukset. Teloituksia tapahtui toukokuun 1918 alkupuolella jopa noin 200 päivässä ja vankileireillä oli kymmeniä tuhansia vangittuja.

Valtiorikosoikeudet käsittelivät 75 575 tapausta ja vapausrangaistuksista kuolemantuomioihin vaihdelleita tuomioita langetettiin 67 788. Kuolemantuomioita langetettiin 555, joista pantiin täytäntöön 115:71 Suomenlinnassa, 31 Hennalassa ja 13 Viipurissa. Monissa nettitiedoissa oleva luku 265 toimeenpantua teloitusta johtuu siitä, että valtiorikosylioikeus ei armahtanut tai alentanut 153 kuolemanrangaistusta[1], mutta heidän tuomioitaan ei enää marraskuun 1918 jälkeen toteutettu ja ne muuntuivat elinkautisiksi 7.12.1918 annetun lain myötä.[2] Teloituksia tapahtui myös ilman valtiorikosoikeuksien päätöksiä ja vankileireillä kuoli kaikkiaan 11 905 vankia 74 803:sta tunnetusta vangitusta.

Valtiorikosoikeudet jakoivat kuolemantuomioita, vaikka kuolemanrangaistus Suomessa oli poistunut käytöstä sota-aikoja lukuun ottamatta. Suomeen ei ollut julistettu sotatilaa sisällissodan aikana. Rikoslain soveltamisessa oli jo 1820-luvulta alkaen kuolemantuomiot muutettu karkotuksiksi Siperiaan. Toisaalta, v. 1889 rikoslain mukaan murhasta voitiin edelleen tuomita kuolemaan (21 luku 1§) ja osallisuudesta tekoon sama rangaistus kuin itse teosta (5 luku 1§).

Valtiorikosoikeuksien tuomiot olivat joidenkin nykykäsitysten mukaan laittomia. Ongelmallista on myös se, että kapinaan nousseet sosialidemokraattiset kansanedustajat oli vangittu ilman parlamentaarista koskemattomuuden suojaa siten, etteivät edes heidän varamiehensä olleet eduskunnassa päättämässä valtiorikosoikeuksien asettamisesta. Länsimaisen oikeuskäytännön mukaan ei ylimääräisiä tuomioistuimia saisi asettaa, koska tämä mitätöi tuomarien erottamattomuuden periaatteen sikäli, että heidät korvataan oikeudenkäytössä toisilla. Myöskään taannehtivaa lainsäädäntöä ei saa säätää, koska henkilön tulee teon tekohetken lainsäädännön perusteella voida tietää, onko teko rikollinen vai ei.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • https://www.genealogia.fi/hakem/luettelo088s.htm
  • Olli Korjus: Kuusi kuolemaan tuomittua 2014