Taannehtiva laki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Taannehtiva laki tai taannehtiva oikeus on länsimaisten oikeusperiaatteiden vastainen asiantila, jossa aikaisemmin tehty teko tuomitaan teon jälkeen asetetun normin mukaisesti. Tällöin voidaan jälkeenpäin nostaa syyte ja tuomita sellaisesta teosta, joka tekohetkellään ei ole ollut rikos. Vastaavasti henkilö voidaan myös tuomita erilaiseen rangaistukseen kuin hänet olisi tekohetkellä voimassa olleen lainsäädännön mukaan tullut tuomita.

Suuri osa nykyajan oikeusvaltioista kieltää taannehtivat lait, yleensä joko perustuslailla tai yleisen oikeuskäytännön perusteella. Poikkeuksena tähän ovat armahduslait, joilla saatetaan takautuvasti armahtaa henkilöitä tai lieventää näiden tuomioita.

Tunnettuja tapauksia taannehtivan lainsäädännön käytöstä ovat Nürnbergin oikeudenkäynnit, joissa toisen maailmansodan jälkeen Saksan johtohenkilöitä tuomittiin teoista, joita tekohetkellä voimassaollut Saksan lainsäädäntö ei kriminalisoinut. Samaten Itä-Saksan lakkauttamisen jälkeen käytiin oikeutta rajavartijoita vastaan, jotka olivat ampuneet loikkaamiseen pyrkiviä ihmisiä, vaikka DDR:ssä heitä ei aikanaan pidetty rikollisina.

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen perustuslaissa taannehtivien tuomioiden kieltoon viitataan toisen luvun 8 pykälässä.

»Ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi.»

Suomessa taannehtivaa oikeutta ovat olleet kesän 1918 valtiorikosoikeudet, jotka langettivat kuolemantuomioita, vaikka Suomessa ei ollut Suomen sisällissodan kestäessä kuolemantuomiota.

Taannehtivaa lainsäädäntöä on käytetty sotasyyllisyysoikeudenkäyntien yhteydessä vuonna 1945. Sotasyyllisyyspykälän säätäminen kuului osana Neuvostoliiton kanssa tehtyyn välirauhansopimukseen. Samoin asekätkentäoperaatioon osallistumista koskenut laki oli taannehtiva, koska rikoslaeista ei löytynyt sopivia pykäliä. Myös talvisodan aikana säädetyt sotavahinkolaki ja irtaimiston sotavahinkolaki olivat taannehtivia, sillä ne koskivat vahinkotapahtumia sodan alusta alkaen, vaikka lait säädettiin vasta myöhemmin.

Yleistä taannehtivan lainsäädännön kieltoa ei Suomessa ole. Taannehtivuuden kielto perustuu aina johonkin toiseen perusoikeuteen kuten yhdenvertaisuuteen, rikosoikeudelliseen laillisuusperiaatteeseen tai omaisuudensuojaan.[1] Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate ilmenee perustuslain 8 §:stä.

Taannehtiva laki vs. jatkuva rikos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On olemassa ns. jatkuvia rikoksia, jotka tapahtuva niin kauan kuin laiton olotila jatkuu. Tällaisia voivat olla esim. sananvapausrikokset. Tällöin rikos tapahtuu niin kauan aikaa, kun viesti tai kirjoitus on yleisön saatavilla. Syyteoikeuden vanhentumisaika lasketaan vasta siitä hetkestä, kun laiton tila päättyy.

Valtakunnansyyttäjä on määrännyt 2019 tutkinnan vuonna 2004 julkaistusta kirjoituksesta, jossa epäilynä on kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Tämä rikos myös vanhenee viidessä vuodessa. Kirjoitus on julkaistu 15 vuotta ennen tutkinnan aloittamista ja ennen kuin perustana oleva laki tuli voimaan.[2] Tämän kaltaisiin tapauksiin liittyy mahdollisesti rikoslain taannehtiva tulkinta.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]