Siirry sisältöön

Euroopan ihmisoikeussopimus

Wikipediasta
Euroopan ihmisoikeussopimus
Yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi
Allekirjoitettu 4. marraskuuta 1950
Osapuolet
Alkuperäiset allekirjoittajat Euroopan neuvoston jäsenmaat

Euroopan ihmisoikeussopimus (yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi) on Euroopan neuvoston puitteissa tehty yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamisesta.[1] Siihen ovat liittyneet Euroopan neuvoston 46 jäsenmaata.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan ihmisoikeussopimuksen luonnos hyväksyttiin syyskuussa 1949 Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen istunnossa ja esiteltiin neuvoston ministerikomitealle. Luonnos sisälsi suppean luettelon ihmisoikeuksista, jotka katsottiin olennaisiksi demokraattisessa järjestelmässä. Siinä oli myös määräyksiä oikeuksien kansainväliseksi turvaamiseksi perustettavista ihmisoikeustoimikunnasta ja ihmisoikeustuomioistuimesta.[2]

Luonnos meni jatkovalmisteluun, ja ministerikomitea hyväksyi uuden sopimusluonnoksen elokuussa 1950. Yksi ero aiempaan luonnokseen oli, että määräys vapaista vaaleista oli jätetty pois. Lisäksi suunnitelmat kansainvälisestä valvontajärjestelmästä olivat joutuneet kompromissien kohteeksi.[2]

Euroopan ihmisoikeussopimus avattiin allekirjoitettavaksi Roomassa 4. marraskuuta 1950. Iso-Britannia ratifioi sen ensimmäisenä maana maaliskuussa 1951. Sopimus astui voimaan 3. syyskuuta 1953.[2]

Vuoteen 2018 mennessä sopimukseen on tehty 16 lisäpöytäkirjaa. Niistä merkittävin tuli voimaan 1998, jolloin sopimuksen valvontajärjestelmä uudistettiin perinpohjaisesti perustamalla se yhden pysyvän ihmisoikeustuomioistuimen olemassaoloon. Monet lisäpöytäkirjat eivät ole voimassa kaikissa sopimusvaltioissa, koska jäsenmaat eivät ole velvollisia ratifioimaan ne automaattisesti.[2]

Valvonta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin valvoo sopimukseen liittyneiden valtioiden sopimusvelvollisuuksien täyttämistä. Yksityishenkilö tai valtio voi valittaa tuomioistuimeen sen jälkeen, kun kaikki kansallisen tason oikeustoimet on käytetty ylintä oikeusastetta myöten. Valituksessa eli kantelussa täytyy olla kyse Euroopan ihmisoikeussopimukseen sisältyneiden oikeuksien loukkauksesta.[3]

Jos tuomioistuin toteaa jonkin jäsenvaltionsa rikkoneen näitä oikeuksia, se antaa asiasta tuomion. Tuomio on sitova, eli vastaajavaltion on pakko noudattaa sitä.[3] EIT ei voi muuttaa tai kumota kansallisen viranomaisen tai tuomioistuimen päätöksiä, mutta se voi määrätä vastaajavaltion maksamaan valittajalle hyvitystä.[4]

Sisältö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sopimuksen 1 artiklan mukaan siihen liittyneet valtiot sitoutuvat takaamaan sopimuksessa mainitut oikeudet ja vapaudet kaikille, siis myös valtion lainkäyttövallan piiriin kuuluville ulkomaalaisille.[5]

Sopimuksessa on kolme osaa ja vuoden 1998 muutosten jälkeen 59 artiklaa. Osa I ”Oikeudet ja vapaudet” käsittää artiklat 2–18 ja luettelee yleissopimuksen kattamat oikeudet. Osa II ”Euroopan ihmisoikeustuomioistuin” käsittää artiklat 19–51 ja säätelee sopimuksen noudattamista koskevaa kansainvälistä valvontaa. Osa III ”Sekalaisia määräyksiä” käsittää artiklat 52–59 ja sisältää määräyksiä muun muassa varaumista sekä sopimuksen irtisanomisesta.[6]

Sopimus suojaa pääasiassa niin sanottuja ”ensimmäisen sukupolven” ihmisoikeuksia eli kansalais- ja poliittisia oikeuksia, joilla tarkoitetaan kansalaisen suojaa julkisen vallan puuttumiselta yksilön oikeuksiin. Sopimuksessa ja sen lisäpöytäkirjoissa on kuitenkin elementtejä myös niin sanotuista taloudellisista, sosiaalisista ja sivistyksellisistä oikeuksista, kuten oikeus koulutukseen.[7]

Luettelo ihmisoikeuksista

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisoikeussopimuksessa ja sen lisäpöytäkirjoissa suojatut ihmisoikeudet ovat:

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Pellonpää, Matti et al.: Euroopan ihmisoikeussopimus. Alma Talent, 2018 (6. uudistettu painos). ISBN 9789521433603
  • Pellonpää, Matti: "Perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien kansainvälinen valvonta". Teoksessa Pekka Hallberg – Heikki Karapuu – Martin Scheinin – Kaarlo Tuori – Veli-Pekka Viljanen: Perusoikeudet. WSOY, Helsinki 1999.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Wiberg, Matti: Politiikan sanakirja, s. 99. (Toimittanut Kalevi Koukkunen) Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2011. ISBN 978-952-234-048-1
  2. 1 2 3 4 Pellonpää et al. 2018, s. 8–12.
  3. 1 2 Kysymyksiä ja vastauksia (pdf) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. Viitattu 1.1.2026.
  4. ↑ ​Euroopan ihmisoikeustuomioistuin – European Court of Human Rights (ECHR) Eduskunta. Viitattu 1.1.2026.
  5. ↑ Pellonpää et al. 2018, s. 12–14.
  6. ↑ Pellonpää et al. 2018, s. 10.
  7. ↑ Pellonpää et al. 2018, s. 25–27.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Euroopan_ihmisoikeussopimus&oldid=23768479”