Aura Kiiskinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aura Kiiskinen
Aura Kiiskinen vuonna 1908.
Aura Kiiskinen vuonna 1908.
Kansanedustaja
1.8.1908–31.1.1911, 2.2.1914–16.5.1918
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Kuopion läntinen, Uusimaa
Henkilötiedot
Syntynyt9. maaliskuuta 1878
Kuopion mlk
Kuollut12. joulukuuta 1968 (90 vuotta)
Petroskoi
Ammatti palvelija, ompelija, järjestötoimitsija

Aurora Maria (Aura) Kiiskinen (ven. Аура Ивановна Кийскинен, 9. maaliskuuta 1878 Kuopion maalaiskunta12. joulukuuta 1968 Petroskoi) oli suomalainen poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1908–1911 ja 1914–1918. Sisällissodan jälkeen Kiiskinen pakeni Neuvosto-Venäjälle, jossa hän työskenteli muun muassa yliopiston ja puoluekoulun lehtorina sekä oli Karjalan ASNT:n korkeimman neuvoston jäsen.[1]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiiskinen syntyi Kuopion maalaiskunnan Lamperilassa Iisalmesta kotoisin olleen Vilhelmiina Juhontytär Kiiskisen (s. 1849) aviottomana lapsena.[2] Äiti ei kyennyt huolehtimaan tyttärestään, joten puolen vuoden ikäisenä Kiiskinen joutui Nilsiän Keinolansaareen leskiemäntä Stina Rissasen (o.s. Miettinen) huostaan.[3] Stinan kuoltua vuonna 1885 Kiiskinen jäi hänen poikansa Hermanni Rissasen kasvattityttäreksi. Kiiskinen ei päässyt kansakouluun, vaan joutui huolehtimaan kotiaskareista osallistuen 12-vuotiaasta lähtien myös maataloustöihin. Lukutaidon hän hankki Stina Rissasen tyttärenpojan opettamana.[4] 16-vuotiaana Kiiskinen sai äitinsä Vilhelmiinan hankkiman työpaikan Viipurista, jossa hän aluksi työskenteli palvelijana ja myöhemmin ompelijana.[5]

Politiikassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1899 Kiiskinen liittyi äitinsä perustamaan Viipurin työväenyhdistyksen palvelijattarien ammattiosastoon.[3][6] Sortovuosina Kiiskinen osallistui aktivistiliikkeen toimintaan avustamalla venäläisiä vallankumouksellisia rajanylityksissä sekä levittämällä kiellettyjä painotuotteita.[7] Sosialidemokraattisen Naisliitton jäseneksi liityttyään Kiiskinen työskenteli vuodesta 1906 lähtien agitaattorina Pohjois-Savossa ja 1907–1912 liiton sihteerinä Viipurissa.[8]

Kiiskinen valittiin kansanedustajaksi vuonna 1908 Kuopion läntisestä vaalipiiristä.[1] Kaksi vuotta myöhemmin hän osallistui Kööpenhaminassa pidettyyn Sosialistisen internationaalin naisten konferenssiin Ida Aalle-Teljon, Hilda Herralan, Hilja Pärssisen ja Miina Sillanpään kanssa. Kokouksessa tehtiin päätös muun muassa Kansainvälisen naistenpäivän viettämisestä.[9] Syyskuusta 1912 lähtien Kiiskinen työskenteli Suomen Ammattijärjestön kiertävänä asiamiehenä, kunnes hänet vuoden kuluttua valittiin jälleen eduskuntaan Uudenmaan vaalipiiristä.[1][10]

Sisällissodan käynnistyttyä Kiiskinen nimitettiin Työväen pääneuvoston jäseneksi. Kiiskisen varsinainen tehtävä oli kansanvaltuuskunnan työasian osastossa, jossa hän vastasi työttömyyteen liittyvistä kysymyksistä.[3] Huhtikuun alussa Kiiskinen siirtyi muun kansanvaltuuskunnan tavoin Viipuriin. Valkoisten hyökätessä kaupunkiin hän vältti vangitsemisen piileskelemällä Saunalahden kaupunginosassa sijainneessa diakonissalaitoksen sairaalassa.[11] Viipurin taistelun tauottua Kiiskinen pakeni Neuvosto-Venäjälle väärennetyn passin turvin.[12]

Elämä Neuvostoliitossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuussa 1918 Kiiskinen osallistui Moskovassa pidettyyn SKP:n perustavaan kokoukseen, jossa hänet valittiin puolueen keskuskomiteaan.[13] Kiiskinen liittyi samana vuonna myös NKP:n jäseneksi. Hän työskenteli Pietarissa SKP:n agitaatio-osastolla sekä NKP:n suomenkielisellä osastolla.[3][7] Vuonna 1920 Kiiskinen todisti Pietarissa niin sanottuja Kuusisen klubin murhia. Hän oli seuraamassa kerholla järjestettyä keskustelua, kun joukko punaupseereita hyökkäsi tilaisuuteen ja surmasi kahdeksan henkilöä. Kiiskinen ja Olga Manner olivat myös vaarassa joutua ammutuiksi puolustaessaan Kullervo Manneria häntä vastaan kohdistetuilta syytöksiltä.[14] Vuodesta 1922 lähtien Kiiskinn toimi Lännen vähemmistökansallisuuksien yliopiston lehtorina opettaen NKP:n historiaa ja Neuvostoliiton perustuslakia.[7] Vuosikymmenen lopulla Kiiskinen työskenteli myös Työläis- ja talonpoikaisnainen -lehden avustajana.[14]

Vuonna 1931 Kiiskinen siirtyi puoluekoulun lehtoriksi Petroskoihin, jossa hän oli myös kustannustoimittajana Valtion kustannusliike Kirjassa.[3] Stalinin vainojen aikana Kiiskinen karkotettiin Siperiaan, josta hän kuitenkin pääsi palaamaan Neuvosto-Karjalaan.[15] Vuonna 1942 Kiiskinen evakuoitiin sodan jaloista Baškiirien ASNT:an, jossa hän työskenteli evakuoitujen puoluevirkailijoiden lapsille tarkoitetussa päiväkodissa.[3][7]

Toisen maailmansodan jälkeen Kiiskinen toimi Karjalan ASNT:n puhemiehistön jäsenenä 1951–1955 sekä korkeimman neuvoston varajäsenenä 1956–1959. Hänelle myönnettiin ansioistaan muun muassa kaksi Leninin kunniamerkkiä sekä Työn Punaisen Lipun kunniamerkki.[3] Vuonna 1957 Kiiskinen julkaisi muistelmansa, jotka keskittyvät Suomen sisällissotaa edeltäneisiin vaiheisiin. Viimeisinä vuosinaan Kiiskinen vieraili Suomessa ainakin 1958 osallistuessaan kunniavieraana SKP:n 40-vuotisjuhliin. Hän kuoli perheettömänä vuonna 1968.[15] Kiiskinen on haudattu Petroskoihin Suolusmäen hautausmaalle.[16]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kiiskinen, Aura: Vuosikymmenten takaa. Petroskoi: Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, 1957.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Aura Kiiskinen. Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 16.4.2007.
  2. Aurora Maria Kiiskinen 27.7.2019. Geni. Viitattu 14.4.2021.
  3. a b c d e f g Kiiskinen 1957, s. 3–8.
  4. Kiiskinen 1957, s. 15.
  5. Kiiskinen 1957, s. 36.
  6. 80-vuotias luokkataistelija. Työväenjärjestöjen Tiedonantaja, 29.1.1929, nro 24, s. 6. Kansalliskirjasto Viitattu 14.4.2021.
  7. a b c d Кийскинен Аура Ивановна (1878–1968) Punaiset suomalaiset Karjalassa -verkkonäyttely. 2018. Karjalan tasavallan kansallisarkisto. Viitattu 14.4.2021. (venäjäksi)
  8. Aura Kiiskinen 50-vuotias. Toveritar, 1.4.1928, nro 7, s. 102. Kansalliskirjasto Viitattu 14.4.2021.
  9. Lindfors, Jukka: Naistenpäivän juuret ovat ruusujen sijaan tasa-arvotaistelussa Elävä arkisto. 8.3.2011. Yleisradio. Viitattu 14.4.2021.
  10. Ammatillinen liike. Työ, 24.9.1912, s. 3. Kansalliskirjasto Viitattu 14.4.2021.
  11. Novoselova, Z. N.: Последние дни красного Выборга (Punaisen Viipurin viimeiset päivät) 8.6.2010. Terijoen kaupunki. Viitattu 14.4.2021. (venäjäksi)
  12. Kiiskinen 1957, s. 3, 172.
  13. Aatsinki, Ulla: ”Vasemmistolainen työväenliike ja vuosien 1917–1918 perintö”, Hirmuvallan huolena vankilat ja tuonela : luokka, liike ja yhteiskunta 1918–1944. Vasemmistolainen työväenliike Pirkanmaalla II, s. 66. Tampere: Tampere University Press, 2007. ISBN 978-951-44705-7-8. Teoksen verkkoversio (PDF).
  14. a b Kaskikorpi, Pirkko: Olga Manner 2018. Helsingin Työväenyhdistyksen Naisosasto. Viitattu 14.4.2021.
  15. a b Roivanen, Aira: Aura (Aurora) Kiiskinen – kasvattitytön tarina Nilsiästä Hajamietteitä Pöljältä. 27.7.2019. Blogspot.com. Viitattu 14.4.2021.
  16. Могила А. И. Кийскинен Karjalan tasavallan kulttuurihistorian perintökohteet. 2012. Karjalan tasavalta. Viitattu 14.4.2021. (venäjäksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]