Voitto Eloranta

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Voitto Eloranta
Voitto Eloranta.jpg
Kansanedustaja
22.5.1907–31.7.1908, 1.6.1909–31.1.1911
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Hämeen läänin eteläinen
Tiedot
Syntynyt 6. heinäkuuta 1876
Janakkala
Kuollut 9. marraskuuta 1922 (46 vuotta)
Neuvosto-Venäjä
Puoliso Elvira Willman (1906–1925)
Ammatti opettaja, lehtimies

Voitto Viktor Eloranta (synt. Johan Viktor Lindroos, 6. heinäkuuta 1876 Janakkala[1]9. marraskuuta 1922 Pietari[2]) oli suomalainen kansakoulunopettaja ja sanomalehtimies, joka toimi sosialidemokraattien kansanedustajana vuosina 1907–1911. Suomen sisällissodan jälkeen hän pakeni Neuvosto-Venäjälle, jossa Eloranta kuului SKP:n oppositioon ja sotkeentui niin sanottuihin Kuusisen klubin murhiin vuonna 1920. Kolme vuotta myöhemmin hänet teloitettiin tapauksen päätekijäksi syytettynä.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toiminta Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voitto Eloranta syntyi Janakkalassa räätäli Viktor Lindroosin ja Miina Kustaantyttären perheeseen. Kansakoulun käytyään hän opiskeli Jyväskylän seminaarissa, josta Eloranta valmistui opettajaksi vuonna 1899. Tämän jälkeen hän työskenteli kansakoulunopettajana Hauhon Miehoilan ja kirkonkylän kansakouluissa 1899–1903 sekä Hausjärvellä 1903–1905, kunnes Hauholta kotoisin olleet veljekset Sulo ja Wäinö Wuolijoki houkuttelivat Elorannan mukaan politiikkaan. Vuonna 1906 hänet valittiin Tampereella järjestetyn ensimmäisen yleisen torpparikokouksen keskustoimikuntaan ja myöhemmin samana syksynä Eloranta avioitui työväenliikkeen toiminnassa mukana olleen kirjailija Elvira Willmanin kanssa.[3] Helsinkiin muutettuaan Eloranta työskenteli toimittajana Työmiehessä 1906–1911 ja oli myös sosialidemokraattisen rautatieläisille tarkoitetun Juna-lehden päätoimittaja 1907–1909.[1]

Eduskuntaan Eloranta valittiin Hämeen läänin eteläisestä vaalipiiristä ensimmäisissä yksikamarisen eduskunnan vaaleissa vuonna 1907 ja myöhemmin vielä uudelleen kaudeksi 1909–1910.[1] Toukokuussa 1910 Eloranta osti puolisonsa kanssa 30 hehtaaria maata Espoon Lintuvaarasta toimittaja A. B. Mäkelältä ja työväenliikkeessä vaikuttaneelta tilanomistaja Kössi Koskiselta. Kansanedustajan toimensa päättymisen jälkeen hän rakensi perheelleen kotitalon sekä huvilan ystävilleen Sulo ja Hella Wuolijoelle. Suontauksen tilan maille rakennetun kotitalon yhteyteen tuli myös kauppapuutarha ja sikala. Eloranta kuitenkin ajautui nopeasti talousvaikeuksiin ja myi tiluksensa jo heinäkuussa 1911 yhtiölle, jonka hän muodosti yhdessä Lauri af Heurlinin ja Väinö Wuolijoen kanssa. Kaksi vuotta myöhemmin käydyssä pakkohuutokaupassa ne siirtyivät kokonaan Heurlinin omistukseen, kun Eloranta oli ilmeisesti joutunut selvitystilaan.[2]

Suomen sisällissodan aikana hän toimi punakaartin keskisen rintaman esikunnassa. Sodan loppuvaiheessa Elvira Willman pakeni pariskunnan lasten kanssa Pietariin, jonne Eloranta seurasi perhettään myöhemmin syksyllä. Kolmesta lapsesta mukana olivat aluksi vanhin ja nuorin, mutta keskimmäinen tytär jätettiin Suomeen tuttavien hoitoon. Myöhemmin isänsä kuoleman jälkeen kotimaahan palasi myös poika Voitto Ilmari (s. 1907).lähde tarkemmin?

Aika Venäjällä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eloranta kävi Pietarin kansainvälisen punaupseerikoulun, josta valmistuttuaan osallistui Itä-Karjalassa taisteluihin suomalaisia heimosotureita vastaan.[2]

Neuvosto-Venäjällä Elorannat osallistuivat vuonna 1919 perustetun Suomen Kommunistisen Puolueen toimintaan, mutta pian he joutuivat riitoihin keskuskomitean kanssa. Kiistat johtivat lopulta avoimeen konfliktiin, ja Aku Paasin johtama oppositio murhasi kahdeksan puoluejohdon jäsentä 31. elokuuta 1920 niin sanotuissa Kuusisen klubin murhissa. Vuonna 1922 oikeus totesi Elorannan päätekijäksi, ja hänet teloitettiin Pietarissa marraskuussa 1922. Suomessa Eloranta julistettiin kuolleeksi Helsingin raastuvanoikeuden päätöksellä huhtikuussa 1941, jolloin kuolinpäiväksi määrättiin 1. tammikuuta 1932.[1] Samaan aikaan pidätettiin myös hänen puolisonsa, joka kuitenkin aluksi vapautettiin kaikista syytteistä. Elvira Willman-Eloranta vangittiin uudelleen Moskovassa heinäkuussa 1924 ja ammuttiin Moskovassa seuraavana vuonna, 17. huhtikuuta 1925.[4].lähde tarkemmin?

Elorantojen Suomeen muuttanut poika Voitto I. Eloranta väittää muistelmissaan Poika vallankumouksen jaloissa, että vanhemmat olivat olleet syyttömiä. Silminnäkijöiden mukaan Voitto Eloranta oli kuitenkin ollut yksi pääasiallisia ampujia.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Paastela, Jukka: Finnish Communism under Soviet Totalitarianism: Oppositions within the Finnish Communist Party in Soviet Russia 1918-1935. Helsinki: Aleksanteri Institute, 2003. ISBN 952-10075-5-9. Sarja: Kikimora Publications
  • Vallinharju, Maarit: ”Elvira Willman-Eloranta”, Tiennäyttäjät 1. Suomen työväenliikkeen merkkimiehiä Ursinista Tanneriin. Helsinki: Tammi, 1967.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Voitto Eloranta Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 29.10.2006.
  2. a b c Kinnunen, Juhani: Harakan alkuvaiheita: Kirjailija, punaupseeri ja liikemies tilanomistajina 7.2.2015. Leppävaara-seura. Viitattu 19.11.2016.
  3. Willman, Elviira Kirjasampo. Viitattu 19.11.2016.
  4. Elvira Willman, Doria (kuolinajan lähde)
  5. Matti Lackman: Kullervo Manner – kumouksellisen muotokuva, s. 108. Somero: Amanita, 2017. ISBN 978-952-5330-84-7.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:
  • Voitto I. Eloranta: Poika vallankumouksen jaloissa. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-11473-5-8.