Juho Lautasalo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Juho Lautasalo
Juho Lautasalo.png
Kansanedustaja
1.8.1908–25.9.1918
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Turun läänin pohjoinen
Henkilötiedot
Syntynyt 28. huhtikuuta 1862
Karvia
Kuollut 21. helmikuuta 1940 (77 vuotta)
Ikaalinen
Ammatti renki, torppari, palstatilallinen

Johan ”Juho” Antinpoika Lautasalo (aik. Åkerbacka, Hietaniemi ja Pihlaja; 28. huhtikuuta 1862 Karvia21. helmikuuta 1940 Ikaalinen) oli suomalainen poliitikko, joka toimi sosialidemokraattisen puolueen kansanedustajana vuosina 1908–1918.[1] Vuonna 1918 hän sai kuolemantuomion sisällissodan aikana Ikaalisissa tapahtuneeseen murhaan. Tuomio muutettiin myöhemmin elinkautiseksi ja syytteet kumottiin lopulta 1923, jolloin Lautasalo vapautui vankilasta.

Elämä ja poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lautasalo syntyi Karvian pitäjän Ämmälän kylässä torppari Antti Juhonpojan perheeseen. Hän osasi lukea ja kirjoittaa, vaikka oli käynyt ainoastaan rippikoulun. Lautasalo teki maatöitä synnyintorpassaan, kunnes 15-vuotiaana aloitti renkinä kotikylässään. Vuoden kuluttua Lautasalo lähti rengiksi Kauhajoelle, ja sieltä parin vuoden kuluttua Honkajoelle, missä hän työskenteli seitsemän vuoden ajan. Vuonna 1885 Lautasalo raivasi Ikaalisten Vehuvarpeen kylään vuokratorpan, jonka hän 1909 osti omaksi kansanedustajan tuloillaan.[2]

Vuonna 1906 Lautasalo liittyi Vehuvarpeen naapurikylän Vatulan vastaperustettuun työväenyhdistykseen ja nousi pian puheenjohtajaksi.[2] Lisäksi hän oli paikallisten torpparien edustajana Tampereella järjestetyissä torpparikokouksissa.[3] Lautasalo valittiin eduskuntaan Turun läänin pohjoisesta vaalipiiristä vuoden 1908 eduskuntavaaleissa.[1] Kansanedustajaksi nousi myös kaksi muuta Ikaalisissa vaikuttanutta sosialidemokraattia, Riitialan koulun opettaja Vilho Korhonen sekä pitäjässä kesät viettänyt maisteri Edvard Gylling.[4] Lautasalo valittiin eduskuntaan uudelleen vuosina 1909, 1910, 1911, 1913, 1916 ja 1917. Hän oli myös Ikaalisten kunnanvaltuuston jäsen.[1] Poliittisen uransa aikana Lautasalo piti esillä lähinnä torpparikysymystä, eikä juurikaan kampanjoinut.

Sisällissota ja vankeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan alla Lautasalo usean muun sosialidemokraattisen kansanedustajan tavoin vastusti aseelliseen kapinaan ryhtymistä. Sodan puhjettua Lautasalo kuitenkin matkusti helmikuun alussa kotiseudulleen ja liittyi Ikaalisten rintaman esikuntaan, jonka esikuntapäälliköksi hänet nimitettiin kuun lopussa.[4] Maaliskuun lopussa Ikaalisten punaiset perääntyivät Siuroon, josta he Karkun taistelun päätyttyä jatkoivat Punkalaitumen, Urjalan ja Hämeenlinnan kautta kohti Lahtea. 1. toukokuuta Lautasalo jäi saksalaisten vangiksi Hollolan Vesalassa. Häntä pidettiin kuuden päivän ajan kymmenientuhansien muiden punapakolaisten tavoin Fellmanin pellolla, josta Lautasalo siirrettiin Hennalan vankileirille ja lopulta heinäkuun lopussa Sörnäisten vankilaan Helsinkiin. Kuulusteluissa Lautasalo kiisti olleensa punakaartin esikunnan jäsen. Hän väitti saapuneensa rintamalle vasta muutamaa päivää ennen punaisten vetäytymistä ja viettäneensä ajan Kyröskoskella matkakodissa. Todistajanlausuntojen mukaan Lautasalo kuitenkin oli rintamalla helmikkun alkupuolelta lähtien ja kuului esikuntaan.[2]

Lokakuussa 1918 Lautasalo sai kuolemantuomion valtiopetoksesta ja yllytyksestä murhaan. Samassa yhteydessä tuomittiin 39 muuta kapinaan osallistunutta sosialidemokraattien kansanedustajaa, joista yhdeksän sai kuolemantuomion.[5] Lautasaloa syytettiin osallisuudesta Sarkkilan kylässä tapahtuneeseen opettaja Anton Kallioniemen murhaan. Valkoisten puolella sotineen Juuse Tammisen muistelmateoksen Ikaalisten rintamalla (1928) mukaan Kallioniemi vangittiin yhdessä tilanomistaja Oskari Leppihalmeen kanssa, mutta Lautasalon tuttavapiiriin kuulunut Leppihalme vapautettiin seuraavana päivänä Kyröskoskella suoritettujen kuulustelujen jälkeen. Kallioniemi ammuttiin kolmen päivän kuluttua 28. helmikuuta ja hänen ruumiinsa siirrettiin rintamalle Ikaalisten Sarkkilaan.[6][7] Lautasalon katsottiin esikuntapäällikkönä olleen vastuussa murhasta, vaikka hän itse on kieltänyt olleensa edes esikunnan jäsen.[8] Tuomion mukaan Lautasalo ”osallistui Kallioniemen murhaan yhdessä Kyröskosken esikunnan ja vartioina olleiden punakaartilaisten käden kautta”.[9]

Tammikuussa 1919 valtiorikosylioikeus muutti Lautasaloa lukuunottamatta kaikkien kansanedustajien kuolemantuomiot elinkautisiksi.[10] Kuolemantuomiota ei pantu täytäntöön, vaan saman vuoden marraskuussa hänet siirrettiin Lappeenrannan pakkotyölaitokseen.[11] Tammikuussa 1920 säädetty laki myönsi punaisille joukkoarmahduksen, mutta Lautasalo kuului siitä osattomaksi jääneiden vankien joukkoon.[12] Armahduslain mukaan tuomio kuitenkin alennettiin myöhemmin elinkautiseksi.[13] Lautasalo valitti tuomiostaan useita kertoja hankkien valaehtoisia todistajia syyttömyydelleen, mutta valtiorikosylioikeus ei katsonut niiden antavan aihetta toimenpiteisiin.[14] Syksyllä 1921 Lautasalo siirrettiin Tammisaaren pakkotyölaitokseen.[15] Lopulta korkein oikeus kumosi syytteen, ja hänet vapautettiin joulukuussa 1923.[16]

Kotoa ja kaukaa -lehden piirros Lautasalosta SDP:n 1926 puoluekokouksessa.

Vapautumisen jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vapautumisensa jälkeen Lautasalo jatkoi poliittista toimintaasa. Hän oli Porissa ilmestyneen Uuden Ajan kolumnisti ja Ikaalisten kirjeenvaihtaja sekä kiersi puhujana eri puolilla Satakuntaa. Saatuaan takaisin kansalaisluottamuksensa Lautasalo osallistui SDP:n vuoden 1926 puoluekokoukseen, jossa hänet valittiin sosialisoimisvaliokuntaan.[17] Ikaalisten kunnanvaltuustoon Lautasalo valittiin jälleen vuoden 1928 kunnallisvaaleissa.[18]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juho Lautasalon vanhemmat olivat Kankaanpäässä syntynyt torppari Antti Juhonpoika Salonen (1834–1900) ja Karviasta kotoisin ollut Maria Hiskiaksentytär Åkerbacka (s. 1840). Hänellä oli sisar ja kaksi veljeä, joista Oskari Salonen toimi myös sosialidemokraattien kansanedustajana.[2][19]

Lautasalo avioitui Honkajoella Maria Helena Juhontytar Männistön kanssa vuonna 1886. Perheeseen syntyi viisi poikaa ja kaksi tytärtä.[2] Pojista Edvin Anselm (s. 1896) kuoli nälkään Tammisaaren vankileirillä,[20][21] ja myös Arvo Vihtori (1892–1962) taisteli punakaartissa ja oli vangittuna.[22] Vapautumisensa jälkeen Arvo Lautasalo oli mukana Ikaalisten kunnallispolitiikassa. Hänen poikansa Onni Lautasalo (1923–2007) oli sisällissodan tapahtumista kirjoja julkaissut toimittaja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Juho Lautasalo Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 21.5.2007.
  2. a b c d e Lautasalo, Juho Antinpoika – Valtiorikosylioikeuden akti (25075) (s. 67–84) Valtiorikosylioikeus. 26.8.1920. Kansallisarkisto. Viitattu 25.4.2020.
  3. Punaset II : v. 1908 valittujen sosialidemokratisten edustajien kuvat ja elämäkerrat, s. 41. Helsinki: Työväen Sanomalehti Oy, 1908. Teoksen verkkoversio (PDF).
  4. a b Nallinmaa-Luoto, Terhi: Ikaalisten entisen emäpitäjän historia IV. Ikaalinen 1853–2000 : nälkämaasta kylpyläkaupungiksi, s. 273–275, 308–310. Ikaalinen: Ikaalisten kaupunki, 2007. ISBN 978-951-97559-5-3.
  5. Tuomiot julistettu sos. dem. edustajain valtiopetosjutuissa. Uusi Suometar, 13.10.1918, s. 7. Kansalliskirjasto Viitattu 25.4.2020.
  6. Juuse Tamminen: Ikaalisten rintamalla : muistelmia vuodelta 1918, s. 161. Pori: Satakunnan Kirjateollisuus, 1928.
  7. Valtiorikosylioikeuden akti 1918-1918 (25075); Digiarkisto digi.narc.fi.
  8. Revision av statsförbrytelsedomarna. Arbetarbladet, 11.7.1921, s. 1. Kansalliskirjasto Viitattu 25.4.2020. (ruotsiksi)
  9. Korjus, Olli: Kuusi kuolemaantuomittua, s. 161. Jyväskylä: Atena, 2014. ISBN 978-952-30002-4-7.
  10. Kapinallisten kansanedustajain lopullinen tuomio. Uuden Suomen Iltalehti, 10.1.1919, s. 1. Kansalliskirjasto Viitattu 25.4.2020.
  11. Valtiollisten vankien siirtäminen Sörnäisten kuritushuoneelta. Demokraatti, 17.11.1919, s. 1. Kansalliskirjasto Viitattu 25.4.2020.
  12. Luettelo valtiorikosvangeista, joiden on katsottu jääneen osattomaksi 30.1.1920 annetulla lailla myönnetystä armahduksesta Esikunnan tiedusteluosasto. 1920. Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 25.4.2020.
  13. Oikeus- ja poliisiasioita. Kapinallisten tuomiot. Uusi Suomi, 5.6.1920, s. 8. Kansalliskirjasto Viitattu 25.4.2020.
  14. Poliittisten vankien etuoikeuksien arvostelua. Suomen Työmies, 30.4.1921, s. 4. Kansalliskirjasto Viitattu 25.4.2020.
  15. Punikkivankien sortteeraus. Suomen Työmies, 14.10.1921, s. 4. Kansalliskirjasto Viitattu 25.4.2020.
  16. Vankilasta vapauteen. Kansan Lehti, 27.12.1923, s. 2. Kansalliskirjasto Viitattu 25.4.2020.
  17. Sos.-dem. puolueen puoluekokous. Suomen Sosialidemokraatti, 3.2.1926, s. 1. Kansalliskirjasto Viitattu 25.4.2020.
  18. Ilmoitus. Ikaalinen, 14.12.1928, s. 3. Kansalliskirjasto Viitattu 25.4.2020.
  19. X Elina Heikintytär Salonen o.s. Laasasenaho Digitaalinen sukutietokanta. Keisarin sukuseura. Viitattu 25.4.2020.
  20. Lehikoinen, Antti: Käynti Lappeenrannan vankilassa ja Tuomiojan vankisiirtolassa Konnunsuolla. Suomen Sosialidemokraatti, 27.11.1919, s. 6. Kansalliskirjasto Viitattu 25.4.2020.
  21. Lautasalo, Edvin Anselm Suomen sotasurmat 1914–1922. 5.3.2002. Valtioneuvoston kanslia. Viitattu 25.4.2020.
  22. Lautasalo, Arvo Vihtori Juhonpoika – Valtiorikosylioikeuden akti (17506) Valtiorikosylioikeus. 12.9.1918. Kansallisarkisto. Viitattu 25.4.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]