Sandra Lehtinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sandra Lehtinen
Sandra Lehtinen vuonna 1907.
Sandra Lehtinen vuonna 1907.
Kansanedustaja
22.5.1907–28.2.1910
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Hämeen pohjoinen
Henkilötiedot
Syntynyt1. heinäkuuta 1873
Parikkala
Kuollut5. syyskuuta 1954 (81 vuotta)
Helsinki
Ammatti ompelija

Aleksandra (Sandra) Lehtinen (o.s. Reinholdsson, 1. heinäkuuta 1873 Parikkala – 5. syyskuuta 1954 Helsinki) oli suomalainen poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1907–1910.[1] Merkittävimmän elämäntyönsä Lehtinen teki organisaattorina puolueen naisliikkeessä. 1900-luvun alkuvuosina hän muodosti Sosialidemokraattisen Naisliiton ydinryhmän muun muassa Ida Aalle-Teljon, Fiina Pietikäisen, Hilja Pärssisen ja Miina Sillanpään kanssa. Sisällissodan jälkeen Lehtinen vaikutti kommunistisessa SSTP:ssa, kunnes sai vuonna 1929 vankeustuomion poliittisen toimintansa vuoksi. Vuodet 1932–1945 hän asui Neuvostoliitossa.[2][3]

Sandra Lehtisen aviopuoliso oli kansanedustaja J. K. Lehtinen ja tytär SKP:n pitkäaikainen johtohahmo Inkeri Lehtinen.[4]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perhetausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parikkalan Koitsanlahdessa syntyneen Lehtisen vanhemmat olivat käräjäkirjuri Viktor Reinholdsson (1831–1886) ja Eufemia Nokelainen (s. 1847). Perheeseen syntyi myös kaksi nuorena kuollutta sisarusta. Isoisä Yrjö Reinholdsson (s. 1795) oli Koitsanlahden hovin verovouti, mutta isän ja pojan välit olivat katkenneet Viktorin alkoholinkäytön seurauksena, eikä Sandra tämän kuoltua päässyt nauttimaan perheen yhteiskunnallisen aseman tuomista eduista.[3]

Työväenliikkeeseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansakoulun jälkeen Lehtinen aloitti 16-vuotiaana palvelijana kruununvouti Johan Bernhard Bromanin perheessä, jonka mukana hän muutti Helsinkiin vuonna 1894. Bromanin kuoltua Lehtinen työskenteli professori Fredrik Salzmanin luona, jolta saamansa huonon kohtelun myötä hän kiinnostui yhteiskunnallisista epäkohdista. Kesällä 1899 Lehtinen osallistui Helsingin vanhalla työväentalolla järjestettyyn palvelijain yleiseen kokoukseen, jossa hän liittyi aiemmin keväällä perustettuun Helsingin työväenyhdistyksen palvelijatarosastoon. Kaupungin toinen palvelijattarien ammattiosasto oli Miina Sillanpään johtama Helsingin palvelijataryhdistys, mutta Lehtinen päätti valita radikaalimman. Vuonna 1902 Lehtisestä tuli ammattiosastonsa puheenjohtaja. Hieman myöhemmin hän luopui palvelijan ammatistaan ja ryhtyi ompelijaksi.[3]

Lehtinen tutustui työväenliikkeen perusteisiin Helsingin työväentalon raittiuskahvila Juttutuvassa käytyjä keskusteluja seuraamalla. Puolueen järejestämiä agitaatiokursseja käytyään hänestä tuli sosialidemokraattisen naisliikkeen tunnetuimpia puhujia Ida Aalle-Teljon ja Fiina Pietikäisen ohella. Lehtinen oli mukana myös aktivistiliikkeessä. Vuoden 1904 Kutsuntalakkojen yhteydessä hän kiersi muun muassa Mimmi Kanervon kanssa eri puolilla Helsinkiä kagaalin rahoittamana agitaattorina. Suurlakon aikana Lehtinen puhui myös Kuopiossa, jonne erikoisjunalla matkannut lähetystö vei mukanaan Tampereella annetun Punaisen julistuksen. Hänen kansankokouksessa pitämänsä puhe herätti pahennusta kaupungin säätyläisissä. Toimittaja Sigurd Roosin mukaan hänen huudahduksensa ”Veri on porvareista imettävä viimeiseen pisaraan saakka!” oli vähällä aiheuttaa mellakan.[5] Tampereella marraskuussa 1905 pidetyssä ylimääräisessä puoluekokouksessa Lehtinen valittiin SDP:n puoluehallitukseen.[6]

Lehtinen avioitui 1907 ja samana vuonna hänet valittiin kansanedustaksi Hämeen läänin pohjoisesta vaalipiiristä. Lehtinen ei juurikaan pitänyt eduskuntatyöskentelystä ja hänen äänestyskäyttäytymisensä poikkesi usein piirin muista sosialidemokraateista. Vuoden 1910 vaaleissa Lehtinen pudotettiin ehdokaslistalta, kun tamperelaiset puoluetoverit pitivät häntä liian radikaalina siltasaarelaisen linjan edustajana.[3] Vuosina 1909–1913 Lehtinen toimi Sosialidemokraattisen Naisliiton puheenjohtajana, mutta jättäytyi vuosikymmenen jälkipuoliskolla taustalle puoluetoiminnasta ja keskittyi perheeseensä puolison hoitaessa päätoimittajan ja kansanedustajan tehtäviään.[5] Lehtinen toimi kuitenkin vielä naisliiton sihteerinä 1916–1918 ja marraskuun 1917 yleislakon aikana hänet valittiin liiton edustajana suurlakkokomiteaan.[3]

Pako Neuvosto-Venäjälle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pariskunnan toinen lapsi syntyi sisällissodan aikana helmikuussa 1918, minkä vuoksi Sandra pysytteli aviomiehestään poiketen sivussa punaisten toiminnasta. Helsingin taistelun alla 10. huhtikuuta Lehtiset evakuoitiin punaisten johdon mukana Viipuriin, jossa Sandra asui lapsineen kansanedustaja Evert Huttusen puolison Martan luona. Valkoisten hyökättyä kaupunkiin huhtikuun lopussa, perhe pakeni junalla punaisten hallussa olleeseen Kotkaan, josta he 1. toukokuuta jatkoivat laivalla Pietariin. Parin viikon kuluttua matka jatkui Moskovaan, jossa Lehtiset osallistuivat elokuussa SKP:n perustavaan kokoukseen.[5]

Syyskuun alussa perhe siirtyi punapakolaisille perustetulle Buin pakolaisleirille Moskovan itäpuolelle. Juho Kustaa Lehtisestä tuli leirin miliisiosaston päällikkö ja Sandrasta lastenkodin johtaja. Perheen nuorin lapsi kuoli heinäkuussa 1919 punatautiin, jonka jälkeen pariskunta erosi Juho Kustaan löydettyä uuden kumppanin. Buin leirin lakkauttamisen jälkeen Lehtinen muutti Leningradiin, jossa hän työskenteli vuosina 1920–1921 SKP:n naisosaston toimitsijana. Kesäkuussa 1921 Lehtinen palasi puolueen lähettämänä Suomeen tyttärensä kanssa.[5]

Paluu Suomeen ja viimeiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomeen palattuaan Lehtinen liittyi kielletyn SKP:n peitejärjestönä toimivaan SSTP:een työskennellen puhujana ja järjestäjänä puolueen lakkauttamiseen elokuuhun 1923 saakka. Lehtinen jatkoi SKP:n maanalaisissa tehtävissä ja oli myös Helsingin työväenyhdistyksen naisosaston puheenjohtaja 1923–1925. Vuonna 1925 Lehtinen valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon kommunistien vaalijärjestön STPV:n listoilta, jonka jälkeen hän toimi laillisten nais-ja raittiusjärjestöjen sekä kommunistien hallitseman Suomen Ravinto- ja Nautintoainetyöväen Liiton luennoitsijana.[5] Lehtinen yritti myös paluuta eduskuntaan, mutta hanke kariutui kommunistien sisäisiin kiistoihin.[3]

Joulukuussa 1929 Lehtinen vangittiin poliittisen toimintansa vuoksi samanaikaisesti Oskari Lammisen ja Katri Järvisen kanssa.[7] Lehtinen asetettiin kymmenen muun kommunistin tavoin syytteeseen valtiopetoksen valmistelusta ja huhtikuussa 1930 Turun hovioikeus tuomitsi hänet 2 vuoden kuritushuonerangaistukseen.[8][9]

Tuomionsa kärsittyään Lehtinen muutti vuonna 1932 Neuvostoliittoon, jossa hän asettui Petroskoihin. Lehtinen pysytteli syrjässä poliittisesta toiminnasta, minkä johdosta ilmeisesti säästyi Stalinin puhdistuksilta. Hänen tyttärensä Inkeri Lehtinen sen sijaan nousi korkeaan asemaan puolueorganisaatiossa.[5] 1930-luvun aikana Lehtinen kirjoitti Yrjö Sirolan ehdotuksesta muistelemansa, joita ei ole toistaiseksi julkaistu.[3] Suomen poliittisen tilanteen muututtua hän palasi kotimaahansa 1945 ja asui viimeiset vuotensa Helsingin Siltasaaressa. Lehtisestä tuli arvostettu työväenliikkeen veteraani ja SKP:n kunniapuheenjohtaja, joka oli mukana muun muassa SNDL:n toiminnassa. Lehtinen kuoli Helsingissä 81-vuotiaana syyskuussa 1954.[5]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sandra Lehtisen puoliso oli toimittaja ja kansanedustaja Juho Kustaa Lehtinen, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1907. Pariskunta meni naimisiin ajan oloon harvinaisella siviilivihkimisellä, joissa käytettiin hyväksi laissa ollutta porsaanreikää esiaviollisesta sukupuoliyhteydestä.[10] Pariskunnalla oli kaksi lasta Inkeri (1909–1997) ja Paavo (1918–1919). Inkeri Lehtinen oli SKP:n pitkäaikaisia johtohahmoja, joka toimi muun muassa Terijoen hallituksen ministerinä.[11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Sandra Lehtinen. Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 30.4.2007.
  2. ↑ Uusitalo, Taina: Elämä työläisnaisten hyväksi : Fiina Pietikäisen yhteiskunnallinen toimijuus 1900–1930. Tutkimus työväenliikkeen sukupuolisidonnaisista käytännöistä, s. 166. Väitöskirja. Helsinki: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2014. ISBN 978-952-59761-4-4. Teoksen verkkoversio (PDF).
  3. ↑ a b c d e f g Katainen, Elina ; Oittinen, Riitta: ”Naulaniskuja porvarin ruumiskirstuun. Mimmi Kanervo (os. Trogen, ent. Grönlund, 1870–1922) ja Sandra Lehtinen (os. Reinholdsson, 1873–1954)”, Yksi kamari – kaksi sukupuolta : Suomen eduskunnan ensimmäiset naiset, s. 59–83. Eduskunnan kirjaston tutkimuksia ja selvityksiä 4. Helsinki: Eduskunnan kirjasto, 1997. ISBN 951-69240-2-6. Teoksen verkkoversio (PDF).
  4. ↑ Sainio, Venla: Lehtinen, Sandra (1873–1954) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 21.3.2005. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 25.4.2021.
  5. ↑ a b c d e f g Kaskikorpi, Pirkko: Sandra Lehtinen 2018. Helsingin Työväenyhdistyksen Naisosasto. Viitattu 25.4.2021.
  6. ↑ Kiviranta, Elina: ”Tervetuloa sorretut siskot, tänne joukkoomme joutukaa” : kansanedustaja Alma Jokisen tie Tampereen Amurista punapakolaiseksi Neuvosto-Venäjälle, s. 40–41. Pro gradu -tutkielma. Tampere: Tampereen yliopisto, 2006. Teoksen verkkoversio (PDF).
  7. ↑ Jälleen kommunistipidätyksiä. Helsingin Sanomat, 31.12.1929, nro 353, s. 5. Kansalliskirjasto Viitattu 25.4.2021.
  8. ↑ Yksitoista kommunistien johtajaa oikeuden edessä. Suomen Sosialidemokraatti, 12.2.1930, nro 42, s. 1. Kansalliskirjasto Viitattu 25.4.2021.
  9. ↑ Mauritz Rosenberg ja kumppanit saaneet tuomionsa. Turun Sanomat, 08.4.1930, nro 95, s. 1. Kansalliskirjasto Viitattu 25.4.2021.
  10. ↑ Valta, Reijo: Sandra Lehtisen avioliitto Pois työpöydältä -blogi. 1.10.2012. Blogspot.com. Viitattu 7.10.2012.
  11. ↑ Katainen, Elina: Lehtinen, Inkeri (1908–1997) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 21.3.2005. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 25.4.2021.


Auktoriteettitunnisteet
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sandra_Lehtinen&oldid=19764904”