Ida Aalle-Teljo
| Ida Aalle-Teljo | |
|---|---|
 |
|
| Kansanedustaja | |
|
22.5.1907–31.10.1917
|
|
| Ryhmä/puolue | SDP |
| Vaalipiiri | Turun läänin eteläinen |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt |
6. toukokuuta 1875 Nurmijärvi |
| Kuollut |
17. kesäkuuta 1955 (80 vuotta) Helsinki |
| Ammatti | piika, leipuri, ravintoloitsija |
| Puoliso | Kyösti Teljo (1912–) |
Ida Sofia Aalle-Teljo (alk. Ahlstedt, vuosina 1906–1912 Aalle, 6. toukokuuta 1875 Nurmijärvi – 17. kesäkuuta 1955 Helsinki) oli suomalainen poliitikko ja työväenliikkeen vaikuttaja, joka oli yksi Suomen ensimmäisistä kansanedustajista.[1] Hän oli Suomen varhaisen työväenliikkeen merkittävimpiä naisvaikuttajia, joka tunnetaan myös äänioikeustaistelijana sekä myöhempinä vuosinaan yhtenä suomalaisen vanhainkotitoiminnan kehittäjistä. SDP:n kansanedustajana Aalle-Teljo toimi vuosina 1907–1917.[2]
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lapsuusvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nurmijärvellä syntyneen Aalle-Teljon vanhemmat olivat itsellinen Juho Ahlstedt ja Maria Magdalena Eerikintytär. Perheessä oli kaikkiaan seitsemän lasta. Aalle-Teljo työskenteli piikana, kunnes hänet lähtettiin yhdeksänvuotiaana sisarustensa kanssa Helsinkiin töihin sukulaisperheen kotileipomoon. Vuonna 1890 sukulaiset hankkivat uuden leipomon, jolloin vanha liike siirtyi Aalle-Teljon ja hänen kahden sisarensa omistukseen. Ida Aalle-Teljo kouluttautui samalla itse sokerileipuriksi.[1]
Poliittinen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1890-luvun lopulla Aalle-Teljo lähti mukaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Hän osallistui Kansanvalistusseuran kirjekursseille ja kävi Raittiusyhdistys Koiton ja Helsingin Työväenyhdistyksen kokouksissa. Vuonna 1898 Aalle-Teljo oli mukana perustamassa Helsingin Työväenyhdistyksen naisosastoa, toimien myös sen ensimmäisenä puheenjohtajana vuoteen 1901 saakka. Vuonna 1899 hän osallistui Turussa järjestettyyn Suomen Työväenpuolueen perustavaan kokoukseen ja heinäkuussa 1900 Aalle-Teljo valittiin Työläisnaisten Liiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi, jota tehtävää hän hoiti vuoteen 1921[3] saakka. Hän oli myös ainoa Työväenpuolueen ensimmäiseen puoluetoimikuntaan valittu nainen. Aalle-Teljo oli puoluetoimikunnassa vuodet 1899–1903 ja 1905–1906.[1]
1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana Aalle-Teljo toimi Työväenpuolueen seuraajan SDP:n kiertävänä puhujana ja taisteli myös aktiivisesti yleisen äänioikeuden puolesta. Syksyllä 1903 hän lähti mukaan venäläistämistoimenpiteisiin kohdistunutta passiivista vastarintaa harjoittaneen kagaalin toimintaan, johon hänet pyysi työläisaktivisteihin lukeutunut Reino Drockila. Aalle-Teljo muutti Kotkaan ja perusti kansankeittiön, joka oli samalla venäläisvastaisen propagandan välityspaikka. Yritys joutui lopettamaan jo toukokuussa 1904 santarmien tekemän ratsian jälkeen. Aalle-Teljo vältti kuitenkin pidätyksen ja palasi Helsinkiin. Kotkan aikanaan hän ehti toimimaan myös paikallisen työväenyhdistyksen varapuheenjohtajana.[1]
Kesällä 1904 työläisaktivistit perustivat Helsinkiin salaisia proletaarikomiteoita, joiden kantavina voimina toimivat Aalle-Teljon johtamat Helsingin Työväenyhdistyksen naiset. Kutsuntalakkoja organisoidessaan hän joutui useita kertoja pidätetyksi. Vuonna 1905 Aalle-Teljo kiersi edelleen SDP:n agitaattorina eri puolilla maata ja vieraili myös tutustumassa sosialidemokraattien toimintaan Ruotsissa ja Tanskassa. Syksyn 1905 suurlakon aikana hänet valittiin Helsingin suurlakkokomitean jäseneksi ja Aalle-Teljo piti myös puheita pääkaupungissa pidetyissä kansalaiskokouksissa. Maaliskuussa 1907 järjestetyissä ensimmäisissä eduskuntavaaleissa hänet valittiin eduskuntaan Turun läänin eteläisestä vaalipiiristä. Aalle-Teljo toimi kansanedustajana yhtäjaksoisesti lokakuuhun 1917 saakka.[1] Elokuussa 1910 hän osallistui Suomen virallisena edustajana Kööpenhaminassa pidettyyn toisen internationaalin kongressiin, jossa päätettiin kansainvälisen naistenpäivän viettämisestä. Kokouksessa olivat mukana myös Hilda Herrala, Aura Kiiskinen, Hilja Pärssinen ja Miina Sillanpää.[4] Vuonna 1912 Aalle-Teljo avioitui kapellimestari Kyösti Teljon kanssa.[1]
Sisällissodan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuoden 1918 sisällissodan edellä Sosialidemokraattinen Naisliitto suhtautui kielteisesti aseelliseen yhteenottoon ja sodan sytyttyä Aalle-Teljo tunnettiin jyrkkänä naisten aseistautumisen vastustajana.[1] Hänet kuitenkin määrättiin Naisliiton ehdotuksesta punaisten eduskunnan eli Työväen pääneuvoston jäseneksi. Aalle-Teljon varsinaisena tehtävänä sodan aikana oli moraalin ylläpito, jonka vuoksi hän kiersi puhumassa rintamalla ja toreilla.[5]
Toimintansa vuoksi Aalle-Teljo joutui sodan loppuvaiheessa pakenemaan Helsingistä huhtikuun puolivälissä. Hän suuntasi aviomiehensä kanssa aluksi Kotkaan, jossa Aalle-Teljo piti puheen paikallisessa vappujuhlassa. Hän oli myös 40 muun työväenjohtajan kanssa yksi vappuna päivätyn rauhanneuvottelujulistuksen allekirjoittajista. Kun SDP:n kansanedustajia ja muita työväenjohtajia alettiin teloittamaan heti antautumisen jälkeen, päätti pariskunta paeta Neuvosto-Venäjän kautta Viroon 3. toukokuuta.[1] Heidät pidätettiin Viron vapaussotaan osallistuneiden suomalaisten ilmiannon johdosta maaliskuussa 1919 Tallinnassa ja toimitettiin takaisin Suomeen.[6] Aalle-Teljo sai valtiopetoksesta 12 vuoden vankeustuomion ja lisäksi hänet tuomittiin menettämään kansalaisluottamuksensa 15 vuoden ajaksi. Myöhemmin vankeusaikaa kuitenkin lyhennettiin ja Aalle-Teljo vapautui vankilasta tammikuussa 1922.[1]
Sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vapauduttuaan Aalle-Teljo oli varaton ja työtön, mutta sosialidemokraattinen puolue palkkasi hänet välittömästi kiertäväksi puhujaksi. Pariskunta asui lyhyen aikaa Porissa, kunnes muutti Kyösti Teljon uuden työpaikan myötä Kotkaan vuonna 1923. Aalle-Teljo perusti kaupunkiin leipomon ja kahvikaupan lainavarojen turvin ja vuosikymmenen loppupuolella hän avasi tasokkaan Mokka-nimisen ravintolan. Aalle-Teljo jatkoi myös kunnallispolitiikassa Kotkan kaupunginvaltuuston jäsenenä vuosina 1929–1933. Vuoden 1931 presidentinvaalissa hän oli Väinö Tannerin valitsijamiehenä.[1]
Kyösti Teljon kuoltua 1933, Aalle-Teljo laajensi yritystään sisartensa kanssa ja samalla he rakennuttivat Kotkan keskustaan seitsenkerroksisen kivitalon. Vuonna 1942 Ida Aalle-Teljo luopui osuudestaan yritykseen ja palasi pääkaupunkiin. Viimeisinä vuosinaan hän vaikutti aktiivisesti vanhustenhuollon parissa ja Aalle-Teljoa pidetään myös yhtenä suomalaisen vanhainkotitoiminnan uranuurtajista. 1940-luvulla hän oli mukana perustamassa Koskenrinteen vanhainkotia Kotkaan sekä Käpyrinteen vanhainkotia Helsinkiin.[1] Vuosina 1953–1955 Aalle-Teljo toimi Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton puheenjohtajana.[7] Omaisuutensa hän testamenttasi perustamilleen vanhainkodeille sekä Sosialidemokraattiselle Naisliitolle.[1]
Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Työn naisen juhlavuosi. Sos.-dem. naisliitto, Helsinki, 1950.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Uranuurtajan tie: otteita Ida Aalle-Teljon elämästä. Sos.-dem. naisliitto, Turku, 1955.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j k l Lähteenmäki, Maria: Aalle-Teljo, Ida (1875–1955) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 22.4.1998. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 7.9.2014.
- ↑ Ida Aalle-Teljo Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 19.4.2007.
- ↑ Historia Demarinaiset. Viitattu 19.6.2016.
- ↑ Ensin vaadittiin tasa-arvoa, sitten tulivat ruusut 8.3.2016. Kansan Tahto. Viitattu 19.6.2016.
- ↑ Puumalainen, Irma: Lieksan Anni: Aikakautensa vahva nainen, s. 55. Helsinki: Books on Demand, 2016. ISBN 978-952-33036-5-2.
- ↑ Ensimmäisen eduskunnan naiset Iida Aalle-Teljo 19.6.2011. Yle Areena. Viitattu 7.9.2014.
- ↑ Liiton historia Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry. Viitattu 19.6.2016.
| |||||
|
